Suomen sisällissodasta kaksi kirjaa kirjoittanut etelälahtelainen tutkija Marjo Liukkonen ihmettelee lehtemme haastattelussa, miksi Suomessa ei ole lainkaan Suomen sisällissotaa käsittelevää museota. Ja tottahan se on. Kaikenlaisia muita museoita maa kyllä on väärällään, mutta sisällissotaan pelkästään keskittyvää museota ei todellakaan Suomesta löydy. Miksi näin? Onhan kyse sentään yhdestä Suomen merkittävimmistä ja myös synkimmistä ajanjaksoista.

Voi olla, etteivät kaikki arvet ole vielä sadassakaan vuodessa täysin arpeutuneet ja joillekin sisällissotamuseo voi olla liian arka aihe. Toisaalta, eikö juuri silloin olisikin tarvetta kertoa tarinoita sekä valkoisten että punaisten puolelta ja nimenomaan tasapuolisesti, ketään erityisesti syyllistämättä? Miksi veli kääntyy veljeään vastaan on aina mielenkiintoinen aihe. Mitkä tapahtumat ajoivat kansan sotimaan keskenään? Museo, jossa sisällissodan syyt ja seuraukset tuotaisiin esiin voisi olla hyväksi opiksi nykyään somessa öyhöttäville tyypeille, joiden somepäivityksissä vilahtelevat niin punikit kuin lahtaritkin. Kyllä, historia on jo alkanut toistamaan itseään. Ehkäpä olisi hyvä aika muistuttaa kaikkia meitä suomalaisia siitä, mistä silloin oli kyse. Miksi sisällissotaan ajauduttiin? Eikö neuvottelutie olisi ollut mahdollinen? Miksi se naapuritalon asukas muuttuikin yhtäkkiä viholliseksi, jonka pystyi tappamaan vailla tunnontuskia?

Sisällissota, vapaussota, punakapina jne. Sodalla on monta nimeä sen mukaan kuka siitä puhuu. Sisällissodan tutkijat, kuten esimerkiksi Liukkonen, helposti maalitetaan jompaan kumpaan leiriin kuuluvaksi. Tuntuu siltä, että sisällissodasta puhuminen on kovin vaikeaa ilman, että on jomman kumman puolella, siis vielä 100 vuotta sen päättymisen jälkeenkin. Juuri siksi olisikin elintärkeää saada aikaiseksi museo, jossa sisällissota ja sen syyt ja seuraukset esitetään puolueettomasti ja analyyttisesti. Historiasta voidaan oppia, jos halua on.

Lahti on hiljattain tehnyt ison satsauksen Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseoon, joka avataan ensi vuonna Malskin alueella. Pitäisiköhän Lahden kaupungin nyt ottaa vinkistä vaari ja tutkia mahdollisuutta perustaa sisällissotamuseo Lahteen ja nimenomaan Hennalaan, joka on yksi keskeisimmistä ja myös yksi synkimmistä sisällissodan paikoista? Vai onko Lahdella vain kova kiire muuttaa Hennala nopeasti uusien kerrostalojen sokkeloksi ja unohtaa yhteinen menneisyytemme?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aivan liian usein joudun pääkirjoituksissani pohtimaan asioita ja tapahtumia, jotka ovat jo lähtökohtaisesti negatiivisia. Niinpä ajattelin vaihteeksi kirjoittaa jostain todella positiivisesta asiasta. Ja sellainen löytyikin nopeasti, nimittäin Suomen jalkapallomaajoukkue eli Huuhkajat. Suomen on vallannut todellinen jalkapallohuuma, kun Huuhkajien ensimmäinen arvokisapaikka kautta aikain on enää vailla vain lopullista sinettiä. Ja se sinetti lyödään marraskuun 15. päivä Helsingissä, sillä voittamalla silloin Liechtenstein, on Suomi varmuudella EM-kisoissa ensi kesänä.

Tämä kaikki on todella uskomatonta, varsinkin jos mietitään missä suossa Huuhkajat rämpivät vielä pari vuotta sitten. Maajoukkueen peräsimessä oli nähty Mika-Matti Paatelaisen tuhoon tuomittu joulukuusi ja Hans Backen totaalisen epäonnistunut valinta päävalmentajaksi. Haastatteluissa valmentajat syyttivät pelaajia yksinkertaisesti löysiksi ja pelaajat vastaavasti itkivät haastatteluissa mokiaan ja pyytelivät kansalta anteeksi. Tämän jälkeen vielä iso osa avainpelaajista lopetti maajoukkueuransa, jatkaen kuitenkin pelaamista seurajoukkueissaan. mm. kapteeeni Moisander, Hetemaj, Ring ja Arkivuo tekivät näin. Viesti oli selvä: Suomen paidassa emme enää pelaa, koska emme koskaan voi voittaa.  Suomi on jalkapallossa ikuinen häviäjä. Lisäksi Eremenko, ikään kuin pisteenä i:n päälle, sekoili kokaiinin kanssa, saaden pelikieltoa pari vuotta. Juuri nyt tänään ja tässä, näitä kavereita ei kukaan enää maajoukkueeseen kaipaa.

Juuri silloin kun kaikki ajattelivat, ettei Suomi koskaan nouse tästä suosta, tapahtui jotain. Päävalmentajaksi nostettiin ikuinen kakkosvalmentaja Markku ”Rive” Kanerva. Monet näkivät Riven valinnan Palloliiton luovuttamisena ja tehtävään otettiin vain tarpeeksi halpa mies, hyvää kun ei tuntunut löytyvän. Aika harva edes maajoukkueen fanaattisimmista faneista uskoi Riveen. Vuosi sitten pelattu Kansojen liiga nosti kuitenkin maajoukkueen takaisin ihmisten huulille, vaikka jotkut Kansojen liigaa vähättelivätkin. Eihän kyseessä ollut mikään ”oikea” karsinta tai turnaus. Siitä kuitenkin hoidettiin oman lohkon voitto ja mahdollisuus takaporttiin EM-kisoihin. Huuhkaja-buumi oli pikku hiljaa syntymässä. Josko sittenkin?

Buumi tarvitsi syntyäkseen vielä yhden ihmeen. Jo monet vuodet oli Teemu Pukki ollut lupaava hyökkääjä, mutta maajoukkueessa ei oikein osunut. Ei sitten millään. Pukki oli fanien keskuudessa jo melkoisen sylkykupin roolissa, kun maaleja ei maajoukkueessa vain syntynyt. Miehen siirryttyä Norwichiin Englannin mestaruussarjaan yhtäkkiä miehestä kuoriutuikin sarjan kovin maalitykki ja kas kummaa, sama on jatkunut tällä kaudella astetta kovemmassa Valioliigassa ja etenkin maajoukkueessa. Yhtäkkiä Pukki on kansainvälinen superstar ja Huuhkajat ottelun päässä kisapaikasta.

Urheilu on parhaimmillaan juuri tätä. Tuloksia ja pelejä ei ratkaista palkkapussien tai ennakkoarvioiden perusteella paperilla, vaan ainoastaan kentällä. Tänään voit olla kaikkien sylkykuppi, huomenna kaikkien rakastama sankari. Tunnelma Suomen peleissä on ollut uskomattoman upea ja viimeistään nyt voidaan todeta, että jalkapallokulttuuri on vihdoin ja viimein rantautunut myös Suomeen. Itse lähden Kreikkaan karsinnan viimeiseen peliin juhlistamaan Huuhkajien kisapaikkaa, enkä usko, että olen ainoa suomalainen silloin siellä. Vive La Rivelution!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti ei ole köyhä eikä myöskään kipeä. Sellaisen kuvan saa, kun lukee kaupunginjohtaja Pekka Timosen talousarvioesitystä. Toisaalta onneksi suurin osa investoinneista on suuntautumassa uusien koulujen ja päiväkotien rakentamiseen, jotka mielestäni kuuluvatkin prioriteettilistan kärkeen, kun mietitään kunnan tai kaupungin perustehtävää. Kukaan ei halua laittaa lastaan homekouluun. Sen sijaan voidaan edelleen miettiä kehätien mielekkyyttä tai lähinnä sitä missä tie kulkee. Renkomäen vaihtoehdolla kaupunki olisi säästänyt noin 35 miljoonaa euroa, mutta sitä vaihtoehtoa ei haluttu edes selvittää.

Tällä viikolla julkaistussa kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä Lahden investoinnit nousevat ensi vuonna yli 100 miljoonan euron. Taloussuunnitelmakauden 2020–22 aikana investointeja tehdään liki 280 miljoonalla eurolla. Näin ollen kaupungin lainataakka kasvaa ensi vuonna noin 421 miljoonaan euroon. Se on suunnilleen 3 500 euroa kutakin lahtelaista kohden.
Timosen talousarvioesitys on tarkoituksella tehty liki 6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mikä onnistuessaan olisi kuitenkin huimasti parempi onnistuminen kuin tämän vuoden alijäämä, joka on yli 35 miljoonaa euroa. Pahiten Lahdessa sakkaa paljon esillä ollut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, sillä kaupungin suurimmat tappiot ovat peräisin sieltä. Muut kaupungin organisaatiot pitävät taloutensa kutakuinkin kurissa.

Mihin kaikkeen Lahti sitten ensi vuonna satsaa? Ykkösenä on meille etelälahtelaisille tuttu juttu eli Eteläinen kehätie, johon uppoaa 13,7 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan tie nielee kaupungin varoja 70 miljoonaa. Kakkosena komeilee Paavolan kampus, joka tulee nielemään tulevina vuosina kaiken kaikkiaan 50 miljoonaa euroa. Ne jotka väittävät, että Lahti on jättänyt Nastolan oman onnensa nojaan yhdistymisen jälkeen saavat pitkän nenän, sillä Rakokiven monitoimitalon rakentamiseen käytetään ensi vuonna 14,4 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 25,9 miljoonaa euroa.
Monitoimitaloja rakennetaan kiivaasti myös muualle Lahteen, johtuen tietenkin siitä syystä, että suurin osa Lahden kouluista on paininut viime vuosina homeongelmien kanssa. Kivimaan monitoimitalo imee ensi vuonna 10 miljoonaa (kokonaisarvio liki 23 miljoonaa €) ja Launeen monitoimitalo vielä liki 4 miljoonaa. (kokonaisarvio liki 26 miljoonaa €)
Kaupungintaloa aiotaan peruskorjata kaiken kaikkiaan 19 miljoonalla, tosin siitä suurin osa käytetään vasta ensi vuoden jälkeen. Muutaman miljoonan euron investointeja suunnataan vielä Historiallisen museon, Sibeliustalon ja kaupunginteatterin korjauksiin.

Investointien määrä viestii vahvasti viriilistä kaupungista. Kyllä Lahti selkeästi haluaa pitää ison kaupungin imagostaan kiinni, vaikka esimerkiksi väestönkasvun ennusteet eivät Lahden kohdalla kovin suosiollisilta näytäkään. Lahden oma visio väkiluvusta on täysin päinvastainen ja tavoitttena on, että vuonna 2030 Lahdessa asuisi 150 000 asukasta. Olisi kiva tietää mihin tämä tavoite perustuu? Luultavasti silkkaan mutu-tuntumaan. Tämän kaltainen väestönkasvu Lahdessa on käytännössä mahdotonta ilman kuntaliitoksia. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan tilanne on hieman eri, sillä heidän ennusteensa kertoo Lahdessa vuonna 2030 asuvan alle 125 000 asukasta. Joka tapauksessa Lahti tulee tarvitsemaan ison kasan uusia veronmaksajia, jotta kaikki tulevaisuuden investoinnit saadaan kunnialla maaliin. Tai ainahan voidaan ottaa lisää lainaa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman kolmanneksi nopeimmin ikääntyvä maa. Suomessa voidaankin jo hyvällä syyllä puhua vauvakadosta, sillä tänä vuonna arvioidaan syntyvän enää 45 000 vauvaa. Melkoinen ero vaikkapa tämän hetken suurimpaan ikäluokkaan vuodelta 1963, joka on kooltaan noin 75 000 henkilöä. Väestön ikääntymisen myötä etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaa merkittävästi samalla, kun työikäisen väestön määrän vähetessä veronmaksajia on yhä vähemmän. Arvostettu talouslehti Financial Times varoitti keväällä artikkelissaan Suomen ikärakenteesta ja siitä, ettei tilanteen vaatimia uudistuksia muun muassa terveydenhuollon ja sosiaaliturvan osalta ole onnistuttu viemään läpi. Nyt alammekin olemaan siinä tilanteessa, että ongelma tulisi pikaisesti nostaa ns. pöydälle. Ettei käy niin, että eläkepommi räjähtää käsiin koko voimallaan parinkymmenen vuoden päästä ja mm. eläkemaksut nousevat pilviin.

Tilastokeskuksen uusimman arvion mukaan Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. Suomessa on vuonna 2040 vain 16 kuntaa, joissa syntyy enemmän lapsia kuin tänä vuonna. Samaisen ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2040 peräti 269 kuntaa, joissa syntyy vähemmän lapsia kuin tänä vuonna. Pahiten pakkasella ovat Kouvola (-127) ja Lahti (-103), joten näyttää siltä, että varsinkin Lahdessa olisi syytä keksiä niitä vetovoimatekijöitä varsin nopeaan tahtiin. Lentorata ja Helsingin läheisyys tuskin riittävät, enemmänkin tarvittaisiin satsauksia sosiaalipuoleen ja parannuksia lapsiperheen arkeen.

Miksi sitten suomalaiset eivät enää halua lapsia? Yksi syistä on se, että vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy. Lapsiperheen arki voidaan kokea liian kiireiseksi, stressaavaksi ja kalliiksi. Tutkijoiden mukaan moni kyllä haluaisi lapsia, mutta siirtää ja siirtää lasten hankintaa, kunnes yhtäkkiä se ei enää olekaan niin helppoa. Ihmisen hedelmällisyys nimittäin lähtee melkoiseen laskuun 35 ikävuoden jälkeen. Taustalla vaikuttavat myös muun muassa pitkät opiskeluajat ja ajattelutapa, että kaiken pitäisi olla ikään kuin valmista ennen lapsen saantia. Pitäisi olla varma toimeentulo ja vakaa parisuhde. Lapsen hankintaa jarruttavat myös monet taloudelliset syyt, kuten työttömyys, alhainen tulotaso ja yleinen epävarmuus työsektorilla. Pätkätöitä tekevät tuskin ensimmäisenä miettivät lapsen hankkimista. Perhepoliittiset tekijät kuten perhevapaat tuntuvat vaikuttavan enemmän toista tai kolmatta lasta harkitsevilla.

Tänä päivänä jotkut saattavat ajatella lapsettomuutta myös oman hiilijalanjälkensä pienentämisenä.
Isossa mittakaavassa näin voi ollakin, sillä paljon puhutaan maapallon väestön räjähtämisestä ja ylikansoittumisesta, eikä tällä kasvun tiellä voida jatkaa loputtomiin. Eri asia on tietenkin se, kannattaako juuri meidän suomalaisten olla se kansa, joka lopettaa lasten tekeminen ja aiheuttaa näin isoja ongelmia omalle kansantaloudelleen tulevaisuudessa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi