Pari viikkoa takana ja pari päivää vielä edessä. Jos on ollut urakka kova urheilijoille, niin kyllä kotisohvillakin on saanut penkkiurheilija venyä äärimmilleen käynnissä olevissa PyeongChangin talviolympialaisissa. Onneksi lähetykset ovat tulleet pääosin aamupäivisin, joten loppupäivän on voinut käyttää muuhun kuin television tuijottamiseen. Tosin monesti on tullut katsottua illalla vielä uusinnat kisoista ja seuraavaa päivää taustoittavat iltaohjelmatkin.
Meitä menestysnälkäisiä suomalaisia ei ole mitaleilla hemmoteltu. Plakkarissa on vasta neljä pronssimitalia, joten sen perinteisen Porilaisten marssin kuuleminen jää näillä näkymin Pärmäkosken ja Niskasen viimeisiin hiihtoihin viikonloppuna. Hyvältä ei näytä, mutta uskotaan vielä ihmeisiin. On niitä urheilussa nähty ennenkin. Se, että kasassa on tällä hetkellä neljä mitalia, on itseasiassa aika lailla ennakko-odotusten mukaista. Kaksissa edellisissä talviolympialaisissa nimittäin Suomen mitalisaldo oli molemmissa viisi mitalia, joka on siis vielä täysin mahdollinen myös näissä kisoissa. Itse ennustin yhdeksää mitalia, joten nähtävästi olin yltiöoptimistinen arvioissani. Olen tainnut jäädä odotuksissani kultaiselle 90-luvulle, jolloin Suomi paukutti peräti 12 mitalia Naganon kisoissa vuonna 1998. Tosin silloin ei tainnut olla ihan puhtaita jauhoja suomalaistenkaan pussissa…
Toisilla on mennyt sitten hieman paremmin. Norja on näyttänyt voimansa näissä kisoissa. Maalla on jo kasassa 34 mitalia ja odotettavissa on vielä lisää viimeisten kolmen päivän aikana. On muuten hyvä, ettei Suomi revi kisoista tuollaista määrää mitaleja. Miettikääpä kuinka vaikeaa olisi valita vuoden urheilija, kun vakavasti otettavia ehdokkaita olisi noin hurja määrä. Suomessa vuoden urheilijan titteliin usein riittää, että jossain kisoissa yltää edes mitaleille. Lisäksi tuollainen määrä mitaleja turruttaisi varmasti vaativankin penkkiurheilijan. Kyllä alkaisi Porilaisten marssin sävelet jo pikkuhiljaa kyllästyttämään ja Ylen kuuntelijapalaute täyttyisi viesteistä, joissa ihmeteltäisiin, miksi sama kappale soi koko ajan.
No vitsit sikseen. Pitkin hampain on myönnettävä, ettei Suomi ole enää millään mittapuulla mitattuna urheilun suurmaa. Ei talvi- eikä kesälajeissa. Se aika on jäänyt taakse ja nyt pitää osata iloita hyvistä sijoituksista kymmenen sakissa ja salaa ihailla ulkomaalaistähtien dominointia ns. suomalaislajeissa. Jopa jääkiekko on onnistuttu sössimään, kun Marjamäen komennossa on pudottu ynnä muut sarjaan, jossa Suomen uljaita leijonia kiusaavat jo Etelä-Koreakin. Onneksi sentään naisleijonat osaavat vielä pelata. Mutta tiedättekö mitä? Vastoinkäymisistä huolimatta penkkiurheilija jaksaa kuitenkin aina uskoa parempaan huomiseen. Ensi kisoissa sitten suomalaiset ovat parempia ja jääkiekossakin valmentajaksi palaa Kulta-Jukka. Kyllä se siitä!
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi