Yleisin puheenaihe ja keskustelunavaus Suomessa on kuulemma sää. Milloin on liian kylmä ja milloin liian kuuma. Sataako liikaa vai liian vähän? Onko huomenna poutaa? Tällä hetkellä tuntuu, ettei kesä ole vielä oikein löytänyt tänne Pohjolan perukoille asti, vaikka eletään jo heinäkuun kynnyksellä. Eilen kävin saunomassa ja uimassa mökillä. Järviveden lämpö oli vaivaiset 17 astetta. Eipä tehnyt mieli harrastaa sen enempää vesileikkejä, vaan pikaisen kastautumisen jälkeen kiirehdin takaisin saunan ihaniin löylyihin lämmittelemään. Huh! Toivottavasti kohta säät lämpenevät tai monen kesäloma saa ikävän sivumaun huonosta kelistä.

Sää nousee usein keskusteluihin varsinkin silloin kun puhutaan kesälomasta. Oliko hyvät kelit? Kuinka kuuma siellä oli? Satoiko paljon? ovat ne ensimmäiset kysymykset, kun lomilta palataan työpaikkoihin. Ne jotka pitivät lomansa jo kesäkuussa eivät varsinaisesti päässeet nauttimaan kesän parhaista puolista, jos ei nyt sitten satu tykkäämään kylmästä viimasta ja vesi/räntäsateesta. Eihän loma nyt pelkästä säästä kiinni ole, mutta huono sää kyllä harmittaa etenkin niiden puolesta, joiden elanto on kiinni siitä, onko sateista ja kylmää vai aurinkoista ja lämmintä. Monet kesätapahtumat, kesäteatterit, lomakylät ja rockfestarit nimittäin satsaavat paljon aikaa, rahaa ja työpanosta siihen, että saisivat aikaan mukavan tapahtuman ihmisille. Heille hyvä sää on suorastaan elinehto.

Olen itse henkilökohtaisesti ollut muutaman kerran soittamassa sellaisilla festareilla, joissa vettä tuli kuin suoraan sieltä Esteri-tytön takapuolesta lämpötilan huidellessa kymmenen asteen tienoilla ja voitte uskoa, ettei paikalla ollut bändin lisäksi kuin muutama uskalikko sadeasuissaan. Tai kerran kun olimme Kuopion torilla esiintymässä heinäkuussa ja taivaalta tuli kananmunankokoisia rakeita. Kyllä silloin harmitti niiden ihmisten puolesta, jotka olivat saaneet aikaan upean tapahtuman ja kuitenkin tulos valui sadeveden mukana viemäristä alas.

Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se kyllä lämmittää allekirjoittaneen mieltä, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne hieman pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä onkin enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto.

Pidät käsissäsi Omalähiön kesälehteä, johon olemme keränneet teille ison kasan kesälomavinkkejä. On kesäteatteria, musiikkifestivaaleja, pienempiä ja isompia yleisötilaisuuksia, mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin jne. Toivottavasti jokainen löytää niistä itselleen mieluisan kesätapahtuman, jonne suunnistaa. Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Torstaina tai viimeistään perjantaina puoli Suomea ahtautuu autoihinsa ja matkaa juhannuksen viettoon. Kilometrien pituisissa jonoissa tuskaillaan jonon madaltamista hiljalleen eteenpäin ja mietitään, miksen tajunnut lähteä tänäkään vuonna ajoissa matkaan. Vie matka sitten mökille, vesille tai festareille, niin varmaa on kuitenkin se, että kaikki ovat matkassa juhlamielellä, onhan nyt juhannus, keskikesän juhla ja yötön yö. Suomalaisten megajuhla.
Nyt juhlitaan vaikka pakolla!

Mukaan autoon on perheen lisäksi pakattu suuri määrä grillattavia herkkuja, sillä grillaus jos mikä kuuluu tiiviisti suomalaisen kesään ja juhannukseen. Grilli on kuumana aamusta iltaan ja parhaimmillaan suomalainen grillaa vaikka koko yöttömän yön läpeensä. Ja juhannuksena syödään tietenkin ulkona, satoi tai paistoi. Useimmiten kyllä tuntuu satavan, mutta se ei suomalaista juhannusjuhlijaa haittaa, sillä ainahan voi ottaa hieman enemmän sitä ”sisäistä villapaitaa.”, jos lämpömittari näyttää lähelle nollaa. Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt, mutta vähäluminen.

Sisäisestä villapaidasta pääsemmekin sujuvasti toiseen olennaisesti juhannukseen liittyvään asiaan eli kuningas Alkoholiin. Alkoissa juhannus on joulun jälkeen vuoden toiseksi vilkkain sesonki myynnin kasvaessa arviolta 60 prosentilla. ”Palanpainikkkeeksi” ostetaan noin 140 prosenttia enemmän viinaa kuin normaalilla viikolla. Hauskanpito selvinpäin on teeskentelyä mongertaakin moni suomalainen juhannusjuhlija tuhannen humalassa.

Juhannuksella on Suomessa pitkät perinteet. Juhannusta vietettiin Suomessa alun perin ylijumala Ukon juhlana, sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Kokko, taiat ja muut perinteet ovatkin peräisin jo tuolta ajalta. Kokkojen on katsottu liittyvän satoisuuden sekä karjan ja ihmisten menestyksen tuottamiseen sekä pahan torjuntaan. Juhannuksena on tehty ja tehdään kai vieläkin runsaasti erilaisia juhannustaikoja. Tunnetuimpia ovat erilaiset lemmentaiat. Taioilla pyritään takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi. Juhannustaioista monet pitäisi tehdä alasti. Ei ehkä kannata, sillä tapahtuma saattaa tänä päivänä nopeasti päätyä sosiaaliseen mediaan videon kera.

Juhannus on rakkauden aikaa. Onhan tunnettua, että maaliskuussa niitetään juhannuksen suursatoa synnytyslaitoksilla ympäri maan, joten voisi kuvitella, että juhannustaioista juuri naimaonneen liittyvät taiat onnistuvat parhaiten. Joku kyynisempi voisi sanoa, että kyse ei ole niinkään rakkaudesta, vaan ainoastaan kännisten ihmisten unohtamasta ehkäisystä. Naimaonnea toki sekin, kenelle huonoa, kenelle hyvää. Monille juhannus onkin Fingerporin mainostama ”Panosta parisuhteeseen”-tyylinen käännekohta elämässä.

Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia entisaikojen pakanallisille juhannusöille. mm. aaveiden ajateltiin vaeltavan juhannusyössä. Mikään ei ole muuttunut vuosien varrella, sillä juhannus toden totta pitää sisällään kaikenlaisia outoja tapahtumia ja aaveita tänäkin päivänä. Useimmiten niiden selityksenä on kuitenkin alkoholin liikakäyttö. Viimeistään juhannussunnuntaina nähdään taas monta, kalpeina kun haamu liikkuvaa outoa ilmestystä keskuudessamme. Juhannussima on maistunut.

Hyvää juhannusta ja pysykää pinnalla!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Se joka väittää, että politiikan teko on Suomessa tylsää ja mielenkiinnotonta, sai vahvasti nenilleen tällä viikolla. Perussuomalaiset nimittäin järjestivät meille suomalaisille sellaisen näytöksen, jollaista ei vähään aikaan ole suomalaisella politiikan kentällä nähty.

Kaikki alkoi perussuomalaisten puoluekokouksesta, jossa puolueen äärioikeistoon kuuluvat ns. hallaaholaiset ”kaappasivat” vallan puolueessa. Puolueen kahtiajako oli kaikilla tiedossa jo etukäteen, mutta tapa, jolla hallaaholaiset vallan kaappasivat oli melko brutaali. Soinilaiset jyrättiin 6-0, kun puheenjohtajistoon valittiin pelkkiä hallaahon eli ”Mestarin” seuraajia. Kieltämättä itseänikin hieman hirvitti, kun katsoin uuden puheenjohtajiston rivistöä. Suunnaanmuutos oli selkeästi näkyvissä. Nimet Halla-Aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola kyllä kertoivat puolueen tulevan suunnan millintarkasti. Maahanmuuton vastustaminen sekä EU-vastaisuus. Siinä pähkinänkuoressa Halla-Ahon ohjelma uusiutuneelle puolueelle. Kaappaus oli onnistunut 100 prosenttisesti ja puolueen isähahmo Timo Soini kannattajineen jyrätty tylysti maanrakoon.

Hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt Halla-Ahon perussuomalaisia. Tämä vaikutti jo etukäteen sovitulta toiminnalta, niin kokoomukselta kuin keskustaltakin. Haluttiin tehdä selkeä pesäero rasistisiin mielipiteisiin, joita hallaaholaiset ovat julkisuudessa toistuvasti esittäneet. Rasistiksi leimautuneita henkilöitä ei yksinkertaisesti haluttu hallitukseen mukaan. Jopa presidentti Niinistö otti yllättävän vahvasti kantaa persujen uuteen johtoon, tuoden esiin muutaman puheenjohtajan saamat tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tässä vaiheessa hallituksen ero näytti jo vahvasti todennäköiseltä vaihtoehdolta, kunnes viime hetkillä pöytään lyötiin Timo Soinin viimeinen ässä. Vanha puheenjohtaja halusi kyykyttää hallaaholaisia, jotka pari päivää sitten olivat heittäneet tylysti romukoppaan Soinin elämäntyön. Tuli Soinin viimeinen jytky, kosto Halla-Aholle. Samalla Soini tuli tehneeksi omia periaatteitaan vastoin, loikkaamalla pois perustamastaan puolueesta, mikä kertoo omaa tylyä kieltään niistä äärimmäistä keinoista, joita tässä operaatiossa käytettiin. Parikymmentä kansanedustajaa, mukanaan kaikki ministerit, erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä omaksi Uusi Vaihtoehto-nimiseksi ryhmäkseen ja kas, hallituskriisi oli yhtä nopeasti pyyhitty pois, kuin se oli syntynytkin.

Halla-Ahon pienempi perussuomalaisten ryhmä sysättiin oppositioon, joka onkin populistiseen retoriikkaan nojautuvalle ryhmälle parempi paikka harjoittaa politiikkaa ja nostaa kannatustaan. Hallituksessa kun on kannettava vastuu myös niistä ikävistä päätöksistä. Yleisesti ottaen voisi ajatella, että perussuomalaisten kahtiajaon siemen kylvettiin sinä päivänä, kun persut lähtivät mukaan hallitukseen ja vastuunkantoon.

Ei tarvinut olla suurikaan ennustaja nähdäkseen, että kunhan Soini luopuu perussuomalaisten puheenjohtajuudesta, puolue tulee jakaantumaan kahteen leiriin. Selvät merkit jakolinjoista kannattajien välillä olivat ilmassa. Se sen sijaan yllätti, että jako tuli näin nopeasti ja rajulla tavalla. Tällä hetkellä persu-leirissä on meneillään ”sisällissota”, jossa kannattajat etsivät omaa puoltaan solvauksien lennellessä leiristä toiseen. Ilmassa on paljon tunteita, eikä tappouhkauksiltakaan ole vältytty. Loikkareita on verrattu rintamakarkureihin, jotka tulisi teloittaa. Vastaavasti Uusi vaihtoehto-ryhmän jäsenet ovat tuoneet esiin vahvan äärioikeistolaisen ja rasistisen toiminnan hallaaholaisten taustalla. Natsi-vertauksiltakaan ei ole vältytty.

Toisaalla muut puolueet hykertelevät tyytyväisenä, sillä yksi päävastustajista on juuri puolittanut jäljellä olevan suosionsa. Yhden vahvan puolueen paikalla on nyt kaksi epävarmaa ja pientä ryhmää. On mielenkintoista seurata mitä jatkossa tulee tapahtumaan, sillä voitte olla varmoja, ettei tämä vielä ollut tässä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tämän viikon yksi suurimmista puheenaiheista on ollut poliisien some-käyttäytyminen. Kävi nimittäin niin, että poliisien sisäinen, suljettu keskusteluryhmä facebookissa vuoti julkisuuteen. Suurin kohu nousi siitä, että ryhmän keskusteluissa monet poliisit olivat pilkanneet turvapaikanhakijoita tai tummaihoisia sekä jakaneet vihasivustojen linkkejä innostunein kommentein. Eli kyse oli avoimesti rasistisesta käytöksestä. Mistään ihan pienestä keskusteluryhmästä ei ole kysymys, sillä ryhmään kuuluu noin 2 800 poliisia, entisiä tai nykyisiä, joista kovinkaan moni ei ollut puuttunut asiattomiin kommentteihin.

Asian tekee kiusalliseksi etenkin se tosiseikka, että poliisi on jo pitkään toitottanut mediassa nollatoleranssia rasismin suhteen. Kuinka voidaan vaatia kansalaisilta nollatoleranssia, jos sitä ei edes poliisi itse pysty pitämään? Hieman sama, jos poliisit omasta mielestään voisivat ajaa autoa kännissä, kunhan eivät vaan jää kiinni. Poliisihallitus onkin päättänyt, että kaikkien poliisien on jatkossa osallistuttava koulutukseen, jossa käydään läpi käytöstapoja sosiaalisessa mediassa. Hyvä, jos tästä jotain opittiin.

On selvää, että some-käyttäytyminen vaatii opettelua meiltä kaikilta. Nythän on käynyt niin, että ne työpaikan härskit ja kieli poskessa-tyyliset kahvipöytäkeskustelut ovat sellaisenaan siirtyneet suoraan sosiaaliseen mediaan ja ikävä kyllä täysin suodattamattomina. Vaikka kyseessä olikin suljettu keskusteluryhmä, on tyhmää olettaa, etteivät keskustelut voi sieltäkin vuotaa. Näinhän on käynyt muillekin ns. sisäpiirikeskusteluille viime aikoina.

Näyttää vahvasti siltä, että monella on vaikeuksia tajuta yksityisen ja julkisen minän eroa sosiaalisessa mediassa. Moni on selitellyt noloja viestejään sillä, että viestit on lähetetty yksityishenkilönä. Useimmiten eroa ei ole, sillä henkilö ja hänen viestinsä sosiaalisessa mediassa liitetään siihen mitä hän tekee työkseen. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä tuskin voi twiitata ”Sipilän Juha Kempeleeltä tässä”-tyylisesti ilman sitä ulottuvuutta, että nyt puhuu maamme pääministeri.

Sama asia poliisien kanssa, tosin hieman pienemmässä mittakaavassa. Poliisi on poliisi myös vapaa-aikana ja jonkinlaista harkintaa täytyy käyttää, ennen kuin lähtee siirtämään roiseja kahvipöytätarinoitaan näppäimistölle. Jonkinlainen suodatin pitäisi olla viimeistään siinä vaiheessa, kun painaa etusormellaan enter-näppäintä. On toki ymmärrettävää, että poliisi näkee työssään kaikenlaista. Työ on fyysisesti ja henkisesti kovaa. Turvapaikanhakijat varmasti työllistävät poliisia paljon ja silloin on helppo purkaa turhautuneisuuttaan kavereilleen, mutta ei netissä, kiitos!

Itse haluaisin jatkossakin uskoa ja luottaa poliisin tasapuoliseen toimintaan. Ikävä kyllä tämä kohu on jälleen kerran hyvää polttoainetta rasistipiireille, jotka saavat tästä oikeutuksen omille rasistisille jutuilleen. Kyllähän minäkin voin, kun poliisikin niin tekee. Auktoriteettien kunnioittaminen ei ole tämän päivän juttu. Niinpä poliisi potkiikin rankasti omaan nilkkaansa näillä kohuilla. Aarnion salamyhkäiset diilit kaiversivat jo ihan tarpeeksi poliisin uskottavuutta, lisää ei enää tarvita.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eräs lahtelaislähtöinen räppäri julkaisi muutama vuosi sitten itseriittoisen kappaleen nimeltä ”Kuka muu muka?” Näillä samoilla sanoilla voitaisiin käydä keskustelua myös vuoden 2018 alussa pidettävistä presidentinvaaleista. Varsinkin nyt, kun istuva presidentti Sauli Niinistö ilmoitti lähtevänsä hakemaan toista kauttaan. Niinistö on vaalien ylivoimainen suosikki ja on todella vaikea nähdä ketään tosissaan haastamassa häntä.

Kysymys kuuluukin; uskovatko muut ehdokkaat edes itse pärjäävänsä Niinistölle? Keskustan Matti Vanhanen, vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen ovat toistaiseksi ilmoittautuneet mukaan kisaan. Todennäköisesti perussuomalaiset heittävät kisaan vielä Timo Soinin, Rkp Linus Thorvaldsin ja kristilliset Sari Essayahin tai Päivi Räsäsen. Demarit olisivat haluneet kisaan mukaan Jutta Urpilaisen, mutta tämän kieltäydyttyä ehdokkuudesta, kisaan ilmoitetaan todennäköisesti Eero Heinäluoma. Nämä vaalit on pedattu Niinistölle, joten muiden ehdokkaiden katseet ovat tosiasiassa jo vuoden 2024 vaaleissa, joissa Niinistö ei enää ole mukana.

Ainoa yllättävä asia tässä Niinistön ehdokkuudessa oli se, ettei hän lähde vaaleihin entisen puolueensa kokoomuksen ehdokkaana. Niinistö haluaa profiloitua nimenomaan koko kansan presidentiksi ja sen vuoksi hän haluaa taakseen laaja-alaisen, puolueista riippumattoman valitsijayhdistyksen. Paavo Lipponen ehti kommentoimaan Niinistön ratkaisua jo kekkosmaiseksi. Lausunnon takana lienee kuitenkin enemmän Lipposen tuskastuminen siihen, että oma puolue ei uskottavaa ehdokasta kisaan löydä. Sen sijaan allekirjoittaneen mielestäni tämä on loistava ratkaisu. Niinistö kun on mielipidemittausten perusteella erittäin suosittu presidentti ja nimenomaan juuri yli puoluerajojen. Niinistöstä tulee itselleni mieleen hyvin vahvasti hiljattain edesmennyt Mauno Koivisto. Miesten harkitsevaisessa olemuksessa on paljon samaa. Molempia yhdistää itsenäinen, puolueista riippumaton ajattelu sekä johtaminen arvojen kautta.

Ei Niinistökään ole aina ollut yhtä suosittu. Jotkut saattavat vielä muistaa 90-luvun Sauli Niinistön, valtionvarainministerin, jonka luonnehdittiin olevan kiukutteleva, rahanahne kokoomusjuristi. Niinistö oli tekemässä kipeitä leikkauksia talouteen lamavuosien jälkeen, eikä hän todellakaan ollut silloin Suomen suosituimpien poliitikkojen joukossa, päinvastoin. Ikä ja elämänkokemus ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja siloitelleet Niinistön pahimmat särmät. Voin hyvin kuvitella, että ensimmäisen vaimon kuolema liikenneonnettomuudessa ja oma täpärä pelastuminen tsunamista ovat muokanneet Niinistön ajatus- ja arvomaailmaa aika paljon inhimmillisempään suuntaan. Eikä voida poissulkea myöskään nykyisen puolison, Jenni Haukion positiivista vaikutusta presidenttimme maailmankuvaan. Millään muulla ei voi selittää sitä, että entinen riistoporvariksikin mainittu mies tänä päivänä arvostelee yritysjohtajia liiallisesta ahneudesta.

Niinistö onkin presidenttinä ottanut paikkansa suomalaisten unilukkarina ja keskustelun herättäjänä, sillä sisäpolitiikkaan presidentti ei muulla tavoin voi vaikuttaa. Tuulisina aikoina on hyvä, että meillä on osaava presidentti. Niinistö on ihan hyvä vaihtoehto siihen hommaan myös vuosille 2018-2024. Kuka muu muka?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi