Löikö Mörkö sisään? No, kyllähän se Mörkö löi sisään ja kunnolla löikin. Kun katsoi ihmisten totaalista sekoamista jääkiekon MM-kullasta, niin aika kaukana oli se yleinen kuva viileistä ja totisista suomalaisista, jotka eivät juuri koskaan hymyile eivätkä pussaa. Riemu oli todellakin käsin kosketeltavissa. Lahdessakin LanuSpa oli ahkerassa käytössä ja tori täyttyi iloisista ihmisistä. Nyt, jos koskaan oli lupa irroitella ja niin taisivat kaikki tehdäkin.

Leijonien tarina on erityinen ja pysäyttävä tässä monimiljonääriurheilijoiden turruttamassa maailmassa. Leijonille ei ennustettu etukäteen minkäänlaista menestystä, koska muilla joukkueilla oli niin paljon NHL-pelaajia mukana joukkueessaan. Listattiin sitä montako NHL-ottelua joku on pelannut ja montako maalia on ison veden takana mätetty. Tärkeintä oli tietenkin se, paljonko he NHL:ssä tienaavat, koska urheilua mitataan nykyään aivan liikaa rahan kautta. Leijonat kuitenkin näyttivät täydellisesti sen, mitä on joukkuehenki. Pelattiin joukkueen eteen sataprosenttisesti. Kukaan ei ajatellut omia pisteitään tai sitä, että juuri minun tulisi erottua porukasta edukseen. Joukkue oli numero yksi ja kaikki pelaajat puhalsivat yhteen hiileen. Toki on muistettava se, että tänä päivänä suomalainen SM-liigapelaaja on ihan kaikilla mittareilla arvioituna hyvä laatupelaaja, joten ihan millään rupupelaajilla ei Suomikaan sentään operoinut, vaikka ne ”maailmantähdet” joukkueesta puuttuivatkin.

Joskus jääkiekko voi olla kokoaan suurempi ja voitolla voi olla isokin merkitys koko maalle. Tämä nähtiin varsinkin vuonna 1995, jolloin silloiset kiekkosankarit olivat nostamassa Suomea ylös lamasta. Tässä Leijonien MM-kullassa on mielestäni vähintäänkin mukiinmenevä opetus ihan meille kaikille. Vain ja ainoastaan yhteispelillä olemme kokoamme suurempia. Mitä enemmän riitelemme keskenämme, sitä hajanaisempi olemme kansana ja sitä vähemmän saamme aikaan. Leijonat opettivat meille sen, että on ihan OK toivoa, että myös kaveri siinä vieressä onnistuu parhaansa mukaan. Se ei ole keneltäkään pois. Yksilöä korostava minä-minä -kulttuuri ei aina tuo parasta tulosta, joten annetaan sen kaverinkin loistaa ja loistetaan yhdessä. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja tuloskin parempi.

Yksi juttu vielä, jota mietin suomalaisten juhlintaa katsoessa. Vielä pari viikkoa sitten Suomen lipun liehuttaminen tai leijonavaakunan käyttö olisi ollut joidenkin mielestä epäilyttävää yltiönationalismia, mutta Leijonien kultajuhla näytti sen, että Suomen lippu ja leijonavaakuna kuuluvat edelleen koko kansalle, niitä ei saa yksi poliittinen suuntaus itselleen omia. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa isänmaallisuutta, vaan Suomi ja isänmaa merkitsevät eri asioita eri ihmisille. Kunnioitetaan sitä, että olemme erilaisia ja yritetään tulla toimeen toistemme kanssa myös silloin kun Leijona ei ärjy tai Mörkö lyö sisään. Kiitos Leijonat!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aina näin keväisin omakotiyhdistystoiminta nostaa päätään, kun pitkän talven jälkeen porukalla järjestetään siivoustalkoita, kirpputoreja, yhteisiä reissuja tai lainaillaan työvälineitä keskenään. Lehtemme ilmestymisalueella on yksitoista toimivaa omakoti- tai asukasyhdistystä, jotka kaikki jossain määrin kärsivät osanottajapulasta. Vetäjiä yhdistyksiin on kohtalaisen vaikea saada ja moni yhdistys varmasti miettiikin näin keväisin, onko toimintaa järkevää jatkaa, kun kokouksissa istuvat samat naamat vuodesta toiseen. Pakko nostaa hattua korkealle niille, jotka vuodesta toiseen jaksavat pitää yllä alueensa omakotiyhdistystoimintaa. Verenvaihto ainakin silloin tällöin olisi kuitenkin suotavaa, jotta pitkän pätkän vastuuta kantaneetkin saisivat välillä hieman hengähtää.

Itse olen aina arvostanut omakotiyhdistystoimintaa, jossa toimitaan yhdessä koko asuinalueen hyväksi. Pienelle Petri-pojalle Korsipuistossa järjestetyt Elojuhlat olivat aikanaan kovasti odotettuja tapahtumia ja oli mukavaa kun naapurustossa järjestettiin kaikenlaista toimintaa hiihtokilpailuista lähtien. Mahdollisissa kiistatilanteissa on helpompaa saada oma ääni kuuluville nimenomaan yhdistyksen kautta. Esimerkiksi Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme vaikuttaa moniin asioihin ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Tänä päivänä tarvitsemme ns. kylähenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista enemmän kuin koskaan, sillä yhteiskunnassamme tuijotetaan jo aivan liikaa omaan napaan ja meitä suomalaisia ollaan kovaa vauhtia jakamassa tiukasti eri leireihin, milloin minkäkin asian tiimoilta. Netissä on helppo olla sosiaalinen, mutta eihän se korvaa millään muotoa oikeaa kontaktia toisten ihmisten kanssa. Ainainen kiire on huono, mutta myös paljon käytetty tekosyy. Kyllä aikaa löytyy myös yhdistyksen asioihin, jos vain halua löytyy.

Älä siis anna alueesi omakotiyhdistystoiminnan kuihtua, vaan lähde mukaan kokouksiin ja tapahtumiin kuuntelemaan, keskustelemaan ja tutustumaan naapurustosi ihmisiin. Voit yllättyä, kuinka mukavaa on puuhailla yhdessä yhteisten tavoitteiden puolesta ja tutustua uusiin ihmisiin asuinalueellasi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

P.S. Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin 5.5.2017, mutta koska asia on mielestäni tärkeä, niin uusinta sallittakoon?

Lahden kaupunki on päättänyt lähteä mukaan iittiläisen moottoriradan eli KymiRingin kehittämiseen osaomistajana. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 2 miljoonan euron pääomalainan äänestyksen jälkeen, joten Lahti Events ryhtyy tuottamaan KymiRingille MotoGP-kisoja sekä muita tapahtumia. Kaupunki pyrkii tällä varmistamaan, että radan toiminta tukeutuu vahvasti Lahden seudun majoitus- ja ravintolapalveluihin. KymiRingin päätapahtumaksi on kaavailtu ratamoottoripyöräilyn Moto-GP-kilpailuja, joiden on arvioitu vetävän paikalle jopa 100 000 katsojaa. Verrattuna vaikkapa Salpausselän kisoihin, puhutaan siis moninkertaisesta yleisömäärästä. Samalla KymiRingistä pyritään rakentamaan iso tapahtumakeskus, jossa mm. isot konsertit olisi mahdollista järjestää. Yksien GP-kilpailujen varaan rakentaminen olisikin silkkaa tyhmyyttä. Kouvola on lähempänä rataa kuin Lahti, mutta Kouvolan paukut eivät tällaiseen satsaukseen yksinkertaisesti riitä, joten tässä kohtaa Lahti on haistanut selkeästi bisneksen teon mahdollisuuden.

Ei satsaaminen KymiRingiin suinkaan ongelmatonta ole. Lahti pyrkii nyt jo kolmatta kertaa peräkkäin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi, mutta aikoo samalla osallistua moottoriurheiluradan rakentamiseen. Kieltämättä melkoinen ristiriita vai mitä? Radan kannattajat puhuvat kilpaa moottoriurheilun muuttumisesta vihreämmäksi ja yrittävät puhua mustaa valkoiseksi. Samaan aikaan hankkeen vastustajat kauhistelevat nopeaa suunnanmuutosta kaupungin arvoissa.  Vihreä ympäristöaate on sysätty syrjään raa’an bisneksen tieltä.

Tällä hetkellä Lahdella ei mene taloudellisesti niin vahvasti, että kannattaisi ainakaan yhden Euroopan vihreä Pääkaupunki -kilpailun vuoksi pyllistää mahdollisuudelle tehdä isoa bisnestä KymiRingillä. Esimerkiksi Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tulos uhkaa tammi-maaliskuun perusteella painua peräti 33 miljoonaa euroa miinukselle. Jostain Lahteen pitää repiä lisää rahaa, jotta peruspalvelut voidaan kaupunkilaisille taata jatkossakin.

On myös ihmetelty sitä, että hyvinvointiyhtymän pitää säästää 6 miljoonaa euroa samaan aikaan, kun Kymiringille hankitaan 2 miljoonan euron laina. Asiat eivät kuitenkaan suoraan kilpaile keskenään, sillä Hyvinvointiyhtymän tapauksessa kyseessä ovat säästöt, joita on pakko tehdä, jotta toiminta saadaan edes jollain tapaa kannattavaksi. KymiRing on vastaavasti investointi tulevaisuuteen ja näitä on yksinkertaisesti tehtävä, jottei kaupunki näivettyisi.

Tuottojen odotetaan olevan tulevaisuudessa sen verran suuria, että tässä tapauksessa on ymmärrettävää, että valtuusto heitti hetkeksi vihreän ajattelun romukoppaan ja ja valitsi rahan. Arveluttavaa eettisesti, mutta ymmärrettävää talouden kannalta. Tulevaisuus näyttää kuinka Lahden käy. Menettääkö Lahti lopullisesti uskottavuutensa ja vihreän maineensa, johon se on näyttävästi satsannut viime vuodet vai hurrataanko Lahdessa jatkossa moottoriurheilun puolesta kassan kilistessä hurjaa tahtia? Suurimmalle osalle kaupunkilaisista tärkeintä lienee se, että rahat riittävät peruspalveluiden tuottamiseen. Keinoista ja eettisyydestä viis.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Antti Rinne on käynnistänyt tällä viikolla hallitusneuvottelut, joihin ottavat osaa demarit, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja Rkp. Tiedossa on siis selkeä poliittinen suunnanmuutos verrattuna useamman vuoden oikeistohallitusten jälkeen. Nyt lähdetään tekemään enemmän vihervasemmistolaista politiikkaa. Mitä se sitten pitää sisällään selvinnee lähivuosina. Rinteen ja demareiden tärkeitä teemoja ovat mm. eriarvoisuuden vähentäminen, työllisyysasteen nostaminen, koulutukseen satsaaminen ja ilmastoasiat. Ja eiköhän tällekin hallitukselle ole luvassa sitä iänikuista sote-vääntöä vähintään omiksi tarpeiksi, niin kuin parille aikaisemmallekin hallitukselle. Haluaako joku lyödä vetoa siitä, saadaanko sote-uudistus maaliin tällä hallituskaudella?

Oikeistosiipi jätettiin tällä kertaa tylysti hiekkalaatikon ulkopuolelle leikkimään omia leikkejään, mikä on ollut ilmeisen kova pala etenkin kokoomukselle ja perussuomalaisille, hävisiväthän ne vaalien paalupaikan äärimmäisen niukasti. Äänimäärissä mitaten persut olisivat tarvinneet valtakunnallisesti vain noin 8000 ääntä enemmän ollakseen suurin puolue ja kokoomuskin olisi saavuttanut paalupaikan keräämällä noin 23 000 ääntä enemmän. Mielenkiintoista on myös nähdä minkälaista politiikkaa ja yhteistyötä kokoomus ja perussuomalaiset tekevät oppositiossa. Vaarana on se, että vihervasemmiston nyt ollessa vallassa, oikeistosiipi suuntautuu entistäkin enemmän oikealle erottuakseen enemmän hallituksen harjoittamasta politiikasta.

Monia on kummastuttanut keskustan pääseminen mukaan hallitukseen, vaikka vaaleissa puolue sai suurimman epäluottamuslauseen kansalta menettäen peräti 18 kansanedustajaa. On puhuttu jopa demokratian irvikuvasta ja vaalituloksen mitätöivästä koplauksesta, mutta kaiken kaikkiaan kyse on täysin normaalista politiikasta. Suomessa ei ole kolmen suurimman puolueen pakko muodostaa hallitusta, vaan se lankeaa aina vaalien suurimmalle puolueelle, joka nyt, tosin pienellä marginaalilla, oli demarit.
Täytyy muistaa, että muut puolueet, jotka mukana nyt hallituksessa ovat, olivat niitä vaalien voittajia. Ottamalla keskustan hallitukseen, demarit saa hallitukseen kivan apupuolueen, jonka kanssa ei ole odotettavisssa hirveitä vääntöjä. Demarit on nyt hallituksen selkeä ykköspuolue ja keskusta nöyrä apupoika suurtappionsa jälkeen. Sen sijaan kokoomuksen tai perussuomalaiset valitsemalla Rinne olisi tehnyt hallitustyöskentelystä itselleen todella vaikeaa, kun selkeää mandaattia ei olisi ollut oikeistopuolueisiin nähden. Saadakseen omia tavoitteitaan ja ajatuksiaan paremmin eteenpäin, on fiksua valita itselleen samanmielisiä yhteistyökumppaneita. Selvää on kuitenkin se, että kompromisseja joudutaan tekemään myös tällä hallituskokoonpanolla, vaikka näennäisesti puolueet samaan suuntaan katselevatkin.

Uudelle hallitukselle on perinteisesti keksitty kivoja hellittelynimiä. Rinne itse on puhunut uudesta punamullasta, tulevaisuuden tekijöistä ja tulevaisuushallituksesta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kutsui tulevaa hallitusta punavihreäksi kansanrintamaksi. Somessa hallitusta on jo ehditty kutsua mm. hillopurkki-, unelma- ja punajuurihallitukseksi. Nämä nimiehdotukset lienee tulleet sieltä eduskuntasalin oikeasta reunasta.

Ennakkokaavailuissa SDP on saamassa seitsemän, keskusta viisi, vihreät kolme, vasemmistoliitto kaksi ja RKP yhden ministerisalkun. Olisikohan yksi salkuista osumassa pitkästä aikaa Lahteen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kyllä ennen muinoin poliitikoilla oli paljon helpompaa. Omat varsin raflaavat ja jyrkätkin mielipiteensä pystyi tuomaan julki vaikkapa eduskunnan kuppilan kahvipöydässä vallan hyvin, ilman että piti pelätä niiden julkituloa mediassa. Riitti että piti suunsa supussa median edessä. Ne omat hölmöimmätkin sutkautukset pysyivät pienen piirin vitsinä. Nykymaailma on sen sijaan aika raaka paikka poliitikoille. Vanhoista synneistä jää helposti kiinni, varsinkin jos ne synnit ovat vanhoja blogikirjoituksia tai some-päivityksiä. Kas kummaa, kun jotain laittaa nettiin, niin niitä on erittäin vaikea saada sieltä pois. Tätä totuuttahan on ihmisille yritetty tuputtaa jo niin kauan kuin internet saapui meitä ilahduttamaan, mutta ei se vain tunnu menevän kovin hyvin perille sinne korvien väliin.

Viimeisimmät mediakohut on saatu aikaiseksi Jussi Halla-ahon vanhoista blogiteksteistä ja demareiden Hussein Al-Taeen somepäivityksistä. Halla-ahon tekstit ovat olleet esillä käytännössä kaikkien vaalien jälkeen, mutta edelleen ne jaksavat kiinnostaa. Mies ei blogiteksteistään ole erityisesti irtisanoutunut, on vain todennut muuttuneensa enemmän salonkikelpoisemmaksi ulosanniltaan. Ne, jotka eivät blogitekstien sisältöä tiedä, niin kerrottakoon, että niissä mies mm. pohtii ampuvansa homoseksuaalia päähän ja toivoo, että raiskatuksi joutuisivat ennen kaikkea punavihreävasemmistolaiset, jotka maahanmuuttajia eniten sympatiseeraavat. Eikä Halla-aholla erityistä syytä ole ollutkaan teksteistään irtisanoutua, sillä ne tuntuvat vain lisänneen hänen suosiotaan perussuomalaisten maahanmuuttokriittisenä ”Mestarina”.

Toisin on Al-Taeen kohdalla. Siinä missä Halla-aho julkaisi ajatuksiaan 2000-luvun alussa ovat Al-Taeen uusimmat pölhöt pävitykset vain noin viiden vuoden takaa. Niissä hän puhuu halventavasti homoseksuaaleista, somaleista, juutalaisista, saudeista ja sunnimuslimeista. Hän mm. rinnastaa Israelin valtion ja äärijärjestö Isisin ja puhuu saudeista lasten hyväksikäyttäjinä.

Al-Taeen piti olla demareiden uusi kultapoika, jolla on loistava poliitinen tulevaisuus. Nyt näyttää siltä, että Al-Taeen poliittinen tulevaisuus on vedetty vessanpöntöstä alas ja vetäjänä on mies itse. Se, että hän on salannut radikaalin menneisyytensä kaikilta onnistuneesti, myös omalta puolueeltaan, saattaa demarit todella kiusalliseen tilanteeseen.

Juuri Halla-ahon rasistiset blogikirjoitukset ovat olleet Antti Rinteen suurin syy olla ottamatta perussuomalaisia mukaan hallitukseen. Nyt sitten omasta pesästä löytyikin ihan oma pikku kotirasisti. Al-Taee on kyllä näyttävästi pyytänyt kirjoituksiaan anteeksi ja vannonut olevansa muuttunut mies, mikä onkin ymmärrettävää, sillä toisin kuin perussuomalaisten joukossa, demareiden riveistä tuskin saa kovin paljon sympatiaa ja kannatusta rasistisilla kirjoituksilla.

Itseäni hieman epäilyttää tällä hetkellä koko mies ja varmasti montaa muutakin, eihän kirjoituksista ole aikaa kuin viisi vuotta. Nykyisessä hektisessä ja nopeatempoisessa yhteiskunnassamme viisi vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, mutta sitä se ei ole. Al-Taee on ollut kirjoituksiensa aikaan noin 30 vuotias, ei siis mikään vihainen teinipoika, vaan ihan aikamies, jonka pitäisi kyllä ymmärtää ottaa vastuu kirjoituksistaan. Television A-studiossa mieheltä kysyttiin, löytyykö vielä jotain luurankoja kaapista. Sen verran kiertelevä ja kaarteleva oli Al-Taeen vastaus kysymykseen, että jään suurella mielenkiinnolla odottamaan seuraavia käänteitä herran poliittisella uralla, vaikkei se ura todellakaan kovin pitkältä tällä hetkellä vaikuta. Kyllä sieltä vielä jotain löytyy, uskokaa tai älkää…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi