Eduskuntavaalit ovat jo ovella ja moni miettii kuumeisesti ketä äänestäisi vai äänestäisikö lainkaan? Paljon näkee sosiaalisessa mediassa kommentteja, joissa kerrotaan, ettei omaa ehdokasta ole vielä löytynyt tai että luotto politiikkaan on mennyt ja on aivan sama ketä äänestää, kun kaikki kuitenkin valehtelevat ja ajavat vain omaa etuaan. Äänestämättä jättämistä voi pitää jonkinasteisena protestina, mutta oikeastihan se ei vie mitään asiaa eteenpäin. Miten voi vaatia, että minun asiaani joku veisi eteenpäin, jos en anna ääntäni kellekään? Äänestäminen vapaassa vaaleissa on oikeus, jollaista ei joka maassa ole. Turha itkeä lopputulosta, jos itse ei ole käynyt edes äänestämässä.

Nukkuvien puolue on toistuvasti kaikissa vaaleissa se suurin. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli nippa nappa yli 70 %. Tämä tarkoitti sitä, että äänestämättä jätti peräti 1 481 402 äänestysikäistä ihmistä. Kyllä, liki 1,5, miljoonaa äänioikeutettua!

Luvun suuruuden ymmärtää paremmin, kun vertaa sitä puolueiden saamiin äänimääriin vuonna 2015. Kolme suurinta puoluetta vuonna 2015 (keskusta, persut ja kokoomus) keräsivät yhteensä 1,7 miljoonaa ääntä eli siis vain hieman enemmän kuin tuo nukkuvien puolue. Virallisissa luvuissa vaalit voittaneen Keskustan kannatus ilmoitettiin olevan 21,1%. Jos luvut suhteutetaan kaikkiin äänioikeutettuihin (mukana myös nukkuvien puolue), olisi Suomen suurimmaksi puolueeksi leivotun Keskustan kannatus ollut niinkin alhainen kuin 14%. Tämä osoittaa selvästi sen, kuinka pienellä mandaatilla puolueet hallituksessa loppujen lopuksi operoivat. Toisaalta ei se ole puolueiden vika, että 1,5 miljoonaa suomalaista ei käytä äänestysoikeuttaan.

Oma tarinansa ovat sitten ne protestiäänet. Liki 17 000 äänestäjää jaksoi viime vaaleissa kyllä uurnille asti, mutta jätti hylätyn äänen eli toisin sanoen piirsi sen kirkkoveneen tai jonkun muun hyvän vitsin äänestyslippuunsa. Kyllä varmasti on äänestyskopissa naurattanut…

Monet jättävät äänestämättä myös sen vuoksi, etteivät vain jaksa lähteä äänestyspaikalle varsinaisena äänestyspäivänä. On kaikenlaista kiiirettä, saunavuoroa ja se kuuluisa kana tietenkin uunissa. Toisaalta ennakkoäänensä voi antaa helposti vaikka kauppareissulla, silloin kun se itselle parhaiten sopii, sillä ennakkoäänestys kestää seitsemän päivää ja äänestyspaikkoja löytyy kirjastoista ja suurimmista kaupoista.

Voi olla, että monen mielestä nykyinen äänestyssysteemi on jo vanhanaikainen. Valtiovalta voisikin jatkossa rohkeasti alkaa kehittämään meille luotettavaa nettiäänestysmahdollisuutta, jolla nostettaisiin äänestysprosenttia merkittävästi. Lisäksi ääntenlaskenta nopeutuisi huimasti. Kenenkään ei tarvitsisi lähteä kotoaan erikseen äänestämään, vaan äänensä voisi antaa kotoaan tai älypuhelimella vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Tosin äänten hakkeroinnin mahdollisuus kasvaisi merkittävästi, sillä aukottoman nettiäänestyssysteemin rakentaminen voi olla vielä liian hankalaa.

Älä sinä jätä käyttämättä mahdollisuutta vaikuttaa, vaan käy äänestämässä. Tutkimalla eri medioiden vaalikoneita saa jo aika hyvän kuvan itselleen sopivista ehdokkaista. Toinen hyvä neuvo on etsiä ehdokas, joka on samassa elämäntilanteessa kuin sinä. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi keskiviikkona, joten vaaliuurnille mars!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman onnellisin maa toista vuotta peräkkäin, selviää YK:n teettämästä tuoreesta onnellisuusraportista, joka pistää 156 maata järjestykseen onnellisuuden mukaan. Tutkimuksessa maat laitettiin järjestykseen massiivisen kyselyn perusteella. Tuloksissa painotetaan sellaisia teemoja kuten bruttokansantuote, vapaus ja sosiaaliturva.

Erityisen paljon painoa annetaan niin kutsutulle tikapuukysymykselle. Siinä vastaaja arvioi elämänlaatua tikapuumallin mukaan eli alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt. Me suomalaiset seisomme tutkimuksen mukaan noilla tikkailla askelmalla 7,85 eli kahdeksas askelma lähestyy. Jokainen voi tykönään miettiä sitä, millä askelmalla itse olisi.

Suomi on siis toista vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa ja nyt vielä entistäkin isommalla marginaalilla muihin nähden. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun surffailee netissä ja sosiaalisessa mediassa tai seuraa vaikkapa kahvipöytäkeskusteluja, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin.

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, huonot päättäjät jne…Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä, ainakin tutkimuksen mukaan.

Jonkinlaista perspektiiviä tämä tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta jne.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Koittaako turkoosi kevät?

Lahtea on mainostettu jo aika pitkään kiekkokaupunkina, mutta loppujen lopuksi varsinainen menestys on Lahtea karttanut. Hyvässä muistissa on vielä kevät 2012, jolloin Lahdessa koettiin todellinen turkoosikevät, kun Pelicans raivasi kaikkien yllätykseksi tiensä aina finaaleihin asti. Silloin jäätiin hopealle, mutta ensimmäinen lahtelainen kiekkomitali näki kuitenkin päivänvalon. Silloin finaalin häviäminen korpesi pahasti, mutta nyt tuokin hopea on jo kirkastunut. Seitsemän vuotta on odotettu tuon ihmeen uusiutumista ja tänä keväänä merkit orastavasta mitalisaumasta ovat oikeasti vihdoinkin olemassa. Pelicans tulee sijoittumaan sarjassa joko kolmanneksi tai neljänneksi ja saa samalla tärkeän kotiedun playoff-pelien alkaessa. Samaan syssyyn myös lahtelaiset kiekkojännärit ovat löytäneet tiensä hallin lehtereille kiitettävästi ja yleisökeskiarvo on saatu hilattua yli 4000 katsojan. Lahti on ollut vaikea paikka muille joukkueille pelata ja niin on oltava jatkossakin. Joukkue tarvitsee tuekseen kiihkeän ja äänekkään kotikatsomon, sen kuuluisan kuudennen pelaajan.

Pelicans on useissa etukäteisarvioissa nostettu jopa ylivoimaisen mestarisuosikin Kärppien ykköshaastajaksi. Tällä hetkellä Kärpät tuntuu melko ylivoimaiselta, mutta kiihkeässä playoff-sarjassa ihmeitä on tapahtunut ennenkin. Joka tapauksessa tänä keväänä lahtelaisten kiekkojännäreiden vähimmäisvaatimus on se, että Pelicans pelaa mitaleista. Tällä kaudella se vaatii yhden playoff-sarjan voittamista, minkä jälkeen oltaisiin jo mitalitaistelussa mukana. Kolme kautta peräkkäin Pelicans on pudonnut heti pleijareiden ensimmäisellä kierroksella, nyt olisi aika pystyä parempaan. Organisaatio on mennyt eteenpäin isoin askelin ja Pelicans on onnistunut nostamaan oman brändinsä kiekko-Suomen mielenkiintoisimpien joukkuiden kastiin. Enää puuttuu vain menestys.

Pelicansin nousun takana on monta tekijää. Edelliset kolme vuotta kovasta vaatimustasosta piti huolta Petri Matikainen ja loistava kiekkohemmo Ville Nieminen on jatkanut siitä, mihin Matikainen jäi. Janne Laukkasen näytöt joukkueen rakentamisessa ovat kovaa luokkaa. Jo Niemisen saaminen valmentajaksi oli hauiksennnäyttö muille pikkuseuroille. Miten yhtäkkiä tällä pienellä budjetilla meille on saatu sellaisia huippupelaajia kuin Zohorna, Kaski, Kousa, Aaltonen, Jürgens, Saarinen, Olkinuora? Pelaajia, joista esimerkiksi HIFK isoine rahoineen voi vain haaveilla. Mikä parasta, tältä joukkueelta löytyy luonnetta. Sen ruumiillistuma on joukkueen nuori kapteeni Hannes Björninen. Tietenkin iso kiitos kuuluu Pasi Nurmiselle, miehelle joka piti Pelicansin hengissä vaikeina aikoina.

Olen seurannut lahtelaista jääkiekko tarkasti jo 70-luvun puolivälistä lähtien penkkiurheilijan roolissa ja olen nähnyt matkan varrella monenlaisia Reippaita ja Pelicanseja. Aina ei ole ollut helppo olla lahtelainen kiekkohullu. Meidän kiekkohullujen lahtelaisten onneksi Pelicansilla on tänä vuonna kasassa hieno joukkue isolla J:llä, jossa on mukana myös aimo annos yksilötaitoa ja mahtavia lätkäpersoonia aina valmennusportaasta lähtien. Joukkue, jonka edesottamuksia jäällä ja sen ulkopuolella on kiva seurata. Kyllä se kuulkaa on nyt vain niin, että tästä tulee kuin tuleekin turkoosikevät!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eipä luistanut suomalaisten suksi eikä mäkikotkienkaan lennot aiheuttaneet hurraa-huutoja Seefeldissä. Keihästä emme ole osanneet heittää enää aikoihin ja rallissa sekä formuloissa palkintosijat ovat työn ja tuskan takana. Oikeastaan vain jääkiekko suomalaisten perinteisistä lempilajeista pitää vielä pientä kansaamme urheilevan maailman tietoisuudessa. Ja myönnettävähän se on, että jääkiekko on globaalisti ajatellen aika pieni laji.

Ei kuitenkaan ”mithään häthää”, kuten Sami Jauhojärvi asian ilmaisisi, sillä e-urheilu, jota ennen vanhaan kutsuttiin tylsästi tietokonepelaamiseksi, on nostamassa meitä ylös suosta, jonne olemme entisenä urheilun suurmaana uppoamassa. Miljoonat ihmiset seuraavat peliturnauksia ympäri maailman ja palkintopotit huitelevat jo miljoonissa euroissa. Esimerkiksi vuonna 2017 suomalaisen e-urheilijan tulot nousivat ensimmäistä kertaa miljoonaluokkaan, kun maailmanmestari Lasse Urpalainen tienasi yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Usko tai älä, siis ihan vain pelaamalla Dota 2 -tietokonepeliä voitokkaasti. Moni perinteinen urheilulaji voi vain haaveilla moisista palkintorahoista ja huimista katsojamääristä, joita e-urheilu tänä päivänä vetää.

Raha liikkuu e-urheilun pelikentillä hurjissa lukemissa ja se, jos mikä, on omiaan varmistamaan sen, että jatkossakin e-urheilun palkintorahat tulevat olemaan isoja. Digital Trendsin mukaan mobiilipeleillä oli yhteensä noin 34,7 miljardin euron liikevaihto vuonna 2016, kun pc-pelit nettosivat samassa ajassa 31 miljardia euroa ja konsolipelit 5,2 miljardia.

Kansainvälinen olympiakomitea on pohtinut e-urheilun nostamista olympialaisten näytöslajiksi Pariisissa 2024. Tämä on nostattanut perinteisten urheiluniilojen kulmia kurttuun ympäri maailmaa. Monen mielestä kyse ei ole urheilusta ja pakko on myöntää, että itsekin kuulun tähän urheilujäärien tervaskanto-osastoon. En ymmärrä, millä ihmeen järjellä pelien pelaaminen on muka urheilua? Pelaamista kyllä, muttei urheilua. Samalla tavoin voidaan sitten ajatella, että kun pienenä poikana pelasin 70-luvulla Kimbleä ja Afrikan tähteä, niin se olikin urheilua. No, enhän minä ymmärrä sitäkään, että joku kuvaa videoita elämästään youtubeen ja sitä seuraa sitten satojatuhansia katsojia. Lisäksi nämä tubettajat repivät tuloja, joista tällainen tavallinen duunari voi vain haaveilla.

Joka tapauksessa tämä on hyvä uutinen kaikille niille, jotka tuskailevat sen kanssa, että oma lapsi ei liiku koneensa äärestä mihinkään ja pelaa tietokonepelejä päivät ja yöt läpeensä. Saattaa ollakin niin, että siellä sohvalla löhöilee peliohjain kädessä se perheen tuleva miljonääri ja olympiavoittaja eli ihka oikea urheilusankari. Äiti ja isä voivat sitten ottaa osaa menestykseen huoltojoukkoina ja pitää huolen siitä, että pelaajamestarin käden ulottuvilla on tarpeeksi energiajuomaa ja naposteltavaa. Onhan se helpompaa kuin lapsen kuskaaminen jäähallille tai futistreeneihin iltamyöhään. Positiivista on myös se, että e-urheilussa ei voi jäädä kiinni dopingista, joten kansallinen häpeäkuormamme dopingiin liittyen ei enää tästä kasva.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Konsulttiyhtiö MDI julkaisi ennusteensa kymmenen suurimman kaupunkiseudun väestökehityksestä ja tuloksena oli se, että Lahden seutu on koko joukon heikoin. Ennusteen mukaan Päijät-Hämeen asukasluku laskee peräti 11 600 asukkaalla vuoden 2017 tasosta vuoteen 2040 mennessä. Suomessa ennustetaan olevan 20 vuoden kuluttua vain kolme selvästi kasvavaa kaupunkiseutua Helsinki, Tampere ja Turku. Lahti ei siis näihin kasvukeskuksiin kuulu, ei ainakaan ennusteiden mukaan.

Ennusteen luvut ovat isossa ristiriidassa Lahden kaupungin omaan strategiaan verrattuna. Strategiaan on nimittäin kirjattu tavoitteeksi 150 000 asukkaan raja vuonna 2030, joka kieltämättä tuntuu todella kaukaa haetulta. Kaupungin tulisi saada siis yli 10 000 uutta asukasta kymmenessä vuodessa.

No, on siinä joskus onnistuttukin. Vuosina 1945-1975 Lahden asukasluku kasvoi 30 vuodessa peräti 70 000 uudella asukkaalla. Tämän mahdollisti sen aikainen teollisuuden nousu, kun Lahtea maailmankartalle kampesivat Upo, Asko, Mallasjuoma, Raute, Luhta jne. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään. Eli 40 vuodessa Lahti on kasvattanut väkimääräänsä tuon 10 000, johon nyt tähdätään kaupungin strategiassa vuoteen 2030 mennessä. Kaupungin strategian takana taitaa olla melkoisia visionäärejä, joilla ei ole faktat hallussa tai sitten kysymys on yltiöoptimismista, jolle ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Mitkä ovat ne Lahden houkuttelevuustekijät, joilla tämä väestönkasvu saadaan aikaan? Missä ovat tämän ajan lahtelaisyritykset, jotka houkuttelevat väkeä Lahteen?

Lahden alueeseen luetaan koko maakunta, jolloin sen sijoitusta kaupunkiseutujen vertailussa laskevat Päijät-Hämeen reuna-alueen kunnat. Niiden elinvoimaisuusluvut ovat selvästi huonommat kuin Lahden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Lahti sinnittelee nippanappa, mutta ympäristökunnat sakkaavat vielä pahemmin. Suurimpia syitä koko maakunnan sakkaamiseen on rajusti romahtava syntyvyys. Sama ongelma huolestuttaa koko maassa, mutta Päijät-Hämeessä luvut ovat vielä asteen verran huolestuttavampia. Ainoa varma ratkaisu Päijät-Hämeen kurssin oikaisemiseen on tutkijoiden mukaan kansainvälisen muuttoliikkeen lisääminen sekä toivoa kädet ristissä, että yliopisto tuo Lahteen uutta väkeä, jotka ovat valmiita asettumaan Lahteen. Muuttoliikettä on tullut, mutta ei toivotun kaltaista. Suurin osa työperäisestä maahanmuutosta nimittäin kohdistuu pääosin Helsingin seudulle ja meille jää se osa maahanmuuttajista, jotka aiheuttavat enemmän kuluja kuin verotuloja.

Lahti on jo pitkään perustanut kasvustrategiansa siihen, että Helsinki on lähellä. Kysymys kuuluukin, ollaanko sittenkin jo liian lähellä, koska vaikuttaa siltä, että muuttoliikenne ohittaa Lahden ja siirtyy suoraan Helsinkiin? Miksi jäädä Lahteen? Mikä täällä houkuttelee?

Käytännössä Lahdella on kuitenkin kortit omissa käsissään. Ei Lahti ole mikään takapajula. Lahti tunnetaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ympäri maailmaa ja varmasti kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen mielikuva Lahdesta. Suomessa on paljon sellaisiakin kuntia ja kaupunkeja, joista ihmisillä ei ole mitään mielikuvaa tai jotka eivät herätä mitään tunteita. Se miten koko Päijät-Häme saadaan puhaltamaan yhteen hiileen on avainasemassa. Jos yksikin kunta pissii nuotioon samalla kun muut yrittävät sitä sytyttää, ei tilanne ole hedelmällinen. Yhteistyötä yli kuntarajojen on tehtävä laajasti, ettei koko maakunta näivety. Haasteet ovat isoja, mutta eivät ylittämättömiä. Näin ainakin haluan uskoa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi