Yleinen suuntaus kaupunkien hienoissa strategioissa on yksityisautoilun vähentäminen keskustan alueella. Tai näin ainakin pitäisi olla.
Tässä kauniita sanoja Lahden kaupungin v.2025 strategiasta: ”Sitoutumalla kasvihuone- kaasupäästöjen puolittamiseen Lahti hakee asemaa Suomen johtavana ympäristökaupunkina. Lahden kaupunkikonserni kehittää yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää kevyen ja julkisen liikenteen ehdoilla sekä kehittää keskusta-aluetta ensisijaisesti jalankulun ja kevyenliikenteen alueena. Tavoitteena on henkilöautoliikenteen väheneminen.”
Kauniit strategiat ovat kuitenkin eri asia kuin käytäntö, sillä 3,10 euroa per joukkoliikennekyyti on mielestäni aika paljon. Muistan vielä hyvin, kun hinta oli sama markoissa…Hinta ei varsinaisesti houkuttele käyttämään bussia.
Ei Lahti kuitenkaan yksin ole tässä veneessä. Suoritin pientä hintavertailua isoimpien kaupunkien välillä ja huomasin, että ainoastaan kaikkein isoimmissa kaupungeissa hinnat ovat selkeästi alemmat, jotta voitaisiin ajatella ihmisten helposti valitsevan joukkoliikenteen oman autonsa sijasta. Helsingin alueella joukkoliikenteellä pääsee kurvailemaan kertamaksulla 2,00 euroa ja vaihtoehtoina on bussin lisäksi myös raitiovaunu ja metro. Pääkaupungin lisäksi Tampere ja Turku tarjoavat joukkoliikennettä hintaan 2,50 euroa. Kertamaksuna ero ei ole suuri, mutta vuositasolla jo merkittävä tekijä, jos bussia käyttää esim. päivittäin työmatkoihin.
Loput Suomen kaupungeista pitävät pääosin hintatason Lahden kaltaisena eli kertakyyti maksaa kolmen euron tienoilla. Lisäksi monia linjoja on pienemmissä kaupungeissa lopetettu ja vuoroja vähennetty. Tähän kun lisätään Lahdessa toriparkkisuunnitelmat, voidaan todeta, ettei kaupungilla ole todellista halua satsata joukkoliikenteeseen, vaan Lahdessa toimitaan edelleenkin yksityisautoilun edun mukaisesti.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi