Pääkirjoitus 11.3.2021

Vuosi hiljaisuutta

Koronasta ovat kärsineet monet eri alat ja yritykset. Valtio on tukenut yrityksiä parhaansa mukaan, mutta koska korona kohtelee aloja eri tavalla, ei yhtenäinen tukijärjestelmä taivu huomioimaan kaikkia aloja tasapuolisesti. Jotkut alathan ovat jopa nostaneet tulostaan näinä aikoina. Keskityn tässä kirjoituksessa yhteen erityisalaan, joka on ollut paitsiossa tukien suhteen jo vuoden eli elävään musiikkiin ja tapahtuma-alaan ihan yleisestikin. Olen itse ollut tapahtuma-alalla niin musiikin tekijänä, -esittäjänä kuin tapahtumien järjestäjänäkin vuodesta 1987, joten ala ja sen erityispiirteet ovat tulleet tutuksi vuosien varrella ja olen itsekin sen kokenut, ettei tukea valtiolta näy eikä kuulu, vaikka tulonmenetykset ovat kiistattomia ja tuntuvia.

Tänään perjantaina klo 14.05 tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun hallitus tiedotustilaisuudessaan suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. Siitä alkoi suomalaisen elävän musiikin eloonjäämistaistelu, jossa ala jätettiin selviytymään ilman toimintavalmiuksia tai minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä. LiveFIN vaatii valtiolta taloudellista tukea, joka kohdistuu koko elävän musiikin ekosysteemiin, tapahtumajärjestäjiin, muusikoihin ja heidän välittäjäportaaseen sekä alihankintaketjuun. Tämä edellyttää elävän musiikin ekosysteemin ja sen luomien työpaikkojen sekä alalle tyypillisten työn muotojen tunnistamista ja tunnustamista. Lisäksi vaadelistalla on tapahtumien takuutukimalli, joka aidosti toimisi riskinhallinnan välineenä epävarmana aikana. Eilen ministeri Lintilä lupaili A-studiossa, että tämä malli viedään eduskunnassa läpi vielä maaliskuun aikana ja hyvä jos näin myös tapahtuu.

Ilman pikaisia toimenpiteitä ja riittäviä tukitoimia elävän musiikin tapahtumien järjestäminen vaikeutuu oleellisesti, sillä alan infrastruktuuri murenee ja osaaminen katoaa. Elävän musiikin yksityissektori menetti viime vuonna koronan vuoksi 360 miljoonaa euroa eli 80 % alan koko vuoden liikevaihdosta. Yksinomaan yksityissektorilla jäi vuonna 2020 toteutumatta yli 15 000 tapahtumaa, 30 000 musiikkiesitystä ja 7,4 miljoonaa konserttikäyntiä. Alan yrityksistä valtaosa (lähes 80 %) on pieniä suomalaisia yrityksiä, joissa yrittäjä työllistää lähinnä itsensä. Juuri nämä yhden miehen/naisen yritykset ja freelancerit ovat jääneet toistuvasti ulos kaikista valtion tukijärjestelmistä. Näin ei voi jatkua.

Joidenkin asiaa huonosti tuntevien mielestä muusikoiden ja muiden pitkätukkien tulisi mennä ns. oikeisiin töihin. Vaikka kitaran tai basson soittaminen on kivaa ja näyttää kenties vain hauskalta harrastukselta, on syytä muistaa, että musiikki tuo oikeasti leivän monen perheen pöytään monin eri tavoin. Musiikki tuottaa kassavirtaa monenlaisiin eri palveluihin ja muodostaa siten verorahaa meidän kaikkien yhteiseen pottiin. Yhdestä ainoasta keikasta hyötyvät taloudellisesti mm. bändi, ääniteknikot, valomies, ravintolat/keikkajärjestäjät, keikkamyyjä, lipunmyyntitoimistot, äänitekniikkaa ja kuljetuskalustoa vuokraavat yritykset, soitinliikkeet, taksit, hotellit, siivouspalvelut jne. Kyllä tuo minun mielestäni täyttää oikean työn kriteerit?

Ja onhan kulttuurilla ja taiteella myös toinenkin tehtävä. Huolehtia meidän kaikkien henkisestä puolesta. On nimittäin todettu, että aktiivinen kulttuuriharrastus on yhteydessä koettuun terveyteen, hyvän elämän kokemuksiin sekä pitkään ikään. Sosiaalinen osallistuminen ja kulttuurin harrastaminen liitetään myös hyvään mielenterveyteen.

Minna Canth on hienosti kiteyttänyt asian jo 1800-luvulla: ”Taide pehmentää sydämen, hienontaa luonteen, lauhentaa tavat. Se herättää inhoa raakuuteen, sääliä heikkoja kohtaan, myötätuntoisuutta ja hellyyttä kärsiviin; se avaa silmät kauneutta näkemään ja ihailemaan sielläkin, missä tylsempi mieli huomaa vaan rumuutta. Taide rakastaa elämää, se etsii elämää ja löytää elämää kaikkialta.”

Eli ennen kuin manaat pitkätukkamuusikot, muut taiteilijat ja kulttuurintekijät alimpaan helvettiin ahneina työnvieroksujina, niin mieti edes pieni hetki millainen maailmasi olisi ilman musiikkia, taidetta, urheilua, kirjoja, elokuvia jne.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Puksu-junalla Laune tutuksi
Petri Saraste kirjoitti kirjan isänsä sotavankeudesta – Sotilaan kuuluu kuolla, eikä antautua
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ei esitä Lahti Energian myymistä
Liikenneinsinööri Matti Heikkinen: Katujärjestelyjen osalta liikenteen turvallisuus paranee Renkomäen monitoimitalon läheisyydessä
Elokuvaohjaaja Tia Kouvo: Mummola ei ole perinteinen jouluelokuva
Onko kapitalismi syrjäyttänyt markkinatalouden suurten pääomasijoittajien takia?
Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti
Nuoret lähtevät helposti uusiin ilmiöihin mukaan – Sähkötupakka koukuttaa lapsia ja nuoria
Hanna Nikolska: On todella tärkeää, että suomalaiset lähettävät apua Ukrainaan
Palvelupäällikkö Toni Kranttila: Biojätteen lajittelulla on mahdollista säästää keräyskuluissa
Kansanedustaja Ville Skinnari 50 vuotta
Muusikko Marko Haavisto: Baddingin biisit ovat yhä edelleen selkärankani ytimessä
Kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho: Aikainen talvi on ollut haasteellinen katujen kunnossapidolle
Lahden tapahtumapalvelut uusiksi – KOKO Lahti muuttuu Eventum Lahti Oy:ksi
Eero Seesvaara: Lahti Energian tuloksenkantokyky ei ole uhattuna lähitulevaisuudessakaan
Stubb vei äänet Liipolassa – Kaksinkamppailu oli muutoin tasaista Etelä-Lahdessa
Jorma Ratia: Perussyy Lahti Energian myynnin tarkastelulle on Lahden talouden tasapainottaminen
Kansanedustaja Mika Kari: Lahti Energian myyntiin tulisi hakea myös valtuuston näkemys
Launeelaiset tekivät juoksuhautakynttilöitä rintamalle Ukrainaan
Erityisavustaja Tuomas Sorsa: Raiteet tulevat tutuiksi sekä työmatkalla että työtehtävissä
ARKISTO