Taistelu lähikirjastojen puolesta keräsi parissa viikossa yli 5000 nimeä adressiin, jossa vastustettiin kaupungin halua lakkauttaa ihmisille tärkeitä lähikirjastoja. Moni mietti mielessään, olisiko adressilla mitään vaikutusta päättäjiin. Yleensähän näin ei ole. Niinpä moni lähikirjastojen ystävä huokaisikin helpotuksesta, kun kaupunginhallitus teki muutoksen taloussuunnitelman kirjaukseen, joka koski Launeen, Kärpäsen ja Mukkulan lähikirjastoista luopumista. Tällä tietoa kyseiset lähikirjastot ovat siis jatkamassa toimintaansa toistaiseksi.
Mutta ennenkuin kirjastojen puolustajat liikaa ilakoivat, täytyy huomata, että paino on sanalla toistaiseksi, sillä kaupunginjohdolla on selkeästi kova halu uusia palveluverkkoaan ja mielellään nopealla aikataululla. Kaupungin strategiassa mainitaan useaan otteeseen ennakkoluuloton palveluverkon ja palveluiden tuotantotapojen uudistaminen. Ja sitä ennakkoluulottomuutta tuntuukin piisaavan kaupungintalolla nyt enemmän kuin tarpeeksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että lähikirjastot sellaisenaan, kuin ne nyt tunnetaan, ovat varmasti vaaravyöhykkeessä lähitulevaisuudessa. Lähikirjastojen kohtalo nousee uudestaan esille viimeistään silloin, kun Liipolan ja Jalkarannan monitoimitalot avataan ensi vuonna. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaupungintalolla jatketaan edelleen kirjastojen ”selvitys- ja kehitystyötä”, missä lähiöihin pyritään kehittämään ostettuja lähipalvelupisteitä. Ne jotka luulivat, että uudet ensi vuonna valmistuvat monitoimitalot sisältäisivät entisenlaisen palvelevan lähikirjaston, jossa on mukava istuskella, tavata tuttuja tai opiskella, erehtyvät. Jalkarannassa ja Liipolassa palvelut tuotetaan jatkossa mahdollisimman laajasti itsepalveluperiaatteella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että henkilökohtaista asiakaspalvelua tarjotaan rajoitetusti esimerkiksi iltapäivisin ja muina aikoina asukkaat asioivat tiloissa omatoimisesti.
Ei kuulosta minun korvaani ihan normaalilta lähikirjastotoiminnalta. Näin siis kaupunkilaisten olohuoneena palvelevat lähikirjastot ollaan muuttamassa tylsiksi, mutta ”tuottaviksi” lainauspisteiksi, joissa ei ole palvelua nimeksikään. Yksi vaihtoehto lähikirjastolle voisi olla kuulemma myös kirjastoautojen määrän lisääminen. Sinänsä hassua, kun juuri yksi vanhempi malli myytiin eniten tarjoavalle noin 10 000 eurolla. Uusi kirjastoauto maksaakin sitten vaatimattomasti noin 300 000 euroa. Että sellaista säästöä…
Ikävä todeta, mutta vielä eivät kirjastojen puolustajat voi hengähtää helpotuksesta. Kylmää kyytiä on kirjastoille luvassa jatkossakin, joten kannattaa pitää adressit näkyvillä kirjastojen tiskeillä. Lisää nimiä tarvitaan varmuudella vielä jatkossakin.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi