Kuukausi: syyskuu 2026

PISA-tulokset ovat jälleen pöydällä. Eikä siinä pöydässä ole tällä kertaa juuri mitään kehuttavaa. Suomen koululaisten osaaminen on vajonnut vuosi vuodelta alaspäin kuin lehmän häntä. Entisestä koulutuksen mallimaasta on tullut maa, jossa yhä useampi nuori ei hallitse niitä perustaitoja, joiden varaan kaikki myöhempi oppiminen pitäisi rakentaa.

Kysymys kuuluu: mitä ihmettä kouluissa tapahtuu? Yhtä selitystä ei ole. Korona sotki koulunkäyntiä, mutta alamäki alkoi jo paljon ennen pandemiaa. Myös syntyperäisten suomalaisten tulokset ovat heikentyneet. Siksi kaikkea ei voi selittää maahanmuutolla. Mutta yhtä vähän voidaan väittää, ettei sillä olisi mitään vaikutusta. Maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön osaamisero on Suomessa edelleen suuri, erityisesti lukutaidossa.
Asia on uskallettava sanoa ääneen: kouluissa on yhä enemmän lapsia, joiden suomen kielen taito ei vielä riitä kunnolliseen oppimiseen. Se vaatii tukea ja resursseja – mutta ennen kaikkea ongelman rehellistä tunnustamista.

Sitten on toinen elefantti luokkahuoneessa: ruudut. Kuinka paljon jatkuva kännykän räplääminen, somen selaaminen ja pelaaminen vaikuttavat lapsen keskittymiskykyyn? Entä kärsivällisyyteen ja sinnikkyyteen? Oppiminen kun ei tapahdu TikTok-videon mittaisissa pätkissä. Kirjan lukeminen, laskutehtävien tekeminen ja uuden asian harjoittelu vaativat kykyä keskittyä myös silloin, kun tekeminen ei ole hauskaa.

Koulu ei ole viihdekeskus. Oppiminen vaatii työtä, toistoa ja puurtamista. Siksi Suomen koulussa pitäisi tehdä vallankumouksellinen paluu perusasioihin. Ensin opetellaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Kunnolla.
Jos lapsi ei ymmärrä lukemaansa tai hallitse matematiikan perusteita, miksi hänet pitäisi automaattisesti siirtää seuraavalle luokalle?
Perustaidot kuntoon – tai ei eteenpäin. Tämä ei ole julmuutta. Se on lapsen etu. Paljon julmempaa on päästää nuori peruskoulusta maailmalle tilanteessa, jossa hän ei kunnolla ymmärrä lukemaansa tai hallitse arkielämän matematiikkaa.

PISA ei kerro kaikkea suomalaisesta koulusta. Mutta se kertoo riittävästi. Hälytyskello on soinut jo vuosia. Nyt pitäisi lopettaa selittely ja palata siihen, mistä kaikki oppiminen alkaa. Aakkosista. Kertotaulusta. Kirjasta. Kynästä. Paperista. Ja siitä, että tehtävä tehdään loppuun asti.

Niillä rakennettiin Suomen menestys ennenkin. Ei ehkä olisi huono idea kokeilla niitä taas.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ruokakaupassa on jotain pahasti nurinkurista. Mitä enemmän ruoka on teollisesti jalostettua, sokerilla, suolalla ja rasvalla kyllästettyä, sitä halvemmaksi se usein tulee. Tuoreet vihannekset, hedelmät ja juurekset maksavat helposti enemmän kuin valmisateria, makkara tai pussillinen sipsejä.

Ultraprosessoitu ruoka ei ole enää mikään marginaalinen ilmiö. Se muodostaa monissa länsimaissa valtavan osan ihmisten päivittäisestä ravinnosta. Samalla lihavuus, diabetes, sydän- ja verisuonitaudit sekä monet muut elintapasairaudet lisääntyvät. Terveydenhuolto maksaa laskua, jonka yksi merkittävä aiheuttaja löytyy jokaisen ruokakaupasta.

Kyse ei ole siitä, että valmisruoka pitäisi julistaa pannaan. Kiireinen lapsiperhe tai yksin asuva tarvitsee joskus helpon aterian. Ongelma syntyy silloin, kun epäterveellisestä ruoasta tehdään sekä halvin että helpoin vaihtoehto – ja terveellisestä valinnasta kallis.

Siksi terveysveroa kannattaa kokeilla. Terveysverolla voitaisiin verottaa tuotteita niiden sokeri-, suola- ja kovan rasvan määrän perusteella. Kasvikset, hedelmät ja muut terveelliset vaihtoehdot jäisivät veron ulkopuolelle. Mitä epäterveellisempi tuote, sitä suurempi vero.

Tämä ei ole holhoamista. Se on hintasignaali. Tupakkaa ja alkoholia verotetaan korkeasti juuri siksi, että niiden aiheuttamia haittoja halutaan vähentää. Miksi sokerilla, suolalla ja kovalla rasvalla kuorrutettua ruokaa pitäisi kohdella jotenkin eri tavalla, vaikka seuraukset näkyvät aivan samalla tavalla terveydenhuollon kuormituksessa?

Unkarissa epäterveellisten elintarvikkeiden verotus nosti verotettujen tuotteiden hintoja ja vähensi niiden kulutusta merkittävästi. Ihmiset siis muuttavat ostoskäyttäytymistään, kun hinta muuttuu.

Terveysvero ei kuitenkaan saa olla valtiolle uusi rahastusautomaatti. Jos sellainen otetaan käyttöön, verotuksen kokonaisrasitusta pitää samalla keventää muualta. Tavoitteena pitää olla terveempi kansa, ei suurempi valtion kassa. Ja ehkä vero tekisi hyvää myös elintarviketeollisuudelle. Kun sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa sisältävistä tuotteista tulee kalliimpia, syntyy samalla kannustin tehdä parempaa ruokaa.

Lopulta valinta jää meille. Jos sipsipussi maksaa 25 prosenttia enemmän, ostammeko sen silti vai valitsemmeko porkkanat?

Terveysvero ei pakota ketään syömään terveellisesti. Se vain tekee epäterveellisestä valinnasta vähän kalliimman. Jos se samalla tekee terveellisestä valinnasta houkuttelevamman, kyseessä voi olla yksi harvoista veroista, joista kansanterveys todella kiittää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi