Suomalainen vanhus ansaitsee tulla ymmärretyksi. Se kuulostaa itsestään selvältä vaatimukselta, mutta viime vuosina siitä on tullut yhä useammin keskustelun aihe. Hoivakodeista ja kotihoidosta on kantautunut huolestuttavia uutisia tilanteista, joissa työntekijän puutteellinen suomen kielen taito on johtanut väärinymmärryksiin, virheisiin ja jopa vaaratilanteisiin. Hoitajaliittojen kyselyissä suuri osa työntekijöistä kertoo havainneensa kielitaidon puutteista johtuvia riskejä potilas- ja asiakasturvallisuudelle.
Keskustelussa on kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan yhtä perustavanlaatuista kysymystä: miksi tilanteeseen on ylipäätään jouduttu?
Vastaus ei ole se, että suomalaiset olisivat yhtäkkiä menettäneet kiinnostuksensa hoiva-alaan. Pikemminkin ala on vuosien ajan kärsinyt ongelmista, jotka ovat tehneet siitä yhä vähemmän houkuttelevan. Työ on raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti. Vastuu on suuri, mutta moni kokee, ettei palkka tai työolot vastaa työn vaativuutta. Vuorotyö kuormittaa, henkilöstöä on liian vähän ja kiireestä on tullut monessa yksikössä pysyvä olotila. Ei ole ihme, että osa koulutetuista hoitajista vaihtaa alaa tai hakeutuu muihin tehtäviin.
Kun työntekijöitä ei löydy tarpeeksi kotimaasta, katse on kääntynyt ulkomaille. Kansainvälinen rekrytointi ei ole ongelma sinänsä. Päinvastoin, monet ulkomailta Suomeen muuttaneet hoitajat tekevät arvokasta työtä ja ovat tärkeä osa suomalaista hoivajärjestelmää. Ongelma syntyy silloin, jos työntekijä päästetään vastuullisiin tehtäviin ilman riittävää kielitaitoa.
Vanhustyössä kieli ei ole pelkkä lisäosaaminen. Se on työväline. Hoitajan täytyy ymmärtää lääkeohjeet, kirjata oikein, kommunikoida lääkäreiden kanssa sekä ennen kaikkea ymmärtää asiakkaan tarpeita ja oireita. Jos iäkäs ihminen kertoo kivusta, huimauksesta tai pahasta olosta, väärinymmärryksille ei saisi jäädä tilaa. Hoitajaliittojen selvitysten mukaan juuri lääkehoitoon, kirjaamiseen ja ohjeiden ymmärtämiseen liittyvät riskit korostuvat silloin, kun kielitaito ei ole riittävällä tasolla.
Erityisen huolestuttavaa on, jos työnantajat peittelevät ongelmia tai katsovat niitä läpi sormien. Kielitaitovaatimuksista ei saa tulla joustava kohta budjettipaineiden keskellä. Vastuu kuuluu viime kädessä työnantajalle, ei työntekijälle eikä asiakkaalle.
Ratkaisu ei ole ovien sulkeminen ulkomaisilta työntekijöiltä. Ratkaisu on tehdä hoiva-alasta sellainen, että suomalaiset haluavat siellä työskennellä, ja samalla varmistaa, että jokainen alalle tuleva työntekijä saa riittävän kielikoulutuksen ennen kuin hän kantaa vastuuta haavoittuvimmista ihmisistämme.
Kyse ei ole maahanmuutosta. Kyse on hoidon laadusta. Ja siitä, että jokaisella vanhuksella on oikeus tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja hoidetuksi turvallisesti. Se ei ole kohtuuton vaatimus. Se on vähintä, mitä voimme heille tarjota.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi