Pääkirjoitus 11.3.2021

Vuosi hiljaisuutta

Koronasta ovat kärsineet monet eri alat ja yritykset. Valtio on tukenut yrityksiä parhaansa mukaan, mutta koska korona kohtelee aloja eri tavalla, ei yhtenäinen tukijärjestelmä taivu huomioimaan kaikkia aloja tasapuolisesti. Jotkut alathan ovat jopa nostaneet tulostaan näinä aikoina. Keskityn tässä kirjoituksessa yhteen erityisalaan, joka on ollut paitsiossa tukien suhteen jo vuoden eli elävään musiikkiin ja tapahtuma-alaan ihan yleisestikin. Olen itse ollut tapahtuma-alalla niin musiikin tekijänä, -esittäjänä kuin tapahtumien järjestäjänäkin vuodesta 1987, joten ala ja sen erityispiirteet ovat tulleet tutuksi vuosien varrella ja olen itsekin sen kokenut, ettei tukea valtiolta näy eikä kuulu, vaikka tulonmenetykset ovat kiistattomia ja tuntuvia.

Tänään perjantaina klo 14.05 tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun hallitus tiedotustilaisuudessaan suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. Siitä alkoi suomalaisen elävän musiikin eloonjäämistaistelu, jossa ala jätettiin selviytymään ilman toimintavalmiuksia tai minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä. LiveFIN vaatii valtiolta taloudellista tukea, joka kohdistuu koko elävän musiikin ekosysteemiin, tapahtumajärjestäjiin, muusikoihin ja heidän välittäjäportaaseen sekä alihankintaketjuun. Tämä edellyttää elävän musiikin ekosysteemin ja sen luomien työpaikkojen sekä alalle tyypillisten työn muotojen tunnistamista ja tunnustamista. Lisäksi vaadelistalla on tapahtumien takuutukimalli, joka aidosti toimisi riskinhallinnan välineenä epävarmana aikana. Eilen ministeri Lintilä lupaili A-studiossa, että tämä malli viedään eduskunnassa läpi vielä maaliskuun aikana ja hyvä jos näin myös tapahtuu.

Ilman pikaisia toimenpiteitä ja riittäviä tukitoimia elävän musiikin tapahtumien järjestäminen vaikeutuu oleellisesti, sillä alan infrastruktuuri murenee ja osaaminen katoaa. Elävän musiikin yksityissektori menetti viime vuonna koronan vuoksi 360 miljoonaa euroa eli 80 % alan koko vuoden liikevaihdosta. Yksinomaan yksityissektorilla jäi vuonna 2020 toteutumatta yli 15 000 tapahtumaa, 30 000 musiikkiesitystä ja 7,4 miljoonaa konserttikäyntiä. Alan yrityksistä valtaosa (lähes 80 %) on pieniä suomalaisia yrityksiä, joissa yrittäjä työllistää lähinnä itsensä. Juuri nämä yhden miehen/naisen yritykset ja freelancerit ovat jääneet toistuvasti ulos kaikista valtion tukijärjestelmistä. Näin ei voi jatkua.

Joidenkin asiaa huonosti tuntevien mielestä muusikoiden ja muiden pitkätukkien tulisi mennä ns. oikeisiin töihin. Vaikka kitaran tai basson soittaminen on kivaa ja näyttää kenties vain hauskalta harrastukselta, on syytä muistaa, että musiikki tuo oikeasti leivän monen perheen pöytään monin eri tavoin. Musiikki tuottaa kassavirtaa monenlaisiin eri palveluihin ja muodostaa siten verorahaa meidän kaikkien yhteiseen pottiin. Yhdestä ainoasta keikasta hyötyvät taloudellisesti mm. bändi, ääniteknikot, valomies, ravintolat/keikkajärjestäjät, keikkamyyjä, lipunmyyntitoimistot, äänitekniikkaa ja kuljetuskalustoa vuokraavat yritykset, soitinliikkeet, taksit, hotellit, siivouspalvelut jne. Kyllä tuo minun mielestäni täyttää oikean työn kriteerit?

Ja onhan kulttuurilla ja taiteella myös toinenkin tehtävä. Huolehtia meidän kaikkien henkisestä puolesta. On nimittäin todettu, että aktiivinen kulttuuriharrastus on yhteydessä koettuun terveyteen, hyvän elämän kokemuksiin sekä pitkään ikään. Sosiaalinen osallistuminen ja kulttuurin harrastaminen liitetään myös hyvään mielenterveyteen.

Minna Canth on hienosti kiteyttänyt asian jo 1800-luvulla: ”Taide pehmentää sydämen, hienontaa luonteen, lauhentaa tavat. Se herättää inhoa raakuuteen, sääliä heikkoja kohtaan, myötätuntoisuutta ja hellyyttä kärsiviin; se avaa silmät kauneutta näkemään ja ihailemaan sielläkin, missä tylsempi mieli huomaa vaan rumuutta. Taide rakastaa elämää, se etsii elämää ja löytää elämää kaikkialta.”

Eli ennen kuin manaat pitkätukkamuusikot, muut taiteilijat ja kulttuurintekijät alimpaan helvettiin ahneina työnvieroksujina, niin mieti edes pieni hetki millainen maailmasi olisi ilman musiikkia, taidetta, urheilua, kirjoja, elokuvia jne.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO