Oletetaanpa, että olet töissä kahdeksan vuotta samassa työpaikassa. Sitten tulee se epäonnenpäivä, kun työnantaja sanoo sopimuksesi irti ja yks kaks oletkin työtön. Me tavalliset kaduntallaajat lähdemme tietenkin etsimään seuraavaa työpaikkaa ja Kela maksaa meille pientä ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Näinhän se menee ja pitäisi mennä kaikilla aloilla. Mutta kun ei mene. Meidän lakiemme säätäjät eli eduskunta on nimittäin järjestellyt itselleen melkoisen etuisuuden moiseen tilanteeseen. Sen nimi on sopeutumiseläke ja sopeutumisraha, jota tarjoillaan henkilöille, jotka putoavat eduskunnasta eli kansa ei jatka heidän työsuhdettaan.
Sopeutumisraha muistuttaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja sitä maksetaan 1-3 vuotta edustajavuosista riippuen. Varsinainen mörkö kansalaisten silmissä on kuitenkin sopeutumiseläke, joka jäi voimaan ennen vuotta 2011 valituille edustajille, joilla kansanedustajavuosia oli vähintään seitsemän. Viime aikoina on julkisuuteen putkahdellut aika paljon näitä sopeutumiseläkettä nauttivien ex-kansanedustajien tienestejä. On aivan käsittämätöntä, että isoa etuisuutta saa, vaikka pääomatulot olisivat korkealla tasolla. Lisäksi sopeutumiseläkkeelle jääneet nuorimmat ex- kansanedustajat ovat olleet alle 40-vuotiaita, siis parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Kansa on ollut raivona ja tällaiset ”pikku etuisuudet” ovatkin omiaan kasvattamaan ajatusta siitä, että kansanedustajat vain istuvat omassa norsunluutornissaan tuijottamassa omaan napaansa, ymmärtämättä lainkaan sitä todellisuutta, missä monet suomalaiset elävät.
Monet tavalliset työntekijät menettävät työpaikkansa useita kertoja työhistoriansa aikana. Se on monelle varmasti järkytys, siinä missä kansanedustajallekin on eduskunnasta putoaminen, mutta eivät normityöntekijät sopeutumiseläkkeelle pääse. He saavat työttömyysturvaa ja pyrkivät työllistymään uudelleen, joka kaiken tasa-arvon nimissä pitäisi olla myös ex-kansanedustajien polku lähtöpassien osuessa kohdalle.
Nyt näyttää siltä, että eduskunta on vihdoinkin havahtunut Ruususen unestaan ja on poistamassa tämän kovasti epäoikeudenmukaisen järjestelmän. Hyvä, jos näin todellakin tapahtuu. Kuten olen usein todennut, niin joukkoja johdetaan parhaiten edestä ja esimerkin voimalla. Jos halutaan, että kansa ymmärtää ja hyväksyy kaikki leikkaukset ja säästöt, tulee niiden ehdottomasti kohdistua yhtälailla myös kansanedustajien omaan työhön ja etuuksiin. Tämä pitäisi olla itsestään selvä asia kaikille kansanedustajille puoluekannasta riippumatta.
Lukusuositukseksi sydäntalven pitkiin iltoihin ehdotan kaikille kansanedustajille George Orwellin Eläinten vallankumous (Animal Farm) -teosta. Josko sieltä jokunen ajatus heräisi?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi