Poliittinen gallup on nykyään uutinen, vaikka mitään ei olisi oikeastaan tapahtunutkaan. Jälleen kerran eilen julkaistiin puolueiden kannatusluvut. Yksi puolue on ”romahtanut”, toinen ”tehnyt hurjan nousun” ja kolmas ”jäänyt jälkeen”. Otsikot kirkuvat ja puolueiden puoluetoimistoissa joko korkataan kuohuviini tai järjestetään kriisipalaveri.
Mutta pysähdytäänpä hetkeksi numeroiden äärelle. Gallupiin haastatellaan yleensä noin 2 000 ihmistä (viimeisimmässä Ylen kyselyssä kysyttiin 2800 ihmiseltä, joista 800 ei vastannut lainkaan). Jos kahden puolueen kannatuksessa on eroa 0,1 prosenttiyksikköä, tarkoittaa se tämän kokoisessa otoksessa käytännössä vain noin kahta vastaajaa. Siis kahta ihmistä. Silti tästä voidaan rakentaa näyttävä otsikko: ”Puolue X nousi!” tai ”Puolue Y syöksyy!”
Kuinka vakavasti tällaiseen pitäisi suhtautua, kun gallupin virhemarginaali on tyypillisesti noin 1,8 prosenttiyksikköä? Pienet muutokset mahtuvat helposti kokonaan normaalin tilastollisen vaihtelun sisään. Puolueen kannatus voi siis todellisuudessa olla täysin ennallaan, vaikka käyrä lehdessä näyttää dramaattisesti ylös tai alas.
Silti galluppeja tehdään ja julkaistaan yhä useammin. Yle ja Helsingin Sanomat julkaisevat omia mittauksiaan noin kahden viikon välein. Miksi ihmeessä näin usein?
Toki gallupeilla on tehtävänsä. Kun tuloksia tarkastellaan pitkällä aikavälillä, niistä voidaan nähdä oikeita kannatustrendejä. Jos puolueen kannatus nousee kuukausien ajan ja sama näkyy useissa eri mittauksissa, asialle on syytä antaa painoarvoa.
Mutta kahden viikon välein julkaistuna gallupista tulee helposti enemmän viihdettä kuin tiedettä. Media saa klikkiotsikoita, puolueet saavat hetkellisiä onnentunteita – tai vastaavasti aihetta hätääntyä.
Politiikka alkaa samalla muistuttaa pörssikurssien seuraamista. Yksi prosentti sinne, toinen tänne, ja heti pitää keksiä selitys. Mikä meni pieleen? Mikä onnistui? Kuka voitti? Kuka hävisi? Ja todellisuudessa mikään ei välttämättä muuttunut.
Ja lopulta kaikki gallupit törmäävät yhteen armottomaan tosiasiaan: vaaliuurnilla ei kysytä mielipidettä gallupkoneelta. Siellä ratkaisee äänestäjä.
Gallupit voivat pidemmällä aikavälillä kertoa suunnasta, mutta eivät vaalitulosta. Siksi ehkä olisi terveellistä suhtautua jokaiseen kahden viikon välein ilmestyvään kannatusmittaukseen hieman nykyistä rauhallisemmin.
Kun kahden ihmisen ero voidaan nostaa valtakunnalliseksi poliittiseksi uutiseksi, kannattaa muistaa yksi sana: Virhemarginaali.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi