Varmempi kevään merkki kuin lämpimät aurinkoiset ilmat tai ensimmäinen leskenlehti, on joka keväinen, välillä kovin kiivaitakin sävyjä saava keskustelu koirankakasta. Lumien sulettua karu totuus paljastuu monille, sillä kaikki koiranomistajat eivät ole keränneet koiriensa jätöksiä roskikseen, itse asiassa ei edes joka toinen koiranomistaja. Joissakin puistoissa voi näkymä olla kovinkin karu. Eikä varmasti ketään naurata, kun astuu vahingossa koiranläjään.

Silti kannattaisi muistaa, että koiranjätökset ovat onneksi maatuvaa tavaraa, toisin kun ne roskat joita kaupunkilaiset viskovat pitkin tien penkkoja ja puistoja. Ja sitä roskaa kyllä riittääkin. Tien penkat ja puistot saattavat olla täynnä rikkontuneita kaljapulloja ja -tölkkejä ynnä muuta maatumatonta tavaraa ja yhtä paljon kuin harmittaa kävellä koirankakkaan, harmittaa vaikkapa ajaa pyörällä lasinsirpaleiden yli.

Miksiköhän on niin vaikeata kerätä koiran jätökset roskikseen tai viedä se lasipullo kauppaan tai lasinkeräysastiaan? En usko, että kovin moni roskaisi omaa pihaansa samalla lailla, joten miten ihmeessä meistä tulee moisia sottapyttyjä, kun pääsemme ulos omasta pihastamme?
Jokainen voisi aloittaa kevään siisteyskampanjan omasta itsestään. Kun itse pitää huolen siitä, ettei heitä roskia luontoon ja kerää koiransa jätökset, on jo parhaansa asian eteen tehnyt. Muuta ei vaadita. Yksinkertaista mutta totta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi