Suomalaiset, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat katoamassa. Tähän olettamukseen törmäsin eräällä some-alustalla viimeksi tällä viikolla, eikä kyseinen olettamus tullut edes äärioikeiston suunnasta. Tätä onkin ehkä syytä pohtia. Tilastot ovat ainakin pysäyttäviä: Suomen syntyvyys on romahtanut historiallisen alas, ja samaan aikaan maahanmuuton merkitys väestönkasvulle on kasvanut ennennäkemättömästi. Yhä useampi kysyy, mitä tapahtuu suomalaiselle kulttuurille, identiteetille ja hyvinvointivaltiolle, jos kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan.

Vuonna 2010 suomalainen nainen synnytti keskimäärin noin 1,87 lasta. Nyt luku on alle 1,3 – ja tilastokeskuksen ennusteet kertovat, että lasku ei näytä pysähtyvän. Tämä on Euroopan alhaisimpia lukuja, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jokainen uusi sukupolvi on pienempi kuin edellinen. Jo muutaman vuosikymmenen kuluttua Suomessa on huomattavasti enemmän vanhuksia kuin työikäisiä. Moni nuori aikuinen haluaa vakauden ennen perhettä, ja vakaus tuntuu yhä tavoittamattomammalta. Työelämän epävarmuus, asumisen korkeat kustannukset ja ilmastonmuutoksen aiheuttama tulevaisuudenpelko luovat ympäristön, jossa lasten hankkiminen tuntuu riskiltä. Toisaalta myös yksilöllisyyden ja vapaauden ihanteet ovat muuttuneet: moni ei yksinkertaisesti halua perhettä samassa mielessä kuin vanhempansa.

Samaan aikaan, kun suomalaisia syntyy vähemmän, Suomeen muuttaa enemmän ihmisiä ulkomailta. Vuonna 2023 nettomaahanmuutto oli historiallisen korkeaa, ja tulevaisuudessa maahanmuutto on ainoa syy, miksi väkiluku ei ala nopeasti laskea. Jo nyt monissa suurissa kaupungeissa lasten ja nuorten joukossa näkyy kasvava etninen ja kielellinen monimuotoisuus – kehitys, joka on monella tapaa rikastuttava, mutta myös kulttuurisesti haastava. Maahanmuuton vastustajat varoittavat, että suomalainen kieli ja kulttuuri jäävät vähemmistöön omassa maassaan. Toiset taas muistuttavat, että maailma muuttuu väistämättä, ja että uusi monimuotoinen Suomi voi olla dynaamisempi ja elinvoimaisempi kuin vanha.

Kysymys kuuluu: muuttuuko Suomen identiteetti liikaa, jos “suomalaisuus” ei enää tarkoita etnistä tai kielellistä yhtenäisyyttä? Ehkä kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä, ovatko suomalaiset matkalla sukupuuttoon, vaan siitä, millaiseksi “suomalaisuus” tulevaisuudessa muotoutuu. Onko suomalaisuus sidottu geeniperimään, vai onko se yhteisesti rakennettu identiteetti, joka voi laajentua? Kielemme, kulttuurimme ja tapamme voivat elää, vaikka väestörakenne muuttuu – jos niin haluamme.

Pääkirjoitus
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuosi 2026 on saatu käyntiin mukavassa pakkaskelissä. Vuoden vaihtuminen innoittaa usein meitä uudistamaan elämäntapojamme ja ikäänkuin haluamme puhdistaa itsemme viime vuoden epäonnistumisista ja huonoista tavoista. On siis aika aloittaa uusi elämä.

Tunnetuin vaihtoehto lienee ns. tipaton tammikuu, mutta olisiko syytä miettiä teemoja myös muille kuukausille? Nythän parannus elämäntapoihin kestää vain yhden kuukauden eli tammikuun ja sehän ei missään nimessä enää riitä tässä alati kiihtyvässä elämänrytmissä. Raittiin kuukauden konsepti on toki kansanterveydellisestä näkökulmasta loistava, sillä kaikki juomaton viina on aina hyvästä. Normaalille ihmiselle, jonka elämää alkoholin käyttö ei hallitse, voi tipaton tammikuu olla terveellinen ja puhdistava kokemus.

Tipatonta tammikuuta on joidenkin tietojen mukaan vietetty jo vuodesta 1942 lähtien, joten jotain uuttakin haastetta voisi jo keksiä? Miltä kuulostaisi mm. huumeeton helmikuu, makkaraton maaliskuu, keskioluton kesäkuu tai läskitön lokakuu? Vaihtoehtoja olisi varmasti monia ja jokainen voisi napata elämänparannusteemakseen itseään eniten miellyttävän per kuukausi. Olisi siinä facebookissa elvisteltävää ja kaverit olisivat kateellisia, kun joka kuukausi olisi eri teema. Jos esimerkiksi tipaton tammikuu epäonnistuu, niin uusi mahdollisuus yrittää tulisi jo helmikuussa eikä vasta vuoden päästä.

Nyt tietysti joku ihmettelee, miksei voisi pitää joka kuukausi tipatonta elämää. No tietenkin voi pitää ja monet pitävätkin, mutta olisihan se kovin tylsää ja ei ollenkaan niin mediaseksikästä jauhaa sitä samaa vanhaa tipaton -teemaa kuukaudesta toiseen. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, aina pitää olla uutta mielenkiintoista sisältöä mahdollisille someseuraajille.

Itsekin haksahdin tähän ”uusi vuosi – uusi elämä”-juttuun, sillä aloitin uuden vuoden innoittamana hyötyliikunnan eli kauniina ajatuksena oli kävelllä joka päivä töihin ja töistä kotiin, yhteensä 7 kilometriä per päivä. Eikö kuulostakin hienolta ja kovin liikunnalliselta? Kyllä on jätkä kohta kovassa tikissä miettivät varmasti lukuisat someseuraajani. No, kolme päivää jaksoin ja selkäranka napsahti heti, kun yhtenä kovana pakkaspäivänä päätinkin mennä töihin autolla. Ajatuksena oli tietenkin palata kävelyyn, kunhan pakkaset hellittävät. Arvannette miten kävi?… No, ei saa olla liian ankara itselleen. Ei se vaan aina lähde ja hyvä niin. Ehkä helmikuussa sitten se huumeeton helmikuu onnistuu? Tai ainakin makkaraton maaliskuu viimeistään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ilmeisesti kaikille alkaa olemaan päivänselvää, että sääntömääräinen maailmanjärjestys sellaisena kuin me sen tunnemme on tiensä päässä ja olemme siirtymässä kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin aikaan, jolloin suurvallat määräsivät maiden rajat mielensä ja tarpeidensa mukaan. Suurvalloilla tarkoitan tässä yhteydessä tietenkin USA:ta, Kiinaa ja Venäjää. Tästä saamme ”kiittää” USA:n presidentti Trumpia, joka päivä toisensa jälkeen jaksaa yllättää. Trumpin toimia kuvastaa parhaiten hänen lausahduksensa: ”Vain oma moraalini on ainoa rajoite toimissani”. Näin hän viittaa kintaalla kansainväliselle oikeudelle ja oikeudenmukaisuudelle.

Suomalaiset poliitikot ovat puun ja kuoren välissä. Miten suhtautua isoimman ja tärkeimmän liittolaisemme presidentin toimiin, jotka liki kaikki sotivat omia arvojamme ja kansainvälistä oikeutta vastaan? Lisäksi toistuvasti Valkoisesta talosta suolletaan lausuntoja siitä kuinka Eurooppalaiset arvot ovat ihan päin prinkkalaa ja Eurooppa on tulevaisuudessa jopa uhka USA:lle. Miten siis kommentoida? Olemmehan juuri vastikään liittyneet NATO:oon, ostaneet USA:sta hävittäjiä ja tehneet isot jäänmurtajakaupat. Ulkoministeri Elina Valtonen näytti eilen A-Studiossa esimerkkiä, miten asian suhteen valtionjohdossamme nyt toimitaan. Ei tuomita USA:ta ja sen toimia, mutta vähän paheksutaan ja ihan varovasti heristellään sormea, ettei noin saisi tehdä. soo-soo. Etäisesti tulee mieleen suomettumisen pahimmat vuodet, kun suomalaiset poliitikot matelivat kilpaa Neuvostoliiton edessä. Toisaalta meidän pakko on tunnustaa realiteetit. Jos maailma on, kuten nyt näyttää, todellakin syöksymässä takaisin suurvaltojen temmellyskentäksi, on meidänkin valittava puolemme. Venäjän ja Kiinan kelkkaan tuskin kukaan haluaa. On siis valittava vähiten huono vaihtoehto ja meidän tapauksessa se on se, että liittolaisemme on USA. Olkoonkin sen tämän hetkinen presidentti sanalla sanoen sivistymätön tollo ja suuri narsisti.

Vaikka Trump on toivottavasti vain neljä vuotta vallassa, näyttää siltä, että hänen jees-miehensä ovat vallanneet kaikki merkittävät pestit maan hallinnossa. Todennäköistä on, että myös seuraava maan presidentti on näitä Make America Great Again -miehiä. Esimerkiksi varapresidentti J.D. Vance voisi olla Trumpin työn jatkaja, jollei itse ”Messias” yllättäen jatka virassaan. Se ei pitäisi olla mahdollista, mutta Trump on näyttänyt, että kaikki on mahdollista. Jopa se, että Trump puhuu itsestään kolmannessa persoonassa.

Mitä sitten Suomen pitäisi itse Trumpista ajatella? Isoimman liittolaisemme johdossa on umpiarvaamaton bisnesmies, jolle kaikki on myytävissä ja ostettavissa. Myös kaikki periaatteet ja arvot. Kaikki mitä ennen pidettiin maiden välisissä suhteissa melkein kiveen hakattuina, on nyt kyseenalaistettu. Toisaalta itäpuolella majailee sotaisa rosvovaltio, jonka kanssa tuskin lähdetään välejä lämmittelemään. Ei käy kateeksi Euroopan johtajia, joiden on nyt tasapainoiltava Trumpin kanssa. Häntä kun ei parane suututtaa, mutta kun ei ihan kehtaisi madellakaan. Miten sopii presidentti Stubbin arvopohjainen liberalismi tähän hetkeen ja tasapainoiluun Trumpin kanssa?

Aina kun luulen, ettei maailma enää tämän hullummaksi voi muuttua, niin kyllä se vaan muuttuu. Ja nimenomaan hullummaksi. Pelonsekaisin ajatuksin odotan mitä kaikkea Trump tulee saamaan aikaan seuraavien kolmen vuoden aikana. Jo tämä ensimmäinen vuosi hänen presidenttikaudestaan on ollut hurjaa vuoristorataa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi