Lahti varautuu tekemään isoja muutoksia kaupungin keskustan liikenneratkaisuihin. Kaikki ovat varmasti kuulleet jo termin Liisu 2030, joka on tulevaisuuteen tähtäävä liikennesuunnitelma, jossa nousevat esiin mm. bussiterminaalin sijoittaminen Vesijärvenkadulle, ajoneuvoliikenteen ohjaaminen ydinkeskustaa ympäröivälle kehälle ja uusien parkkitilojen rakentaminen mm. sairaalan alueelle. Vuoteen 2030 mennessä Lahti aikoo käyttää noin 100 miljoonaa euroa näihin keskustan liikennemuutoksiin. Taustalla on halu saada keskustaan katutilaa kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Liisu sai viime valtuustokaudella jo valtuuston siunauksen, mutta uuden valtuuston kaupunkiympäristölautakunta on nyt jo vetämässä vähintään käsijarrua suunnitelman suhteen, joten lisävääntöä valtuustossa asian tiimoilta on varmasti odotettavissa.

Suunnitelma jakaa mielipiteitä. Mielestäni suunnitelmassa on niin hyviä kuin huonojakin puolia, joten sitä olisi syytä tarkastella kohta kohdalta ja poimia käyttöön vain toteuttamiskelpoiset ideat. Otetaanpa ensin Liisun hyvät puolet. Pyöräilyyn ja kävelyyn satsaaminen on hyvä asia. Nykyään keskustassa pyöräily on vaarallista touhua, kun pitää poukkoilla tien toiselta puolelta toiselle, pyörätien jatkuessa risteyksen jälkeen yllättäen toisella puolella tietä. Lisäksi pyöräilijät ja kävelijät kulkevat iloisessa sekamelskassa keskenään, mikä aiheuttaa vaaratilanteita päivittäin. Myös kaupunginsairaalan parkkitalosuunnitelma on hyvä, sillä parkkitalo todellakin tarvitaan, kun terveyspalvelut Ahtialasta ja Launeelta on, mielestäni typerästi, keskitetty kaupunginsairaalaan.

Sitten ne huonot puolet. Ensimmäinen asia on raha. Mistä tämä 100 miljoonaa euroa kaivetaan? Leikataanko vähän lisää sivistystoimesta? Ehkäpä nostetaan vähän veroja? Toinen huomionarvoinen seikka on se, ettei Lahdessa oikeastaan ole ruuhkia, joita pitäisi siirtää jonnekin muualle. Korkeintaan klo 16 aikaan voi saa Vesijärvenkadulla menemään 10 minuuttia enemmän aikaa kotimatkaan. Jos verrataan vaikkapa Helsinkiin, niin Lahdessa ei ole ruuhkia laisinkaan. Se, että nojataan suunnitelmissa siihen visioon, jossa Lahdessa asuisi vuonna 2030 peräti 150 000 asukasta on silkkaa toiveajattelua. Olisi kiva tietää mihin tämä luku perustuu? Tämän kaltainen väestönkasvu Lahdessa on käytännössä mahdotonta ilman isoja kuntaliitoksia. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan tilanne on hieman eri, sillä heidän ennusteensa kertoo Lahdessa vuonna 2030 asuvan alle 125 000 asukasta, joka on varmasti lähempänä totuutta.

Kolmas kummastuksen aihe on se, miten huonosti siirtyminen Uudenmaankadulta Vuoksenkatun alkupäähän on suunniteltu. Sitä ei nimittäin ole suunniteltu lainkaan tai sen on suunnitellut henkilö, joka ei aja päivittäin kaupungin läpi pitkin Vesijärvenkatua. Launeelta kaupunkiin päin ajettaessa pitäisi Vesijärvenkadun alussa ensin kääntyä oikealle Loviisankadulle ja kaartaa pari sataa metriä takaisinpäin. Sitten käännös vasemmalle Mannerheiminkadulle ja sitten vielä ajaa pari sataa metriä, jonka jälkeen pääsee vasta kääntymään Vuoksenkadulle. Yksikään autoilija ei lähde kiertelemään Vuoksenkadulle, jos edessä on suora baana läpi kaupungin eli nelikaistainen Vesijärvenkatu, joka vetää hyvin ja on sellaisenaan luonnollinen jatke Uudenmaankadulle ja toimii jo ns. kehäkatuna. Ihmetystä aiheuttaa myös ajatus Mannerheiminkadun kaventamisesta kaksikaistaiseksi. Minä kun kuvittelin, että suunnitellut kehäkadut tulisi nimenomaan olla nelikaistaisia, jotta liikenne sujuisi näillä kehäkaduilla mahdollisimman hyvin? Jään mielenkiinnolla odottamaan valtuuston tulevia Liisu-keskusteluja. Niistä ei varmasti tule väriä puuttumaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v..tuilla –asenteella. Taisivatpa muusikot esiintyä nuorisolehden sivuillakin puettuina gangstereiksi konekivääreineen.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona. Kokeilehan keskustella ulkopaikkakuntalaisen kanssa Lahdesta, niin ettei Suomen Chicagoa mainita. Ei muuten onnistu. Ja sitten kun kaupungin isät saavat edes vähän viestiään toisenlaisesta, ns. paremmasta Lahdesta esiin, nousevat otsikoihin lahtelaiset futisfanit vetämällä turpiin vastustajakannattajaa Tampereella. Näin juuri kävi tällä viikolla, kun jopa Helsingin Sanomat omisti pääkirjoituksensa lahtelaisfanien sättimiseen. Ei tietenkään syyttä, sillä muiden hakkaaminen on aina äärimmäisen typerää ja tuomittavaa, eikä kuulu millään tavalla joukkueen kannattamiseen. Mutta selväksi varmasti tuli, lahtelaiset tykkäävät lyödä muita nenään.

Jos keskustelujani ulkopaikkakuntalaisten kanssa kiteyttäisi, niin Lahti näyttäytyy monille tarunhohtoisen kovana, sisäänlämpiävänä sekä hieman junttimaisena paikkana, joka yrittää olla hienompi kuin oikeasti onkaan. Lahti on oikeasti rouhea ja rujo. Lahtelaiset ruoskivat omaa kaupunkiaan aina säälimättä, mutta annas olla, jos joku ulkopaikkakuntalainen erehtyy haukkumaan Lahtea. Silloin lahtelainen nousee takajaloilleen ja puolustaa Lahtea viimeiseen asti.

Kaupungin visionäärien ja mainosmiesten kannattaisi nyt viimeinkin tunnustaa tämä tosiseikka. Suomen Chicagon leima ei lähde Lahdesta kulumallakaan, joten otetaan se nyt vain reilusti mukaan markkinointiin. Ace Cornerin Riku Routo on jo asian hienosti oivaltanutkin ja järjestänyt kiertoajeluja kaupungille, joissa ei kierretä hyppyrimäkiä ja Sibeliustaloa, vaan niitä kaupungin rosoisempia paikkoja, eli nakkareita ja baarin kulmia, paikkoja joissa on tarttumapintaa ja kiinnostavia tarinoita. Nyt kaupungin isät lihamukit kouraan ja baanalle tutkimaan lahtelaisuuden ydintä. Matti Nykänenkin sen jo tiesi: Lahti on mesta paikka.

päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti on autoilijoiden kaupunki. On aina ollut ja nähtävästi tulee aina olemaan. Kaupunki on rakennettu pitkälti autoilijoiden toiveiden mukaisesti. Täällä saavat kävelijät ja pyöräilijät kulkea aina hieman varuillaan, sillä omasta mielestään lahtelaiset autoilijat tuntuvat omaavansa joka käänteessä etuajo-oikeuden. Lahtelaisten mielestä keskusta ei ole keskusta, jos siellä ei ole autoja. Autolla kun pitäisi aina päästä suoraan kaupan oven eteen, muuten sinne ei yksinkertaisesti mennä. Punaisia päin ajaminenkin tuntuu olevan täällä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kevyen liikenteen väyliä on viime vuosina Lahdessa lisätty ja olosuhteisiin panostettu aika paljon ja se on aiheuttanut kaupungissa autoilijoiden vastalauseiden myrskyn. Ja tietenkin nykyajan mukaisesti tästä saadaan aikaan taas kunnon vastakkainasettelu kevyt liikenne vs. autoilijat. Jos Lahdessa kevyen liikenteen väyliin satsataan, koetaan se Lahdessa yleensä yksiselitteisesti autovihaksi. Tämä näkyy, ikävä kyllä, jopa pyöräilijöihin kohdistuvana vihana tai välinpitämättömyytenä liikenteessä.

Tällä viikolla saatiin hieman lihaa luiden ympärille tämän lahtelaisen autoilukulttuurin tiimoilta. Tekniikan Maailma teki suojatietestin Suomen seitsemässä isossa kaupungissa, jossa testattiin, pysähtyykö auto, kun rinnakkaisella kaistalla on jo toinen auto pysähtyneenä suojatien kohdalla. Kenellekään lahtelaiselle kävelijälle ei tullut varmastikaan yllätyksenä se, että ylivoimaisesti huonoin tulos löytyi Lahdesta. Lahdessa testi tehtiin Vesijärvenkadun ja Vuorikadun risteyksessä olevalla suojatiellä, joka kulkee kansan suussa nimellä Giljotiini. Ja syystäkin. Tulos oli, että 20 autosta 18 ajoi läpi eli ei pysähtynyt suojatien eteen, vaikka laki näin määrää tekemään. Jokainen meistä on toivottavasti autokoulun käynyt, jossa asia varmasti on opetettu. Itsekin olen kyseisessä risteyksessä todistanut muutaman kerran läheltä piti -tilanteita, joissa törmäys suojatiellä kulkevaan on ollut senteistä kiinni. Miksi näin? Luulisi ettei kukaan ehdoin tahdoin tahdo kenenkään päälle ajaa?

Itse liikun Lahdessa niin autolla, pyörällä kuin kävellenkin, joten en kuulu intohimoisesti Pyhän peltilehmän rakastajiin tai viherpiipertäjä-pyöräkommunisteihinkaan. Kunhan yritän liikkua kulkuvälineestä riippumatta turvallisesti kaupungissamme pisteestä A pisteeseen B. Olisiko nyt viimeistään meidän kaikkien, kulkuvälineestä viis, syytä hieman skarpata liikenteessä? Eihän kukaan halua, että jollekin käy huonosti, eihän?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Elämäämme hallitsee edelleen hyvin pitkälti korona ja siitä uutisointi. Näin on ollut jo puolitoista vuotta. Todellakin jo 18 kuukautta on eletty tätä todella poikkeuksellista aikaa. Joka päivä saamme uudet koronaluvut. Paljonko on tartuntoja, paljonko ihmisiä on sairaalahoidossa ja kuinka moni heistä on tehohoidossa. Saamme myös tarkat alueelliset ilmaantumisluvut. Samalla kun saamme toivoa rokotuskattavuuden noususta, saamme samalla lukea, että kolmas rokote tekee kuitenkin jo tuloaan. Koko ajan pelätään uuden variantin ilmestymistä. Näiden päivittäisten uutisten edessä pieni ihminen tuntee varmasti epävarmuutta ja epätietoisuutta siitä, missä oikein mennään ja miten ja mihin suuntaan epidemia on oikein kulkemassa.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ainakin omasta mielestäni, että valo pilkottaa jo tunnelin päässä.Rokotekattavuus kasvaa kovaa vauhtia ja vihdoin viimein on meilläkin herätty siihen, ettei tapahtumateollisuutta voida pitää ikuisesti kiinni. Varsinkin, kun meillä on olemassa työkaluja, joilla pitää tapahtumat turvallisesti auki. Hallituksen uusi hybridistrategia on tulossa lähipäivinä tai ainakin lähiviikkoina ja sen keskeisiä työkaluja ovat toivon mukaan rokotusten nopeuttaminen ja koronapassi.

Pääministeri Marin kertoi tällä viikolla sosiaalisessa mediassa, että määritelmä kahden metrin turvavälistä poistetaan tartuntatautilaista ja muutos viedään eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pikaisesti. Esitys turvavälien poistamisesta voisi aikaisimmillaan valmistua tällä viikolla. Hienoa. Onkin ollut käsittämätöntä, että teatterissa on oltava kahden metrin turvaväli, mutta ravintolan terassilla voidaan istua kuin sillit suolassa. Tai kaupoissa voi olla satoja ihmisiä, kun samaan aikaan bändin keikalle saa ottaa vain murto-osan yleisökapasiteetistä. Oudolta on myös tuntunut se, että on voitu järjestää tuhansien ihmisten musiikkifestivaaleja, joissa yleisö on parveillut ns. tappituntumalla lavan edessä, mutta pienet rauhalliset klubikeikat ovat olleet silkka mahdottomuus.

Toivottavasti tähän saadaan nyt jonkinlainen järki ja oikeudenmukaisuus, kunhan turvavälivaatimus poistetaan ja saadaan koronapassi käyttöön. Koronapassin käyttöönottoa on joissain kommenteissa väitetty yhdenvertaisuuslain vastaiseksi, mutta tässä mennään mielestäni jo hiustenhalkomisen puolelle. Kyseessä ei ole kenenkään syrjiminen, sillä kaikilla meillä on mahdollisuus hankkia koronapassi, saahan sen myös negatiivisella testituloksella. Ei siis ole pakko ottaa rokotetta, joten mistään pakkorokotuksista ei ole kyse. Kyse on siitä, että tapahtumateollisuus kaikkine eri toimijoineen pääsee takaisin töihin turvallisesti ja me muut pääsemme taas nauttimaan monista erilaisista tapahtumista ja kulttuurista turvallisesti.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi