Seuraavien neljän viikon kohdalla kalenterissani lukee isolla sana ”LOMA”. Kiva juttu, mutta mitä ihmettä sitä sitten lomallaan tekisi? Pitäisikö varata äkkilähtö etelään vai kiertää vain kotimaata? Riippuu tietenkin säästä. Toisaalta, johan tässä toukokuussa sai nauttia lämmöstä. Menisikö mökille vai vuokraisiko asuntoauton? Käydäänkö sukulaisissa vai vietetäänkö loma vain perheen kesken? Mitäs jo oltaisiinkin kaupungissa koko loma vai pitäisikö sittenkin kiertää festareita ja erinäisiä kesätapahtumia? Suunnatakko Ruisrockiin vai Savonlinnan oopperajuhlille?

Loma pitää sisällään niin suuren määrän erinäisiä odotuksia, että moni pakahtuu jo alkuunsa niiden alle. Monien mielestä kesäloman pitäisi olla aina ikimuistoinen ja sellainen, että sitä olisi sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella. Jotain jolla keulia sitten syksyllä työpaikalla. Melkoinen guru saa olla, että saa koko perheen lomatoiveet toteutettua neljässä viikossa ja luulenpa ettei sitä kannata edes yrittää. Monella lomaan liittyvät suorituspaineet ovat maksimissaan ja stressi korkealla, vaikka loman vaikutus pitäisi olla juuri päinvastainen. Esimerkiksi avioerotilastoissa on elo-syyskuussa piikki, sillä eniten erotaan juuri kesälomien jälkeen. Suurin syy ei ehkä kuitenkaan ole epäonnistuneessa lomassa, vaan siinä, että lomalla pariskunnilla on kerrankin aikaa keskustella/riidellä ne kaikki riidat kunnolla läpi, jotka työ- ja arkikiireiden takia on sysätty syrjään läpi vuoden. Tai sitten, kun kerrankin on yhteistä aikaa, huomataankin, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.

No synkistä vesistä niihin iloisempiin. Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se lämmittää suuresti mieltäni, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä on enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto. Tukemalla paikallista tekemistä pidät samalla oman asuinalueesi vireänä ja elinvoimaisena. Support your local- hokema on siis hyvä pitää mielessä tänäkin kesänä, kun miettii lomasuunnitelmiaan. Ei aina tarvitse lähteä kauas löytääkseen upeita elämyksiä ja kivoja tapahtumia.

Pidät käsissäsi Omalähiön isoa kesälehteä, johon olemme keränneet teille kasan kesälomavinkkejä. On lukuisia kesäteattereita, musiikkifestivaaleja, kyläjuhlia jne. Kaiken kaikkiaan tarjolla on paljon mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin juuri teille arvon lomalaiset. Ja ihan tässä lähellä.

Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Elämämme kaupungissa on usein yltiökiireistä, täynnä kaikenlaista hälyä,melua ja meininkiä. Urbaanissa elinympäristössämme usein haikailemmekin simppelimmän ja rauhallisemman elämän perään. Tiedättehän, sen elämän perään, jossa ei ole mihinkään kiire, ei ihmistungosta, ei älylaitteita. Vain pelkkää puhdasta luonnonrauhaa, linnunlaulua ja veden liplatusta. Monet suomalaiset hakevat sitä usein juuri kesämökiltä. Niinpä olinkin jopa aavistuksen verran innoissani, kun taloyhtiömme ilmoitti tulevasta putkiremontista. Sehän tarkoitti sitä, että meidän piti kerätä kimpsumme ja kampsumme ja muuttaa 7 viikoksi mökille asumaan, pois remontin tieltä. Samalla hieman arvelutti sään puolesta, kuinka siellä mökillä pärjätään, sillä muutto oli huhtikuun lopussa ja me kaikkihan tiedämme, että yleensä Suomen kevät on kohtuu kolea, mutta onneksi sentään vähäluminen. Lisäksi mökiltä puuttuu mm. astianpesukone ja juokseva vesi. Elämä on siis hieman alkukantaista, mutta mikäs sen mukavampaa, kun saa tiskata käsin, siis kuten joskus muinoin tehtiin. Ja jos kylmä yllättää, niin ainahan voi lämmittää takan. Ihanan retroa siis.

Tänä keväänä olikin kaikki onneksi sään puolesta toisin, sillä varsin lämmin ja kesäinen sää helli meitä toukokuun ja kesäkuun alun. Ja kyllä, nautin suunnattomasti saunomisesta, uimisesta, luonnonäänistä, hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Mikäs sen parempaa kuin saunan jälkeen istut kuistilla katsellen auringonlaskua, toisessa kädessä kylmä olut ja toisessa kuuma saunamakkara. Aallot liplattavat hiljaa rantaan ja linnut laulavat. Elämä on yhtä aikaa sekä ihanaa että leppoisaa. Ah auvoa!

Mutta arvatkaapa mitä? Koitappas harrastaa tuota sitten 7 viikkoa putkeen. Kyllä siitäkin pikkuhiljaa alkaa hohto häviämään, kun se on jokapäiväistä toimintaa. Alkaa pikku hiljaa ahdistamaan se pieni mökki ilman astianpesukonetta ja juoksevaa vettä. Tiskiä välttääksesi käytätkin kertakäyttöastioita. Alkukesästä ne niin mahtavat joutsenten töräytykset alkavat ärsyttämään ja ne hyttyset…niitä on oikeasti miljoona ja ne kaikki haluavat imeä juuri sinun vertasi. Keskivartalokin alkaa näyttämään siltä, että olut ja makkara on maistunut pari kuukautta.

Alat pikku hiljaa kyselemään remonttifirmasta, että mikäs siinä hommassa oikein maksaa, eikö sinne kotiin jo pääse muuttamaan. Sitä paitsi, kun koti on 30 kilometrin päästä työpaikasta, tarkoittaa se alituista stressiä siitä, onko kaikki tarvittava mukana, edestakaisin kun ei oikein viitsisi ajella. Sitten kun remontin alusta on mennyt 9 viikkoa eli pari viikkoa yliaikaa luvatusta, alkaa pännimään. Tahdon kotiin. Tahdon kaupunkiin. Haluan katsoa jalkapallo-matsit isosta televisiosta kotisohvallani. Loppujen lopuksi käy niin, että muutamme liki väkipakolla takaisin puoliremontoituun asuntoomme. Seuraavan viikon haluan olla kotona, urbaanissa elinympäristössä kaikkine hälyineen ja mölyineen. Sitten alkaakin kuukauden kesäloma. Hmm…. Pitäisiköhän mennä mökille?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Neljän vuoden odotus on ohi. Kyllä, jalkapallon MM-kisat hyrähtivät käyntiin torstaina ja se taas tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut viettää television ääressä seuraavan kuukauden. No, onneksi nykypäivänä pelejä voi katsoa vaikkapa tabletilta tai puhelimesta, joten voin hyvän sään osuessa kohdalle siirtyä pihalle katsomaan pelejä auringonpaisteeseen. Onneksi meillä kotona myös ”hallitus” ymmärtää hyvän jalkapalloilun päälle, joten voi olla, että suuremmilta konflikteilta vältytään kisojen aikana, kun toinen ei ole vaatimassa kesken matsia minua pesemään ikkunoita tai hakkamaan klapeja saunaan.

Jalkapalloilun MM-kisojen arvo ei ole kärsinyt inflaatiota, sillä huolimatta kaikista Fifan sekoiluista ja korruptiosyytöksistä, se on edelleen yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Syyhän on selvä. Toisin kuin esimerkiksi jääkiekossa, jalkapallossa ei ratkota maailmanmestaruutta joka vuosi, vaan mahdollisuus tulee mestaruuteen vain joka neljäs vuosi. Se taas tarkoittaa sitä, että kentällä nähdään varmuudella maailman parhaat pelaajat, sillä kaikki pelaajat maailmassa haluavat pelata nimenomaan MM-kisoissa. Näistä kisoista ei kukaan kieltäydy, vaikka olisikin jotain pientä vammaa. Jääkiekon MM-kisoistahan kieltäydytään nykyään joko serkun kummin kaiman häihin tai saunavuoroon vedoten. Onpa joskus tainnut jollain olla kanakin juuri uunissa lätkän MM-kisojen aikaan.

Siinä vaiheessa kun erotuomarin pilli puhaltaa pelin alkaneeksi unohtuu nopeasti se tosiseikka, että Putin käytännössä osti kisat Venäjälle syvästi korruptoituneelta Fifalta. Samalla saattavat unohtua myös Krimin valtaukset ynnä muut Venäjän ihmisoikeus- ja sananvapausrikkomukset. Tähän Putin tietenkin on tähdännytkin ostaessaan ensin Sotshin olympialaiset ja nyt MM-jalkapallon. Venäjän kilpeä pitää puhdistaa ja näyttää muskelia muulle maailmalle, että Venäjällä on kyllä varaa järjestää näyttävät kisat. Jotain kertoo jalkapallon voimasta se, että kisoja voidaan käyttää suurmaiden välisen politikoinnin välineenä.

Onneksi kaiken politikoinnin ja korruptiojuttujen vastineeksi saamme aivan varmasti katseltavaksi maailman parhaiden jalkapalloilijoiden taidonnäytteitä. Kisoissa sympatiapisteet näin etukäteen lähtevät Salomaan pojan kotisohvalta tietenkin Islannille ja Tanskalle. Pieni on kaunista jalkapalloilussakin ja omalla esimerkillään nämä kaksi Pohjolan maata näyttävät tietä myös Suomen maajoukkueelle. Aina ei menestys ole kiinni resursseista ja olosuhteista. Epäilen kuitenkin, että maailmanmestari löytyy niistä suurimmista ennakkosuosikeista, joita ovat perinteisesti Brasilia, Argentiina, Saksa, Ranska ja Espanja. Saas nähdä käykö nytkin niin, että ensin pelataan kuukausi jalkapalloa ja lopuksi Saksa voittaa? Entä kuka voittaa maalikuninkuuden? Toivotaan kuitenkin ennen kaikkea värikkäitä otteluita, suuria tunteita ja paljon upeita maaleja, niistähän ne upeimmat ja mieliin painuvimmat urheilutapahtumat rakentuvat. Pallo peliin!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime päivien aikana ovat niin etelälahtelaiset kuin Etelä-Lahdessa kulkevat ihmisetkin saattaneet huomata, että täällähän rakennetaan jotain. Kyllä, kehätien rakentaminen on käynnissä täydellä höyryllä keskellä kauneinta ja tiiviimmin asuttua Launetta. Rakentaminen aiheuttaa kaikenlaista häiriötä etelälahtelaisten elämään ja kulkemiseen. Varsinkin työmaan vieresssä asuville on tiedossa varsin mielenkiintoiset pari vuotta, puhumattakaan sitten siitä, kun tie on valmis.

Monille kehätie oli pitkään vain joku viiva kartassa vuosikymmenten ajan. Monet uskoivat, ettei kehätietä rakenneta koskaan, ei ainakaan keskelle Launetta. Eihän sellainen ole järkevää, eihän? Useimmat eivät ymmärtäneet tai jaksaneet paneutua kehätien linjaukseen edes viimeisten parin vuoden aikana, jolloin sitä esiteltiin monissa erinäisissä tilaisuuksissa, niin kaupungin kuin Liikenneviraston toimesta. Nyt asia realisoituu monille kovalla kädellä. Jo metsän raivaaminen kehätien linjalta sai puhelimet soimaan toimituksessamme. ”Tästäkö se menee, ihan vierestä” kauhisteltiin monissa yhteydenotoissa. ”Luonto on raiskattu ja meteli sekä jyske on kauheaa” valittivat toiset, kun paalutukset ja kuorma-autoliikenne alkoi. Odottelen pelonsekaisin tuntein sitä, mitä tapahtuu, kunhan Liipolan tunnelin räjäytykset alkavat toden teolla.

Niinpä niin, tällainen rakennustyömaa meille sitten tilattiin ja kaiken kukkuraksi tätä 13 kilometrin tiepätkää maksetaan vielä vuosikaudet eteenpäin. Lahti kun suostui maksamaan tiestä 70 miljoonaa euroa. Muutenkin kyseessä lienee Suomen kallein tienpätkä. Puolet halvemmallakin oltaisiin päästy, jos tie olisi linjattu kulkevaksi Renkomäen kautta. Silloin kaikki kalleimmat tunneliratkaisut olisi voitu välttää. Myös tien haitat olisivat vähintään puolittuneet. Renkomäen linjausta ei oikeasti edes haluttu viedä Lahdessa eteenpäin, vaikka se valtuustossa äänestettiin kolme kertaa toteutettavaksi linjaukseksi. Käytännössä asiassa äänestettiin niin monta kertaa, kunnes saatiin oikea tulos eli Laune. Olen yrittänyt kymmenisen vuotta ottaa selvää, kuka tien loppujen lopuksi nimenomaan Launeelle halusi. Ei ole onnistunut. Kukaan ei ole vastuussa linjauksesta, ainoastaan se osataan kertoa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Lahdessa päättäjät ovat kertoneet, ettei mikään muu linjaus kelvannut ELY-keskukselle, ELY-keskus vastaavasti ilmoitti, että Lahti itse päättää omilla maillaan kulkevan tien linjauksen. Aika tuttua nykyaikaa. Kukaan ei ota vastuuta. Nähtävästi Launeen linjaus tuli Lahdelle kuin Manulle illallinen tai Jäättenmäelle faksi. Pyytämättä ja tilaamatta. Maksamatta emme sitä voi kuitenkaan jättää.

Kehätie tulee, sille emme voi mitään, mutta rakentamisen aikaiseen turvallisuuteen voimme vaikuttaa. Kaikki mahdolliset vaaran paikat tulee ensi sijassa ilmoittaa Liikennevirastolle tai suoraan rakennuttajafirmoille. Lisäksi meidän on pidettävä huolta siitä, että meluvallit tai -esteet ovat riittävät. Pakokaasuja eivät tien rakentajat pysty kahlitsemaan, joten ne voidaan jo etukäteen listata tien huonoihin puoliin. Launeen ilma tulee huononemaan merkittävästi, se on fakta.

Kaikkein kovimmassa paikassa ovat Launeen parakkikoululaiset, jotka joutuvat opiskelemaan kahden suuren työmaan välissä, kun samaan aikaan on aloitettu Launeen uuden suurkoulun perustustyöt. Olisiko ollut järkevintä siirtää parakit jonnekin kauemmas töiden ajaksi?
Toisaalta, oppivatpahan olemaan metelissä ja pakokaasuissa, sillä ei se uusi koulu valmistuttuaan kovinkaan paljon kauempana kehätiestä ole.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuoteen 2050 mennessä maailman merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tähän kohtalaisen järkyttävään toteamukseen törmäsin netissä eräänä päivänä. Silloin en ehtinyt jostain syystä aiheeseen sen tarkemmin syventyä, mutta syvennytäänpä nyt sitten. Mistä on oikein kysymys? Mistä kaikki muovi sinne mereen joutuu?
Meriin kertyy muovijätettä vuosittain jopa 12 miljoonaa tonnia. Suurimpana syinä ovat muovin liika käyttö ja luvattoman heikko jätehuolto monessa maassa. Suurimpia merten roskaajia ovat Kiina, Indonesia, Filippiinit, Vietnam ja Thaimaa. Näistä viidestä maasta tulee 60 prosenttia merten muoviroskasta. Jos kuvittelet, että kyseessä on muiden maiden ongelma, niin väärin meni, sillä Suomenkin rannikoilta löytyvästä roskasta noin 75 prosenttia on muovia.

Mitä tästä sitten seuraa? Mitä haittaa muovista on? No, ensinnäkin kalat, linnut ja muut merieliöt luulevat muovia ruoaksi. Muovi voi tukkia elimistön tai eläimet kuolevat sotkeutuessan muovijätteeseen. Kuten useimmat meistä tietävät, muovi ei häviä luonnosta koskaan, se vain jauhautuu pikku hiljaa pienemmiksi muruiksi ja kuiduksi eli mikromuoviksi.

Kun mietimme tätä muovijäteongelmaa, saattaa monilla meistä olla silmissään kuva vedessä lojuvasta muovipussista. Ongelma on ikävä kyllä huomattavasti laajempi. Mikromuovi on paljon salakavalampi vaara, sillä sitä ei silmällä näe. Pieniä muovisia mikrohelmiä käytetään monissa kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa esimerkiksi kuorimaan ihoa. Yhdessä kosmetiikkatuotteessa voi olla satojatuhansia muovihelmiä. Helmet eivät jää vedenpuhdistamoiden suodattimiin, vaan kulkeutuvat pesuveden mukana vesistöihin. Niitä on käytännössä mahdoton saada pois vesistöistä, kun ne sinne ovat joutuneet. Näitä muovihelmiä käytetään kosmetiikan lisäksi myös mm. pesuaineissa, maaleissa, lannoitteissa ja öljyissä Koska mikromuovien käyttöä ei ole mitenkään säännelty, emme voi varmuudella tietää mihin kaikkiin tuotteisiin mikromuovia on lisätty. Luonnossa olevat mikromuovit keräävät itseensä ympäristömyrkkyjä ja ne kulkeutuvat pikku hiljaa askel askeleelta ravintoketjussa ylöspäin, päätyen loppujen lopuksi lautaselle asti. Ruoan seassa olevan mikromuovin syöminen on vakava terveysriski meille kaikille ympäristömyrkkyjen vuoksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä ongleman ratkaisemiseksi? Varmin keino on tietenkin lopettaa muovin käyttö, mikä on ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Kaikkihan tuntuu tänä päivänä olevan käärittynä muoviin. Muovia siellä ja muovia täällä. Itse asiassa luulen, että monet kuluttajat olisivat vain tyytyväisiä, jos tuotteita ei pakattaisi moninkertaisiin muovipakkauksiin. Itseani ainakin moinen ärsyttää suuresti. Kaupoissa on jo alettu vähentämään muovipussien käyttöä, mikä ohjaa kulutusta oikeaan suuntaan. Lainsäädännöllä voitaisiin ainakin kieltää salakavalan mikromuovin lisääminen tuotteisiin ja mikseipä voitaisi säätää vaikkapa jonkinlaista muoviveroa?

Helpoin tapa päästä eroon muovista on korvaavien materiaalien kehittäminen, jossa Suomi on kehityksen kärjessä. Muovin korvaaminen selluloosalla ja bio-materiaaleilla kiinnostaakin tänä päivänä yhtä useampaa yritystä. Uskon, että kun hyvä, korvaava materiaali löytyy ja kustannustaso on edes lähellä muovia, käännös parempaan tapahtuu nopeasti. Jokainen meistä voi kuitenkin jo nyt vaikuttaa muovijätteen vähenemiseen luonnossa. Käytetään kaupassa käydessämme kestokasseja tai biohajoavia pusseja ja pidetään ennen kaikkea huoli siitä, että se en ole minä, joka heittää muovia luontoon. Kierrätys kunniaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi