Yrittäjän elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Joskus niissä ruusuissa saattaa piillä piikki pistävä. Talouselämä on täynnä ylä- ja alamäkiä ja suhdanteet ja tilanteet vaihtelevat välillä melko villistikin. Tähän on moni pieni ja isompikin yrittäjä jo tottunut, mutta viimeiset pari vuotta on koetellut yrittäjien sietokykyä ihan uudella volyymilla. Pari vuotta koetellut koronaepidemia vei monet yrittäjät konkurssin partaalle, jotkut jopa sen reunan yli.
Juuri kun oli alkuvuodesta ehditty huokaista helpotuksesta, että ehkäpä tästä koronasta nyt sittenkin selvittiin, päätti itänaapurin diktaattori aloittaa sodan Ukrainassa. Seurauksena talouspakotteet molempiin suuntiin ja varsin sekava aika monelle yritykselle. Monessa firmassa tulevaisuuden näkymät muuttuivat hetkessä kirkkaista kovin sumeiksi. Jälleen kerran.
Suomalaisyritysten koettelemukset eivät tietenkään ole mitään verrattuna siihen, mitä Ukrainassa koetaan. Kyseessä on ihmiselämän kauhein koettelemus eli sota, jossa kuka tahansa voi hetkessä menettää henkensä. Miljoonat ihmiset menettävät kotinsa, omaisuutensa, ystävänsä, omaisensa. Kaiken.
Niinpä tuntuukin hieman tyhmältä ja jopa naurettavalta valittaa pienen yrittäjän ongelmista, mutta totuus on se, että sota vaikuttaa monilla tavoin kaikkeen maailmassa jossa elämme. Moni on jo huomannut että bensan hinta huitelee pilvissä ja ikävä kyllä, tämä ei jää tähän. Pian tulemme näkemään hintojen nousun myös ruokakaupoissa. Puhumattakaan siitä, kuinka Ukrainan sota muutti hetkessä maamme turvallisuuspolitiikan peruspilareita. Enää emme voi luottaa Venajän ystävällisyyteen naapurimaana. Josko siihen koskaan ihan täyttä luottoa on kansan syvistä riveistä löytynytkään?
Sanomalehtialalle sota toi yllättävän ongelman. Paperi loppuu kesäkuussa. Syynä on UPM:n lakko ja se, ettei Venäjältä enää tuoda paperia. Vaikka UPM:n lakko jossain vaiheessa varmasti loppuukin, on selvää että paperin hinta jatkaa kasvuaan ja se vaikuttaa alan kannattavuuteen jatkossa. Keskisuomalainen-konsernin mukaan paperia riittää varastoissa huhti-toukokuun, mutta sen jälkeen alkavat priorisoinnit eli on harkittava tarkkaan mitä tuotteita painetaan ja mitä ei. Tämä vaikuttaa myös Omalähiöön, sillä lehtemme painetaan kyseisen konsernin kirjapainossa. Eli vaikka pieni lähiölehtemme on onnistuneesti luovinut läpi koronakurimuksen, odottaa jo seuraava kriisi ihan kulman takana. Koska meille tämä paperinen Omalähiö on se ykkösasia, toivomme, ettei meidän kesällä tarvitse siirtyä pelkästään digitaaliseen näköislehteen paperipulan takia.
Elämme merkillisiä ja jopa vaarallisiakin aikoja, jotka tulevat jäämään historian lehdille ajaksi jolloin turvallisuuspolitiikan suunta Euroopassa muuttui. Kukapa meistä olisi moista osannut ennustaa kaksi vuotta sitten? Korona ja sota. Mitä seuraavaksi?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Kiivaana vellovan Nato-keskustelun ohessa on useasti mainittu sana hybridivaikuttaminen. Monille kyseinen sana ei sano mitään, joten on syytä avata hieman termiä. Maanpuolustuksen Tuki ry:n sivuilla termiä on avattu ns. kansantajuisesti näin:
Hybridivaikuttamisessa yhdistyvät perinteiset ja uudet vaikuttamisen keinot. Siinä käytetään monenlaisia psykologisia, poliittisia, taloudellisia, teknisiä, humanitaarisia ja sotilaallisia keinoja. Tyypillistä hybridivaikuttamiselle on psykologinen vaikuttaminen avainhenkilöihin, sisäisten konfliktien ruokkiminen sekä informaatiovaikuttaminen. Informaatiovaikutttaminen voi sisältää mm. suoria kyberhyökkäyksiä tai propagandaksi luokiteltavan disinformaation eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavan tiedon levittämistä.
Hybridivaikuttamista ei tapahdu ainoastaan verkossa. Esimerkiksi sotilaallinen uhittelu sekä toistuvat ja tahalliset rajaloukkaukset sopivat termin alle. Hybridisodankäynnistä puhuttaessa on hyvä muistaa termin pitävän sisällään sekä aseellista että aseetonta sodankäyntiä. Hybridisodankäynnille on olennaista vaikea ennustettavuus ja perinteisten rajojen sumentaminen. Perinteisen sodankäynnin suhteen maa voi olla rauhantilassa, mutta samanaikaisesti siihen voi kohdistua merkittäviä hybridisodankäynnin menetelmiä esimerkiksi vaali- ja mielipidevaikuttamiseen liittyen.
Vaikka termi onkin aika uusi, ovat edellämainitut keinot monille varmasti jo tuttuja, jos on viime vuosina pyörinyt eri nettikeskusteluissa ja sosiaalisen median eri keskustelualustoilla. Venäjällä on omat isot trollitehtaansa, jotka liukuhihnalta tehtailevat valeuutisia ja silkkaa propagandaa luettavaksemme ja nyt jos koskaan onkin oltava todella tarkkana siinä mitä uutisia jakaa somessa eteenpäin. Korona jo osoitti sen, kuinka helposti ja nopeasti somessa valeuutiset ja väärät tiedot leviävät ja kuinka vaikea niitä on jälkikäteen enää kumota. Samalla eripura kansan keskuudessa kasvaa ja tähän Venäjä juuri pyrkii.
Venäjällä on huomattu Nato-kannatuksen nousu Suomessa jo yli 60 prosentin, joten suurena yllätyksenä ei tullut Venäjän viimeisin hybridivaikuttaminen. Kyseessä siis Venäjän suurlähetystön pyyntö, että Suomessa asuvat venäläiset ilmoittaisivat Venäjän kansalaisiin ja venäjää äidinkielenään puhuviin henkilöihin kohdistuvista oikeuksien rikkomisesta, syrjinnästä ja vihaan yllyttämisestä suoraan lähetystölle. Tällä on tarkoitus pelotella meitä suomalaisia, sillä Venäjä on tunnetusti perustellut hyökkäystään Ukrainaan maan venäläisen väestönosan väitetyllä sorrolla.
Se on nyt nähty, että kasakka todellakin ottaa kaiken mikä on heikosti kiinni ja mikä tahansa, vaikka keksitty syy, kelpaa sodan aloittamiseksi.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Presidentti Niinistö käväisi viikko sitten tapaamassa USA:n presidentti Bidenia ihan Valkoisessa talossa asti. Syykin oli ilmiselvä. Ukrainan tilanne vaati nopean tilannekatsauksen siitä, mikä on Suomen asema muuttuneessa maailmantilanteessa, sillä itään päin ei Suomi enää jatkossa voi nojata. Niinistö saikin Yhdysvalloilta Suomelle turvallisuuspoliittisen selkänojan, johon nojata tulevaisuudessa. Moni odotti Niinistön tuovan matkaltaan tuliaisena Nato-jäsenyyshakemuksen ja turvatakuut, mutta mielestäni Suomen valtiojohdon valitsema linja on viisas. Ei heitetä bensaa liekkeihin nyt kun sota Ukrainassa on kuumimmillaan, vaan ns. ostettiin aikaa siihen, että Suomessa voidaan käydä tarpeellinen Nato-keskustelu rauhassa ilman hätiköintiä suuntaan tai toiseen. Ensin on pyrittävä kuitenkin saamaan aikaan rauha, jotta uutta Euroopan turvallisuuspolitiikkaa voidaan alkaa rakentaa uudelta pohjalta. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen olemme siinä tilanteessa, ettei Suomen ulkopolitiikka voi nojata siihen, että meillä on hyvät suhteet itänaapuriin. Yksi ulkopolitiikkamme pilareista on sortunut ja se on korvattava uudella.
On varma, että lähitulevaisuus voi muuttaa nopeastikin Nato-kantoja maassamme. Kaikki riippuu siitä, kuinka nopeasti ja millaisin lopputuloksin Ukrainan karmea sotatilanne saadaan päätökseen. Tällä hetkellä ei näytä lupaavalta, sillä Venäjä ei ole perääntymässä, eikä Ukraina antautumassa. Vaikka Venäjä saisikin jossain vaiheessa maan haltuunsa, on odotettavissa, että ukrainalaiset jatkaisivat taistelua sissisotana jopa vuosia eteenpäin. Venäjälle on asetettu todella kovat talouspakotteet ja varmasti myös Venäjä tulee asettamaan omat pakotteensa länsimaille. Hinnat tulevat nousemaan kaikkialla, mutta se hinta on nyt meidän jokaisen maksettava. Se on pieni hinta, jos verrataan siihen mitä ukrainalaiset tällä hetkellä joutuvat kestämään.
Länsimaat auttavat Ukrainaa parhaan kykynsä mukaan, mutta joukkoja ei mikään maa valitettavasti voi paikalle lähettää. Se tekisi tästä maasta osallisen sotaan ja samalla sotatoimet voisivat levitä hallitsemattomasti kulovalkean tavoin. Ikäväkseni olen huomannut, että maastamme löytyy sellaisiakin mielipiteitä, että Ukrainan pitäisi antautua. Se kun ei kuulemma voi voittaa sotaa. Voi olla niinkin, että ei voi voittaa, mutta kerropa tuo itsenäisyydestään taisteleville ukrainalaisille. Olisiko näiden samojen ihmisten mielestä Suomenkin pitänyt toisessa maailmansodassa antautua, koska mahdollisuudet voittaa suuri ja mahtava Neuvostoliitto ei juuri ollut? Tuollaiset ajatukset olisivat varmasti olleet tuolloin lähellä maanpetturuutta. Jokainen ymmärtää, että antautuminen merkitsisi sitä, että Ukrainasta tulisi Venäjän läheinen sateliittivaltio, johon asetettaisiin Venäjälle mieluinen nukkehallitus ja käytännössä Venäjä pitäisi maan tiukassa otteessaan. Monet ukrainalaiset ovat valmiit kuolemaan mielummin kuin olemaan osa Venäjää.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on avannut silmiä monessa suunnassa. Pitkin maailmaa on herätty huomaamaan Venäjän ja Putinin todelliset pyrkimykset palauttaa keisarillisen Venäjän rajat ja palauttaa venäjää puhuvat kansat yhteen. Jälkikäteen Putinin vuosien varrella tehtyjä linjanvetoja tarkastellessa voidaan helposti huomata, että ne ovat kaikki johtaneet tähän tilanteeseen. Jo 2000-luvun alkuvuosina Putin ilmoitti Neuvostoliiton hajoamisen olleen suurkatastrofi ja Putinin mielestä Neuvostoliitto oli yhtä kuin ”historiallinen Venäjä”, jonka rajat tulisi palauttaa. Silloin Putinin puheita pidettiin lähinnä sisäpoliittisina vetoina, joilla haluttiin nostaa venäläisten itsetuntoa. Nykyhetki osoittaa valitettavasti, että kyseessä oli pitkäaikainen ja harkittu suunnitelma, jota nyt lähdettiin viemään eteenpäin asevoimin ukrainalaisten kustannuksella.
Yhdessä yössä Venäjän hyökkäys Ukrainaan vesitti myös Suomen hyvät Venäjä-suhteet. Ne, joita oli vaalittu hartaasti toisen maailmansodan jälkeen yli 70 vuotta, ne joiden vuoksi oltiin vuosikymmeniä jopa rähmällään Moskovan edessä. Yksi tärkeä Suomen turvallisuuspilari eli hyvät Venäjä-suhteet on nyt kaatunut, mutta mitä tilalle?
Heti sodan alettua alkoi Suomessakin tapahtua. Ylen 28. helmikuuta julkaiseman kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä. Näin vahva ei Nato-kannatus ole koskaan Suomessa ollut. Kansalaisaloite Nato-kansanäänestyksestä keräsi yli 50 000 nimeä alle viikossa. Suomella on itsenäinen vahva kansallinen puolustus, mutta jos katsomme isompaa kuvaa, olemme Ukrainan ja Valko-Venäjän ohella ainoa Venäjän eurooppalainen rajanaapuri, joka ei ole Naton jäsen. Valko-Venäjä on käytännössä jo Putinin talutusnuorassa ja katsokaa miten Ukrainalle nyt kävi. Tosin on myönnettävä, ettei Suomi ole Ukraina. Me kuulumme kuitenkin Euroopan unioniin ja teemme jo vahvaa yhteistyötä Naton kanssa sekä olemme selkeästi suuntautuneet länteen. Pysäyttääkö se Putinin, on sitten täysin eri kysymys.
Suomi on varmuudella myös Venäjän silmissä osa länttä, mutta meillä ei ole Nato-jäsenille kuuluvaa suojaa. Suomi ei ole enää jossain lännen ja Venäjän välimaastossa, emmekä voi välttää olemasta osapuoli tässä asetelmassa. Me olemme puolemme valinneet. Se tuli viimeistään selväksi, kun Suomi lähetti Ukrainaan aseapua ja tämä on pantu merkille myös Venäjällä.
Nato-keskustelu käy kuumana ja hyvä niin. Kaikki vaihtoehdot on nyt perattava läpi. Onko meillä varaa jäädä Natosta ulos? Mitä Nato-jäsenyys tarkoittaa? Minkälainen suoja se olisi? Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen? Tulisiko Suomeen Naton tukikohtia? Joutuisivatko suomalaiset asevelvolliset Naton sotiin ympäri maailmaa? Miten Nato muuttuu, jos USA:n presidentiksi palaisi Trump? Miten Suomi pärjää ilman Naton turvaa?
Avoimia kysymyksiä, joihin kaivataan kipeästi vastauksia, on kymmeniä ellei satoja.
Elämme juuri tällä hetkellä maailmanhistorian isossa taitekohdassa ja tuskin kukaan tietää mihin suuntaan se meitä kaikkia vielä vie.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
