Medialukutaito tarkoittaa kykyä lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse, sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Tuntuu, että tänä päivänä kyseinen taito on monella kateissa ja tästä on syyttäminen yksinomaan nettiä ja sen hektistä tapaa tuottaa jatkuvaa uutisvirtaa sellaisella vauhdilla, etteivät ihmiset enää yksinkertaisesti ehdi tai jaksa kiinnostua siitä onko uutinen edes totta.

Ennen oli niin kovin paljon helpompaa. Oli vain TV- ja radiouutiset sekä tietenkin sanomalehti ja ne olivat meille se yksiselitteinen totuus. Printtimedian merkitys on vähentynyt viime vuosina ihmisten arjessa kovaa vauhtia. Samoin on käymässä myös television ja radion kohdalla. Kovin harva jaksaa tänä päivänä enää odottaa aamulla saapuvaa lehteä lukeakseen uusimmat uutiset, kun ne ovat auttamattomasti vanhoja, jo kertaalleen luettuja ja kuultuja uutisia. Sama juttu TV:n ja radion kanssa.

Netti on niin paljon nopeampi ja kätevämpi ja sen saavutettavuus on ylivertainen, vain yhdellä pienellä klikkauksella. Monet kulkevat älypuhelin kädessä selaillen netistä eri tahojen tuottamaa jatkuvaa uutisvirtaa, jonka ensisijainen tarkoitus on ansaita klikkauksilla mahdollisimman paljon tuloa palvelun tuottajalle. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä raflaavampi otsikko, sitä varmemmin ihmiset sitä klikkaavat. Ja kun uutisvirta on lakkaamaton, eivät ihmiset enää jaksa lukea tai paneutua uutiseen otsikkoa pidemmälle. Saati sitten tarkistaa, minkä median tuottama kyseinen uutinen on tai milloin se on päivätty. Puhumattakaan siitä, että netti on pullollaan täysin valheellisia, keksittyjä uutisia kuvamanipulaatioineen. Kyllä, nykyään ei voi enää luottaa edes valokuvan todistusvoimaan. Nykyisillä kotilaitteillakin kuvan manipulointi on nimittäin kovin yksinkertaista ja helppoa puuhaa.

Lisäksi meillä on taipumus valita uutisvirrasta juuri ne uutiset, jotka parhaiten tukevat omaa näkökantaamme asiassa. Näin onnistumme synnyttämään kuplan ympärillemme, johon ei erilaisia uutisia tai mielipiteitä mahdu. Silloin on helppo ajatella, että juuri me olemme oikeassa ja muita mielipiteitä ei ole olemassakaan. Jos joku uskaltaa olla eri mieltä, on hänet helppo poistaa ystävistä napin painalluksella.

Medialukutaidon katoaminen siloittaa tietä suoralle propagandalle. Jos me olemme niin hölmöjä, että varauksetta uskomme kaiken minkä netistä luemme, on meitä todella helppo ohjata haluttuun suuntaan. On se sitten mikä tahansa. Hyvä esimerkki löytyy itäisestä naapuristamme, jossa kansaa valistettiin ennen Pravda-lehdellä, nykyään maa hoitaa propagandansa pitkälti netissä, ulottaen samalla ”tiedotuslonkeronsa” myös Suomen puolelle.

Ennen kuin seuraavan kerran haluat jakaa jonkun raflaavan uutisen sosiaalisessa mediassa, ota pieni hengähdystauko, käytä Googlea ja tarkista uutisen sekä uutislähteen taustat huolellisesti. Se saattaa avata silmäsi näkemään asiat hieman laajemmassa mittakaavassa ja puhkaista jopa kuplasi. Kokeile vaikka.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Etelälahtelaiset omakotiyhdistykset eivät luovuta, vaan taistelevat edelleen eteläistä kehätietä vastaan yhdessä rintamassa. Toisaalla Lahden kaupunki ja Hollola yhdessä Päijät-Hämeen kansanedustajien ja maakuntajohtajien kanssa lobbaavat tahoillaan hanketta kovaa vauhtia eteenpäin kohti toteutusta. Etelä-Lahdessa ei kuitenkaan tietä haluta, ei ainakaan läpi Launeen tiheän asutusalueen.

Seitsemän junaradan eteläpuolen omakotiyhdistystä sekä Lahden omakotiliitto tekivät tällä viikolla yhdessä muistutuksen kehätien suunnitelmista. Omakotiyhdistykset olivat löytäneet suunnitelmasta useita epäkohtia. Esillä olivat mm. tien korkea, koko ajan nouseva hinta, melunsuojelu, vanhentunut ympäristövaikutusten arviointi ja pohjavesien suojelu sekä se tosiseikka, ettei tiesuunnitelma nykyisessä muodossaan vastaa alkuperäistä yleissuunnitelmaa.

Jotkut ovat leimanneet etelälahtelaiset änkyröiksi. Jostain syystä nämä leimaajat eivät itse asu Etelä-Lahdessa suunnitellun tien vaikutusalueella. Se ei ole tietenkään mikään yllätys. Tie totta tosiaan on kallis. Kyseessä on niin sanottujen hyvien aikojen ökytie, jollaisiin Suomella ei ole varaa nykyisessä taloustilanteessa. Kolmentoista kilometrin tienpätkä maksaisi liki 300 miljoonaa. Luulisi, että kun hallitus leikkaa ja säästää ja samaan aikaan maahamme valuu pakolaisia yli rajojen, olisi tuolle 300 miljoonalle eurolle parempaakin käyttöä.

Lahti on nähtävästi sen verran varoissaan, että on lupautunut maksamaan tiestä vaatimattomat 69 miljoonaa. Luulenpa tai itse asiassa olen varma, että Lahdesta löytyy tärkeämpiäkin kohteita noille 69 miljoonalle eurolle. Koulut ja päiväkodit homehtuvat yksi toisensa jälkeen. Kumpi on päättäjille tärkeämpää? Lapset opiskelemassa terveellisissä olosuhteissa vai kehätie läpi kaupungin, jolla nopeutetaan kaupungin ohiajamista 5 minuutilla? Vai otettaisiinko vain lisää velkaa? Maksakoon jälkipolvet sitten joskus.

Onkohan kenellekään päättäjistä tullut mieleen, että jos tie todella halutaan, niin nyt olisi korkea aika vihdoin ja viimein suunnitella se halvempi tievaihtoehto Renkomäen kautta ja tarjota sitä liikenneministerille toteutettavaksi. Muutama ylimääräinen miljoona menisi ehkä suunnitteluun, mutta itse tien hinnassa säästettäisiin noin 50% eli noin 150 miljoonaa euroa, kun Renkomäen vaihtoehdossa ei tarvittaisi kalliita ja riskialtiita tunneliratkaisuja Patomäen ja Liipolan kohdalla. Itseasiassa Renkomäen vaihtoehdosta puolet on jo suunniteltu, sillä alkumatkan tie kulkisi Okeroisiin asti samaa tielinjaa jo suunnitellun Launeen linjauksen mukaisesti. Suunnitella pitäisi vain viimeiset 6-7 kilometriä.

Se, jos mikä antaisi uskottavan signaalin päättäjille, että tie todella tarvitaan ja hintakin voisi olla toteuttamisen arvoinen. Mitä luulette kumpi on helpompi saada lobattua läpi? 300 miljoonan tie tunneleineen läpi tiheän asutuksen vai järkevähintainen, 50% halvempi tievaihtoehto ilman vaikeita tunneliratkaisuja hieman kauempana asutuksesta?

Ikävä kyllä, politiikassa harvoin maalaisjärki voittaa ja voittajana maaliin saadaankin liian usein se kovakalloisin, silmälaput silmillä kulkeva päättäjä oman visionsa kanssa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä hetkellä Suomessa käydään todella raivoisaa keskustelua maahamme kohdistuvasta pakolaistulvasta. Jopa niin raivoisaa, että suuret mediatalot ovat joutuneet poistamaan nettisivuiltaan pakolaisuutisten kommentointimahdollisuuden. Ja kieltämättä melkoisia rimanalituksia on netin keskustelupalstoilla itsellekin tullut vastaan. Ihan kaikkea mitä mieleen juolahtaa ei ehkä kannattaisi nettiinkään sentään kirjoittaa.

Pakolaisongelma on tällä hetkellä todella iso ja koskee koko Eurooppaa. Vastaavanlaista kansainvaellusta ei ole Euroopassa nähty sitten toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Samojen ongelmien kanssa painitaan kaikissa EU-maissa, tosin sillä erotuksella, että useimpiin maihin virtaa moninkertainen määrä pakolaisia Suomeen verrattuna. Me olemme paniikissa jo 15 000 pakolaisesta, kun esimerkiksi Saksaan odotetaan saapuvan tänä vuonna yli 800 000 sotaa pakoon lähtenyttä pakolaista. Ulkomaalaisten määrän kasvusta huolimatta Suomessa asuu muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna edelleen vähiten ulkomaalaisia, joten suuresti rakastamamme suomalainen kulttuuri tuskin ihan vielä tukahtuu monikulttuurisuuden alle.

Pakolaisvirta osui huonoimpaan mahdolliseen aikaan, sillä Suomi on lamassa. Viime vuosina olemme uutisista kuulleet, kuinka Suomi on ylivelkainen ja suuria menoleikkauksia on tehtävä joka suunnassa. Päivittäiset uutiset YT-neuvotteluista, irtisanomisista ja huonoista talousnäkymistä ovat saaneet meidät uskoon, että meillä ei ole varaa enää mihinkään. Ei ainakaan pakolaisiin.

On hyvin ymmärrettävää, etttä tälläisessä tilanteessa kokonaiskuva hieman hämärtyy. Kuitenkin maailmanlaajuisesti katsoen me suomalaiset olemme talousongelmistamme huolimatta todella niitä maailman hyväosaisia. Me olemme siellä aivan pienessä marginaalissa niiden joukossa, joilla menee tällä planeetalla hyvin. Suomen nimi nostetaan maailmalla esiin siinä vaiheessa, kun tarvitaan esimerkkiä siitä, miten asiat parhaiten voitaisiin toteuttaa. Oli kyse sitten ilmaisesta koulutusjärjestelmästä, ilmaisesta terveydenhuollosta tai ylipäänsä yhteiskunnan vähäosaisista huolehtimisesta, moni on valmis ylistämään Suomea johtavana esimerkkinä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa.

En tiedä, ehkäpä asiat ovat meillä Suomessakin pikkuhiljaa muuttumassa. Ainakin itsekkyys, kovat arvot ja tunteettomuus tuntuvat nyt nostavan päätään, mikä on laman aikana usein aika tavallista. Huoli omasta pärjäämisestä ajaa ohi muiden huolien. Tilanteeseen on olemassa erittäin osuva sanontakin: Oma napa lähinnä.
Mutta jos mietitään hieman siitä oman navan vierestä: Entäpä jos itse olisit samassa tilanteessa kuin pakolaiset? Kuinka moni meistä on itse kokenut sodan kauhut, pelännyt oman ja perheensä hengen puolesta päivittäin? Jättänyt taakseen kotimaansa ja kaiken mitä on siihen mennessä ehtinyt saada aikaan ja lähtenyt kohti tuntematonta?
Tiedän kyllä, että suureen pakolaisjoukkoon mahtuu myös ns. elintasopakolaisia ja oman edun tavoittelijoita, joilla ei ole mitään syytä pelätä henkensä puolesta. He näkevät tässä kenties hyvän mahdollisuuden parantaa omaa elintasoaan. Heistä pitää huolen turvapaikanhakuprosessi, joka käännyttää tälläiset henkilöt pois maasta.

Tulevaisuudessa pakolaisten määrä voi kasvaa vielä arvaamattomiin mittoihin. Nämä ihmiset pakenevat sotaa. Kuinka paljon ihmisiä lähtee liikkeelle siinä vaiheessa, kun ilmastonmuutos tekee jossain vaiheessa tehtävänsä ja ihmiset lähtevät matkaan ruoan ja veden perässä?
Eiköhän auteta nyt sen verran kuin rahkeemme riittävät, sillä koskaan ei voi tietää, milloin itse olemme avun tarpeessa. Sitä paitsi auttaminen on inhimillistä. Ihmisiähän me kaikki olemme, eikö vain? Vai pannanko rajat kiinni, suljetaan silmät pahalta maailmalta ja kuunnellaan sävelradiota?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi