Lahden kaupunki sai YT-neuvottelunsa päätökseen tällä viikolla. Lähtökohtana neuvotteluille oli talouden tasapainottaminen tänä vuonna noin 4,5 miljoonalla eurolla ja ensi vuonna peräti 32 miljoonalla eurolla. Mitään konkreettista ei kuitenkaan vielä saatu aikaan. Edelleen on epäselvää, millä keinoilla nämä kyseiset suuret säästöt saadaan aikaan. Eipä taitaisi yksityisellä sektorilla onnistua YT-neuvottelut, joiden jälkeen henkilöstölle on edelleen epäselvää miten säästöt suoritetaan.
Itsestään selvää on, että hallintohimmeleiden purkamisen aika on koittanut. Vuosien 2015-2017 rakenteellisten uudistusten henkilöstövaikutukset ja niiden kohdistuminen täsmennetään kuulemma tämän vuoden aikana. Tasapainotustoimien kautta kaupungin henkilöstöä vähennetään jopa 700 työntekijällä vuoteen 2017 mennessä, mutta suurelta osin vähennykset voitaneen toteuttaa luonnollisen vaihtuvuuden kautta. Mahtaneeko onnistua? Varmasti tarvitaan myös ikävämpiä keinoja kuten lomautukset ja irtisanomiset, vaikka kaupungin henkilöstöjärjestöt ilmoittivatkin neuvottelussa vastustavansa niitä.
Melkoinen sekametelisoppa ja pudotuspeli on siis kaupungin työntekijöiden keskuudessa käynnissä, kun samaan aikaan yritetään yhdistää kuutta kuntaa ja säästää siinä ohessa 32 miljoonaa. Perimmäinen ideahan taitaa olla se, että nyt niistä ”ylimääräisistä” kunnan viroista ja työntekijöistä pitää päästä eroon, ennen kuin uusi kunta aloittaa toimintansa. Irtisanomisuoja nimittäin laukeaa kaikille liitoskuntien kuntatyöntekijöille viideksi vuodeksi, jos ja kun uusi kunta syntyy. Sen jälkeen säästäminen onkin sitten vielä vaikeampaa, jos ei se nytkään helppoa ole.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi