Pääkirjoitus 25.10.2024

Miljoonia rikkaruohoihin

Lahden kaupunki on tehnyt katukiveysten putsaamisurakan kilpailutuksessa käsittämättömän virheen, josta aiheutuu miljoonien eurojen lisäkustannukset. Kaupunki kilpailutti pari vuotta sitten katujen hoitourakan, jonka yksi osa oli kiveysten hoito ja putsaus rikkaruohoista. Kilpailutukseen osallistunut urakoitsija YIT Road oli jostain syystä laittanut lomakkeeseen täysin käsittämättömän neliöhinnan, 1 000 euroa neliömetriltä. Viheralueiden vastaavasta urakasta maksetaan tavallisesti noin 20 -50 senttiä neliömetriltä, joten kyseessä on noin 5000-kertainen hinta. YIT Roadin tarjous meni kuitenkin kaupungilta läpi. Itse asiassa tarjouksen oli käynyt läpi kolme eri henkilöä ja kukaan heistä ei tätä virhettä ollut huomannut.

Todella hämmentävää ja tässä tapauksessa on pakko kyseenalaistaa hankintaosaston ammattitaito. Ja ihmetellä perään miten YIT:n tarjous on voinut voittaa kilpailutuksen, kun se on sisältänyt alunperin rikkakasvien kitkentää 35 miljoonan arvosta? Ettei vaan olisi niin, että jo etukäteen on päätetty, että YIT:n tarjous voittaa joka tapauksessa, joten oikeaa vertailua tarjousten välillä ei ole edes tehty?

Kun virhe vihdoin huomattiin, käytiin YIT:n kanssa kaikessa hiljaisuudessa neuvottelut, joiden tuloksena neliöhinta laski 100 euroon, joka sekin on 500-kertainen hinta normaaliin verrattuna! Ainakin näin maallikkoa ihmetyttää, ettei kauppaa voitu peruuttaa, sillä mikään kauppa ei voi perustua väärinymmärrykseen tai puutteellisiin tietoihin. Mikäli näin on ollut, tämän pitäisi oikeuttaa kaupan purkamiseen. No, kaupunkiympäristön virkamiehet olivat pohtineet tilannetta yhdessä lakimiesten kanssa. Ulkopuolelta hankittuja oikeudellisia palveluitakin käytettiin tässä noin 16 00 euron arvosta. Miksi tähänkin muuten ostettiin lakipalveluita ulkopuolelta? Eikö kaupungilla ole omat lakimiehet?

Iso moka on yksi asia, mutta toinen on se, ettei siitä kerrottu kaupunginjohdolle ennen kuin mokasta oli mennyt vuosi. Sen lisäksi, että kaupungin hankintaosastolla ollaan ilmeisen epäpäteviä käsittelemään kilpailutuksia, niin asian salaaminen pitäisi viimeistään olla irtisanomisen peruste. Irtisanomisten sijaan osastolla on luvattu katsoa peiliin.

Samaan hengenvetoon voi vain ihmetellä YIT:n yritysetiikkaa. Minkälaiset arvot on yrityksellä, joka on varmasti huomannut tarjouksessa olleen mokan, mutta tylysti rahastaa kaupungilta rahat. Vaikka asia sovittiinkin, niin silti hinta on vieläkin 500-kertainen. Normaalisti toimiva firma olisi ilmoittanut, että tässä on selkeästi tehty virhe ja neuvotteluissa olisi sovittu joku järkevä hinta. Nythän käytännössä käy niin, että me lahtelaiset maksamme tämän tapauksen seuraukset huononevina palveluina. Esimerkiksi vaikkapa niin, että katujen talvikunnossapidon taso huononee.

Kiitos Lahti ja YIT tästä yhteisestä suhmuroinnista, lahtelainen veronmaksaja kiittää.

 

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
ARKISTO