Tällä hetkellä Suomessa käydään todella raivoisaa keskustelua maahamme kohdistuvasta pakolaistulvasta. Jopa niin raivoisaa, että suuret mediatalot ovat joutuneet poistamaan nettisivuiltaan pakolaisuutisten kommentointimahdollisuuden. Ja kieltämättä melkoisia rimanalituksia on netin keskustelupalstoilla itsellekin tullut vastaan. Ihan kaikkea mitä mieleen juolahtaa ei ehkä kannattaisi nettiinkään sentään kirjoittaa.
Pakolaisongelma on tällä hetkellä todella iso ja koskee koko Eurooppaa. Vastaavanlaista kansainvaellusta ei ole Euroopassa nähty sitten toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Samojen ongelmien kanssa painitaan kaikissa EU-maissa, tosin sillä erotuksella, että useimpiin maihin virtaa moninkertainen määrä pakolaisia Suomeen verrattuna. Me olemme paniikissa jo 15 000 pakolaisesta, kun esimerkiksi Saksaan odotetaan saapuvan tänä vuonna yli 800 000 sotaa pakoon lähtenyttä pakolaista. Ulkomaalaisten määrän kasvusta huolimatta Suomessa asuu muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna edelleen vähiten ulkomaalaisia, joten suuresti rakastamamme suomalainen kulttuuri tuskin ihan vielä tukahtuu monikulttuurisuuden alle.
Pakolaisvirta osui huonoimpaan mahdolliseen aikaan, sillä Suomi on lamassa. Viime vuosina olemme uutisista kuulleet, kuinka Suomi on ylivelkainen ja suuria menoleikkauksia on tehtävä joka suunnassa. Päivittäiset uutiset YT-neuvotteluista, irtisanomisista ja huonoista talousnäkymistä ovat saaneet meidät uskoon, että meillä ei ole varaa enää mihinkään. Ei ainakaan pakolaisiin.
On hyvin ymmärrettävää, etttä tälläisessä tilanteessa kokonaiskuva hieman hämärtyy. Kuitenkin maailmanlaajuisesti katsoen me suomalaiset olemme talousongelmistamme huolimatta todella niitä maailman hyväosaisia. Me olemme siellä aivan pienessä marginaalissa niiden joukossa, joilla menee tällä planeetalla hyvin. Suomen nimi nostetaan maailmalla esiin siinä vaiheessa, kun tarvitaan esimerkkiä siitä, miten asiat parhaiten voitaisiin toteuttaa. Oli kyse sitten ilmaisesta koulutusjärjestelmästä, ilmaisesta terveydenhuollosta tai ylipäänsä yhteiskunnan vähäosaisista huolehtimisesta, moni on valmis ylistämään Suomea johtavana esimerkkinä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa.
En tiedä, ehkäpä asiat ovat meillä Suomessakin pikkuhiljaa muuttumassa. Ainakin itsekkyys, kovat arvot ja tunteettomuus tuntuvat nyt nostavan päätään, mikä on laman aikana usein aika tavallista. Huoli omasta pärjäämisestä ajaa ohi muiden huolien. Tilanteeseen on olemassa erittäin osuva sanontakin: Oma napa lähinnä.
Mutta jos mietitään hieman siitä oman navan vierestä: Entäpä jos itse olisit samassa tilanteessa kuin pakolaiset? Kuinka moni meistä on itse kokenut sodan kauhut, pelännyt oman ja perheensä hengen puolesta päivittäin? Jättänyt taakseen kotimaansa ja kaiken mitä on siihen mennessä ehtinyt saada aikaan ja lähtenyt kohti tuntematonta?
Tiedän kyllä, että suureen pakolaisjoukkoon mahtuu myös ns. elintasopakolaisia ja oman edun tavoittelijoita, joilla ei ole mitään syytä pelätä henkensä puolesta. He näkevät tässä kenties hyvän mahdollisuuden parantaa omaa elintasoaan. Heistä pitää huolen turvapaikanhakuprosessi, joka käännyttää tälläiset henkilöt pois maasta.
Tulevaisuudessa pakolaisten määrä voi kasvaa vielä arvaamattomiin mittoihin. Nämä ihmiset pakenevat sotaa. Kuinka paljon ihmisiä lähtee liikkeelle siinä vaiheessa, kun ilmastonmuutos tekee jossain vaiheessa tehtävänsä ja ihmiset lähtevät matkaan ruoan ja veden perässä?
Eiköhän auteta nyt sen verran kuin rahkeemme riittävät, sillä koskaan ei voi tietää, milloin itse olemme avun tarpeessa. Sitä paitsi auttaminen on inhimillistä. Ihmisiähän me kaikki olemme, eikö vain? Vai pannanko rajat kiinni, suljetaan silmät pahalta maailmalta ja kuunnellaan sävelradiota?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi