Pääkirjoitus 31.8.2018

Armeija marssii vatsallaan

Suomen sotilaallista puolustuskykyä testataan nyt toden teolla ja maanpuolustuksemme on kriisissä! Onko tankeista loppunut bensa vai ovatko ammukset kenties lopussa? Ei, vaan nyt on tapahtumassa jotain todella paljon dramaattisempaa. Armeijaan tulee nimittäin pakollinen kasvisruokapäivä. Kyllä, luit oikein. The Pakollinen Kasvisruokapäivä. Puolustusministeri Jussi Niinistö on suorastaan kauhistunut ja on tilannut selvityksen siitä, miten taistelijamme selviävät tästä eteenpäin, kun ruokalistalla on kasviksia. Niinistön mielestä armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla.

Onhan tämä nyt dramaattista. Tätä luultavasti ovat kaikki Suomen viholliset juuri odottaneetkin. ”Hyökkäämme heti Suomeen, kunhan kasvisruoka on ensin heikentänyt Suomen armeijan taistelukunnon minimiin” ,tuumitaan varmasti jo monissa maissa käsiä yhteen hieroskellen.

Samalla kun Niinistö selvittää tätä ”uskomatonta kasvisruoan pakkosyöttöä”, voisi hän samalla selvittää myös sen, tekeekö kasvisruoan syöminen samaan syssyyn heteroista homoja tai mikä vielä pahempaa, persuista vihervassareita. Joku ideologinen pakkosyöttöhän tässä on oltava taustalla ja jonkinlainen porttiteoria, jossa yksi asia johtaa toiseen. Perussuomalaiset nuoret peesasivat puolustusministerin linjaa julkaisemalla tiedotteen, jossa järjestö vastusti varusmiesten altistamista punavihreälle ideologialle. Vielä pidemmälle nuoret menivät, kun epäilivät soijan syöttämisen lisäävän miesten hedelmättömyyttä…

Ehkäpä Niinistön ja perussuomalaisten nuorten olisi syytä napata foliohattu pikaisesti pois päästään ja tutustua faktoihin. On nimittäin suorastaan lapsellista ja todella koomista kuvitella, että varusmiesten iskukyky vaarantuisi parista kasvisruokapäivästä. Itse asiassa meille kaikille tekisi hyvää pitää kasvisruokapäivä edes kerran viikossa. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg muistuttaa, että varusmiesten todelliset terveysongelmat ovat aivan muunlaisia: ylipaino, liian yksipuolinen ravinto, tyhjien kalorien ruokien ja kovien rasvojen ylikorostuminen sekä nimenomaan liian vähäinen kasvisten syönti. Ketään ei olla siis pakottamassa vegaaniksi, mutta varusmiesten ruokavaliota halutaan monipuolisemmaksi.

Armeijan ravintolapalveluista vastaavan Leijona Cateringin kehitysjohtaja Peter Hoffren vastasi Niinistölle syynä muutokseen olevan kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon negatiiviset vaikutukset ilmastonmuutokseen. Hoffren lisää, että jo nyt kuuden viikon kiertävällä listalla on kahdeksan kasvisruokaa, joten mitään uutta kasvisruoka ei ole edes armeijassa. Sillä kun ei ole väliä, onko proteiini peräisin lihasta vai kasvista. Pääasia että ruoka maistuu ja on ravitsevaa.

Niinistö myönsi kohua aiheuttavien kommenttien olevan osa politiikkaa. Näillä typerillä ulostuloillako se Sinisten kannatus nostetaan yli yhden prosentin? Vanha totuus viihdemaailmasta taitaa päteä myös politiikkaan. Mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta – kunhan nimi on oikein kirjoitettu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO