Pääkirjoitus 3.5.2024

Voihan Vornanen!

Viikon uutisnimi on ehdottomasti ollut perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen, joka nousi täydestä tuntemattomuudesta yhdessä yössä koko kansan huulille. Tarvittiin vain yksi känninen ilta karaoke-baarissa ja taskussa poltellut käsiase. Perinteiseen ”setämiesten” tapaan ensin vähän vikiteltiin nuoria tyttöjä ja kun samoille apajille iski ilmeisesti toinenkin ukkometso, oli pieni pystypaini paikallaan. Illan jälkeen ulkona ravintolan edessä humala alkoi ilmeisesti olla jo sillä tasolla, että tämä palkittu poliisimies päätti tarttua aseeseen, osoitella sillä riitapukariaan ja ampua kerran ns. varoituslaukauksen maahan. Vornanen on puolustellut asettaan sillä, että se on luvallinen ja se on myönnetty uhkaa varten. En sitten tiedä, lukeeko luvassa, että käytä tätä, jos olet kännissä baari-illan jälkeen ja tulee riitaa naisista?

Sohimalla aseellaan kännissä baari-illan jälkeen, Vornanen pilaa niin poliisin, kuin kansanedustajienkin mainetta. Sikäli hauskaa, että muutama vuosi sitten juuri Vornanen oli todella huolissaan Sanna Marinin bilettämisestä ja oli sitä mieltä että pääministerin käytökseen kuuluu ryhdikäs ja arvokas esiintyminen myös vapaa-ajalla. Kansanedustajan ilmeisesti ei tarvi käyttäytyä arvokkaasti vapaa-ajallaan? Tai poliisin?

Perussuomalaisten johto on sanoutunut jyrkästi irti Vornasen tapauksesta ja hyvä niin. Kyseessä on vain ja ainoastaan yksittäisen kansanedustajan ääliömäinen käytös, kuten asiaa luonnehti sisäministeri Mari Rantanen. Ymmärrystä ei ole tullut myöskään puolueen johtohahmoilta, ei Halla-aholta, eikä liioin Purralta. Vornasen sanoin hänet on nyt heitetty bussin alle puolueen toimesta, mutta mitä ihmettä hän sitten oikein odotti? Halla-aho sanoisi, että hyvin tehty Timo tai Purra silittäisi päätä, että sattuuhan näitä, kun pojat vähän ryyppäävät? Ehkä tässä menee nyt sitten se persujenkin raja? Aseen kanssa ei heiluta julkisilla paikoilla. Aika pitkälle puolue on kyllä tähän asti selitellytkin puolueen jäsenien mokailuja ja ylilyöntejä periaatteella ”kännissä ja läpällä”, joten on ehkä aikakin vetää raja viimeistään tähän. Kansanedustajaa ei voi noin vain erottaa työstään, joten todennäköisin rangaistus ääliömäisyydestä on erottaminen perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Vaikeuksia voi olla myös jatkaa poliisin työssä. Ainakin Timo Vornasen uskottavuus ja maine on onnistuneesti kadotettu tällä typerällä tempulla. Sitä voi varmasti Vornanen miettiä tykönään yön pitkinä tunteina, että kannattiko tämä ryyppyilta noin niin kuin pidemmän päälle?

Joku voisi ajatella niinkin, että nyt ehkä selvisi syy siihen miksi perussuomalaiset vastustavat maahanmuuttajia. Maahanmuuttajiahan on puolueen parissa syytetty siitä, että he vikittelevät nuoria naisia, kantavat aseita ja aiheuttavat rähinöitä. Ilmeisesti tässä vastustuksessa onkin kyse vain siitä, että maahanmuuttajat ovat yksinkertaisesti astuneet perussuomalaisten setämiesten reviirille?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
ARKISTO