Hallitus ja puolustusvoimat esittivät viime viikolla säästötoimenpiteensä. Vaikka demareiden Backman ehättikin jo linjaamaan, ettei kuntauudistus ole säästötoimenpide, sitä se kuitenkin pitkälti juuri on. Vuonna 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia, tänä päivänä se on jo yli 77 miljardia. Melko dramaattinen kasvu kolmessa vuodessa, kun keskimäärin velka on kasvanut siis 8 miljardilla per vuosi.
Yhä suurempi osa maksamistamme veroista menee korkojen maksuun sen sijaan, että niillä rahoitettaisiin hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen. Jokainen suomalainen saa syntyessään 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen ja yli 14 000 euroa valtion velkaa ja tietenkin kotikunnan velat siihen päälle. Reilua vai mitä?
Säästää siis pitäisi, mutta mistä? Puolustusvoimien säästöjä on kritisoitu kovalla kädellä, mutta käsi ylös, kuinka moni olisi ollut valmis leikkaamaan tuon saman, eli 900 miljoonaa euroa mielummin vaikkapa sosiaali- tai terveysmenoista?
Suomen velkataakan on annettu kasvaa liian kauan, koska päättäjillämme ei ole ollut tarpeeksi munaa tehdä kipeitäkin leikkauksia, vaikka velkatilanne on ollut hyvin tiedossa. Aina on ollut seuraavat vaalit jo nurkan takana ja äänestäjiähän ei kannata suututtaa, joten on tehty leikkauksia, joilla ei ole ollut lopputuloksen kannalta vaikutusta.
Meidän sukupolvemme pääsee tästä velasta kuin koira veräjästä, sillä lasku lankeaa maksettavaksi tuleville sukupolville eli lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Nyt olisikin aika yhdessä miettiä, mitkä ovat ne asiat, joista olemme valmiita säästämään ja mitkä ovat meille suomalaisille niitä tärkeitä asioita, joista emme voi tai halua tinkiä.
Jo kauppaopistossa 80-luvulla opin, ettei enempää kannata tuhlata kuin tienaa. Pätee muuten tänäkin päivänä.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi