Pääkirjoitus 19.5.2023

Parveketupakointi

62 prosenttia suomalaisista kannattaa tuoreessa kyselyssä parveketupakoinnin täyskieltoa Suomessa. Terveysjärjestö Suomen Ash ry:n teettämissä kyselyissä kiellon kannatus on noussut neljän viime vuoden aikana, sillä vuonna 2019 parveketupakoinnin täyskieltoa kannatti alle puolet vastaajista. 64 prosenttia vastaajista kannattaa lakimuutosta, joka antaisi asuntoyhtiöille oikeuden kieltää tupakointi asunnoissa ja parvekkeilla enemmistöpäätöksellä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ehdotti lakimuutosta alkuvuodesta.

Itsekin kerrostalossa asuvana olen törmännyt kyseiseen ongelmaan. Naapurissamme asuu varsinainen ketjupolttaja, joka polttaa asunnossaan sekä parvekkeella. Moni voi ajatella, että onpa ihmisillä pienet ongelmat, mutta jos ei itse tupakoi, niin se haju todellakin häiritsee. Haju on epämiellyttävä ihmisille, jotka eivät tupakoi, eikä kai kukaan voi tupakansavua kauhean terveelliseksikään väittää? Ympäristön tupakansavu on syöpävaarallinen seos ja terveyshaitta, jonka pitoisuudelle ei ole voitu osoittaa turvarajaa. Esimerkiksi WHO:n tupakkapuitesopimus velvoittaa suojelemaan kansalaisia tupakansavulta.

Tupakkalain mukaan tupakointi on kielletty kaikissa kiinteistön yhteisissä tiloissa. Meidänkin taloyhtiössä on erillinen tupakkapaikka pihan perällä, jottei kukaan polttaisi pihalla ikkunoiden alla ja savu leijailisi asuntoihin. Sen tähden onkin hieman ihmeellistä, että taloyhtiö on tällä hetkellä voimaton silloin, jos asukas polttaa parvekkeellaan. Eikö silloin savu nimenomaan kulkeudu naapureiden parvekkeiden ja ikkunoiden kautta sisään? Hyvin yksinkertainen ratkaisu tähän olisi se, että enemmistöpäätöksellä tupakointi voitaisiin kieltää koko taloyhtiössä, mukaan lukien asunnot. Nyt tupakoinnin kieltäminen parvekkeilla tai asunnossa on taloyhtiöissä vaikea prosessi, joka edellyttää kaikkien osakkeenomistajien hyväksyntää. Monessa taloyhtiössä se on osoittautunut jopa mahdottomaksi, kun vähintään aina se yksi osakas vänkää vastaan.

Suomessa julkiset tilat ja työpaikat on jo saatu savuttomiksi, eikö olisi jo aika saada myös kerrostaloasunnot parvekkeineen savuttomiksi? Asia on noussut taas enemmän esille, kun koronaepidemian vuoksi moni alkoi työskentelemään kotona etätöissä. Tupansavun haitat koskevat pääsääntöisesti kerrostaloasuntoja, joita Suomen asunnoista on peräti 47% ja niissä asuvia asukkaita noin 2 miljoonaa eli ongelma koskee todella isoa osaa suomalaisista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO