Pääkirjoitus 12.4.2024

Kaupunginjohtajalta vedettiin matto alta

Viime sunnuntaina vetäistiin matto Lahden kaupungin talouden tasapainottamissuunnitelman alta, kun Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön edustajisto tyrmäsi kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen esityksen linjaamalla, että kaupungin tulisi tasapainottaa taloutensa ilman Lahti Energian myyntiä. Sen sijaan demarit suosisivat tasapainottamisessa muita keinoja kuten tulojen lisäyksiä, verotulojen kasvattamista, säästöjä sekä myös omaisuuden myyntiä. Koska demarit on valtuuston suurin ryhmä, on selvä, ettei Lahti Energian myynti tämän jälkeen ole enää mahdollista. Samalla se asettaa muutaman demarivaltuutetun luottamuksen puolueessaan kyseenalaiseksi, sillä he ovat olleet mukana vetämässä mallia, jossa talous olisi laitettu tasapainoon myymällä Lahti Energia.

Demareiden linjanveto tuli yllätyksenä ja viime tinkaan, sillä kaupunginjohtaja oli valmistautunut ensi maanantaina esittämään valtuustolle talouden tasapainottamista nimenomaan Lahti Energian myynnillä. Voi vain kuvitella minkälaisen hämmennyksen vallassa kaupunginjohtaja ja muut puolueet ovat, sillä demareiden päätöksen takana eivät olleet vaaleilla valitut valtuutetut, vaan eräänlainen puolueen ”ylähuone” eli kunnallisjärjestö. Monen valtuutetun korvaan linjauksen tuleminen kunnallisjärjestöltä ei varmastikaan kuulosta aidosti parlamentaariselta toiminnalta. Kunnallisjärjestössä kun ei ole demokraattisissa vaaleissa valittuja henkilöitä. Toisaalta vaaleissa äänet annetaan ensisijaisesti puolueelle, vaikka henkilöitä äänestetäänkin, joten sillä tavoin demarit voivat linjaustaan ehkä perustella?

Tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa demareiden kunnallisjärjestö teki siis varsin merkittävän linjauksen. Se ei halua myydä lahtelaisten omaa sähköverkkoa ulkopuoliselle taholle. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että nyt katseet talouden tasapainottamisen suhteen kääntyvät erityisesti demareiden ja LE:n myyntiä vastustaneiden suuntaan. Mistä säästöt eli vuositasolla 65 miljooonaa euroa? Tiedossa on siis mm. veronkiristyksiä, muita pienempiä omaisuuksien myyntejä sekä toivottavasti myös Lahden kaupungin organisaation haravointia. Kummat ovat tärkeämpiä, pikkupomot vai tekevät kädet? Mitä säästetään kulttuurista, mitä liikunnasta? Voidaanko koulutuksesta leikata? Voitaisiinko Lahti Energiasta saada taas jollain konstilla isoja osinkoja tuottava yhtiö? Kysymyksiä on paljon, mutta kuka pystyy niihin vastaamaan?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO