Pääkirjoitus 6.4.2023

Edessä tiukat hallitusneuvottelut

Demokratia on puhunut, pulinat pois. Oppositio eli kokoomus ja perussuomalaiset melkeinpä pyyhkivät lattiaa hallituspuolueilla eduskuntavaaleissa. Hallituspuolueista vihreät, keskusta ja vasemmisto menettivät monta paikkaa, mutta demarit hieman yllättäen jopa kasvattivat suosiotaan, mikä on todella harvinaista pääministeripuolueelle, joka yleensä kokee vaaleissa tappion. Tämä selittynee pitkälti sillä, että loppumetreillä vaaleista tuli pääministeri- ja linjavaalit. Pääministeri Marinin kansansuosion vaikutusta tulokseen ei tässä kohtaa voi aliarvioida. Kuka tietää miten olisi demareille käynyt ilman Marinia ja hänen suurta suosiotaan?

Vaalien voittajaksi ja käytännössä seuraavaksi pääministeriksi kipusi aika odotetusti Petteri Orpo, jolla on edessään melkoinen savotta, kun uutta hallitusta lähdetään kokoamaan. Puolueista keskusta ja vihreät ovat jo ehtineet vaalitappion myötä asemoimaan itsensä oppositioon. Täysin ymmärrettävää, sillä varsinkin keskusta on menettänyt hurjan määrän paikkoja kaksissa viime eduskuntavaaleissa.

Hallitusvaihtoehtoja on muutama, mutta kaikissa niissä on selkeät ongelmakohtansa. Jos Orpo lähtee kokoamaan oikeistohallitusta, johon tulisivat perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Rkp, ongelmaksi muodostuisi varmasti ilmastopolitiikka ja työperäinen maahanmuutto, joissa kokoomus ja perussuomalaiset ovat eri linjoilla. EU-erosta perussuomalaiset ovat ilmeisesti jo valmiita luopumaan? Lisäksi kivenä kengässä voisi olla Rkp:n ja perussuomalaisten näkemykset ruotsin kielen asemasta.

Toinen vaihtoehto on sinipuna, jolloin perussuomalaiset korvattaisiin demareilla. Ei kovin ongelmaton kokoonpano tämäkään. Varsinkin talousasioissa puolueet olisivat aika eri keinoilla liikenteessä. Suostuisiko Marin valtionvarainministeriksi kiristämään vähempiosaisten rahakukkaroa? Tuskinpa kaikkien tiukkojen vaaliväittelyiden jälkeen.

Itse olen sitä mieltä, että nyt vain rohkeasti oikeistohallitusta kokeilemaan. Sitähän vaalituloskin suorastaan alleviivaa. Hallituksen linja hävisi selkeästi opposition tiukalle säästölinjalle. Lisäksi kokoomus ja perussuomalaiset ovat viimeisten neljän vuoden aikana tehneet monta yhteistä välikysymystä, joten yhteinen linja löytynee ongelmakohdista huolimatta suht’koht helposti? Nyt viimeistään on myös perussuomalaisten otettava vastuuta vallasta ja päätöksistä tässä maassa. Vaalitulos ainakin siihen oikeuttaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO