Pääkirjoitus 18.6.2015

Juhannusfaktaa ja vähän niitä taikojakin

Ihan huomaamatta olemme taas saapuneet keskikesän suuren juhlan eli juhannuksen kynnykselle. Huomaamatta sikäli, että kesästä tai siihen olennaisesti liittyvästä ihanasta lämmöstä ei tänäkään vuonna ole ollut merkkiäkään, joten kyllähän se tosiasia pistää miettimään, että tästä ne päivät taas lähtevät lyhenemään. Voisi jopa sanoa, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.

Juhannuksena suomalainen lähtee pois kotoa, mieluiten tietenkin meluamaan jonnekin luonnonhelmaan, kuten vaikkapa mökille, leirintäalueelle, festareille jne. Suomi on muuuten kesämökkien luvattu maa. Kaiken kaikkiaan kesämökkejä on maassamme tilastojen mukaan noin puoli miljoonaa. Mökinomistajien keski-ikä on 59 vuotta. Alle 40-vuotiaita mökinomistajia on vain 8 prosenttia kaikista mökinomistajista, joten jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa tulemme kokemaan suuren muutoksen suomalaisten kesänvietossa, kun kymmenet tuhannet mökit jäävät ilman omistajaa. Nuorempaa kaartia mökkeily ei yksinkertaisesti näytä kiiinnostavan. Paitsi tietenkin juhannuksena, mutta eihän sitä yhden viikonlopun remuamista varten tarvi loppuelämäkseen mökkiä kontolleen ottaa?

Entäpä se sää? Ei aina ole juhannuksenakaan huono sää, vaikka siltä usein tuntuu. Joko juhannusaattoon tai -pyhään sattuu tilastojen mukaan hellesäätä keskimäärin kerran neljässä vuodessa. Tilaston mukaan olisin siis kokenut elämäni aikana jo 12 kertaa juhannushellettä. Uskokoon ken haluaa… Molempiin päiviin sattunut helle on tosin hyvin harvinainen, joten kohtalaisen varmaa on se, että ainakin toisen juhannusviikonlopun päivistä pilaa sää.

Positiivista on se, että juhannuksena hukutaan nykyään harvemmin kuin ennen, onko se sitten hyvän valistuksen vai kolean kelin ansiota, jää mietittäväksi. Esimerkiksi viime jussina hukkui vain yksi henkilö ja sää oli kylmin 30 vuoteen.

Alkoholi kuuluu läheisesti suomalaisten juhannuksen viettoon. Alkoissa juhannus on joulun jälkeen vuoden toiseksi vilkkain sesonki myynnin kasvaessa arviolta 60 prosentilla. Juhannusviikolla Alkoissa vierailee noin 1,4 miljoonaa asiakasta. Tuoteryhmistä kasvaa eniten akvaviittien ( = tiukat viinat) myynti. ”Ruokien palanpainikkkeeksi” ostetaan noin 140 prosenttia enemmän viinaa kuin normaalilla viikolla. Toinen juhannuksena buustin myyntiinsä saava juoma on lonkero, jota myydään noin 90 prosenttia normaalia viikkoa enemmän. Valitettavasti kesä, alkoholi ja onnettomuudet kulkevat käsi kädessä, sillä 80 % kesäaikaisista aikuisille tapahtuneista onnettomuuksista on tapahtunut alkoholin vaikutuksen alaisena. Aika paljon vai mitä?

Sitten kylmistä faktoista niihin ihaniin juhannustaikoihin. Tässä muutama legendaarinen taika lisättynä allekirjoittaneen huomiolla:
”Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.”
– Epäilemättä juuri näin. Saattaa olla jopa jonoa niihin naimahommiin.
”Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.”
– Suomalainen sen tietää. Ilman vaatteita onnistaa aina. Miesten kannattaa varoa leimaantumista itsensäpaljastajaksi.
”Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen”
– Muista tarkistaa heinissä asustavat punkit. Sitä paitsi kuka muka nukkuu juhannusyönä?

Hyvää juhannusta!….and be careful out there

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

PÄÄKIRJOITUKSET -arkisto

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011