Pääkirjoitus 9.8.2024

Jalkapallokentät vihdoinkin Patomäkeen?

Vuonna 2018 Patomäen jalkapallokentät heivattiin kehätien rakennusurakan tieltä. Kehätien urakoitsija Valtari-allianssi lupautui tekemään kentät uusiksi omalla kustannuksellaan, vaan toisin kävi. Elämme nyt vuotta 2024 eli kuusi vuotta on tiimalasissa valunut, eivätkä kentät ole valmiita vieläkään. Sadat lahtelaisjuniorit ovat turhaan odottaneet luvattuja pelikenttiä. Lupauksia on kyllä annettu, mutta niiden lunastamista edelleen odotellaan.

Viime viikolla saimme kuulla ilouutisen siitä, että kentät valmistuvat ensi kesäksi. Lahden kaupunki on tilannut kenttäurakan hyvinkääläiseltä infrarakennusyhtiöltä Tieluiskalta 330 000 euron hintaan. Siis mitä? Viulut maksaakin Lahden kaupunki omasta pussistaan, vaikka Väyläviraston kanssa oli sovittu, että Patomäen kenttäalueen ennallistamisesta huolehtii kehätien toteuttanut Valtari-allianssi, jossa kaupunki oli mukana vain tilaajan roolissa. Ilmeisesti kävi niin, ettei Valtari onnistunut tekemään jalkapallokenttiä? Savea oli kuulemma liikaa eikä nurmikaan oikein lähtenyt kasvamaan. Ilmeisesti riittävä peruste purkaa sopimus?

Hienoa, että kentät vihdoinkin toteutuvat, mutta suurta ihmetystä aiheuttaa se, että kaupunki nyt maksaakin kenttien tekemisen. Miten ihmeessä Valtari-allianssi on pääsyt vetkuttelemaan irti vastuusta? Kai Lahti lähettää kuitenkin koko laskun Väylävirastolle? Yksiselitteisesti kenttien rakentaminen oli nimenomaan Väyläviraston ja Valtari-allianssin vastuulla, ei kaupungin ja nyt Lahti kaivaa köyhää kuvettaan yli 300 000 eurolla. Uskomatonta, jos sellainen päätös on Lahdessa tehty, ettei Valtaria laiteta vastuuseen, vaan maksellaan koko rakennusurakka itse? Ja kuka tällaisen päätöksen on tehnyt? Samaan aikaan Lahdessa on säästetty mm. sammuttamalla katuvalot kesäksi ja etsitään kuumeisesti lisäsäästöjä joka puolelta. Lahdessa ollaan kuitenkin ilmeisen tyytyväisiä päätökseen, sillä ainakin kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Francis McCarron hykerteli tyytyväisenä, kun Lahti pääsee ihan itse maksamaan kentät, jotka Väyläviraston piti maksaa.

Urakoitsijoille tämä on tietenkin hyvä uutinen. Jos luvattu urakka ei onnistukaan, kuten Valtarille nyt kävi, niin ei hätää. Lahden kaupunki kyllä hoitaa kaikki kustannukset. Sattuuhan sitä, ettei hommat onnistu. Olen varma, että suurin osa lahtelaisista olisi vaatinut Väylävirastoa hoitamaan homman loppuun asti, maksoi mitä maksoi, koska vastuu kenttien rakentamisesta ja kustannuksista oli nimenomaan Väylävirastolla. Eihän vastuusta kiemurrella sillä perusteella, että urakka onkin isompi, vaikeampi ja kalliimpi, kuin aluksi uskottiin?

No, ilmeisesti Lahti päästi nyt Väyläviraston pälkähästä ja päätti maksaa itse kaiken. Ei ihme, että kaupungin talous on kuralla…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
ARKISTO