Pääkirjoitus 28.8.2020

Loikkarit polkaisivat kuntavaalikiiman käyntiin

Kuntavaalit pidetään keväällä 2021, mutta jo nyt puolueet valmistautuvat kovaa vauhtia kohti kevään koitoksia. Kuten ehkä olet jo huomannutkin, olemme myös Omalähiössä ottaneet varaslähdön kevään vaaleihin tiedustelemalla juttusarjassamme kultakin puolueelta, missä mennään tällä hetkellä.

Ehdokasasettelu etenee kovaa vauhtia kaikissa puolueissa ja tänään saimmekin kuulla melkoisen siirtopommin (jota ennen vanhaan myös loikkaukseksi kutsuttiin), kun perussuomalaiset ilmoittivat, että kokoomuksen Hannu Kaasinen ja Lahti ensin-ryhmän Jorma Ratia liittyvät perussuomalaisten valtuustoryhmään ja ovat myös ehdokkaina kevään vaaleissa perussuomalaisten riveissä. Loikkaus eittämättä nostaa kuntavaalikiiman toiseen potenssiin ja kuumentaa entuudestaan lahtelaista kuntapolitiikan kenttää. Näemmekö kenties vielä lisää loikkauksia puolueesta toiseen?

Kevään vaalien kuuma peruna on varmuudella Lahden huonolla tolalla oleva talous, jonka hoidosta puolueilla on varmasti erilaisia painotuksia. Mistä voidaan säästää? Mihin satsataan?  Nyt on esitetty, että suurimmat säästöt tehtäisiin perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta ja ymmärrettävästi tämä ei kaikille käy, sillä monen mielestä nämä ovat asioita, joista ei ole enää varaa säästää. Totta onkin, että jos varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta säästetään nyt, voi tulevaisuudessa lasku olla moninkertainen. Näinä vaikeina aikoina on selvä, että keskusteluun nousevat säästömielessä myös erilaiset kulttuuripalvelut, kuten orkesteri ja teatteri. Kuinka tarpeellisia ne ovat, jos vaihtoehtona on säästää kouluista ja päiväkodeista? Voiko ja saako niitä edes verrata keskenään?

Varmasti kovaa keskustelua tullaan käymään myös kaupungin viime vuosien kovasta investointi-innosta, jossa on palanut rahaa hurjat määrät. On rakennettu toriparkki, kehätie, matkakeskus jne. Onko rahaa jaettu liiankin avokätisesti joka ainoalle projektille, tietämättä mitä loppujen lopuksi on ollut kunkin projektin taloudellinen hyöty kaupungille. On haluttu nostaa kaupungin imagoa, mutta onko se ollut sen arvoista? Arvostaisivatko kaupunkilaiset enemmän hyviä palveluja ja satsaamista perheisiin ja terveydenhuoltoon, kuin uutta kehätietä tai matkakeskusta? Kaupungin holtittomasta ja lyhytjänteisestä rahankäytöstä saatiin tällä viikolla esimerkki, kun matkakeskuksen viereisestä tontistä ollaan valmiita maksamaan 4,7 miljoonaa euroa. Kolme vuotta sitten kaupungille tarjottiin samaa tonttia hintaan 1,3 miljoonaa euroa. Ei kelvannut silloin, mutta nyt kelpasi, kun hinta oli liki nelinkertainen. Tiedän kyllä, että tällä kertaa tontti on rakennusvalmis, toisin kuin kolme vuotta sitten, mutta en usko, että vanhan pääpostin rakennuksen purkaminen on maksanut 3,4 miljoonaa euroa?

Entä kuka nappaa kopin Lahdessa vellovasta ja erittäin näkyvästä huumeongelmasta? Tähän asti se on ollut lähinnä Kalle Aaltosen ”lempilapsi”, mutta suotavaa olisi, että muutkin päättäjät heräisivät ratkomaan tätä ongelmaa, joka on kaupungilla käveltäessä käsin kosketeltavissa. Vaikkei Aaltonen kaikkien rakastama yhteistyökumppani valtuustossa ehkä olekaan, olisi valtuutettujen tunnistettava oikeat ongelmat, tulevat ne sitten esiin mistä suunnasta tai keneltä tahansa.

Poliitikoillamme, niin kunta- kuin valtakunnallisellakin tasolla, on edessään todella isoja arvokysymyksiä ja me kuntalaiset pääsemme keväällä päättämään sen, minkä puolueen tai poliitikon arvomaailma kohtaa omamme. Kannattaa seurata keskustelua avoimin silmin ja korvin ja mieluiten mahdollisimman monesta eri mediasta. Näin saat paremman kokonaiskäsityksen siitä, missä oikeasti mennään. Hyppää rohkeasti ulos omasta kuplastasi, maailma ei onneksi ole mustavalkoinen!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 thoughts on “Loikkarit polkaisivat kuntavaalikiiman käyntiin

    1. Hyvä huomio eli vedetään täysin allekirjoittaneen piikkiin tämä virhe!
      Tosin tuonkaan jälkeen en ole vakuuttunut taloudellisesta osaamisesta kaupungintalolla…
      terveisin Petri Salomaa

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO