Paljon on mediassa keskusteltu siitä, kuinka Lahden kaupungin talous on kuralla ja jotain olisi syytä tehdä ja vieläpä varsin nopeasti. Niinpä vähemmän asiaan tutustunutta saattaa hämmentää Lahden kaupungin vuoden 2023 tilikauden tulos, joka oli ylijäämäinen 41,3 miljoonaa euroa. Mitä ihmettä? Onko kriisi peruttu? Onko joku laskenut väärin? Ei, sillä viime vuoden hyvän tuloksen selittää satunnaistuotot myydyistä kiinteistöistä kuten esimerkiksi kuntoutussairaala Jalmarin myyntivoitto ja vuoden 2022 ns.verohännät. Kun tämän laatuisia kertaluonteisia myyntejä ei enää isossa kuvassa ole näkyvissä, on viime vuoden tuloksesta huolimatta valmistauduttava tasapainottamaan kaupungin seuraavien vuosien kovaa vauhtia heikentyvää taloutta. Tänä ja tulevina vuosina alijäämää ennakoidaan kertyvän 50–70 miljoonaa euroa vuodessa, joten kaupungin rahakirstukriisi on todellinen ja varsin huolestuttava.

Kaupungin tiedotteen mukaan kuntien ja kaupunkien toimintaympäristössä on tapahtunut ja tapahtumassa isoja rakenteellisia muutoksia. Esimerkiksi sote-uudistuksessa Lahden kaupungilta lähti budjetista tuloja 43 miljoonaa euroa enemmän kuin menoja. Kaupungin konserniyhtiöistään saamat tuotot ovat pudonneet. Työllisyyden hoito siirtyy valtiolta kokonaan kaupunkien vastuulle 2025 ja kuntien rahoitusjärjestelmä uudistuu 2026. Vuosina 2024-2027 kaupungin taloutta aiotaan tasapainottaa 50 miljoonalla eurolla kaupunginvaltuuston päättämällä ohjelmalla. Sen mukaan tuloja voidaan kasvattaa myymällä kaupungin tytäryhteisöjä kokonaan tai osittain, ja myyntituloja voidaan sijoittaa kaupungin tulojen lisäämiseksi pysyvästi.Tavoitteena on koota 500 miljoonan euron sijoituspääoma, joka voitaisiin saada kasaan esimerkiksi myymällä vähemmistöosuus Lahti Energiasta.

Mitä sitten tehdään, jos tasapainotussuunnitelma eli käytännössä Lahti Energian myynti edes osittain ei valtuustolle kelpaa ja myynti äänestetään kumoon? Kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen mukaan se murentaisi koko taloussuunnitelman ja vuoden 2025 talousarvion valmisteluun tällainen päätös toisi aivan erilaiset lähtökohdat. Se aiheuttaisi tarkastelun koko palveluverkkoon, mikä käytännössä tarkoittaa palveluiden karsimisia kovalla kädellä.

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa Lahdella ei ole olemassa mitään muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Jos Lahti Energian myyntiprosessi päätetään käynnistää, suututetaan varmasti kansanjoukot, jotka ovat myyntiä kovaäänisesti vastustaneet. Jos taas päätetään olla myymättä, joudutaan kaupungin budjetti avaamaan ja laatimaan kovat leikkauslistat ja korottaa samalla veroja. Huhtikuussa valtuutetut ovat siis todella isojen kysymysten ja valintojen äärellä. Valtuuston linjausta voidaan odottaa huhtikuun puolivälissä, mutta kovin suuri visionääri ei tarvi olla, jos ennustaa, että 49% Lahti Energiasta laitetaan myyntipöydälle.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman onnellisin maa jo seitsemättä(!) vuotta peräkkäin, selviää YK:n teettämästä tuoreesta onnellisuusraportista, jossa 143 maan ihmisten pyydettiin arvioimaan elämäänsä asteikolla nollasta kymmeneen. Vastauksia kerätään noin tuhannelta asukkaalta jokaisesta maasta. Kolmen vuoden tuloksista katsotaan keskiarvo, joka antaa pisteluvun ja tänä vuonnakin pieni ja piskuinen Suomi keikkuu kärjessä pisteluvulla 7,7. Raportissa onnellisuutta tarkastellaan kuuden käsitteen kautta: sosiaalinen tuki, tulot, terveys, vapaus, anteliaisuus ja korruption vähäisyys. Vastaajat arvioivat myös omaa elämänlaatuaan ns. tikapuumallin mukaan eli alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt.

Suomi on siis peräti jo seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun seuraa mediaa ja kuuntelee ihmisten keskusteluja, niin netissä kuin kahvipöydissä, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin. Niinpä moni suomalainen saattaa miettiäkin juuri nyt, olenko minä ainoa onneton ihminen tässä maailman onnellisimmassa maassa?

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, talvet liian leutoja, ikuisesti huonot päättäjät, suomalainen koulu on ongelmissa, on liikaa mielenterveysongelmia ja nyt lakotkin riivaavat ja maan talous on täysin kuralla. Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä?

Jonkinlaista perspektiiviä tämä tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla tai jostain muusta pikkuasiasta, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, sodasta, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta jne.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Rakentamista pidetään yleisesti hyvänä merkkinä kaupungin talouden voimasta ja elinvoimaisuudesta. Niinpä ei voi lähtökohtaisesti pitää pahana sitä, että Lahti kaupunkina rakentaa tai suunnittelee rakentavansa tänä päivänä todella paljon. Julkisten rakennusten tai urheiluareenoiden lisäksi myös uusien asuntojen rakentaminen on kovassa vauhdissa. Uusia, isoja asuinalueita on nousemassa mm. Starkin ja Ranta-Kartanon alueille, joihin on lähivuosina valmistumassa kaiken kaikkiaan noin 2000 uutta asuntoa. Paavolassa puretaan tällä hetkellä kokonaista korttelia, johon suunnitellaan uuden Citymarketin lisäksi asuntorakentamista. Vieressä oleva Iskun kortteli on myös suunnitelmissa purkaa ja rakentaa tilalle uutta asuntokantaa. Herääkin kysymys, kenelle Lahdessa asuntoja oikein rakennetaan, kun samaan aikaan meillä on kaupungissa myytävänä noin 1000 vanhaa asuntoa ja vuokrattavanakin noin 600 asuntoa?

Onko asuntojen rakentaminen räikeästi ylimitoitettu kaupungin tarpeisiin vai perustuuko tarve johonkin tutkimukseen Lahden vetovoimasta? Lahden kaupungilla on muistaakseni jonkinlainen tulevaisuusvisio tai -strategia, jossa uskotaan kaupungissa asuvan vuonna 2030 peräti 150 000 asukasta. Lahti saisi siis strategiansa mukaan 6 vuodessa 30 000 uutta asukasta? Menneet vuodet kertovat kuitenkin täysin erilaisesta kehityksestä, sillä viimeisten 45 vuoden aikana Lahti on kasvattanut asukaslukuansa vain 10 000:llä hengellä (poislukien Nastolan liittyminen Lahteen 2016) ja nyt uskotaan 6 vuodessa kasvun olevan 30 000 asukasta? Vai havitteleeko Lahti kuntaliitoksilla yhdistävänsä Hollolan ja Orimattilan Lahteen vuoteen 2030 mennessä?

Eikä viimeiset vuodetkaan näytä kääntäneen kelkkaa merkittävästi. Vuosina 2015-2020 Lahden väkiluku on kasvanut noin 1150 asukkaalla. Suurin syy väestönlisäykseen oli vuonna 2015 tapahtunut iso maahanmuutto, joka toi kaupunkiin lähes 1 550 asukasta lisää eli käytännössä olemme pikemminkin menettäneet asukkaita muualle. Myös Ukrainasta sotaa paenneet ovat viime aikoina lisänneet väkilukua Lahdessa. Muuten Lahden muuttovoitto on vuosittain erittäin marginaalista, eikä siis millään tavoin korreloi sen rakentamistornadon kanssa, joka kaupungissa tällä hetkellä riehuu. Tällä kehityksellä on uhkakuvansa ja sen nimi on asuntokuplan puhkeaminen.

Ehkäpä Lahdessa olisi nyt hyvä aika katsoa peiliin, todeta realiteetit ja unohtaa tämänkaltaiset pilvilinnakuvitelmat ja alkaa tehdä suunnitelmia todellisen väestönkasvun perusteella. Muuten voi käydä niin, että ylenpalttinen rakentaminen vetää rattaat jumiin perusteellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Lahdessa asuntojen tarjonta ei kohtaisi asuntojen kysyntää. Merkkejä tästä on jo näkyvissä, eikä uusien asuntojen liikarakentaminen Lahdessa helpota tilannetta. Pian vanhojen asuntojen hinnat romahtavat ja monen perheen talous saa ison loven, kun oman asunnon arvo putoaa roimasti.

Jos se jotain helpottaa, niin Lahti ei ole ongelmansa kanssa yksin, sillä koko maassa on tällä hetkellä tyhjiä asuntoja noin 300 000 eli joka kymmenes asunto on tyhjä. Aika huima määrä. Suurimmat ongelmat löytyvät syrjäseuduilta ja kaupungeista, joissa muuttovoitto on minimaalista tai jopa tappiollista. Syitä tähän voi olla taustalla monia, mutta kaiken kaikkiaan asuntomarkkinoiden kehitys on huolestuttava. Kuinka kauan ja kuinka paljon voidaan rakentaa uutta, ilman että se kääntyy itseään vastaan ja alkaa syömään kysyntää ja vanhojen asuntojen arvoa?

Petri Salomaa
Päätoimittaja
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomea jäytävä työmarkkinakiista ottaa taas uusia kierroksia. Siinä missä työmarkkinajärjestöt ilmoittivat uusista, jopa kahden viikon mittaisista lakoista, on valtionvarainministeri Riikka Purra vastannut niihin muutamalla leikkausaiheisella ”huumoripostauksella” somessa. Huumori on varsin kyseenalainen valinta viestittämiseen, varsinkin silloin, kun on kyse ihmisten toimeentulosta. Tähän mennessä edelliset hallitukset ovat aina viestineet leikkauksista hyvin asiallisesti ja jopa anteeksipyydellen ja selitellen, niiltä joihin se kohdistuu. Nykyinen valtionvarainministeri tuntuu sen sijaan iloitsevan, jopa karnevalisoivan leikkaukset. Eletään siis aivan uutta poliittista kulttuuria Suomessa, jossa vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi. Pikemminkin lietsotaan vastakkainasettelua, sen sijaan, että yritettäisiin löytää joku järkevä ratkaisu tähän pattitilanteeseen, johon on ajauduttu.

Ennen puhuttiin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joillekin politiikka on oman egon nostamista ja omien kannattajien nuoleskelua keinolla millä hyvänsä. Varsinkin perussuomalaisilta on nähty viime aikoina ennennäkemättömän tyylittömiä ulostuloja, niin somessa kuin perinteisissäkin medioissa. Kuvat somessa, joissa Riikka Purra mainostaa kuvallaan koristeltua leikkuulautaa, höystettynä tekstillä ”Nyt on aika leikata” on yksiselitteisesti tyylitöntä ja ajattelematonta huumoria, joka antaa kuvan ylimielisestä valtionvarainministeristä, joka suorastaan nauttii siitä, että saa leikata ihmisten toimeentulosta. Eikä tämä suinkaan ollut ainoa vastaavanlainen kuva, sillä somessa julkaistiin toinenkin kuva, jossa Purra iloisesti heiluttelee saksia työpöydän ääressä, muiden persuedustajien iloisesti kannustaessa vieressä. ”Hyvä Riikka! Leikkaa! Leikkaa!”

Lisäksi hyvässä muistissa on elinkeinoministeri Ville Rydmanin varsin ylimielinen esiintyminen ja virnuilu Ay-pomoille television A-studiossa sekä Ay-liikkeen nimittäminen mafiaksi. Lisäksi Rydman on nimittänyt Helsingin Sanomia moottoripyöräjengiksi. Niin se vain on, että tyyliä ja sivistystä ei voi ostaa, jos sitä ei omasta takaa ole. Mahtaa niitä pienituloisia ihmisiä, joiden pienestä toimeentulosta leikataan, naurattaa kovasti tämänkaltainen huumori ja hauskanpito? Vaikuttaa siltä, että valtataistelu on käynnissä nimenomaan perussuomalaisten ja Ay-liikkeen välillä, sillä muut hallituspuolueet ovat suhtautuneet kiistaan varsin suoraselkäisesti ja asiallisesti, välttäen typeriä somepostauksia ja -meemejä.

Perussuomalaisten mauttomat somevitsit leikkuulautoineen eivät varmasti kiistan ratkaisemista helpota, mutta ihan koko maan kannalta olisi parasta, että osapuolet istuisivat pikaisesti saman pöydän ääreen ja käytäisiin hyvähenkinen keskustelu siitä, miten tästä pattitilanteesta päästään ulos, sillä on selvä, etteivät jatkuvat lakot ole hyväksi Suomen taloudelle. Sitä olen ihmetellyt missä pääministeri Orpo piileksii? Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääministeri piilottelee Purran ja Satosen selän takana, kun hänen, jos kenen, tulisi ottaa tässä selkeä johtajan vastuu siitä että ratkaisu löytyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime vuosien varrella olemme saaneet lukea useita uutisia siitä, kuinka isot mediakonsernit kuten Sanoma ja Keskisuomalainen ovat ostaneet monia maakuntalehtiä sekä lukuisia pienempiä alue- ja kaupunkijulkaisuja. Viimeisimpänä esimerkkinä Keskisuomalainen laajensi alkuvuodesta Pohjois- Karjalaan, ostaen maakuntalehti Karjalaisen sekä seitsemän paikallis- ja kaupunkilehteä. Käytännössä tämä tarkoittaa median keskittyvän jatkossa yhä harvempien käsiin. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että Keskisuomalaisella on vahva, liki monopoliasema, maakuntien mediakonsernina ja Sanomalla vastaavasti on vahva ote valtakunnallisista lehdistä. Aika harvojen käsissä media-ala on ollut tähänkin asti, sillä vuonna 2017 kymmenellä suurimmalla sanomalehtiyhtiöllä oli Suomessa yhteensä 83,3 prosenttia kokonaislevikistä. Uskon, että tänä päivänä tuo luku on jo lähellä 90 prosenttia, varsinkin kun perinteisen sanomalehden levikit ovat viime vuosina tippuneet jokaisella lehdellä. Suuntaus digijulkaisuihin syö perinteistä lehteä rotan lailla.

Suurin pelko näissä kaupoissa on se, että jatkossa nämä ostetut julkaisut muuttuvat ison konsernin äänitorviksi ja paikallisuus väistyy yhteisten juttujen tieltä. Usein ostotiedotteen mukaan lehtien toimitukset ja uutisbrändit jatkavat itsenäisinä omien päätoimittajiensa johdolla. Kyseessä on perinteinen yritysjargon, jonka mukaan yhtiö ei tähtää kaupalla integraatioon. Ennemminkin kyse on kuulemma siitä, että lehdet oppivat ja työskentelevät yhdessä kasvavilla digitaalisilla tilaajamarkkinoilla. Tämän pitäisi siis tarkoittaa sitä, ettei ostettujen lehtien sisältö ala muistuttaa konsernin isompien lehtien sisältöä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut jotain ihan muuta.

Jos asiat sujuvat hyvin, saavat aluelehdet ison vetoavun digitaaliseen julkaisutoimintaansa ja isot konsernit vastaavasti ison määrän paikallista osaamista. Huonossa tapauksessa edessä on paikallisten toimittajien irtisanomisia ja lehtijuttujen toimittaminen aluelehtiin tehdään jatkossa keskitetysti konsernin pääkallopaikalta. Samalla paikallisten juttujen määrä supistuu, kun paikalliset toimittajat saavat monon kuvan takamukseensa. Tätä tuskin kukaan haluaa, mutta mitä tapahtuu silloin, jos kannattavuus aluelehdissä putoaa? Nyt on jo nähty kuinka monet lehdet ovat harventaneet ilmestymistään ja irtisanoneet työntekijöitään. Kaiken kaikkiaan media-ala elää nyt kovassa muutospaineessa, kun perinteisen median haastaa alati kasvava netti- ja somemaailma. Itse asiassa voidaan jo sanoa, että perinteinen media on siirtynyt haastettavan roolista haastajan rooliin.

Toivon todella, että isot mediakonsernit ovat huomanneet, että aluelehdissä tiedetään, minkälaiset artikkelit ovat suosittuja juuri lehden omalla ilmestymisalueella. Ne kun ovat kovin erityyppisiä kuin Iltalehden, Ilta-Sanomien tai Helsingin Sanomien jutut. Alueellisten lehtien on tarjottava paikallisia sisältöjä ja näkökulmia, jota muut eivät tarjoa. Juttuja jotka eivät tule muualla esille. Jornalistinen monimuotoisuus olisi hyvä säilyttää ja erilaiset mielipiteet ja ajatukset pitäisivät tulla esiin tasapuolisesti lehtien palstoilla. Tämä on muuten oivallettu eräässä pienessä etelälahtelaisessa lähiölehdessä jo 45 vuotta sitten. Näinköhän tässä pitää alkaa odottelemaan sitä, että joku media-alan isoista konserneista kohta kolkuttelee ostoaikeissa toimituksemme ovea, isoa setelinippua nenämme edessä heilutellen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi