Me kaikki olemme varmasti totaalisen väsyneitä koronaan, sen aiheuttamiin uutisiin, rajoituksiin ja siihen, kuinka se meidän elämäämme on määrittänyt jo vuoden verran. Rokotusten alkaminen nyt alkuvuodesta oli kuin ihana, pelastava valo tunnelin päässä. Eilispäiväisen hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen voidaan syystäkin kysyä oliko kyseessä sittenkin vain vastaan tuleva juna? Rokotukset eivät ole lähteneet Suomessa eikä koko EU-alueella toivotunlaisesti käyntiin. Rokotteita ei ole ollutkaan saatavilla niin paljon kuin lääketehtaat lupailivat. Siinä missä EU-alueella on rokotettu noin 5% väestöstä on esimerkiksi Israelissa rokotettu jo yli puolet väestöstä ja siellä on voitu jo rajoituksia purkaakin.

Samaan aikaan kuin rokotukset sakkaavat, on koronan brittimuunnos alkanut levitä holtittomasti maassamme. Ihmisten kyllästyminen rajoituksiin on näkynyt yleisenä piittaamattomuutena. Maskeja ei enää pidetä, turvaväleistä ei välitetä ja koronaa vähätteleviä valeuutisia jaetaan somessa entistä enemmän. Jotkut ovat palkinneet oman jaksamisensa kenties ulkomaan matkalla tai sitten on ajettu hiihtolomaksi Lappiin. Ei näin.

Suomessa on koronasta selvitty toistaiseksi varsin hyvin, verrattuna lähes tulkoon kaikkiin maailman maihin. Nyt loppusuoralla tätä saavutusta ei kannata pilata. Jos haluamme kesällä elää lähes tulkoon normaaleissa oloissa, päästä urheilukatsomoihin, tavata ystäviä, käydä ravintoloissa, nauttia livemusiikista ym. on nyt vain jaksettava vielä puristaa vähintään maaliskuun loppuun tämä maan liki pysäyttävä sulku. Ihmiset ja yritykset ovat takuuvarmasti kovilla, mutta vielä kovemmilla ollaan, jos nyt päästämme viruksen rauhassa riehumaan maahamme. Täytyy muistaa, että rokotukset jatkuvat koko ajan ja se tuo meille näkymän normaalista elämästä tulevaisuudessa. Ehkä jo kesällä. Peikkona on tietenkin vielä se, että koronaviruksesta kehkeytyy vielä sellainenkin muunnos, joka on vastustuskykyinen rokotuksille

Tämä kysyy meiltä kaikilta voimia. Se että tulevaisuus on näin epävarma ja näin pitkään, on meille useimmille uusi, outo olotila. Loppujen lopuksi olemme tottuneet aikaisemmin elämään olosuhteissa, jotka ovat olleet varsin helposti ennustettavissa. Vuosi on pitkä aika erikoisoloja ja rajoituksia, mutta jaksetaan vielä pari kuukautta hyvät ystävät. Muistetaan ne turvavälit, maskit, käsien pesut ja tietenkin testissä käyminen, jos pieniäkin oireita ilmenee. Tämä virus on voitettavissa vain ja ainoastaan, jos puhallamme kansakuntana yhteen hiileen. Nyt ei kaivata niitä, jotka pissivät vieressä nuotioon.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden perinteikäs jalkapallostadion Kisapuisto on kaukana loistonsa ajoista. Suunnitelmia Kisapuiston kuntoon laittamiseksi on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta kaikki ovat jääneet syystä tai toisesta torsoiksi. Meille jalkapalloilun ystäville Kisapuisto on lahtelaisen jalkapalloilun koti. Lahdessa on vuosien varrella yritetty tehdä hiihtostadionista FC Lahden kotia siinä onnistumatta. Hiihtostadion on nimensä mukaisesti rakennettu hiihtokisoja varten, jossa tehtävässä se onkin maailman paras. Jalkapalloon se ei sovellu.

Lahtelaiset urheiluvaikuttajat Harri Kampmanin johdolla esittelivät viime vuoden loppupuolella taas yhden vision Kisapuiston uudistamisesta. Suunnitelmassa Kisapuistosta tehtiin kaikkien lahtelaisten liikuntakeidas. Kiva juttu tietenkin sekin, mutta lahtelainen jalkapalloväki toivoo, että Kisapuistoon saataisiin noin 5000–6000 katsojan uusi stadion moderneine oheistiloineen.

Kaupungin näkemyksen mukaan stadionin rakentaminen muutaman kymmenen liigaottelun tapahtumapaikaksi ei riitä. Stadionista on saatava mahdollisimman laajasti hyötyjä ja jotain uutta tarjontaa Lahdelle. Se on varmasti hyvä lähtökohta, mutta jos Kisapuiston stadion jää pelkästään kaupungin hankkeeksi, kasvaa pelko siitä, ettei se tule vastaamaan jalkapalloväen tarpeita ja saamme jonkinlaisen riisutun mallin matkakeskuksen tapaan, joka ei palvele käyttäjiä siten kuin sen pitäisi, mutta hinta olisi kuitenkin iso. Eräänlainen lahtelainen kallis light-versio stadionista siis.

Koska Lahdessa jalkapallostadionin eteenpäin vieminen on näin tuskaista onkin hyvä vilkaista miten muilla paikkakunnilla on stadioneiden kanssa edetty. Nimittäin sillä aikaa kun Lahdessa puuhastellaan ja fundeerataan, muualla toimitaan jo kovaa vauhtia. Uusimmat veikkausliigastadionit löytyvät Seinäjoelta, Vaasasta ja Rovaniemeltä. Seinäjoen stadion maksoi 13 miljoonaa, josta kaupunki maksoi 2,2 miljoonaa, loput oli yksityistä rahaa. Omistajien mukaan stadion pyörii, kun siellä on vuosittain noin 50 isoa tapahtumaa. Näistä kolmisenkymmentä koskee jalkapalloa. Vaasassa stadionin hinta oli 17 miljoonaa euroa, josta kaupunki kustansi 11 miljoonaa. Rovaniemellä uusittiin pelkästään pääkatsomo, hintaa tuli silti 7 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä uusia stadionhankkeita on valmistelussa ainakin Espoossa, Kokkolassa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa ja näyttää siltä, että hankkeet myös toteutuvat 2-3 vuoden sisään. Huuhkajien aloittama jalkapallobuumi alkaa siis realisoitua vihdoinkin myös niin, että olosuhteisiin aletaan satsata. Espooseen suunnitellaan Tapiolan jalkapallostadionia 6000 katsojalle. Stadionin yhteyteen tulee liikuntatiloja, asuntoja ja mahdollisesti hotelli. Tapiolan jalkapallostadionin rakennuttaa Espoo ja sen myös omistaa kaupunki. Kokkolassa rakennetaan hybridiareenaa ja urheilupuistoa peräti 50 miljoonalla eurolla, josta jalkapallostadion olisi vain pieni osa. Iso osa kustannuksista katetaan nykyisen kentän muuttamisessa asuntokäyttöön. Kuopiossa 10 miljoonaa maksavan stadionin rakentaa ulkopuolinen taho. Kaupunki vuokraa tilat itselleen ja vuokraa osan tiloista eteenpäin ensisijaisesti KuPSille. Osan tiloista kaupunki pitää itsellään.

Tampereella vedellään isolla pensselillä ja se on tosissaan haastamassa Helsinkiä mm. urheilurakentamisen saralla. Tammelan jalkapallostadionin rakentaminen (8000 katsojaa) alkaa pian. Stadionin yhteyteen on integroitu asumista, parkkihalli ja rakennusoikeutta liiketoiminnalle. Hintaa koko projektilla on vajaat 30 miljoonaa euroa. Hanke toteutetaan allianssimallilla. Oulun Heinäpäähän on suunnitteilla 13 miljoonaa euroa maksava ja 5000 katsojaa vetävä stadion, josta yksityisen rahoituksen osuus olisi yli 75 prosenttia. Stadionin yhteyteen on tulossa lisäksi liiketiloja ja ravintoloita.

Näistä esimerkeistä huomaamme, että Kisapuiston jalkapallostadionin rakentaminen on loppujen lopuksi kiinni vain tahdosta. Vaihtoehtoja kustannusten kattamiseen kyllä riittää, kunhan ensin saadaan lyötyä lukkoon hyvä suunnitelma, jonka niin kaupunki, mahdolliset yhteistyökumppanit, kuin stadionin pääkäyttäjätkin voivat hyväksyä. On selvää, että stadionille pitää löytyä myös muuta käyttöä, kuin pelkät veikkausliigapelit. Tällaista toimintaa olisi ehdottomasti mm. konserttipaikkana toimiminen. Oheen pitää lisäksi saada joko asumista tai ainakin liiketiloja, ravintoloita ym. joilla stadionin käyttökustannuksia voidaan kattaa.

Lahti teki valtion korona-avustusten ansiosta ylijäämää 39 miljoonaa euroa, joten nyt tämä stadionprojekti olisi mahdollista vihdoinkin myös taloudellisesti ajatellen toteuttaa. Kuusysin, Reippaan ja FC Lahden ansiosta Lahti tunnetaan jalkapallokaupunkina ja lahtelaisella jalkapallolla onkin pitkät ja ansiokkaat perinteet. Nyt jos koskaan, on aika saattaa jalkapalloilun olosuhteet 2020-luvulle myös Lahdessa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on mediassa kohistu isännöintialan kartellista ja syystäkin, sillä asia koskee meitä monia asunto-osakeyhtiöissä asuvia suomalaisia, jotka viime kädessä toimivat hinnannousujen maksumiehiä. KKV kuvaa kartellia maanlaajuiseksi ja vakavaksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittääkin yhteensä 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja maanlaajuisesta hintakartellista kuudelle isännöintialan yritykselle. KKV:n selvitysten mukaan Isännöintiliitto ja sen hallitukseen kuuluneet yritykset sopivat vuonna 2014 isännöintipalvelujen hinnoittelun yhdenmukaistamisesta ja hinnankorotuksista. Tarkoituksena oli korottaa valtakunnallisesti isännöinnin hintatasoa.

Kartellissa ovat KKV:n mukaan olleet mukana Isännöintiliitto sekä sen hallituksessa mukana olleet yritykset Colliers International Finland Group Oy eli entinen Ovenia Group Oy, Isännöinti Ilkka Saarinen Oy, OP Koti Kainuu Oy, Oulun kiinteistötieto Oy ja Suomen Kiinteistöhallinta Oy, Realia Services Oy (entinen. Realia Isännöinti Oy), Realia Group Oy ja Realia Holding Oy sekä REIM Group Oy Ltd ja REIM Hämeenlinna Oy. KKV:n mukaan yritykset edustavat noin 15–20 prosenttia hyvin hajautuneen alan liikevaihdosta.

Yritysten välistä salaista yhteistyötä, jonka ainoa tehtävä on nostaa hintatasoa, sanotaan kartelliksi.Yritykset eivät saa sopia kilpailijoidensa kanssa hinnoista, ja toimialayhdistykset eivät saa pyrkiä vaikuttamaan alan hintatasoon. Kyse on KKV:n mukaan suunnitelmallisesta ja tarkoituksellisesta toiminnasta, ja tarkoituksena on ollut nostaa hintaa asiakkaiden eli taloyhtiöiden vahingoksi. Isännöintipalkkioiden kiinteät kustannukset ovat pysytelleet melko lailla ennallaan, mutta erilliskorvauksia on hilattu selkeästi ylöspäin.

Kuinka paljon sitten taloyhtiöt ovat ylihintaa kartellin vuoksi maksaneet, on yhä epäselvää, sillä KKV:llä ei ole tarkkoja numeroita tämän osalta. Tämä hieman kummastuttaa, sillä epäiltyä kartellia on tutkittu jo vuodesta 2017 ja läpikäyty on kymmeniätuhansia dokumentteja. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kartellit tyypillisesti nostavat hintoja 10-30 prosenttia. Taloyhtiöillä on mahdollisuus haastaa yhtiöt oikeuteen, jos ne arvioivat maksaneensa ylihintaa. Tosin kannattaa ensin odottaa mitä markkinaoikeus asian tiimoilta loppujen lopuksi päättää, sillä Isännöintiliitolla on tapahtumien kulkuun erilainen näkemys ja epäilemättä oikeudenkäynnissä tulee vierähtämään pitempikin tovi. Isännöintiliiton mukaan KKV:n esittämää kilpailua rajoittavaa kokonaissuunnitelmaa ei ole ollut, eikä se ole pyrkinyt hinnoittelurakenteen yhtenäistämiseen. Isännöintiliitto kertoo viestinnässään pyrkineensä nostamaan alan arvostusta, palveluiden eriytymisestä ja laatukilpailua, jotta taloyhtiöt saavat parempaa isännöintiä.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan miten markkinaoikeus tähän kaikkeen suhtautuu ja löytyykö oikeudessa vedenpitävää näyttöä kartellista vai ovatko isännöintiyritykset pyrkineet sittenkin vain pyyteettömästi lisäämään laatua?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla on vietetty Uutisten viikkoa, joka vielä viime vuonna tunnettiin nimellä sanomalehtiviikko. Viikon yksi tärkeimmistä teemoista on ollut kysymys ”Mistä tiedän, mikä on totta?”
Olen itsekin pyrkinyt pääkirjoituksissani aika ajoin nostamaan tämän olennaisen kysymyksen esille, sillä tänä päivänä meille tuodaan tietoa ja uutisia niin kovaa tahtia joka suunnasta, että on varmasti vaikea pysyä kärryillä siitä, mikä on luotettavaa tietoa ja mikä ei ole. Se ei ole aina helppoa edes alan ammattilaiselle, saati sitten vähemmän asiaan vihkiytyneelle. Lisäksi ihminen on kovin taipuvainen uskomaan herkemmin ne uutiset, jotka parhaiten sopivat omaan kuvaani maailmasta, huolimatta siitä, ovatko ne edes totta. Nykyään valeuutisilla ja trollitehtailla voidaan jo helposti vaikuttaa mm. vaaleihin ja kansalaismielipiteeseen. Niinpä näin kuntavaalien aikana meidän tuleekin olla erityisen tarkkoja, sillä varmuudella tulemme näkemään valeuutisia sekä useamman mustamaalauskampanjan, joita varsinkin somessa on todella helppo levittää.

Lainaan loppuun Sanomalehtien liiton materiaalista napatun mainion tekstin, josta käy hyvin selväksi mistä on oikein kyse, kun puhutaan luotettavista uutislähteistä ja vastuullisesta journalismista.

”Feikkiuutissivustot, kärjistynyt keskustelukulttuuri ja trollitehtaat haastavat jokaisen miettimään sitä, mihin voi luottaa ja mikä on totta. On hyvä osata lukea kriittisesti, eikä niellä mitä tahansa perätöntä totuutena. Luotettavan tiedon merkitys on tullut yhä suuremmaksi. Samalla taito tunnistaa luotettavat lähteet on tullut yhä tärkeämmäksi.

Jokaisella on oikeus kertoa mielipiteensä. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin aina myös vastuu sanoistaan – mitä tahansa ei voi väittää totuudeksi. Verkossa kuka tahansa voi esiintyä asiantuntijana, tuoda oman mielipiteensä esiin faktana ja saada viestilleen suuren yleisön. Pahimmillaan totuudeksi nousee se, joka huudetaan kovimmalla äänellä.

Tiedotusvälineissä mielipiteen ja faktan selkeä erottaminen toisistaan on olennainen eettinen kysymys. Siihen velvoitetaan Journalistin ohjeissa. Uutisessa pyritään aina tasapuolisuuteen ja siihen, että asioita tarkastellaan eri näkökulmista. Tavoitteena ei siis ole ajaa omaa agendaa vaan hahmottaa, miten asia todella on. Lisäksi moniäänisyys on keskeinen journalismin arvo. Pyrkimyksenä ei ole rummuttaa tietyn ryhmän kantaa, vaan antaa foorumi hyvin monenlaisten ihmisten ja ryhmittymien julkiselle keskustelulle. Pyrkimys totuudenmukaisuuteen on journalismin kulmakivi ja perusperiaate. Tarkkuus faktoissa on journalismin luotettavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Journalistin on suhtauduttava kaikkiin tietolähteisiin kriittisesti, kunnioitettava yksityisyyden suojaa ja pyrittävä tasapuolisuuteen.”

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi