Pääkirjoitus 7.2.2025

Turkoosi ahdinko

Ei ole helppoa olla tällä hetkellä lahtelainen urheilujännäri. Sarjassa pysyminen tuntuu olevan juuri nyt vaikeaa lajista huolimatta. Viime kaudella koripallon puolella Lahti Basket putosi pääsarjasta, samoin kävi jalkapallossa FC Lahdelle. Salibandyssä LaSB on tällä hetkellä sarjan selkeä peränpitäjä ja Pelicans on isoista satsauksistaan huolimatta vaarassa joutua jopa karsintoihin.

Varsinkin Pelicansin nopea pudotus kahden edellisvuoden hopeasta taisteluun sarjapaikasta on suorastaan hämmentävä. Kaiken piti olla kunnossa. Pelaajabudjettia nostettiin ja monet avainpelaajat jatkoivat joukkueessa. Kaikki lähti kuitenkin menemään päin seiniä alusta lähtien. Kahta voittoa enempää ei peräkkäin ole kauden aikana tullut ja peli on ollut ailahtelevaa, niin pelien välillä kuin pelien sisälläkin. Myös toimistolla on sekoiltu enemmän kuin tarpeeksi. Esimerkiksi tiedotus on ollut sekavaa ja some-puolen ylilyöntejäkin on nähty. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että koko organisaatio ja focus olennaiseen on hukassa.

Vaikka näennäisesti joukkueen kasaus oli onnistunut, on näin jälkikäteen helppo sanoa mitkä asiat joukkueen kasauksessa menivät pieleen. Ihan isoinpana mokana näen sen, että päävalmentajaksi hankittiin 3 miljoonan joukkueelle täydellinen noviisi, jonka kannukset eivät tähän hommaan riittäneet. Toinen moka oli se, että kauteen lähdettiin kahdella kakkosmaalivahdilla. Kolmanneksi joukkueesta puuttui johtava, kiekollinen puolustaja. Lopullinen niitti oli se, ettei joukkueeseen saatu ykkössentteriä ja kun kakkosvaihtoehto Patrik Carlsson on ollut loukkaantuneena pitkään, on jouduttu nojaamaan keskikaistalla pelaajiin, jotka eivät johtavaan rooliin ole valmiita. Lisäksi voidaan todeta, että kallein pelaaja eli Ryan Lasch ei todellakaan pelaa sillä tasolla mikä on miehen palkka.

Nyt Pelicans on huonossa kierteessä. Peli ei kulje ja valmentajana on kakkosvalmentajana aloittanut Jussi Taipale, jolla ei ilmeisesti ole minkäänlaista kykyä kääntää laivaa. Myös yleisö on hylännyt joukkueen ja kauden aikana on nähty useampi nippa nappa yli 2000 katsojan peli. Tämä taas on johtanut siihen, että ottelutuottoja Pelicans on todennäköisesti menettänyt jo noin puoli miljoonaa euroa ja nyt maata kiertävät jo huhut siitä kuinka laskuja on maksamatta ja pelaajia aiotaan kaupata. Tuttua takavuosilta. Itse aloittaisin Laschin kauppaamisella, sillä isoin palkka ei korreloidu kentällä tehoina, kuin korkeintaan ylivoimalla.

Vielä on toistakymmentä peliä aikaa kääntää laiva. Playoff-pelit voitaneen kyllä unohtaa tältä kaudelta, mutta playout-pelit pitäisi yrittää välttää viimeiseen asti. Nykyisellä itseluottamuksella varustettu pelikaanilauma olisi suupala Jukureille ja sitten vastassa olisikin nousua havitteleva Jokerit. Olisihan se todella noloa, jos Juhis Aaltonen ja Ben Blood pudottaisivat Pelikaanit Mestikseen?

Vaikka virheitä on tehty ja kausi on mennyt odotuksiin nähden penkin alle, ei joukkuetta hylätä. Nyt, jos koskaan, joukkue tarvitsee tukea yleisöltä. Helpointa on kannattaa joukkuetta silloin, kun menestystä tulee. Todelliset kannattajat astuvat esiin silloin, kun vaikeudet ovat suurimmillaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
ARKISTO