Kaikille on varmasti käynyt tässä viime vuosien aikana selväksi, että Lahti on taloudellisesti katsoen lirissä. Kaupungin rahat on käytetty jo vuosiksi eteenpäin homekouluihin, matkakeskukseen, toriparkkiin ja kehätiehen.
Nyt pitäisi jostain löytyä varoja normaaliin elämiseen ja palveluiden ylläpitämiseen kaupunkilaisille. Sen sijaan, että Lahdessa olisi käytetty harkintaa veronmaksajien rahojen käytössä, on kaupunki toiminut kuin juuri luottokortin käteensä saanut teini. Ostetaan kaikkea kivaa, kun on siihen on mahdollisuus. ”Mä haluun tollasen kivan kehätien ja sitten mä ottasin vielä yhen tommosen matkakeskuksen. Eihän näitä nyt heti tarvitse maksaa?”
Jokainen meistä kuitenkin tietää, että joskus se maksunaika kuitenkin tulee eteen luotollakin ostettaessa. Ja se maksun aika alkaa pikkuhiljaa olla käsillä.

Tällä viikolla kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta esitteli talouden tasapainotusohjelmaa kaupunginvaltuuston infotilaisuudessa. Myllyvirran esityksen mukaan Lahti hakee 20 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2022 mennessä. Kaupunginjohtaja oli laatinut kymmenen kohdan ohjelman, joten käydäänpä nuo Myllyvirran ”10 käskyä” läpi.

1. Sote-kulut pidettävä kurissa
2. Palveluita uudistetaan ja kootaan
3. Konsernin tukipalveluita yhteen
4. Konsernissa yhteistä suunnittelua ja rakennuttamista
5. Varhaiskasvatusta uudistetaan
6. Kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa kootaan yhteen ja yhtiöitetään
7. Kaupunkikonsernin tilankäyttöä karsitaan, samalla hyödynnetään yksityisiä investointeja
8. Tukipalveluita hankitaan markkinaehtoisesti
9. Uusia liikennepalveluratkaisuita
10. Toimintaa virtaviivaistetaan ja tehostetaan

Siinäpä se kaikessa komeudessaan. Olen hieman pettynyt listaan. Suuri osa toimista on pikemminkin ilmassa vellovia toiveita, kuin käsinkosketeltavia, konkreettisia tekoja.
Olisihan tuon listan saanut mahtumaan yhteenkin lauseeseen: Säästetään tuolta ja säästetään täältä.

Minä olisin kaivannut Myllyvirran teeseihin tietoa myös siitä, miten Lahti aikoo tulevaisuudessa olla houkutteleva kaupunki yrityksille. Suomen talous on tällä hetkellä nousussa, mutta Lahdessa tämä positiivinen suhdanne ei näy. Miksi ei? Lahteen ei virtaa investointeja, eikä Lahteen saada edes positiivista muuttovirtaa. Päinvastoin.

Isoista kaupungeista Lahden talouden kehitys on ollut viime aikoina negatiivisinta. Jos verrokiksi otetaan vaikkapa Tampere, jossa on tällä hetkellä todella kova positiivinen pöhinä päällä, näyttäytyy Lahti lähinnä pienenä resupekkana, joka käsi ojossa odottaa lisärahoitusta asukkailtaan veronkorotuksien muodossa. Lahti kaipaa kipeästi uusia työpaikkoja ja niiden tuomia uusia asukkaita eli yksinkertaisesti ilmaistuna lisää veronmaksajia.

Vaikka 20 miljoona euron säästötavoite saavutettaisiin, se ei vielä riitä nostamaan kaupungin taloutta kestävälle pohjalle. Tämä tarkoittaa sitä, että tuloja olisi nostettava 20 miljoonalla eurolla, mikä Lahden tapauksessa tulee tapahtumaan veroja nostamalla. Eli veden kantaminen kaivoon jatkuu entiseen malliin. Ommellaan paikkaa paikan päälle.

Kaupunginjohtaja julkistaa 10. lokakuuta oman budjettiehdotuksensa. Josko silloin saisimme enemmän lihaa luiden ympärille näissä säästötoimissa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on ollut paljon puhetta vihapuheesta ja törkyviesteistä, joita päättäjät, niin kunta- kuin valtiopuolellakin saavat toistuvasti. Viesteissä toivotaan mm. poliitikon kuolemaa, vaimon raiskausta ynnä muuta mukavaa. Valitettavasti törkyviestien määrä on ollut koko ajan lisääntymään päin. Tämän tekee tietenkin helpoksi se, että lähes tulkoon kaikki päättäjät liikkuvat ahkerasti sosiaalisessa mediassa, on se sitten facebook, twitter tai instragram, niin viestin lähettäminen joko yksityisesti tai julkisesti on vain yhden enter-näppäimen painalluksen takana. Tämän lisäksi paljon uhkailuja, haukkumisia ym. lähetetään suoraan sähköpostitse. Mikä ihme meihin suomalaisiin on mennyt?
Milloin meistä, tavallisista kaduntallaajista, on tullut ihmisiä, jotka toivovat kuolemaa päättäjälle ja tämän perheelle tai sitä, että joku raiskattaisiin? Minkälainen on ihminen, joka voi toivoa tällaista toiselle ihmiselle, jota ei edes tunne?

Yksi syy on tietenkin se, että palautteen antaminen on niin helppoa. Suoraan sanoen jopa liian helppoa. Ennen vanhaan piti nähdä vähän vaivaakin, jos halusi haukkua kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun. Palaute piti lähettää postin kautta kirjeitse tai sitten piti kaivaa jostain esiin päättäjän puhelinnumero, eikä osoitteen ja puhelinnumeron saaminen ollut ennen kovinkaan helppoa. Siinä kirjettä kirjoittaessa tai puhelinnumeroa metsästäessä se pahin kiihko usein ehti jo haihtumaan ja palaute jäikin sitten loppujen lopuksi antamatta. Tosin jos se pahin kiihko ja viha ei ehtinyt laantumaan, saattoi käydä niin, että päättäjä sai kirjeen, joka sisälsi esimerkiksi ulostetta. Ei kovin mukavaa sekään, vaikkei henkeä uhkailtukaan.

Nyt on toisin. Valitettavasti kaikki pahimmat ihmisten aivopierut sosiaalisessa mediassa saavat aina myös eniten huomiota. Ja huomiostahan tällaiset ihmiset juuri nauttivat. Tänä päivänä on tullut tavaksi, niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa, ettei mikään ns. normijuttu kiinnostaa oikein ketään. Juttua pitää ryydittää extra-mega-super-hyper -sanoilla. Samoin on käynyt poliitiikkojen saaman palautteen kanssa. Mitä rankempaa palautetta antaa, sitä paremmin sen saa esille. Jotkut perustelevat vihapuhettaan kertomalla vihaviestin olleen ns. läppä. Kunhan halusin vähän herätellä kaveria jne. Kääntämällä asian toistepäin, ymmärtää kuitenkin asian vakavuuden. Mitäpä jos itse olisit saanut vastaavanlaisen viestin, jonka lähetit? Suhtautuisitko siihen kevyesti vai alkaisitko vilkuilla selkäsi taakse pimeällä kujalla? Mistä vastaanottaja voisi tietää, että mitään hätää ei oikeasti ole. Joku vain toivoo minun kuolemaani…

Päättäjiä voi ja pitääkin arvostella, mutta järki käteen siinäkin. Joskus on ihan oikeasti hyvä laskea kymmeneen ja rauhoittua. Joissain tapauksissa alkolukko näppäimistöön voisi olla myös hyvä ratkaisu. Ennen enterin painamista kannattaa aina miettiä sitä, miltä tuntuisi itse saada tämänkaltainen viesti. Voisinko kertoa oman kantani rakentavammin? Kaikenlaiset henkeen tai terveyteen liittyvät uhkaukset eivät kuulu terveen ja tasapainoisen ihmisen ”työkalupakkiin”, silloin kun asioista keskustellaan. Eniten tässä kaikessa pelottaa se, milloin uhkaukset muuttuvat vihapuheesta fyysiseksi väkivallaksi. Väkivalta kun usein alkaa siitä mihin järki loppuu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti-kaupungin kaksi ikiaikaista rakennusprojektia liikuntapuolella nytkähtelevät niin eteen- kuin taaksekin päin. Lahdessa on puuhattu ja toivottu uutta uimahallia 50 metrin altaineen jo 80-luvulta lähtien. Toinen ikiaikainen toive on ollut Kisapuiston palauttaminen alkuperäiseen loistoonsa lahtelaisten jalkapallopyhättönä. Nyt näyttää siltä, että Kisapuiston uusi stadion voisi jopa totutua. Sen sijaan uuden uimahalllin tai uintikeskuksen tulevaisuus siintää jossain horisontissa tai jopa sen takana.

Uimahalli on näistä hankkeista se hankalampi toteuttaa, sillä uuden uintikeskuksen budjetti pyörii noin 30 miljoonan euron paikkeilla ja tällaiseen satsaukseen ei Lahdella tällä hetkellä ole varaa, sillä homekoulut ja kehätie vievät pääosan kaupungin rahoista. Niinpä Launeelle jo 80-luvulla luvattu uimahalli onkin tällä hetkellä vain kaukainen haave. Kaupungintalolla elätellään toiveita siitä, että mukaan saataisiin joku yksityinen taho, joka olisi valmis satsaamaan rahallisesti uintikeskukseen esimerkiksi hotellin yhteydessä. Tällöin sijaintipaikka olisi Launeen sijaan Ranta-Kartano. Loppujen lopuksi uintikeskuksen sijainnillakaan ei ole niin väliä, kunhan projekti vain jossain vaiheessa saataisiin eteenpäin. Silloin voittajia olisivat kaikki lahtelaiset, sillä tuskin kukaan kiistää uuden uimahallin tarvetta tai sen positiivisia vaikutuksia kaupunkilaisten hyvinvointiin sekä siitä saatavia terveyshyötyjä.

Sen sijaan Kisapuiston tilanne vaikuttaa juuri nyt hieman positiivisemmalta. Toimitilayhtiö Spatium ja kehitysyhtiö Ladec alkavat haalia rahoitusta Kisapuiston uuteen pääkatsomoon ja uusi pääkatsomorakennus voisi suunnitelmien mukaan valmistua aikaisintaan keväällä 2020. Rakentamispäätöksen edellytyksenä kuitenkin on, että hankkeeseen saadaan kaupungin ulkopuolista rahaa vähintään 40 prosenttia. Arviolta 7,1 miljoonan euron hankkeessa se tarkoittaa noin 2,8 miljoonaa euroa. Ja tuo 7 miljoonan arviokin taitaa olla aika alakanttiin. Rahoitusta tullaan kyselemään niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta.

Ainakin FC Lahti on jossain vaiheessa väläytellyt puolen miljoonan euron sijoittamista projektiin. Lisäksi Suomen valtiolta, jalkapalloliitolta sekä FIFA:lta rahaa olisi saatavissa projektiin. Yksi vaihtoehto olisi tuolien myyminen yrityksille tai avoin osakeanti. Myös stadionin nimen myyminen on yksi keino. Tästä hyvä esimerkki löytyy aika läheltä, sillä Pelicansin kotiareenan nimen osti vuonna 2005 huonekalujätti Isku, joka muutti jäähallin nimen komeasti Isku Areenaksi 15 vuodeksi.

Jos ja kun stadion joskus saadaan valmiiksi, on selvä, että stadionille on saatava muutakin käyttöä kuin FC Lahden pelit. FC Lahden toimistolla arvellaan, että sen käyttöaste Kisapuistosta tulisi olemaan vain noin 10-15 prosenttia. Näin muiden toimijoiden tulisi täyttää käyttöasteesta huimat 85-90%. Ketä nuo sitten voisivat olla? Muutkin kesälajit kuin jalkapallo varmasti ottaisivat Kisapuiston omakseen, mutta itselleni ensimmäisenä mieleeni tulee Kisapuiston käyttäminen konsertti-areenana, joka vetäisi helposti 5000-6000 henkeä. Tällä hetkellä jo Suomestakin löytyisi muutama tuon kokoluokan artisti, ulkomaista puhumattakaan, mutta ongelmaksi muodostuukin nimenomaan talvikäyttö. Mitä olisi Kisapuiston talvikäyttö? Voisiko kentän jäädyttää talveksi koko kansan luistelupaikaksi ja eräänlaiseksi talviriehakeskukseksi? Pelicans voisi pelata ulkoilmaottelun Kisapuistossa jne. Onhan näitä ideoita. Ja lisää ideoita varmasti tarvitaan, jotta suunnitelmat saadaan vietyä maaliin asti. Niin ja sitten tarvitaan sitä riihikuivaa rahaa myös…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on suurella mielenkiinnolla seurattu viime päivinä kuinka Susijengi ulvoo. Ja hyvinhän ne sudet ovat ulvoneet, koska Suomi oli oman lohkonsa kakkonen koripallon EM-kisojen alkulohkossa. Joitain kuitenkin tuo Susijengi-nimi jopa ärsyttää. Miksei voida puhua vain Suomen maajoukkueesta? Miksipä ei susi, kun lätkää meillä pelaavat leijonat ja jalkapalloa huuhkajat ja helmarit (helmipöllöt). Ainoastaan hyvin pärjännyt lentopallomaajoukkueemme on toistaiseksi jäänyt ilman mediaseksikästä lempinimeä, mutta eiköhän heillekin pian sellainen löydy.

Lempinimen keksiminen on osa urheilumaailman muuttumista eräänlaiseksi elämysteatteriksi, jossa mm. hyvä tarina on tärkeä osa joukkuetta. Hyvällä tarinalla ja lempinimellä siunattu joukkue on helppo tuotteistaa. Hyvällä tarinalla saadaan joukkueen julkisuuskuvaan syvyyttä ja uskottavuutta. Samalla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä fanien ja pelaajien välillä. Ajatuksena on luoda iso perheenkaltainen yhteisö, jossa kaikki puhaltavat samaan hiileen ja myös katsojat voivat tuntea kuuluvansa joukkueeseen. Näin syntyy Susiperhe, johon sitoutuu koko kansa. Ja kassakone laulaa, kun kaikilla on kiire ostaa pelipaitaa ynnä muuta Susijengi krääsää. Tietenkin sillä varauksella, että Susijengi myös pärjää, sillä voittajan kelkkaan on aina helppo hypätä. Auta armias, jos kisoissa olisi tullut toistuvasti turpaan. Siinä tapauksessa Susijengi-höpinät olisivat kääntyneet itseään vastaan. Näinhän melkein on jo käynyt onnettomille Huuhkajille, jotka pelasivat pari vuotta ilman voittoa.

Urheilukatsomoissa tulee viihtyä, niinpä katsojille tulee olla tarjolla vähän kaikkea. Pelkkä urheilu ei enää riitä. Ei riitä se, että tarjolla on ottelun tauoilla vähän kärähtänyttä makkaraa sinapilla höystettynä ja väljähtänyt olut. Ei riitä, vaikka urheilu itsessään on jo parasta draamaa, jossa yllättävät käänteet usein seuraavat toisiaan. Draamaa, jossa voittajan ja häviäjän välinen ero on monesti minimaalinen. Tämän päivän stadionit ovat monitoimiareenoita, joista tulee löytyä aktiviteetteja jokaiseen makuun. Stadioneilla voit nykyään onnistuneesti viettää kokonaisen päivän näkemättä yhtään urheilusuoritusta. Itse olen aina ollut intohimoinen penkkiurheilija, jolle olosuhteet katsomossa ovat olleet toissijainen asia. Tärkeintä on ollut itse urheilu. Samalla kuitenkin ymmärrän, että urheilu on tänä päivänä todella iso bisnes, jossa liikkuu isot rahat ja silloin maksavan yleisön houkutteleminen paikalle keinolla millä hyvänsä on hyväksyttävää.

Kyllä meillä Lahdessakin osataan urheiluelämyksiä rakentaa. Muistissa on varmasti viime talven hiihdon MM-kisat, joissa ei tarvinut katsoa ensimmäistäkään kilpailua ollakseen osa suurta urheilutapahtumaa. Suurhallissa saattoi tanssia tangoa tai kuunnella Antti Tuiskua, kun samaan aikaan hiihtäjät antoivat kaikkensa loppusuoralla räkä poskella roikkuen.

Pelicans julkisti eilen vievänsä yhden kotiottelunsa Tallinnaan. Näin halutaan tarjota lahtelaisille kiekkojännäreille jotain extraa. Kiekkoelämys. Sinänsä matka Tallinnaan ei varmasti ole kenellekään kovinkaan eksoottinen ja ihmeellinen kokemus, mutta tarjolla onkin juuri tuota aikaisemmin mainitsemaani yhteisöllisyyttä. Tehdään yhdessä, koko Pelikaani-perhe, jotain erilaista ja ainutkertaista. Kun Pelicans ilmoitti tekevänsä kotimaista kiekkohistoriaa, en ensin osannut ajatella kyseessä olevan pelimatka Tallinnaan. Minä hölmö kun luulin, että Pelicans aikoo tuoda Lahteen ensimmäisen kerran jääkiekon Suomen mestaruuden. Se, jos mikä olisi elämyksellistä ja ainakin historiallista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kaupunginhallituksen budjettiraamin mukaan sivistyspalveluiden olisi karsittava menojaan noin 4,8 miljoonalla eurolla. Kyseessä on iso summa, joten herääkin kysymys, mistä moinen hurja säästötarve oikein koostuu?

Pääosa ylityspaineesta aiheutuu väistötilaratkaisuiden takia kohoavista vuokrakuluista, jotka lisäävät menoja lähes 3,4 miljoonalla eurolla. Eli hieman oikoen voisi päätellä, että kun Lahden kaupunki on rakennuttanut koulut, joissa ei voi työskennellä sisäilmaongelmien vuoksi, niin lasku väestötiloissa opiskelusta sälytetään tylysti lasten niskaan kiristämällä entisestään tiukkoja kukkaronnyörejä perusopetuksen suhteen. Nythän lapset kärsivät jo siinä, että joutuvat käymään koulunsa vuosikausia väistötiloissa, puhumattakaan sairastumisvaarasta homekoulujen vuoksi.

Talousarvioehdotuksen mukaan leikkaukset iskisivät etenkin perusopetukseen, jossa menoja ollaan karsimassa 1,2 miljoonalla eurolla. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa 20 opettajan ja 30 koulunkäyntiavustajan vähennystä syyslukukauden 2018 alussa. Samaan aikaan kun opetushenkilöstöä vähennettäisiin, oppilasmäärän ennustetaan kasvavan noin 190 oppilaalla, joka näkyisi suoraan suurenevina opetusryhminä. Luokkakoot kasvavat, joka tuo helposti tullessaan erilaiset häiriötekijät luokkayhteisöihin. Jo nyt monissa peruskouluissa tehtäväkirjojen sijaan käytetään monisteita. Mistä vielä nipistetään? Sivistystoimen mukaan säästöt merkitsivät selvää palvelutason laskua ja niillä tulisi olemaan vaikutusta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja oppimistuloksiin. Lahdessa opetuksen resurssi on jo nyt suurten kaupunkien alhaisin.

En halua uskoa, että meillä on varaa tällaiseen säästötoimenpiteeseen. Säästöt on yksinkertaisesti pakko löytää muualta. Lapset ja opetus on huonoin mahdollinen säästökohde, sillä silloin kaivamme maata omien jalkojemme alta tulevaisuutta ajatellen. Jossain vaiheessa elämäämme, ennemmin tai myöhemmin joudumme varmasti kohtaamaan tämänkaltaisten säästöjen tuloksen ja se ei välttämättä ole kaunis näky.

Kokoomus on kovasti markkinoinut veronkorotuksia vastaan, mutta nyt näyttää siltä, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Kaupungin viranhaltijajohdon arvion mukaan veroja nostamalla voitaisiin saada ensi vuonna jopa 20 miljoonan euron lisätulot. Toisaalta on kyse hölmöläisten peiton jatkamisesta yläpäästä alapäähän, mutta hätäratkaisuna pieni veronkorotus voisi toimia. Kunhan ei tule tavaksi.

Korotus leikkaisi hieman lahtelaisten ostovoimaa, mutta olen varma, että Lahden vetovoimaa heikentää enemmän se tieto, että täällä ei lapsiin ja opetukseen satsata, pikemminkin leikataan ja säästetään samaan aikaan kun koulut makaavat homeessa. Silloin saattaa monelle lapsiperheelle nousta varteenotettavaksi vaihtoehdoksi nostaa kytkintä ja siirtyä esimerkiksi naapuriin Hollolan puolelle.

Viime tiistaina sivistyslautakunta teki sen ainoan oikean ratkaisun asiassa eli se torppasi Lahden perusopetuksen ja lukio-opetuksen suursäästöt. Lautakunta päätti pitää opettajien, koulunkäyntiavustajien määrän ja lukioiden kurssitarjonnan ennallaan, eikä perusopetuksestakaan vähennetä. Samalla sivistysautakunta päätti yksimielisesti perusopetuksen henkilöstömenoihin miljoonan lisäyksestä.

Rohkeaa toimintaa sanon minä. Kaupunginhallituksella ja -valtuustolla on tosin asiaan varmasti sanottavaa, joten taistelu opetuksen rahoituksesta ei todellakaan ole vielä ohi. Pikemminkin voidaan sanoa, että keskustelu on nyt viimeistään räjäytetty käyntiin ja haastankin kaikki valtuutetut etsimään tarvittavat säästöt muualta kuin opetuksesta. Vaikka sitten veronkorotuksien kautta.

Lapset eivät saa olla maksumiehinä tässä surkeassa tilanteessa, johon on ajauduttu pelkästään siksi, että rakennusvalvonta on ollut Lahdessa tehotonta ja käsistä on päästetty sutta ja sekundaa rakennusfirmojen kääriessä voitot liiveihinsä ilman mitään vastuuta lopputuloksesta.

Olemme perustavaa laatua olevien arvokysymyksien äärellä. Yhteiskunnan sivistyksen taso nimittäin määritellään tavasta, jolla se kohtelee heikoimpiaan.
Miten sinä haluat, että lapsiasi Lahdessa kohdellaan?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi