Marraskuun toinen sunnuntai olemme tottuneet juhlimaan perinteisesti isänpäivää. Viime aikojen uutiset antavat kuitenkin pientä osviittaa siitä, ettei näin välttämättä ole enää tulevaisuudessa. Muutamassa Helsinkiläisessä päiväkodissa nimittäin vietetään jo isänpäivän sijaan läheisenpäivää. Käytännössä perinteistä luopuminen liittyy kovaa vauhtia yleistyvään sukupuolineutraaliin ajatteluun ja uusiin perhemuotoihin. Kaikilla kun ei ole isää jota juhlia. Jään odottamaan kuinka nopeasti tämä tapa leviää muun Suomen päiväkoteihin ja kouluihin.

Sukupuolineutraalikeskustelu käynnistyi todenteolla jo vuosi sitten kun Opetushallituksen oppaan ”Tasa-arvotyö on taitolaji” mukaan lapsia on tärkeää puhutella nimillä, ei joukkona tytöt ja pojat. Oppaassa painotetaan, että koulujen käytäntöjen tulisi lievittää sukupuolittuneisuutta. Opetushallituksen mukaan sukupuolen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä. Varmasti kouluissa on ennen vanhaan näitä sukupuolirooleja vahvistettukin, mutta ei mielestäni tämän päivän Suomessa ole enää odotuksia, että tyttöjen ja poikien pitäisi olla tietynlaisia.

Lisää vettä myllyyn lisäsi liikennevirasto, joka on tuomassa teiden varsille uudet sukupuolineutraalit liikennemerkit. Uusista merkeistä ei enää tunnista hahmojen sukupuolta. Pois jäävät mm. jalkakäytävän merkki, jossa aikuinen mies taluttaa pientä tyttöä tai varoitus lapsista -merkki, jossa pieni tyttö taluttaa vielä pienempää poikaa. Myös tamperelainen Aamulehti on ottanut käyttöön sukupuolineutraalit tittelit. mm. eduskunnan puhemies tai -nainen on tästä eteenpäin Aamulehden kielenkäytössä puheenjohtaja. Piilomaskuliinisuus on hyvä yrittää piilottaa lopullisesti linjaa Aamulehti.

Suomeksi on muuten helppo olla sukupuolisesti tasa-arvoinen. Persoonapronomini hän viittaa sekä naiseen että mieheen sekä tietenkin myös muun sukupuolisiin. Toista se on muissa kielissä, joissa onkin jo keksitty uusia persoonapronomineja sukupuolineutraalipäissään.

Ymmärrän kyllä, että sukupuoliroolit elävät sitkeässä. Varsinkin työelämässä voidaan edelleen ihmetellä naispuolista kirvesmiestä tai miespuolista lastenhoitajaa. Mies joka jää kotiin hoitamaan lapsia on kummastuksen aihe ja tiukka uranainen saa paheksuntaa osakseen. Jos näistä ennakkokäsityksistä ja roolimalleista päästään eroon tällä sukupuolineutraalilla ajattelulla, niin ollaan mielestäni onnistuttu. Sen sijaan, jos on tarkoitus häivyttää sukupuolet kokonaan, ollaan totaalisesti väärällä tiellä, sillä kylmä faktahan on se, että olemassaolomme perustuu nimenomaan siihen, että on olemassa tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia.

Eli lyhyesti sanottuna häivytetään turhat sukupuoliroolimallit, mutta ollaan iloisia siitä, että on olemassa kaksi eri sukupuolta, jotka ovat fyysisesti erilaisia. Eläköön se pieni ero! Niille jotka ovat sitä mieltä, että ajatukseni ovat luolamiehen tasolla, huomauttaisin, että pitää sanoa luolahenkilö.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Joku saattaa vielä muistaa, että kultaisella 70-luvulla Marion Rung Kylähäät-kappaleessaan vaati innokkaasti pormestarille tien antamista. Nyt kun kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta on virallisesti ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle keväällä 2018, on Lahdessa huudeltu entistä enemmän tietä pormestarille. Ja koska monet huutelijat ovat korkeilla palleilla kaupunginjohdossa, on oletettavaa, että tähän mediaseksikkääseen pormestarimalliin myös lopulta Lahdessa päädytään.

Tampereella ja Helsingissä on onnistuneesti sovellettu pormestarimallia. Varsinkin Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on profiloitunut vahvaksi johtajaksi ja mielipidevaikuttajaksi. Käytännössä pormestari on valittu välillisesti kuntavaaleissa, joissa pormestariehdokkaista se eniten ääniä saanut on myös pormestariksi valittu. Ongelmaksi Lahdessa muodostuukin se, että seuraavat kuntavaalit pidetään vasta keväällä 2021. Löydetäänkö Myllyvirralle pätevä seuraaja, kun tarjolla on vain kolmen vuoden pätkäpesti?
Toisaalta tarjolla olisi pysyvä paikka Lahden historiassa olemalla kaupungin kautta aikain ensimmäinen pormestari, joten kiinnostusta myös pätkäpestiin voisi löytyä.

Pormestarimallin suurin etuhan on se, että kaupungin ylin johto saa yhdet kasvot. Valittu henkilö hoitaa vaalikauden ajan sekä kaupunginjohtajan että kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävää. Nykyisessä kaupunginjohtaja-systeemissä on virkamies kaupunginjohtajana ja poliitikko kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Pormestarimalli tarjoaa keinon kunnan toiminnan selkeyttämiseen, poliittisen johtajuuden vahvistamiseen ja läpinäkyvyyden lisäämiseen. Sen avulla politiikka ja virkatyö on helpompi erottaa toisistaan kumppaneiksi. Samalla poliittinen valta sekä vastuunkanto saavat selkeämmän osoitteen.

Avoimesti pormestarin puolesta liputtavan Mika Karin mukaan Lahden nykyinen johtamismalli on liian raskas, näin varsinkin tulevan sote-uudistuksen jälkeen. Se sopiiko pormestarimalli Lahden kokoiseen kaupunkiin on vielä kysymysmerkki, sillä Helsinki ja Tampere ovat kovasti eri kaliiberin kaupunkeja kaikilla mittareilla laskettuna. Toisaalta pormestari löytyy myös sellaisestakin pikkukunnasta kuin Pirkkala.

Francis McCarron on mediassa väläytellyt haluaan saada Lahteen pormestariksi ns. politiikan rock-tähti, joka nostaisi samalla myös kaupungin imagoa. Se kuka tämä politiikan rock-tähti voisi olla, on ainakin toistaiseksi jäänyt arvoitukseksi. Ne politiikan rock-tähdet kun sattuvat olemaan aika kortilla näinä päivinä. Tiedätkö sinä ensimmäistäkään? No ei se mitään, en minäkään. Lahden valtuustossa lähimpänä rock-tähteä taitaa olla räväkkä Kalle Aaltonen, mutta kuinka moni voisi oikeasti kuvitella miehen toimivan uskottavasti Lahden pormestarina? Toisaalta kävihän jenkeissäkin niin, että presidentiksi valittiin muuan Donald Trump, joten never say never.

Siinä on varmasti perää, että joku Lahden ulkopuolelta tuleva pätevä ja asiansa osaava poliitikko voisi helpommin saada laajemman hyväksynnän ja kannatuksen pormestariksi kuin tällä hetkellä valtuustossa istuva tuttu kaveri. Lahden poliittinen ilmapiiri tuntuu ainakin allekirjoittaneen nenään tuoksahtavan aika vahvasti siltä, että kaveria on kiva puukottaa selkään. Moni haluaa kalifiksi kalifin paikalle, vaan miten käy tulevilta ehdokkailta Rock’n’Roll?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pari viikkoa sitten Helsinkiläinen 39-vuotias Ossi Nyman kertoi, että on vältellyt koko aikuisikänsä töitä, joita ei pidä itseään kiinnostavina. Hänen mielestään jokaisen pitäisi tehdä töitä vain vapaaehtoisesti. Nyman voisi kyllä tehdä töitä, mutta aika lailla valikoiden. Omien sanojensa mukaan hän voisi ottaa vastaan sellaista työtä, joka tapahtuu aamulla ja kestää muutaman tunnin niin, että ehtii myös kirjoittaa ja samalla jäisi vähän aikaa myös itselle eli käytännössähän tuollaista työtä ei taida paljon tarjolla olla.

Ei liene suuri yllätys, että Nymanin haastattelusta nousi iso myrsky. Pian kaikki työttömät oli netin keskusteluissa leimattu työnvieroksujiksi ja yhteiskunnan varoilla eläjiksi. Työttömiä on Suomessa tällä hetkellä yli 200 000, joten jos jostain kumman syystä kaikki heistä olisivat näitä työnvieroksujia tai hienommin sanottuna ideologisia työttömiä, olisi kyseessä taloudellisesti ajatellen todella iso valtion kassan kuppaaminen työttömyystukien avulla.

Avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee Suomessa ja laskentatapakin antaa erilaisia tuloksia. Yleinen käsitys on, että työpaikkoja olisi avoinna noin 100 000 kuukaudesta riippuen. Elon laskuopin mukaan siis puolelle työttömistä olisi työtä tarjolla. Toisaalta Elon laskuoppi ei tähän sellaisenaan käy, sillä vaikka työhaluja olisi, niin usein käy niin, etteivät työtön työnhakija ja tarjottu työ kohtaa toisiaan. Työ voi monesti olla maantieteellisesti kaukana tai vaadittua ammattitaitoa työhön ei löydy.

Ymmärrän kyllä, että Nymanin harrastama loisiminen yhteiskunnan varoin ärsyttää monia, myös minua, sillä työssäkäyväthän tämän verovaroillaan maksavat. Miksi joku voi tehdä näin? Eikä kaikkien pitäisi kantaa oma pieni kortensa yhteiseen kekoon? Nyman oikeuttaa oman työttömyytensä sillä, että rahat menevät hänen mukaansa veroparatiiseihin ja kansainvälisille suuryrityksille. Varmasti osa yritysten voitoista niihinkin suuntautuu, mutta verorahat kyllä suuntautuvat takaisin kansalaisille erilaisina yhteiskunnan palveluina, ainakin minun käsitykseni mukaan. Ja mitä vähemmän valtio ja kunnat verorahoja keräävät, sitä vaikeampi on niitä yhteiskunnallisia palveluja järjestää ja kustantaa.

Oli Nymanin ajatuksissa jotain hyvääkin, sillä hänen mielestään elämässä tärkeintä pitäisi olla itsensä kehittäminen. On totta, ettei työn tarvitse olla elämän tärkein asia, toisaalta se mahdollistaa monta asiaa. Nyman on itse kirjoittanut työttömyysvuosinaan kirjan, joten ei hän suinkaan aivan toimettomana ole elämäänsä elänyt. Toinen asia, josta hänelle voi nostaa hattua, on se, että mies tulee toimeen vapaaehtoisesti noin 500 eurolla kuukaudessa. Kuinka monelta se onnistuisi? Tuosta itsensä kehittämisestä olen kyllä sitä mieltä, että itseään voi erittäin helposti kehittää myös työnteon ohessa. Ei työ siihen mikään este ole. Ja uskokaa tai älkää, kyllä se työkin ihmistä kehittää.

Toivotaan, että kaikki työtä haluavat työttömät löytäisivät itselleen töitä mahdollisimman pian ja ne työttömät, jotka eivät halua tehdä töitä, keksisivät itselleen sellaista puuhastelua, jota kautta he voisivat olla jollain tavalla yhteiskunnalle hyödyksi. Samassa veneessä tässä kuitenkin kaikki ollaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lars ja Lad tappeli, kumpi voitti? No, tällä kertaa Lahden kaupungin vaaka kallistui Ladin puoleen, joka tarkoittaa sitä, että Lahden taidemuseon uusi todennäköinen sijoituspaikka löytyy vanhalta Malskin eli Mallasjuoman alueelta. Toinen vaihtoehto eli Lars olisi sijainnut Sokoksen tavaratalon ylimmässä kerroksessa Aleksanterinkadulla. Todennäköiseksi, ei siis varmaksi, asian tekee se, että asiasta päättää lopullisesti valtuusto aikaisintaan joulukuussa.

Lahden taidemuseon tilavaihtoehdot punnittiin oikein virkamiestyöryhmän tasolla. Ratkaisevaksi seikaksi Ladin hyväksi muodostui hankkeiden hintaero. Malskin kiinteistön vuokrapyyntö oli lähes puolet halvempi kuin kilpailevan tarjouksen. Ja löytyihän niitä muitakin eroavaisuuksia hintaeron lisäksi. Kiinnostava rakennus ja kiinnostava miljöö olivat myös tärkeitä asioita työryhmän mielestä. Taideharrastajien kun ei uskota kovin helposti kapauavan kauppakeskuksen liukuportaita pitkin taidetta ahmiakseen. Malskin alueesta on sen sijaan mahdollisuus tehdä iso ja kompakti taide- ja kulttuurikeskus aivan kaupungin keskustaan. Onnistuneita malliesimerkkejä vanhan tehdasmiljöön muuttamisesta kulttuurikeskukseksi löytyy kymmenistä ellei sadoista kaupungeista ympäri Suomea ja Eurooppaa.

Nykyisen taidemuseon tiloista kaupunki maksaa vuokraa noin 8500 euroa kuukaudessa. Ladin hinta on arvioiden mukaan noin 55 000 euroa kuukaudessa. Kyseessä on siis erittäin merkittävä kulujen kasvu, sillä menot nousisivat noin 45 000 eurolla kuukaudessa.
Kunhan hanke saadaan valtuustoon asti, tulee keskustelu vellomaan varmuudella ”Koulut/ päiväkodit vs. Taidemuseo”- tyylisesti. Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Komu kiirehtikin jo linjaamaan, että koulujen ja päiväkotien kuntoon laittaminen ovat ehdottomasti prioriteettilistan kärjessä. Toisaalta myös taidemuseo sai Komulta sometyyliin ilmaistuna peukkua. Komu linjasi, että taide- ja muotoilukeskuksesta on tehtävä tarpeeksi iso ja kiinnostava kokonaisuus, jotta sillä on menestymisen mahdollisuuksia. Samalla hän mietti voisiko samaan kokonaisuuteen saada yhdistettyä myös kaupungin muita toimintoja ja jopa muita museoita. Kannatettava idea ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Varmaa on, että hurjasti kohoavat taidemuseon vuokramenot tulevat aiheuttamaan valtuustossa kuumiakin tunteenpurkauksia. Miksi kulttuuriin satsataan näin paljon? Entäpä koulut ja päiväkodit? Olen suuresti yllättynyt, jos keskusteluun ei vedetä mukaan jokin aika sitten kuvioissa ollutta 400 000 euron arvoista kontrabassoa. Sehän ehti nousemaan jo nettipalstoilla liki legendaarisiin mittakaavoihin, olemalla monen mielestä oiva esimerkki siitä, miten kulttuuripuolella ei maalaisjärkeä käytetä. Taloudellisesti tiukkoina aikoina usein nousee esiin juuri kulttuurista nipistäminen. Ymmärrettäväähän se on, että silloin kun toimeentulo on tiukassa, ei orkesterista, teatterista tai museoista haluttaisi maksaa. Maksakoon itse hömpötyksensä monet tuumivat.
Toisaalta, uskokaa tai älkää, kyllä ihminen tarvitsee myös sitä ns. hengen ravintoa eli monipuolista kulttuuriantia. Siitä voidaan tietenkin keskustella, millä spekseillä ja pelimerkeillä se kaupungissa toteutetaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa keskustelua. Se tulee eittämättä olemaan kiihkeä ja monisanainen.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran budjettiesitys sisälsi lähinnä säästöjä ja veronkorotuksia. Varsinkin veronkorotukset ovat olleet laajasti esillä mediassa, joten samalla monelta on jäänyt huomaamatta se, mitä kirjastoverkolle ollaan tekemässä. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole vielä tuotu näkyville, mutta rivien välistä voi lukea, että kohta tapahtuu.

Kirjastopalveluissa pohditaan Myllyvirran mukaan uusia toimintatapoja, kuten itsepalvelumallia sekä kirjojen nouto- ja palautuspisteitä. Samalla Launeen kirjasto tarvitsee uudet tai saneeratut tilat nykyisten huonokuntoisten, ahtaiden ja toimimattomien tilalle. Moni saattaa tässä kohdin ajatella, että kiva, Laune saa uudet upeat kirjastotilat lähitulevaisuudessa. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä kaupungin johdolla tuntuu olevan selkeä visio, että tulevaisuudessa kirjastotoiminta ohjataan pieniin itsepalvelupisteisiin, joissa kaupunkilaiset hoitavat lainaustoiminnan lähes ilman henkilökuntaa. Itsepalveluluukku josta lainata ja palauttaa kirjat sekä pari nojatuolia jonkun monitoimitalon aulassa tuntuu olevan se tulevaisuuden lähikirjasto, jota kaupunginjohtaja Myllyvirta tavoittelee. Näin oli jo vuonna 2014, jolloin ensimmäisen kerran Myllyvirta toi budjettiesityksessään visionsa tulevaisuuden kirjastoista. Silloin esitys kaatui asukkaiden voimakkaaseen vastarintaan.

Se, että kirjastoja ollaan korvaamassa ns. palvelupisteillä tai kirjastoauton laajemmalla käytöllä, ei naurata. Mielestäni ei voida käyttää sanaa palvelu, silloin kun sitä ei ole. Kirjastoa ja sen moninaisia toimintoja ei yksinkertaisesti korvata uudella kirjastoautolla tai itsepalvelutiskillä jossain terveyskeskuksen tai R-kioskin nurkassa. Kirjasto ei todellakaan ole paikka, josta pelkästään lainataan kirjoja. Kirjasto on meidän kaikkien ilmainen yhteinen olohuone, jossa lapsille järjestetään satutunteja, yhdistykset kokoontuvat ja järjestävät erilaisia tapahtumia. Päiväkotiryhmät sekä koululaisryhmät opettajineen vierailevat lähikirjastoissa säännöllisesti. Lisäksi lehtisali on ahkerassa käytössä, sillä monella ei ole enää varaa tilata lehtiä kotiinsa. Kirjastojen atk-, kopio- ja skannauspalvelut ovat tulleet tärkeiksi opiskelijoitten lisäksi 1-2 hengen yrityksille, joilla ei ole ollut varaa kaikkien tarvittavien laitteiden ostoon. Lapsiperheille, vanhuksille ja vammaisille on tärkeää että kirjasto on helposti saavutettavissa ja esteetön.

Lasten lukutaito on heikentynyt viime vuosina huolestuttavaa tahtia. Lapsille ja nuorille on tänä päivänä tarjolla monenlaista ruutua ja näyttöä, mutta kuka huolehtii siitä, että lapsille on tarjolla luettavaa monipuolisesti? Monipuolisuudella tarkoitan siis erilaisia lehtiä ja kirjoja, en netin tarjoamia muutaman lauseen uutisia, joita kukaan ei jaksa lukea otsikkoa pidemmälle. Kirjastopalveluja heikentämällä kaupunki tekee ison karhunpalveluksen lahtelaisille lapsille ja nuorille. Lukutaito ja kyky ymmärtää lukemaansa on jo nyt katoavaa kansanperinnettä. Tämä kaupungin linjaus itsepalvelukirjastoihin ja lainauspisteisiin ei tule kääntämään tätä kehitystä ainakaan parempaan suuntaan.

Odotan, että Lahden kaupunginvaltuutetut ovat sen verran sivistyneitä ihmisiä, että eivät anna kehityksen mennä Lahdessa kirjastojen suhteen huonompaan suuntaan. Ikävä kyllä näillä itsepalvelupisteillä tuntuu olevan jo kannatusta yli puoluerajojen aina vasemmalta oikealle. Taitaa olla aika kaivaa taas adressit esiin. Näpit irti lähikirjastoista herra kaupunginjohtaja!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime kuukaudet ovat olleet uutisten suhteen vähintäänkin mielenkiintoisia. Joku voisi jopa sanoa, että pelottavia. Tuntuu, että maailman meno on vain entisestään yltynyt vielä hullumpiin mittoihin. Vähän väliä saamme lukea pienistä ja vähän isommistakin terroriteoista ympäri maailman. On ajettu väkijoukkoon autolla tai puukotettu ihmisiä yleisillä paikoilla jne. Valitettavasti näyttää siltä, että terroritekojen pelko on tullut osaksi elämäämme.

Usein ovat kyseessä olleet islamilaiset ääriainekset, mutta tämä viikko näytti, että osaavat ne muutkin. Las Vegasissa ammuttiin liki 60 ihmistä tylysti kesken konsertin. Mitään motiivia ei vielä ole löydetty tekoon. Ampuja oli valkoihoinen, yli 60-vuotias miljonääri, jonka taustoista ei ole löytynyt mitään selitystä teolle. Syitä ampumiseen on etsitty mm. USA:n liian väljästä aselaistakin, mutta se ei yksinään riitä selittämään tätä käsittämätöntä verilöylyä. Toivotaan, että syyt vielä selviävät, muuten tällaisten ns. yksinäisten susien estäminen tulevaisuudessa käy liian vaikeaksi.

Entäpä mitä pitäisi miettiä Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin välisestä uhittelusta, joka vaikuttaa sanailun perusteella kahden pikkulapsen väliseltä riidalta hiekkalaatikolta. Riita voisi jopa hieman huvittaa, jos tiedossa ei olisi se, että kyseessä on kaksi valtiota, joilta löytyy asearsenaalistaan ydinaseita. On täysin käsittämätöntä, että Pohjois-Korean kaltainen pikkuvaltio uskaltaa uhitella kaikille muille maailman valtioille. Pelolla odotan sitä hetkeä, että jomman kumman, joko Trumpin tai Kim Jong-unin pinna katkeaa ja ydinohjukset lennähtävät matkaan. Ei hyvä.

Yksi kasvava uhka koko Euroopan rauhalle on kasvava nationalismi. Nationalismin mukaan valtioiden rajojen pitäisi noudattaa kansojen välisiä rajoja. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen kansan pitäisi saada oma valtio. Tällä hetkellä suuri osa Euroopan valtioista on monikansallisia eli niissä asuu useita eri kansoja ja puhutaan useita eri kieliä. Lisäksi Euroopan Unioinin integrointiajatukset entistä yhtenäisemmästä Euroopasta eivät miellytä läheskään kaikkia maita ja kansoja. Pienet kansat ovat alkaneet vaatimaan itsenäisyyttä ja levottomuudet lisääntyvät. Tämä nähtiin tällä viikolla Kataloniassa, jossa itsenäisyysäänestys yritettiin estää väkivalloin. Katalonian kaltaisia pikku kansoja löytyy ympäri Eurooppaa, joten odotettavissa on varmuudella uusi itsenäisyysvaatimusten aalto. Toisaalta täytyy muistaa, että juuri nationalismin ansiosta meidän pieni kansamme saavutti 100 vuotta sitten itsenäisyyden eli ei nationalismi lähtökohtaisesti suinkaan ole paha asia. Liikehdintää ja levottomuuksia se kuitenkin varmuudella aiheuttaa jatkossakin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kaikille on varmasti käynyt tässä viime vuosien aikana selväksi, että Lahti on taloudellisesti katsoen lirissä. Kaupungin rahat on käytetty jo vuosiksi eteenpäin homekouluihin, matkakeskukseen, toriparkkiin ja kehätiehen.
Nyt pitäisi jostain löytyä varoja normaaliin elämiseen ja palveluiden ylläpitämiseen kaupunkilaisille. Sen sijaan, että Lahdessa olisi käytetty harkintaa veronmaksajien rahojen käytössä, on kaupunki toiminut kuin juuri luottokortin käteensä saanut teini. Ostetaan kaikkea kivaa, kun on siihen on mahdollisuus. ”Mä haluun tollasen kivan kehätien ja sitten mä ottasin vielä yhen tommosen matkakeskuksen. Eihän näitä nyt heti tarvitse maksaa?”
Jokainen meistä kuitenkin tietää, että joskus se maksunaika kuitenkin tulee eteen luotollakin ostettaessa. Ja se maksun aika alkaa pikkuhiljaa olla käsillä.

Tällä viikolla kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta esitteli talouden tasapainotusohjelmaa kaupunginvaltuuston infotilaisuudessa. Myllyvirran esityksen mukaan Lahti hakee 20 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2022 mennessä. Kaupunginjohtaja oli laatinut kymmenen kohdan ohjelman, joten käydäänpä nuo Myllyvirran ”10 käskyä” läpi.

1. Sote-kulut pidettävä kurissa
2. Palveluita uudistetaan ja kootaan
3. Konsernin tukipalveluita yhteen
4. Konsernissa yhteistä suunnittelua ja rakennuttamista
5. Varhaiskasvatusta uudistetaan
6. Kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa kootaan yhteen ja yhtiöitetään
7. Kaupunkikonsernin tilankäyttöä karsitaan, samalla hyödynnetään yksityisiä investointeja
8. Tukipalveluita hankitaan markkinaehtoisesti
9. Uusia liikennepalveluratkaisuita
10. Toimintaa virtaviivaistetaan ja tehostetaan

Siinäpä se kaikessa komeudessaan. Olen hieman pettynyt listaan. Suuri osa toimista on pikemminkin ilmassa vellovia toiveita, kuin käsinkosketeltavia, konkreettisia tekoja.
Olisihan tuon listan saanut mahtumaan yhteenkin lauseeseen: Säästetään tuolta ja säästetään täältä.

Minä olisin kaivannut Myllyvirran teeseihin tietoa myös siitä, miten Lahti aikoo tulevaisuudessa olla houkutteleva kaupunki yrityksille. Suomen talous on tällä hetkellä nousussa, mutta Lahdessa tämä positiivinen suhdanne ei näy. Miksi ei? Lahteen ei virtaa investointeja, eikä Lahteen saada edes positiivista muuttovirtaa. Päinvastoin.

Isoista kaupungeista Lahden talouden kehitys on ollut viime aikoina negatiivisinta. Jos verrokiksi otetaan vaikkapa Tampere, jossa on tällä hetkellä todella kova positiivinen pöhinä päällä, näyttäytyy Lahti lähinnä pienenä resupekkana, joka käsi ojossa odottaa lisärahoitusta asukkailtaan veronkorotuksien muodossa. Lahti kaipaa kipeästi uusia työpaikkoja ja niiden tuomia uusia asukkaita eli yksinkertaisesti ilmaistuna lisää veronmaksajia.

Vaikka 20 miljoona euron säästötavoite saavutettaisiin, se ei vielä riitä nostamaan kaupungin taloutta kestävälle pohjalle. Tämä tarkoittaa sitä, että tuloja olisi nostettava 20 miljoonalla eurolla, mikä Lahden tapauksessa tulee tapahtumaan veroja nostamalla. Eli veden kantaminen kaivoon jatkuu entiseen malliin. Ommellaan paikkaa paikan päälle.

Kaupunginjohtaja julkistaa 10. lokakuuta oman budjettiehdotuksensa. Josko silloin saisimme enemmän lihaa luiden ympärille näissä säästötoimissa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on ollut paljon puhetta vihapuheesta ja törkyviesteistä, joita päättäjät, niin kunta- kuin valtiopuolellakin saavat toistuvasti. Viesteissä toivotaan mm. poliitikon kuolemaa, vaimon raiskausta ynnä muuta mukavaa. Valitettavasti törkyviestien määrä on ollut koko ajan lisääntymään päin. Tämän tekee tietenkin helpoksi se, että lähes tulkoon kaikki päättäjät liikkuvat ahkerasti sosiaalisessa mediassa, on se sitten facebook, twitter tai instragram, niin viestin lähettäminen joko yksityisesti tai julkisesti on vain yhden enter-näppäimen painalluksen takana. Tämän lisäksi paljon uhkailuja, haukkumisia ym. lähetetään suoraan sähköpostitse. Mikä ihme meihin suomalaisiin on mennyt?
Milloin meistä, tavallisista kaduntallaajista, on tullut ihmisiä, jotka toivovat kuolemaa päättäjälle ja tämän perheelle tai sitä, että joku raiskattaisiin? Minkälainen on ihminen, joka voi toivoa tällaista toiselle ihmiselle, jota ei edes tunne?

Yksi syy on tietenkin se, että palautteen antaminen on niin helppoa. Suoraan sanoen jopa liian helppoa. Ennen vanhaan piti nähdä vähän vaivaakin, jos halusi haukkua kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun. Palaute piti lähettää postin kautta kirjeitse tai sitten piti kaivaa jostain esiin päättäjän puhelinnumero, eikä osoitteen ja puhelinnumeron saaminen ollut ennen kovinkaan helppoa. Siinä kirjettä kirjoittaessa tai puhelinnumeroa metsästäessä se pahin kiihko usein ehti jo haihtumaan ja palaute jäikin sitten loppujen lopuksi antamatta. Tosin jos se pahin kiihko ja viha ei ehtinyt laantumaan, saattoi käydä niin, että päättäjä sai kirjeen, joka sisälsi esimerkiksi ulostetta. Ei kovin mukavaa sekään, vaikkei henkeä uhkailtukaan.

Nyt on toisin. Valitettavasti kaikki pahimmat ihmisten aivopierut sosiaalisessa mediassa saavat aina myös eniten huomiota. Ja huomiostahan tällaiset ihmiset juuri nauttivat. Tänä päivänä on tullut tavaksi, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa, ettei mikään ns. normijuttu kiinnostaa oikein ketään. Juttua pitää ryydittää extra-mega-super-hyper -sanoilla. Samoin on käynyt poliitiikkojen saaman palautteen kanssa. Mitä rankempaa palautetta antaa, sitä paremmin sen saa esille. Jotkut perustelevat vihapuhettaan kertomalla vihaviestin olleen ns. läppä. Kunhan halusin vähän herätellä kaveria jne. Kääntämällä asian toistepäin, ymmärtää kuitenkin asian vakavuuden. Mitäpä jos itse olisit saanut vastaavanlaisen viestin, jonka lähetit? Suhtautuisitko siihen kevyesti vai alkaisitko vilkuilla selkäsi taakse pimeällä kujalla? Mistä vastaanottaja voisi tietää, että mitään hätää ei oikeasti ole. Joku vain toivoo minun kuolemaani…

Päättäjiä voi ja pitääkin arvostella, mutta järki käteen siinäkin. Joskus on ihan oikeasti hyvä laskea kymmeneen ja rauhoittua. Joissain tapauksissa alkolukko näppäimistöön voisi olla myös hyvä ratkaisu. Ennen enterin painamista kannattaa aina miettiä sitä, miltä tuntuisi itse saada tämänkaltainen viesti. Voisinko kertoa oman kantani rakentavammin? Kaikenlaiset henkeen tai terveyteen liittyvät uhkaukset eivät kuulu terveen ja tasapainoisen ihmisen ”työkalupakkiin”, silloin kun asioista keskustellaan. Eniten tässä kaikessa pelottaa se, milloin uhkaukset muuttuvat vihapuheesta fyysiseksi väkivallaksi. Väkivalta kun usein alkaa siitä mihin järki loppuu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti-kaupungin kaksi ikiaikaista rakennusprojektia liikuntapuolella nytkähtelevät niin eteen- kuin taaksekin päin. Lahdessa on puuhattu ja toivottu uutta uimahallia 50 metrin altaineen jo 80-luvulta lähtien. Toinen ikiaikainen toive on ollut Kisapuiston palauttaminen alkuperäiseen loistoonsa lahtelaisten jalkapallopyhättönä. Nyt näyttää siltä, että Kisapuiston uusi stadion voisi jopa totutua. Sen sijaan uuden uimahalllin tai uintikeskuksen tulevaisuus siintää jossain horisontissa tai jopa sen takana.

Uimahalli on näistä hankkeista se hankalampi toteuttaa, sillä uuden uintikeskuksen budjetti pyörii noin 30 miljoonan euron paikkeilla ja tällaiseen satsaukseen ei Lahdella tällä hetkellä ole varaa, sillä homekoulut ja kehätie vievät pääosan kaupungin rahoista. Niinpä Launeelle jo 80-luvulla luvattu uimahalli onkin tällä hetkellä vain kaukainen haave. Kaupungintalolla elätellään toiveita siitä, että mukaan saataisiin joku yksityinen taho, joka olisi valmis satsaamaan rahallisesti uintikeskukseen esimerkiksi hotellin yhteydessä. Tällöin sijaintipaikka olisi Launeen sijaan Ranta-Kartano. Loppujen lopuksi uintikeskuksen sijainnillakaan ei ole niin väliä, kunhan projekti vain jossain vaiheessa saataisiin eteenpäin. Silloin voittajia olisivat kaikki lahtelaiset, sillä tuskin kukaan kiistää uuden uimahallin tarvetta tai sen positiivisia vaikutuksia kaupunkilaisten hyvinvointiin sekä siitä saatavia terveyshyötyjä.

Sen sijaan Kisapuiston tilanne vaikuttaa juuri nyt hieman positiivisemmalta. Toimitilayhtiö Spatium ja kehitysyhtiö Ladec alkavat haalia rahoitusta Kisapuiston uuteen pääkatsomoon ja uusi pääkatsomorakennus voisi suunnitelmien mukaan valmistua aikaisintaan keväällä 2020. Rakentamispäätöksen edellytyksenä kuitenkin on, että hankkeeseen saadaan kaupungin ulkopuolista rahaa vähintään 40 prosenttia. Arviolta 7,1 miljoonan euron hankkeessa se tarkoittaa noin 2,8 miljoonaa euroa. Ja tuo 7 miljoonan arviokin taitaa olla aika alakanttiin. Rahoitusta tullaan kyselemään niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta.

Ainakin FC Lahti on jossain vaiheessa väläytellyt puolen miljoonan euron sijoittamista projektiin. Lisäksi Suomen valtiolta, jalkapalloliitolta sekä FIFA:lta rahaa olisi saatavissa projektiin. Yksi vaihtoehto olisi tuolien myyminen yrityksille tai avoin osakeanti. Myös stadionin nimen myyminen on yksi keino. Tästä hyvä esimerkki löytyy aika läheltä, sillä Pelicansin kotiareenan nimen osti vuonna 2005 huonekalujätti Isku, joka muutti jäähallin nimen komeasti Isku Areenaksi 15 vuodeksi.

Jos ja kun stadion joskus saadaan valmiiksi, on selvä, että stadionille on saatava muutakin käyttöä kuin FC Lahden pelit. FC Lahden toimistolla arvellaan, että sen käyttöaste Kisapuistosta tulisi olemaan vain noin 10-15 prosenttia. Näin muiden toimijoiden tulisi täyttää käyttöasteesta huimat 85-90%. Ketä nuo sitten voisivat olla? Muutkin kesälajit kuin jalkapallo varmasti ottaisivat Kisapuiston omakseen, mutta itselleni ensimmäisenä mieleeni tulee Kisapuiston käyttäminen konsertti-areenana, joka vetäisi helposti 5000-6000 henkeä. Tällä hetkellä jo Suomestakin löytyisi muutama tuon kokoluokan artisti, ulkomaista puhumattakaan, mutta ongelmaksi muodostuukin nimenomaan talvikäyttö. Mitä olisi Kisapuiston talvikäyttö? Voisiko kentän jäädyttää talveksi koko kansan luistelupaikaksi ja eräänlaiseksi talviriehakeskukseksi? Pelicans voisi pelata ulkoilmaottelun Kisapuistossa jne. Onhan näitä ideoita. Ja lisää ideoita varmasti tarvitaan, jotta suunnitelmat saadaan vietyä maaliin asti. Niin ja sitten tarvitaan sitä riihikuivaa rahaa myös…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on suurella mielenkiinnolla seurattu viime päivinä kuinka Susijengi ulvoo. Ja hyvinhän ne sudet ovat ulvoneet, koska Suomi oli oman lohkonsa kakkonen koripallon EM-kisojen alkulohkossa. Joitain kuitenkin tuo Susijengi-nimi jopa ärsyttää. Miksei voida puhua vain Suomen maajoukkueesta? Miksipä ei susi, kun lätkää meillä pelaavat leijonat ja jalkapalloa huuhkajat ja helmarit (helmipöllöt). Ainoastaan hyvin pärjännyt lentopallomaajoukkueemme on toistaiseksi jäänyt ilman mediaseksikästä lempinimeä, mutta eiköhän heillekin pian sellainen löydy.

Lempinimen keksiminen on osa urheilumaailman muuttumista eräänlaiseksi elämysteatteriksi, jossa mm. hyvä tarina on tärkeä osa joukkuetta. Hyvällä tarinalla ja lempinimellä siunattu joukkue on helppo tuotteistaa. Hyvällä tarinalla saadaan joukkueen julkisuuskuvaan syvyyttä ja uskottavuutta. Samalla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä fanien ja pelaajien välillä. Ajatuksena on luoda iso perheenkaltainen yhteisö, jossa kaikki puhaltavat samaan hiileen ja myös katsojat voivat tuntea kuuluvansa joukkueeseen. Näin syntyy Susiperhe, johon sitoutuu koko kansa. Ja kassakone laulaa, kun kaikilla on kiire ostaa pelipaitaa ynnä muuta Susijengi krääsää. Tietenkin sillä varauksella, että Susijengi myös pärjää, sillä voittajan kelkkaan on aina helppo hypätä. Auta armias, jos kisoissa olisi tullut toistuvasti turpaan. Siinä tapauksessa Susijengi-höpinät olisivat kääntyneet itseään vastaan. Näinhän melkein on jo käynyt onnettomille Huuhkajille, jotka pelasivat pari vuotta ilman voittoa.

Urheilukatsomoissa tulee viihtyä, niinpä katsojille tulee olla tarjolla vähän kaikkea. Pelkkä urheilu ei enää riitä. Ei riitä se, että tarjolla on ottelun tauoilla vähän kärähtänyttä makkaraa sinapilla höystettynä ja väljähtänyt olut. Ei riitä, vaikka urheilu itsessään on jo parasta draamaa, jossa yllättävät käänteet usein seuraavat toisiaan. Draamaa, jossa voittajan ja häviäjän välinen ero on monesti minimaalinen. Tämän päivän stadionit ovat monitoimiareenoita, joista tulee löytyä aktiviteetteja jokaiseen makuun. Stadioneilla voit nykyään onnistuneesti viettää kokonaisen päivän näkemättä yhtään urheilusuoritusta. Itse olen aina ollut intohimoinen penkkiurheilija, jolle olosuhteet katsomossa ovat olleet toissijainen asia. Tärkeintä on ollut itse urheilu. Samalla kuitenkin ymmärrän, että urheilu on tänä päivänä todella iso bisnes, jossa liikkuu isot rahat ja silloin maksavan yleisön houkutteleminen paikalle keinolla millä hyvänsä on hyväksyttävää.

Kyllä meillä Lahdessakin osataan urheiluelämyksiä rakentaa. Muistissa on varmasti viime talven hiihdon MM-kisat, joissa ei tarvinut katsoa ensimmäistäkään kilpailua ollakseen osa suurta urheilutapahtumaa. Suurhallissa saattoi tanssia tangoa tai kuunnella Antti Tuiskua, kun samaan aikaan hiihtäjät antoivat kaikkensa loppusuoralla räkä poskella roikkuen.

Pelicans julkisti eilen vievänsä yhden kotiottelunsa Tallinnaan. Näin halutaan tarjota lahtelaisille kiekkojännäreille jotain extraa. Kiekkoelämys. Sinänsä matka Tallinnaan ei varmasti ole kenellekään kovinkaan eksoottinen ja ihmeellinen kokemus, mutta tarjolla onkin juuri tuota aikaisemmin mainitsemaani yhteisöllisyyttä. Tehdään yhdessä, koko Pelikaani-perhe, jotain erilaista ja ainutkertaista. Kun Pelicans ilmoitti tekevänsä kotimaista kiekkohistoriaa, en ensin osannut ajatella kyseessä olevan pelimatka Tallinnaan. Minä hölmö kun luulin, että Pelicans aikoo tuoda Lahteen ensimmäisen kerran jääkiekon Suomen mestaruuden. Se, jos mikä olisi elämyksellistä ja ainakin historiallista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi