Vaalikoneet surisemaan

Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkona, joten minäkin heräsin miettimään sitä, kenelle kallisarvoisen ääneni antaisin. Kuka voisi olla se henkilö, joka hoitaisi juuri minun asioitani tässä kaupungissa ja tekisi ne oikeat arvovalinnat puolestani?

Niinpä aloinkin kiivaasti tutkailemaan vaalimainoksia, joita tulee näinä päivinä vastaan niin kaduilla, lehdissä kuin netissäkin. Kaupungilta ja kauppojen edustoilta löytyy myös monenlaista yrittäjää. Ihmisille jaellaan ehdokkaiden kuvilla ja ajatuksilla varustettuja ämpäreitä, kyniä, postikortteja, tulitikkuja jne. Kahvia tarjotaan joka kojussa ja joissain maistellaan jopa makkaraa. Ilmaiseksi tietty. Samalla ollaan kovasti kiinnostuneita juuri minun arjestani. Mitä minulle kuuluu? Onpa kivaa, kun välitetään. Tosin joskus tuntuu, että minusta ollaan näin kiinnostuneita ainoastaan vaalien aikaan, mutta positiivistahan se vain on, että edes silloin.

Meikäläisen ääntä ei kuitenkaan osteta ilmaisella ämpärillä eikä edes hyvällä makkaralla, joten ajattelin hoitaa sopivan ehdokkaan etsimisen sivistyneesti ATK:n avulla, olenhan koulutukseltani sentään komeasti ATK-merkonomi. Napsautin siis tietokoneeni auki ja syöksyin vaalikoneiden ihmeelliseen maailmaan. Ensimmäiseksi päätin kokeilla paikallislehden vaalimasinaa.

Paljon mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta liukuva vastauspalkki antaa ihan liikaa liikkumavaraa. Aluksi jaksan katsoa tarkkaan minkä luvun annan 0 ja 100 välillä, lopussa jo lipsuu vähän sinne päin. Lopputuloksena on se, että iso osa ehdokkaista on samaa mieltä kanssani yli 80 prosenttisesti. Taidankin olla melko keskivertotyyppi? Vai ehdokkaatko niitä keskivertotyyppejä ovatkin? Neljän kärjessä 86-88 prosentin arvoilla on neljän eri puolueen (kok/vihr/sdp/Ps) ehdokas. Mitä? Eikö puolueiden välillä ole mitään eroja?

Seuraavaksi käsittelyyn valtakunnalliset Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat. Ehkäpä heidän vaalikoneistaan löytäisin joitain erojakin puolueiden ja ehdokkaiden välille? IS väittää vastausteni jälkeen, että olen Juha Sipilän puoluekavereita, mutta parhaat ehdokkaat löytyisivät kuitenkin kokoomuksesta ja demareista. Eroja ehdokkaiden välillä ei ole nimeksikään. Lisäksi Hesarin vaalikone väitää samaa. Onpas tämä nyt sekavaa. Niinpä varmuuden maksimoimiseksi teen kaikki kolme vaalikonetta uudestaan. Nähtävästi toisella kertaa vastasinkin hieman eritavalla kuin ensimmäisellä kerralla, sillä nyt tulokset ovat taas erilaiset.

Eihän tästä mitään tule! Ehkäpä ATK ei olekaan niin hyvä tapa valita oikea ehdokas? Takaisin torille vai äänestänkö vain ulkonäön perusteella? Sehän tarkoittaisi sitä, että ääni menisi jollekin hyvin kauniille naiselle vai etsisinkö ehdokkaiden joukosta sen jonka tunnen henkilökohtaisesti vai…? Argh!

Tämän pienen tarinan opetus on se, että on vähintään miljoona eri tapaa valita ehdokas jota äänestää. Joku voi löytää ehdokkaan vaalikoneesta, joku torilta ämpäreitä jakamasta ja joku lehden palstoilta. Älä turhaan hätäile, kunhan muistat, että tärkeintä on äänestää. Se on todellakin ainoa tapa vaikuttaa kuntasi asioihin. Nukkuvien puolue ei vie asiaasi eteenpäin, joten älä sinä nuku onnesi ohi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Soten valinnanvapaus – ulkomaiset suuryhtiöt kiittää?

Sotea on väännetty ja käännetty julkisuudessa jo useampi vuosi, mutta fakta lienee se, että vuodesta 2019 alkaen suomalaiset saavat vapaasti valita, minkä perusterveydenhuollon palvelujen tuottajalla he jatkossa asioivat. Palveluntuottaja voi siis jatkossa olla yksityinen, julkinen tai järjestöpohjainen.

”Terveyspalvelut on tulevaisuudessa tuotettava taloudellisessa katsannossa nykyistä tehokkaammin. Yksi väline taloudellisen tehokkuuden tavoitteluun on kilpailumekanismi. Kilpailumekanismin toimivuuden kannalta taas on erittäin tärkeää, että asiakkailla on valinnanvapaus – vapaus hylätä heikkolaatuisina tai kalliina pitämänsä palvelut” linjasi uudistusta pääjohtaja Juhani Jokinen kilpailuvirastosta.

Kun kaikki terveyspalvelut pannaan kilpailemaan samalle viivalle, voi edessä olla ongelmia. Yksi suurimmista sote-uudistukseen liitetyistä peloista on se, että ulkomaiset suuryritykset siirtävät saamansa voitot veroparatiiseihin verottajan ulottumattomiin ja hinnat nousevat pilviin. Ainakin kolmea suurinta yksityistä alan yritystä eli Terveystaloa, Mehiläistä ja Attendoa on arvosteltu verokikkailusta jo vuosia. Vaikka kaikki kolme yhtiötä ovat kiistäneet harjoittavansa kikkailua veroilla, ei leima kansan silmissä ole haalistunut. Se mitä tavallinen kaduntallaaja kutsuu verokikkailuksi, kulkee yrityksissä virallisella nimellä aggressiivinen verosuunnittelu, jota nämä suuryhtiöt kyllä surutta käyttävät.

Ruotsissa valinnanvapaus on ollut käytössä jo vuosia. Ruotsin verohallinnosta arvioitiin, että isoista sote-yrityksistä virtasi ulos noin puoli miljardia euroa verosuunnittelun vuoksi vuonna 2014, joten pelko voittojen virtaamisesta ulkomaille on todellinen. Parempaan suuntaan ollaan toivottavasti menossa. Näistä kolmesta terveysalan suuryrityksestä ainakin Attendo maksaa Suomessa enemmän yhteisöveroja kuin yksikään muu terveysalan yritys.

Lääkkeeksi tätä varten hallitus on tehnyt esitysluonnoksen, jonka avulla sote-yritystäsi valitessasi voisit ottaa kantaa mahdolliseen verokikkailuun. Esityksen mukaan asiakkaat pääsisivät tutustumaan palveluntuottajan tilinpäätös- ja verotietoihin ennen omaa päätöksentekoaan. Jos luonnos menee läpi sellaisenaan, yritysten on kerrottava verotettavien tulojensa määrä sekä se, maksavatko ne veronsa Suomeen vai jonnnekin veroparatiisiin.

Siinä siis yksi valtti yrityksille tulevassa kilpailussa. Valinnoissa keskeisin merkitys asiakkaille on varmasti kuitenkin palvelun laadulla ja hoitopaikan läheisyydellä. Uskoisin, että ne yritykset, jotka tarjoavat lyhyimmät odotusjonot ja parhaat palvelut lähellä kotia, voittavat asiakkaita puolelleen helposti. Myös hinta tulee olemaan keskeinen kilpailuvaltti. Vain valveutuneimmat asiakkaat jaksavat kiinnittää huomiota verokysymyksiin, jos homma muuten toimii mallikkaasti ja ennen kaikkea järkevään hintaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Reilu meininki

Hallitus sai viime vuonna työntekijäjärjestöjen kanssa aikaan kilpailukykysopimuksen pitkän väännön jälkeen. Sillä taataan tai ainakin yritetään taata paremmat olosuhteet talouskasvulle maassamme. Kaikille ei tämäkään tunnu riittävän.

Tällä viikolla myrskyn nostatti EK:n uusi, vuodenvaihteessa aloittanut puheenjohtaja Veli-Matti Mattila, jonka mielestä suomalaisten palkkoja pitäisi alentaa vielä 10-15 prosenttia kilpailukyvyn turvaamiseksi. Mattila peräänkuulutti lisää kilpailukykysopimuksia ja palkkamalttia. Asian tekee aavistuksen verran noloksi se tosiseikka, että Mattilan oma palkka oli yli 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2015. Hän ansaitsi siis noin 70 kertaa enemmän kuin keskiverto palkansaaja.

Pitkällä aikavälillä kaikki työehdot pitäisi Mattilan mukaan sopia työpaikoilla työntekijän ja työnantajan kesken. Jos tällaiseen menettelyyn jossain vaiheessa päädytään, on vaarana, että yritykset järjestävät ns. palkkahuutokauppoja, joissa työpaikan saa pienimpään palkkaan suostuva henkilö.

Kuinka miljoonia euroja tienaava Mattila edes kehtaa puhua 10-15% palkanalennuksista? Olisiko hän itse valmis alentamaan omaa palkaansa liki 200 000 euroa vuodessa? Tuskinpa. Mattilalla ei vain yksinkertaisesti ole ymmärrystä tai kokemusta siitä, miten elämä sujuu silloin, kun palkka on vaikkapa 2000-3000 euroa kuussa tai jopa vähemmän. Mattilan lausunnot ovat ikäviä jo senkin vuoksi, että juuri nyt Suomessa kaivattaisiin paljon enemmän me-henkeä. Näinä vastakkainasettelun rajuina aikoina kaivataan sillanrakentajia, ei niiden polttajia, joihin Mattilakin tuntuu lausuntojensa vuoksi kuuluvan.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipiläkin ovat tahoillaan vedonneet suomalaisyritysten johtajiin, että he näyttäisivät esimerkkiä tinkimällä omista palkoistaan, koska nyt säästöt on revitty pääasiallisesti työntekijöiden selkänahasta. Niinhän sitä sanotaan, että hyvä johtaja johtaa edestä omalla esimerkillään. Kovin suurta intoa ei johtajien keskuudessa kuitenkaan tällaiseen solidaarisuuteen ole näkynyt.

Mattilan lausuntoa on jo ehditty selittelemään monella tavalla. Oliko kyseessä tahallinen provokaatio työntekijäjärjestöille vai ainoastaan ikävä väärinkäsitys? Tarkoittiko Mattila vain yleisesti sitä, millainen meidän palkkojemme kilpailukyky on kansainvälisesti verrattuna muihin maihin, eikä suinkaan vaatinut palkkojen alentamista? Sitä emme voi varmuudella tietää. Niin tai näin, p…ka osui jo tuulettimeen.

Ikävää tässä on se, että tällaisista ylimielisistä lausunnoista kärsivät myös pienten ja keskisuurten yritysten omistajat. Samaan syssyyn heidätkin tungetaan yrittäjinä siihen samaan ”riistäjien” kastiin, vaikka todellisuudessa pienyrittäjä usein on se, joka saa yrityksestään pienimmän palkan ja ja tekee kuitenkin sen pisimmän työpäivän pystyäkseen maksamaan muutaman työntekijänsä palkan ajallaan. Ja silti pienyrittäjän omat ansiot saattavat pyöriä jopa köyhyysrajan alapuolella. Silloin ollaan kyllä aika kaukana näistä ”mattiloista”, joiden suhteellisuudentaju vaikuttaa kadonneen kokonaan.
In Finland we have this thing called Reilu meininki.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kymppi – kisat kuin unelma

Kaikkialla, niin mediassa kuin ihmisten välisissä keskusteluissakin, on viime päivinä mehusteltu onnistuneilla MM-hiihdoilla. Eikä syyttä. Pelkotilat siitä, että yleisö ei löytäisi paikan päälle tai että Salpausselän kisojen ikiaikainen vihollinen tuuli tekisi tepposet mäkikilpailuille olivat turhia. Suomalaiset eivät ole hylänneet lempilastaan maastohiihtoa, vaikka tällaisiakin skenaarioita etukäteen pelättiin. Itselleni suurin yllätys oli se, että mäkikisat vetivät väkeä monttuun liki entiseen malliin, vaikka suomalaiset mäkikotkat taistelivatkin lähinnä toisen kierroksen paikasta. Se, että hiihtoliitto tekee kisoista tappiota on valitettavaa, mutta kun yksi kantaa taloudellisen vastuun, näin voi käydä. Tähän on varmasti tulossa muutos tulevina vuosina. Kisojen suurin voittaja on varmasti Lahti ja sen yrittäjät sekä tietenkin asukkaat, jotka voivat taas ylpeillä ”Lahden hengellä”.

Tunnelma, niin stadionilla kuin kaupungillakin, oli koko kisojen ajan suorastaan mahtava. Ihmiset olivat epälahtelaiseen tapaan iloisia ja ystävällisiä. Olivatkohan ne kaikki vain muualta tulleita turisteja? Pitkään aikaan ei Lahden keskustassa ole nähty sellaista ihmisvilinää kuin nyt kisojen aikana nähtiin. Pop-up ravintolat keräsivät paljon väkeä ja monet ravintolat ja yritykset olivat todella nähneet vaivaa kisojen eteen. Stadionilla palvelut olivat kohdillaan ja yleisö kannusti tasapuolisesti kaikkia urheilijoita, vaikka suurimman huutomyrskyn synnyttivätkin omat urheilijamme ja mikä parasta, oli aivan sama kamppailtiinko sijoista ynnä muut vai mitaleista, meteli oli hurja.

Kisat kruunasi tietenkin suomalaisten odotettua parempi menestys, mikä on aina yksi tärkeä osatekijä kisojen onnistumisen kannalta. Lisäksi nähtiin tietenkin sitä huippu-urheiluun monesti kuuluvaa draamaa. Jos Juha Miedon sadasosalla hävitty kultamitali on puhuttanut kohta 40 vuotta, on varmaa, että Iivo Niskasen ja Emil Iversenin ”sylitanssi” parisprintin finaalissa jää ikuisesti urheilukansan mielen syövereihin. Varsinkin se, miten 35 000 ihmisen hurja huuto lakkasi kuin veitsellä leikaten hämmästyneeseen kohahdukseen ja sen jälkeiseen totaaliseen hiljaisuuteen, jolloin olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen lattialle. Onneksi Iivo korvasi kolarin upealla kultahiihdollaan, joka sulatti suomalaisten sydämet lopullisesti.

Mielensäpahoittajan katsomolle lähtee allekirjoittaneelta myös kehut. Olihan se jotenkin nostalgista seurata kilpailuja Anssi Kukkosen selostamina, heinäpaalilla istuen. Yhdessä kädessä Suomen lippu ja toisessa kuppi höyryävän kuumaa (rommi)kaakaota. Ja vieläpä ilman Mertarannan ylisanoja viljelevää huutoa ja kaikkialle tunkevaa mökämusaa.

Tämä viikko on menty kisojen jälkeisessä masennuksessa ja Lahtikin on palannut pikkuhiljaa vanhoihin kaavoihinsa. Onneksi muistot elävät ikuisesti ja eiköhän Lahdessa taas kisata MM-tasolla viimeistään 15 vuoden päästä. Näin ainakin toivoo tämä hiihtoniilo ja penkkiurheilun maisteri.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

 

Kuntavaalien ehdokkaat selvillä

Kuntavaalien ehdokaslistat jätettiin tiistaina. Lahdessa ehdolle asettuu 406 ehdokasta. Vaikka joissain medioissa on iloittu ehdokkaiden määrän lisääntymisellä, näin ei suinkaan ole. Vuoden 2012 vaaleissa ehdokkaita oli Lahdessa ja Nastolassa, tosin silloin vielä erillisinä kuntina, yhteensä 466 henkilöä eli näissä vaaleissa Lahdessa ja Nastolassa on tarjolla 60 ehdokasta vähemmän.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja nähdäkseen, että nastolalaisilla ehdokkailla tie valtuustoon tulee olemaan vaikeaa, sillä vuosi on liian lyhyt aika tehdä itseään tutuksi tavallisille lahtelaisille kaduntallaajille. Ainahan on tietenkin mahdollista, että joku nastolalaisista osoittautuu varsinaiseksi ääniharvaksi myös Lahdessa, mutta tällä hetkellä sellaista henkilöä ei ole näköpiirissä. Peräti 43 nykyistä valtuutettua joutuu luopumaan paikastaan tässä tuolileikissä, joten pudotuspeli tulee olemaan kaikille harvinaisen kova. Myös ns. kantalahtelaisille.

Kovin tärkeää on myös se, mitä puoluetta ehdokas edustaa, sillä suhteellisessa vaalissa kullekin ehdokkaalle lasketaan vertausluku, johon vaikuttavat sekä ehdokkaan saamien äänien että tämän edustaman puolueen saamien äänien määrä. Jokaisen puolueen ehdokkaat laitetaan äänimäärän mukaiseen järjestykseen ja he saavat vertailuluvun, joka on puolueen äänimäärä jaettuna heidän sisäisellä järjestysluvullaan. Paikat jaetaan kaikkien ehdokkaiden vertailulukujärjestyksessä. Esimerkiksi viime vaaleissa valtustoon pääsi 156 äänellä, mutta hieman pienemmän puolueen edustajan 290 ääntä ei riittänyt valituksi tulemiseen. Lyhyesti asia ilmaistuna, ehdokas tarvitsee läpi päästäkseen ääniä koko puolueelle mahdollisimman paljon.

Näin ollen yksinäiset sudet ja pienen ehdokaslistan omaavat puolueet ovat auttamatta jälkijunassa ellei ryhmittymästä löydy todellista vaalien ääniharavaa. Tähän luottanee varsinkin Pro Lahti-ryhmä, joka haali listoilleen yli 500 ääntä viime vaaleissa keränneen Kalle Aaltosen. Aaltosen läpimeno persuista tai kokoomuksesta olisi ollut selviö, nyt voi olla vaikeampaa, kun takana ei ole ison puolueen pitkän ehdokasluettelon tuomia ääniä.

Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli Lahdessa lähinnä naurettava, vain 53,0%. Tämä on hieman outoa, sillä onhan kuntavaaleilla paljon enemmän merkitystä tavallisen ihmisen päivittäiseen elämään kuin esimerkiksi eduskuntavaaleilla. Jostain syystä kuntavaalit eivät vain kiinnosta siinä mittakaavassa kuin eduskunta- tai presidentinvaalit. Yksi syy saattaa olla, että ehdokkaat ovat liian tuntemattomia tavallisille kaduntallaajille. Onneksi monet isot mediat rakentavat nettisivuilleen vaalikoneita, joissa on helppo tutustua ehdokkaiden arvo- ja ajatusmaailmaan. Bonuksena YLE perustaa sivuilleen videomuotoisen vaaligallerian, jossa ehdokkaat vastaavat videolla kolmeen kysymykseen. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaisia sankareita näistä videoista löytyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

PÄÄKIRJOITUKSET -arkisto

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011