Pääkirjoitus 18.3.2022

Hybridivaikuttamista

Kiivaana vellovan Nato-keskustelun ohessa on useasti mainittu sana hybridivaikuttaminen. Monille kyseinen sana ei sano mitään, joten on syytä avata hieman termiä. Maanpuolustuksen Tuki ry:n sivuilla termiä on avattu ns. kansantajuisesti näin:
Hybridivaikuttamisessa yhdistyvät perinteiset ja uudet vaikuttamisen keinot. Siinä käytetään monenlaisia psykologisia, poliittisia, taloudellisia, teknisiä, humanitaarisia ja sotilaallisia keinoja. Tyypillistä hybridivaikuttamiselle on psykologinen vaikuttaminen avainhenkilöihin, sisäisten konfliktien ruokkiminen sekä informaatiovaikuttaminen. Informaatiovaikutttaminen voi sisältää mm. suoria kyberhyökkäyksiä tai propagandaksi luokiteltavan disinformaation eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavan tiedon levittämistä.

Hybridivaikuttamista ei tapahdu ainoastaan verkossa. Esimerkiksi sotilaallinen uhittelu sekä toistuvat ja tahalliset rajaloukkaukset sopivat termin alle. Hybridisodankäynnistä puhuttaessa on hyvä muistaa termin pitävän sisällään sekä aseellista että aseetonta sodankäyntiä. Hybridisodankäynnille on olennaista vaikea ennustettavuus ja perinteisten rajojen sumentaminen. Perinteisen sodankäynnin suhteen maa voi olla rauhantilassa, mutta samanaikaisesti siihen voi kohdistua merkittäviä hybridisodankäynnin menetelmiä esimerkiksi vaali- ja mielipidevaikuttamiseen liittyen.

Vaikka termi onkin aika uusi, ovat edellämainitut keinot monille varmasti jo tuttuja, jos on viime vuosina pyörinyt eri nettikeskusteluissa ja sosiaalisen median eri keskustelualustoilla. Venäjällä on omat isot trollitehtaansa, jotka liukuhihnalta tehtailevat valeuutisia ja silkkaa propagandaa luettavaksemme ja nyt jos koskaan onkin oltava todella tarkkana siinä mitä uutisia jakaa somessa eteenpäin. Korona jo osoitti sen, kuinka helposti ja nopeasti somessa valeuutiset ja väärät tiedot leviävät ja kuinka vaikea niitä on jälkikäteen enää kumota. Samalla eripura kansan keskuudessa kasvaa ja tähän Venäjä juuri pyrkii.

Venäjällä on huomattu Nato-kannatuksen nousu Suomessa jo yli 60 prosentin, joten suurena yllätyksenä ei tullut Venäjän viimeisin hybridivaikuttaminen. Kyseessä siis Venäjän suurlähetystön pyyntö, että Suomessa asuvat venäläiset ilmoittaisivat Venäjän kansalaisiin ja venäjää äidinkielenään puhuviin henkilöihin kohdistuvista oikeuksien rikkomisesta, syrjinnästä ja vihaan yllyttämisestä suoraan lähetystölle. Tällä on tarkoitus pelotella meitä suomalaisia, sillä Venäjä on tunnetusti perustellut hyökkäystään Ukrainaan maan venäläisen väestönosan väitetyllä sorrolla.
Se on nyt nähty, että kasakka todellakin ottaa kaiken mikä on heikosti kiinni ja mikä tahansa, vaikka keksitty syy, kelpaa sodan aloittamiseksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO