Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Hulkko kertoi joku aika sitten mediassa, että varusmiespalvelus jää suorittamatta joka kolmannelta mieheltä nykyisissä ikäluokissa. Aika monelta siis. Syyt ovat moninaisia, mutta usein syyt kuulemma kulminoituvat yhdessä asumiseen ja tekemiseen. Nukutaan, asutaan samassa tuvassa. Koetaan ahdistavaksi käydä samassa vessassa tai samoissa suihkutiloissa.

Me jo armeijan käyneet olemme tietenkin ihmeissämme näiden nuorten ahdistuksesta. Miten on mahdollista, että yhteisessä tuvassa asuminen voi ahdistaa? Mitä vikaa on yhteisvessoissa ja suihkuissa? Ei se meitä haitannut. Aina kun vähän varttuneemmat ihmiset muistelevat omia ruotuväkiaikojaan, niin usein nousee esiin se, että nykynuoret ovat laiskoja lökäpöksyjä, jotka on hemmoteltu niin piloille, etteivät edes armeijaa saa käytyä. Siinä vaiheessa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että ketkä ovat tämän ”löysän ja pilatun” sukupolven kasvattaneet. Kyllä, juuri me, jotka sitä eniten arvostelevat. Sitä paitsi muistan hyvin omalta inttiajaltani, että hyvin paljon kuului joka puolelta sitä, ettei se armeija enää ole mitään verrattuna siihen mitä se oli ennen. Muistaakseni joku ehdotti jopa, että jatkossa intti voitaisiin suorittaa kirjekurssina, kun nykyään armeijassa pääsee niin helpolla. Näin siis vuonna 1985. Niin että ns. vellipöksyjä oltiin jo silloin edellisen sukupolven mielestä.

Totuushan on, että nykynuoret ovat kasvaneet täysin eri kulttuurissa ja maailmassa kuin me 30-40 vuotta sitten. Netti some-kanavineen ja yleisesti digitaalisuus ym. ovat nyt todella iso osa nuorten elämää. Voin hyvin kuvitella minkälainen shokki monelle nykynuorelle on tuvan yhteisasuminen, kun sitä omaa rauhaa ei ole, puhumattakaan metsäretkestä talvipakkasilla tai komentoja huutavasta alikersantista. Tämän päivän nuorelle armeija on extreme-kokemus ja kaikille se ei vain yksinkertaisesti sovi. On kuitenkin hyvä muistaa, että suurin osa eli kaksi kolmasosaa nykyisistä ikäluokista suorittaa varusmiespalvelun ja pitää intin käymistä opettavana ja hyvänä kokemuksena tulevaisuutta silmällä pitäen.

Silloin kun maailma muuttuu, on myös syytä miettiä pitäisikö myös asevelvollisuuden muuttua. Maavoimat yrittääkin jatkossa luoda varusmiespalvelukseen uusia tehtäviä, joiden avulla yhä useampi mies pystyisi suorittamaan varusmiespalveluksen. Kaikista kun ei enää yksinkertaisesti voi kouluttaa rynnäkkökivääritaistelijoita. Koska syntyvyys on myös kovassa alamäessä, on nostettu esiin ajatus siitä, että naisia tulisi saada enemmän palvelukseen. Tähän liittyen keväällä aloittaa eduskuntapuolueiden työryhmä selvittämään ns. kansalaispalvelusta ja sitä pitäisikö naisten päästä vapaaehtoisina kutsuntoihin mukaan. Kansalaispalvelun suorittaisi jokainen suomalainen, mies ja nainen, joko nykyisen kaltaisena varusmiespalveluna tai yhteisöpalveluna. Kansalaispalvelu voisi tarjota resursseja monien yhteiskuntamme perustehtävien hoitamiseen ja opettaa kansalaistaitoja ja suvaitsevaisuutta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä hetkellä Lahdessa satsataan paljon rakentamiseen ja suurimman osan uudesta rakentamisesta tuntuvat saavan keskustan alue sekä Etelä-Lahti. Keskustaan on valmistunut, rakentumassa tai suunnitelmissa vielä paljon lisää uudisrakentamista, joista merkittävin lienee Ranta-Kartanon alue.

Myös Etelä-Lahti tulee saamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana suuren määrän uusia asuntoja. Isoin ja pitkäaikaisin projekti on varmasti Hennalan muuntautuminen varuskunta-alueesta asuinalueeksi. Iso alue on myös radanvarressa, Mytäjäisten risteyksessä sijaitseva Starkin alue, johon on jo alettu rakentamaan. Kaiken kaikkiaan alueelle on nousemassa peräti 23 uutta kerrostaloa. Muutenkin radanvarteen on suunnitteilla paljon uutta rakentamista, nyt kun kehätie rakentuu Launeelle ja vanha VT12 muuttuu kaupungin kaduksi. Kerrostalojen lisäksi Etelä-Lahti saa osansa myös uusista omakotitalotonteista Ämmälän, Nikkilän ja Renkomäen suunnassa, joten voidaan olettaa, että kymmenen vuoden päästä Etelä-Lahdessa asuu jopa noin 10 000 asukasta enemmän kuin tänä päivänä. Tämä hurja uusien asuntojen rakentamistahti aiheuttaa myös ongelmia, sillä sitä mukaa, kun uutta rakennetaan, jäävät vanhat asunnot myymättä. Tai ainakin niiden arvo putoaa kovaa vauhtia. Tämä ei ole ainoastaan Lahden ongelma, sillä tähän ilmiöön on törmätty joka puolella Suomea. Ja mitä kauempana ollaan Helsingistä, sitä nopeammin asuntojen hinnat tippuvat.

On kuitenkin pääsääntöisesti hyvä että positiivista pöhinää Lahdessa riittää. Itseäni tässä yhtälössä mietityttää se, mistä nämä uudet tuhannet, jopa kymmenet tuhannet asukkaat Lahteen saadaan. Fakta on se, että Lahti ei tällä hetkellä ole se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto nuorelle, työtä ja uraa etsivälle ihmiselle. Helsingin metropolialue vetää suurimman osan muuttoliikenteestä ja muille jäävät vain rippeet. Tosin tämä aiheuttaa sen, että asuntojen ja yleensäkin elämisen hinta on Helsingin alueella huimasti korkeampi kuin muualla Suomessa.

Tähän Lahti oman tulevaisuusstrategiansa nähtävästi sitten nojaakin. Lahdelle parasta mainosta on, ikävä kyllä se, että Helsinki on sopivan lähellä. Vain 45 minuuttia junalla tai tunti autolla. ”Muuta meille, meiltä pääset nopeasti Helsinkiin” voisi sopia Lahden uudeksi mainoslauseeksi. Seuraavaksi pitää Lahdessa olla tarkkana, että suora junayhteys Helsinki-Vantaan lentokentälle Lahdesta toteutuu osana Suomi-rataa, eikä Itärata-suunnitelma toteudu sellaisena, että Lahti ohitettaisiin tyystin.

Aina ei ole ollut näin, sillä vuosina 1945-1975 vietettiin Lahdessa varsinaista superkasvukautta, kun asukaslukumme kasvoi 30 vuodessa liki 70 000 uudella asukkaalla. Silloin uudella ja dynaamisellä kaupungilla oli tarjota sitä kaikkein tärkeintä: Työtä. Oli Asko, Isku, Sotka, Upo, Raute, Luhta ja Mallasjuoma jne. Lahti oli jännittävä ja uusi, viriili keskus, Suomen Chicago. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään.

Lahti elää nyt omaa etsikkoaikaansa. Merkkejä paremmasta ja viriilimmästä kaupungista on kuitenkin olemassa. Kaupunki ottaa ensiaskeleitaan yliopistokaupunkina ja vahva ympäristökaupungin leima saattaa tuoda esiin paljon uusia mahdollisuuksia kestävän kulutuksen puolella. Ykköskysymys on kuitenkin se, tyydytäänkö Lahdessa sittenkin olemaan vain Helsingin nukkumalähiö?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla saimme lukea Sanoma osakeyhtiön ostavan Aamulehden, Satakunnan Kansan ja 13 muuta Alma median pienempää lehteä 115 miljoonan euron hintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa median keskittyvän jatkossa yhä harvempien käsiin. Tosin aika harvojen käsissä se on ollut tähänkin asti, sillä vuonna 2017 kymmenellä suurimmalla sanomalehtiyhtiöllä on ollut Suomessa yhteensä 83,3 prosenttia kokonaislevikistä. Eli kymmenen yhtiötä on dominoinut alaa jo tähänkin asti.

Suurin pelko tässä kaupassa lienee se, että jatkossa nämä nyt ostetut julkaisut muuttuvat Sanoman äänitorviksi ja paikallisuus väistyy yhteisten juttujen tieltä. Sanoman tiedotteen mukaan lehtien toimitukset ja uutisbrändit jatkavat kuitenkin itsenäisinä omien päätoimittajiensa johdolla. Sanoman perinteisen yritysjargonin mukaisesti yhtiö ei tähtää kaupalla integraatioon. Ennemminkin kyse on kuulemma siitä, että lehdet oppivat ja työskentelevät yhdessä kasvavilla digitaalisilla tilaajamarkkinoilla. Tämän pitäisi siis tarkoittaa sitä, ettei nyt ostettujen lehtien sisältö ala muistuttaa Sanoman lehtien sisältöä.

Tämä jos mikä olisi myös erittäin suotavaa. Jos asiat sujuvat hyvin, saavat aluelehdet ison vetoavun digitaaliseen julkaisutoimintaansa ja Sanoma vastaavasti ison määrän paikallista osaamista. Huonossa tapauksessa edessä on toimittajien irtisanomisia ja lehtijuttujen toimittaminen aluelehtiin tehdään jatkossa keskitetysti Sanoman pääkallopaikalta. Samalla paikallisten juttujen määrä supistuu, kun paikalliset toimittajat saavat monon kuvan takamukseensa. Tätä tuskin kukaan haluaa, mutta mitä tapahtuu silloin, jos kannattavuus aluelehdissä putoaa?

Toivotaan, että Sanoman pääkallopaikalla on ihan oikeasti huomattu, että aluelehdissä tiedetään, minkälaiset artikkelit ovat suosittuja omalla alueella. Ne kun ovat kovin erityyppisiä kuin Iltalehden, Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien jutut. Alueellisten lehtien on tarjottava paikallisia sisältöjä ja näkökulmia, jota muut eivät tarjoa. Juttuja jotka eivät tule muualla esille. Tämä on muuten oivallettu eräässä pienessä etelälahtelaisessa lähiölehdessä jo yli 40 vuotta sitten. Näinköhän tässä pitää alkaa odottelemaan sitä, että joku media-alan isoista konserneista kohta kolkuttelee ostoaikeissa toimituksemme ovea, isoa setelinippua nenämme edessä heilutellen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Me suomalaiset olemme aina olleet hyvin tarkkoja yksityisyydestämme. Omat asiat on tiukasti pyritty pitämään pienen lähipiirin asioina, eikä niitä ole lähdetty joka puolelle huutelemaan. Ennen taisi olla niin, että omia asioitaan turuilla ja toreilla huutavia pidettiin lähinnä idiootteina. Näin siis ennen, sillä nykyään kaikki on niin kovin toisin.

Vaikka ihmiset olisivatkin tarkkoja tänä päivänä yksityisyydestään ns. tosielämässä, he eivät ole sitä netissä. Somessa on jotenkin suorastaan pakko avautua ja kertoa itsestään kaikki mahdollinen. Siis todellakin kaikki. Silläkin uhalla, että kaikki tieto mikä someen on ladattu, jää nettiin ja mainostajat sekä poliittiset tahot käyttävät kaikkea tätä tietoa härskisti hyväkseen algoritmien avulla. Tänä päivänä somessa levitellään paljon vihapuhetta ja kärkkäitä mielipiteitä. Uskon, että monelle ne kärkkäät mielipiteet ja vihanpurkaukset somessa tulevat vielä tulevaisuudessa vastaan tavalla tai toisella, juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Esimerkiksi työnantajalle työnhakijan facebook-profiili voi kertoa aivan päinvastaista kuin mitä tämä on kertonut työhaastattelussa. Ottaisitko sinä mielelläsi töihin tyypin, joka riitelee somessa milloin mistäkin? Some-profiilisi voi kertoa sinusta ja luonteestasi paljon enemmän kuin uskotkaan.

Tietoja siis kerätään isolla volyymilla. Kaksi suurinta tiedonkerääjää ovat Google ja Facebook. Google tallentaa kaikki hakusi ja näkee myös sijaintisi Googlen palveluita käytettäessä. Verkko- ja äänihaut sekä sijaintitiedot tallentuvat Googlen palvelimille. Facebook seuraa verkkotottumuksiasi hyvin tarkkaan. Päivitysten ja tykkäysten lisäksi Facebook seuraa tekemisiämme verkossa myös muualla kuin Facebookin omissa palveluissa. Käyttäjistä kerätään tietoa myös esimerkiksi verkkosivuilta, joissa on Facebookin tykkäysnappi tai kirjautumismahdollisuus Facebook-tunnuksilla.

Kolmas iso verkkoseurannan muoto tapahtuu evästeillä. Lähes kaikki verkkosivut käyttävät evästeitä, jotka tallentavat tietoja käyttäjästä ja hänen netinkäytöstään. Esimerkiksi siitä, milloin vierailit sivulla, mitä lisäsit ostoskoriin ja millaisia linkkejä avasit . Verkkotottumuksien perusteella ja käyttäjätietoja yhdistelemällä mainostajat ja muut palveluntarjoajat saavat selville paljon muutakin henkilökohtaista tietoa: esimerkiksi ikäsi, harrastuksesi, kiinnostuksen kohteesi, kohteet, joihin usein matkustat ja tapahtumat ja kaupat, joissa asioit. Näiden tietojen perusteella meille kohdennetaan hakutuloksia, mainontaa ja hintoja. Tähän pakettiin kun vielä lisätään kaikki luotto- ja kanta-asiakaskortimme, jotka nekin keräävät dataa kulutustottumuksistamme, saadaan valtava määrä tietoa, joka on kullanarvoista yrityksille.

Lyhyesti summattuna: Kaikki mitä netissä teet jättää jäljen sinusta. Näistä jäljistä sinusta rakentuu profiili, jotta mainonnan kohdistaminen juuri sinulle, sinun mieltymystesi mukaan, olisi helppoa ja yksinkertaista. Ja kuten varmasti ymmärrät, ei tänä päivänä ole kyse pelkästään tuotteiden myymisestä, vaan mukaan on kytkeytynyt yhä kasvavassa määrin myös poliittisten agendojen myyminen. Meille myydään valmiita poliittisia mielipiteitä kuin leipää ennen kaupassa ja me emme sitä edes tiedosta.

Uskomattominta tässä kaikessa on se, että kaiken tämän tiedon itsestämme me luovutamme täysin vapaaehtoisesti…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio