Pääkirjoitus 13.3.2020

Korona

Olemme viime viikot joutuneet huolestuneena seuraamaan, kuinka Kiinasta lähtöisin oleva korona-virus on jatkanut levittäytymistään maailmalla yllättävän kovaa vauhtia. Tämän mittakaavan paniikkia ja toimia taudin leviämisen estämiseksi en ole yli 50 vuotisen elämäni aikana nähnyt Euroopassa. Yleensähän nämä virusepidemiat ovat olleet meistä katsoen aina enemmän tai vähemmän kaukana Aasiassa tai Afrikassa, jolloin ne eivät ole tuntuneet todellisilta uhkilta, toisin kuin nyt.

Italia on jo melkoisessa paniikissa ja maa onkin käytännössä suljettu. Maassa korona on vaatinut kuolonuhreja jo yli 800. Ja paniikki leviää maasta toiseen kovaa vauhtia. Kovia keinoja, joilla koronan leviämistä yritetään estää, on otettu jo monissa maissa käyttöön. Esimerkiksi Yhdysvallat kieltää matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 päiväksi. Tosin Trump ”unohti” kieltää brittien matkustamisen maahan, vaikka Briteissä on eniten tartuntoja Euroopassa Italian jälkeen. Niinpä Trumpin matkustuskielto vaikuttaakin enemmän halulta näpäyttää EU:ta. Monia isoja yleisötilaisuuksia on peruttu ympäri maailman ja joitakin urheilusarjoja on jo keskeytetty tai lopetettu koronan vuoksi. Talouteen koronakin vaikuttaa, sillä pörssikurssit laskettelevat nyt kovaa vauhtia alamäkeen. Ainoa posittivinen viesti tuleekin tällä hetkellä Kiinasta, jossa tartuntojen määrä on jo vähenemässä, mikä osoittaa sen, että tiukoilla toimilla on taudin eteneminen saatu ainakin toistaiseksi laantumaan.

Moni miettiikin nyt, onko Suomessa syytä paniikkiin vai ei. Minä ainakin mietin. Mitä voi tehdä estääkseen viruksen leviämisen? Tauti näyttää olevan erityisen vaarallinen vanhoille ihmisille ja niille, joilla on perussairauksia alla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuorien ja perusterveiden ihmisten ei kannattaisi olla huolissaan. Kuinka mukavaa olisi tietää, että juuri sinä tartutit iäkkääseen sukulaiseesi koronan ihan vain välinpitämättömyyttäsi ja samalla asetit hänet hengenvaaraan?

Suomessa on tällä hetkellä (torstaina)109 tartuntaa, joka on aika vähän, sillä esimerkiksi Ruotsissa ollaan jo liki kymmenkertaisissa luvuissa. Tosin Suomenkin suunta on huono, joten pahoin pelkään, että Suomessa taudin leviäminen tulee seuraamaan muun Euroopan lukuja. Viimeistään parin viikon päästä tilanne voi olla jo aivan eri näköinen. Nyt olisi siis vielä hyvä hetki pysäyttää viruksen leviäminen, kun tartuntoja on noinkin vähän. Hallitus ilmoittikin eilen, että yli 500 hengen tilaisuudet suositellaan peruttavaksi toukokuun loppuun asti. mm. jääkiekon SM-liiga tullaan pelaamaan tyhjille katsomoille. Missä vaiheessa sitten siirrytään vielä kovempiin keinoihin, kuten esim. koulujen sulkemisiin? Tähän saamme varmasti vastauksia pian.

Myös yksittäiset ihmiset voivat auttaa asiassa merkittävästi ihan pienillä ja yksinkertaisilla keinoilla. Muista pestä kätesi, älä mene töihin/kouluun/päiväkotiin kipeänä, aivasta ja yski aina nenäliinaan tai hihaan. Yksinkertaisesti sanottuna: Älä altista muita taudillesi. Vaikka se ei ehkä olisikaan korona vaan tavallinen flunssa, niin sinä et sitä voi tietää, joten miksi riskeerata muiden terveys? Epidemia tulee saada kuriin niin pian kuin mahdollista, joten järki käteen!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO