Kun Trumpin valinta USA:n presidentiksi viime vuoden lopulla selvisi, niin tuskin kukaan uskoi millä vauhdilla ja tarmolla hän alkaa muokkaamaan maailmaamme uuteen asentoon. Trumpin tekemiä päätöksiä ja ajatuksia tuntuu ohjaavan ennen kaikkea hurja kostonhimo. Nyt on hänen aikansa kostaa kaikki kokemansa ”vääryydet” edelliseltä presidenttikaudeltaan. Kaikki varmasti osasivat odottaa erikoisia käänteitä ja uskomattomia tilanteita, mutta Trump on yllättänyt kaikki länsimaalaiset poliitikot viime aikaisilla lausunnoillaan Ukrainasta. Väitteet siitä, että Ukrainan presidentillä ei olisi valtaoikeuksia ja että Ukraina olisi aloittanut sodan, ovat todella pöyristyttäviä väitteitä Yhdysvaltojen presidentiltä ja ovat kuin suoraan Kremlin propagandakoneiston oppikirjasta. Mitä Ukrainan olisi pitänyt tehdä silloin kun Venäjä hyökkäsi? Trumpin mukaan ilmeisesti luovuttaa maansa taistelematta tyytyväisenä Putinille, koska tyhmäähän sellainen on, että taistelisi itsenäisyytensä puolesta?
Ilmeisesti Trumpilla on niin kova halu saada rauha aikaan Ukrainassa, että hän on käytännössä valmis myymään Ukrainan Venäjälle? Tärkeämpää Trumpille tuntuu olevan se, että Venäjän kanssa pitäisi nopeasti päästä tekemään kauppaa. Onhan sodan vuoksi ”tuhlattu” jo monta hyvää diiliä, kun Venäjä on ollut pakotteiden alla. Lisäksi tietenkin bisnesmiestä kiinnostaa Ukrainan isot mineraalivarat. Ne Trump aikoo saada lähitulevaisuudessa haltuunsa, jotta Ukrainan tukeminen ei olisi niin kannattamatonta. Tässä meillä mies, jonka ainoa ajatus on tehdä rahaa keinolla millä hyvänsä. Toinen hyvä esimerkki pöyristyttävästä ehdotuksesta on se, että Gaza voisi olla uusi Riviera, kunhan palestiinalaiset vain siirretään muualle. Kuka olisi uskonut, että tämänkaltainen ehdotus tulisi Yhdysvaltojen presidentiltä?
Jo ennen rauhanneuvotteluja Trumpin hallinnosta on kerrottu, ettei Ukrainalla ole mitään mahdollisuuksia saada menettämiään alueita takaisin ja Natoon ei ole myöskään mitään asiaa. Tämäkin on kuin suoraan Putinin oppikirjasta. Ilmeisesti on selvää, ettei Venäjä myöskään joudu minkäänlaiseen vastuuseen sotarikoksistaan. Samalla Trump on tylyttänyt myös Eurooppaa ja muita Nato-maita. Vaikuttaa vahvasti siltä, että transatlanttinen liitto USA:n ja Euroopan välillä vetelee viimeisiään, sillä tällä hetkellä tunnelma Euroopan maiden johtajien keskuudessa on se, ettei Yhdysvaltoihin voi jatkossa luottaa. On otettava aloitteet puolustuksesta ja Ukrainan auttamisessa omiin käsiin. Vaikka Trump on toivottavasti vain neljä vuotta vallassa, näyttää siltä, että hänen jees-miehensä ovat vallanneet kaikki merkittävät pestit maan hallinnossa. Todennäköistä on, että myös seuraava maan presidentti on näitä Make America Great Again -miehiä. Esimerkiksi varapresidentti J.D. Vance voisi olla Trumpin työn jatkaja, jollei itse ”Messias” yllättäen jatka virassaan. Se ei pitäisi olla mahdollista, mutta Trump on näyttänyt, että kaikki on mahdollista. Jopa se, että Trump puhuu itsestään kolmannessa persoonassa.
Mitä sitten Suomen pitäisi Trumpista ajatella? Isoimman liittolaisemme johdossa on umpiarvaamaton bisnesmies, jolle kaikki on myytävissä ja ostettavissa. Myös kaikki periaatteet ja arvot. Kaikki mitä ennen pidettiin maiden välisissä suhteissa melkein kiveen hakattuina, on nyt kyseenalaistettu. Toisaalta itäpuolella majailee sotaisa rosvovaltio, jonka kanssa tuskin lähdetään välejä lämmittelemään. Ei käy kateeksi Euroopan johtajia, joiden on nyt tasapainoiltava Trumpin kanssa. Häntä kun ei parane suututtaa, mutta kun ei ihan kehtaisi madellakaan. Miten sopii presidentti Stubbin arvopohjainen liberalismi tähän hetkeen ja tasapainoiluun Trumpin kanssa?
Aina kun luulen, ettei maailma enää tämän hullummaksi voi muuttua, niin kyllä se vaan muuttuu. Ja nimenomaan hullummaksi. Pelonsekaisin ajatuksin odotan mitä kaikkea Trump tulee saamaan aikaan seuraavien neljän vuoden aikana. Jo nämä kaksi ensimmäistä kuukautta ovat näyttäneet , että mitä tahansa on odotettavissa, kun diilikuningas Donald J. Trump on puikoissa.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi