Vuosi: 2017

Tämän viikon keskiviikkona vietetiin Maailman ylikulutuspäivää. Mikään juhlan tai liputuksen aihe ylikulutuspäivä ei tietenkään ole, sillä tuona päivänä ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Näin siis jo elokuun toisena päivänä! Loppuvuoden elämmekin sitten velaksi, mikä on ympäristön kannalta kestämätöntä. Suurimmat syyt moiseen ylikulutukseen löytyvät ruoantuotannosta sekä liikenteen ja asumisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

Maailmalla tehdään paljon hyviä pieniä toimia kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, mutta jatkuva kulutuksen kasvu syö näiden toimien hyödyt. Erityisesti hiilijalanjälkeämme paisuttaa asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia, mikä on maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen. Myös ruoantuotannolla on osansa luonnonvarojen kestämättömässä käytössä. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon.

Meillä suomalaisilla ei ole tässä asiassa varaa jeesustella mihinkään suuntaan, sillä suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista laskennallisesti peräti neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Suomalaisten kansallinen ylikulutuspäivä oli jo 3. huhtikuuta. Jos kaikki kuluttaisivat suomalaisten tavoin, tarvittaisiin yli kolme maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla. Hyi meitä!

Mitä sitten tavallinen kaduntallaaja voi tehdä asian eteen? Ympäristön kannalta paras valinta olisi vaihtaa ainakin osa lihasta kasviksiin, sillä lihan, kananmunien ja maitotuotteiden tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten eläinperäisillä tuotteilla on lähes poikkeuksetta suuremmat ympäristövaikutukset kasviperäisiin tuotteisiin verrattuna. Myös kestävästi pyydetty tai viljelty kala on ympäristön näkökulmasta oiva vaihtoehto. Erityisen suositeltavia ovat kotimaiset lähivesien kalat. Jokainen voi vaikuttaa ylikulutukseen pohtimalla, miten asuu, liikkuu ja syö. Kuluttajien kannattaa suosia vastuullisesti tuotettua ruokaa sekä vähentää ruokahävikkiä sekä käyttää joukkoliikennettä tai vielä mielummin pyöräillä tai kävellä. Myös järeitä poliittisia päätöksiä ympäri maailman tarvitaan ympäristön suojelemiseksi.

On turha kuvitella, etteikö meidän suomalaisten kuluttaminen näkyisi globaalisti, sillä esimerkiksi suomalaisten ruoankulutukseen liittyvistä luonnon monimuotoisuusvaikutuksista yli 90 prosenttia syntyy ulkomailla. Kulutamme arjessamme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat usein peräisin paikoista, joissa paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta. Ylikulutuksen seuraukset näkyvät näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä. Mitäpä jos jokainen meistä yrittäisi jatkossa edes vähän miettiä omaa kulutustaan, sillä tämä tie ei pääty hyvin, merkit siitä ovat jo näkyvissä ympäri maailman.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Yleisin puheenaihe ja keskustelunavaus Suomessa on kuulemma sää. Milloin on liian kylmä ja milloin liian kuuma. Sataako liikaa vai liian vähän? Onko huomenna poutaa? Tällä hetkellä tuntuu, ettei kesä ole vielä oikein löytänyt tänne Pohjolan perukoille asti, vaikka eletään jo heinäkuun kynnyksellä. Eilen kävin saunomassa ja uimassa mökillä. Järviveden lämpö oli vaivaiset 17 astetta. Eipä tehnyt mieli harrastaa sen enempää vesileikkejä, vaan pikaisen kastautumisen jälkeen kiirehdin takaisin saunan ihaniin löylyihin lämmittelemään. Huh! Toivottavasti kohta säät lämpenevät tai monen kesäloma saa ikävän sivumaun huonosta kelistä.

Sää nousee usein keskusteluihin varsinkin silloin kun puhutaan kesälomasta. Oliko hyvät kelit? Kuinka kuuma siellä oli? Satoiko paljon? ovat ne ensimmäiset kysymykset, kun lomilta palataan työpaikkoihin. Ne jotka pitivät lomansa jo kesäkuussa eivät varsinaisesti päässeet nauttimaan kesän parhaista puolista, jos ei nyt sitten satu tykkäämään kylmästä viimasta ja vesi/räntäsateesta. Eihän loma nyt pelkästä säästä kiinni ole, mutta huono sää kyllä harmittaa etenkin niiden puolesta, joiden elanto on kiinni siitä, onko sateista ja kylmää vai aurinkoista ja lämmintä. Monet kesätapahtumat, kesäteatterit, lomakylät ja rockfestarit nimittäin satsaavat paljon aikaa, rahaa ja työpanosta siihen, että saisivat aikaan mukavan tapahtuman ihmisille. Heille hyvä sää on suorastaan elinehto.

Olen itse henkilökohtaisesti ollut muutaman kerran soittamassa sellaisilla festareilla, joissa vettä tuli kuin suoraan sieltä Esteri-tytön takapuolesta lämpötilan huidellessa kymmenen asteen tienoilla ja voitte uskoa, ettei paikalla ollut bändin lisäksi kuin muutama uskalikko sadeasuissaan. Tai kerran kun olimme Kuopion torilla esiintymässä heinäkuussa ja taivaalta tuli kananmunankokoisia rakeita. Kyllä silloin harmitti niiden ihmisten puolesta, jotka olivat saaneet aikaan upean tapahtuman ja kuitenkin tulos valui sadeveden mukana viemäristä alas.

Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se kyllä lämmittää allekirjoittaneen mieltä, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne hieman pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä onkin enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto.

Pidät käsissäsi Omalähiön kesälehteä, johon olemme keränneet teille ison kasan kesälomavinkkejä. On kesäteatteria, musiikkifestivaaleja, pienempiä ja isompia yleisötilaisuuksia, mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin jne. Toivottavasti jokainen löytää niistä itselleen mieluisan kesätapahtuman, jonne suunnistaa. Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Torstaina tai viimeistään perjantaina puoli Suomea ahtautuu autoihinsa ja matkaa juhannuksen viettoon. Kilometrien pituisissa jonoissa tuskaillaan jonon madaltamista hiljalleen eteenpäin ja mietitään, miksen tajunnut lähteä tänäkään vuonna ajoissa matkaan. Vie matka sitten mökille, vesille tai festareille, niin varmaa on kuitenkin se, että kaikki ovat matkassa juhlamielellä, onhan nyt juhannus, keskikesän juhla ja yötön yö. Suomalaisten megajuhla.
Nyt juhlitaan vaikka pakolla!

Mukaan autoon on perheen lisäksi pakattu suuri määrä grillattavia herkkuja, sillä grillaus jos mikä kuuluu tiiviisti suomalaisen kesään ja juhannukseen. Grilli on kuumana aamusta iltaan ja parhaimmillaan suomalainen grillaa vaikka koko yöttömän yön läpeensä. Ja juhannuksena syödään tietenkin ulkona, satoi tai paistoi. Useimmiten kyllä tuntuu satavan, mutta se ei suomalaista juhannusjuhlijaa haittaa, sillä ainahan voi ottaa hieman enemmän sitä ”sisäistä villapaitaa.”, jos lämpömittari näyttää lähelle nollaa. Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt, mutta vähäluminen.

Sisäisestä villapaidasta pääsemmekin sujuvasti toiseen olennaisesti juhannukseen liittyvään asiaan eli kuningas Alkoholiin. Alkoissa juhannus on joulun jälkeen vuoden toiseksi vilkkain sesonki myynnin kasvaessa arviolta 60 prosentilla. ”Palanpainikkkeeksi” ostetaan noin 140 prosenttia enemmän viinaa kuin normaalilla viikolla. Hauskanpito selvinpäin on teeskentelyä mongertaakin moni suomalainen juhannusjuhlija tuhannen humalassa.

Juhannuksella on Suomessa pitkät perinteet. Juhannusta vietettiin Suomessa alun perin ylijumala Ukon juhlana, sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Kokko, taiat ja muut perinteet ovatkin peräisin jo tuolta ajalta. Kokkojen on katsottu liittyvän satoisuuden sekä karjan ja ihmisten menestyksen tuottamiseen sekä pahan torjuntaan. Juhannuksena on tehty ja tehdään kai vieläkin runsaasti erilaisia juhannustaikoja. Tunnetuimpia ovat erilaiset lemmentaiat. Taioilla pyritään takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi. Juhannustaioista monet pitäisi tehdä alasti. Ei ehkä kannata, sillä tapahtuma saattaa tänä päivänä nopeasti päätyä sosiaaliseen mediaan videon kera.

Juhannus on rakkauden aikaa. Onhan tunnettua, että maaliskuussa niitetään juhannuksen suursatoa synnytyslaitoksilla ympäri maan, joten voisi kuvitella, että juhannustaioista juuri naimaonneen liittyvät taiat onnistuvat parhaiten. Joku kyynisempi voisi sanoa, että kyse ei ole niinkään rakkaudesta, vaan ainoastaan kännisten ihmisten unohtamasta ehkäisystä. Naimaonnea toki sekin, kenelle huonoa, kenelle hyvää. Monille juhannus onkin Fingerporin mainostama ”Panosta parisuhteeseen”-tyylinen käännekohta elämässä.

Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia entisaikojen pakanallisille juhannusöille. mm. aaveiden ajateltiin vaeltavan juhannusyössä. Mikään ei ole muuttunut vuosien varrella, sillä juhannus toden totta pitää sisällään kaikenlaisia outoja tapahtumia ja aaveita tänäkin päivänä. Useimmiten niiden selityksenä on kuitenkin alkoholin liikakäyttö. Viimeistään juhannussunnuntaina nähdään taas monta, kalpeina kun haamu liikkuvaa outoa ilmestystä keskuudessamme. Juhannussima on maistunut.

Hyvää juhannusta ja pysykää pinnalla!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Se joka väittää, että politiikan teko on Suomessa tylsää ja mielenkiinnotonta, sai vahvasti nenilleen tällä viikolla. Perussuomalaiset nimittäin järjestivät meille suomalaisille sellaisen näytöksen, jollaista ei vähään aikaan ole suomalaisella politiikan kentällä nähty.

Kaikki alkoi perussuomalaisten puoluekokouksesta, jossa puolueen äärioikeistoon kuuluvat ns. hallaaholaiset ”kaappasivat” vallan puolueessa. Puolueen kahtiajako oli kaikilla tiedossa jo etukäteen, mutta tapa, jolla hallaaholaiset vallan kaappasivat oli melko brutaali. Soinilaiset jyrättiin 6-0, kun puheenjohtajistoon valittiin pelkkiä hallaahon eli ”Mestarin” seuraajia. Kieltämättä itseänikin hieman hirvitti, kun katsoin uuden puheenjohtajiston rivistöä. Suunnaanmuutos oli selkeästi näkyvissä. Nimet Halla-Aho, Huhtasaari, Hakkarainen ja Eerola kyllä kertoivat puolueen tulevan suunnan millintarkasti. Maahanmuuton vastustaminen sekä EU-vastaisuus. Siinä pähkinänkuoressa Halla-Ahon ohjelma uusiutuneelle puolueelle. Kaappaus oli onnistunut 100 prosenttisesti ja puolueen isähahmo Timo Soini kannattajineen jyrätty tylysti maanrakoon.

Hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt Halla-Ahon perussuomalaisia. Tämä vaikutti jo etukäteen sovitulta toiminnalta, niin kokoomukselta kuin keskustaltakin. Haluttiin tehdä selkeä pesäero rasistisiin mielipiteisiin, joita hallaaholaiset ovat julkisuudessa toistuvasti esittäneet. Rasistiksi leimautuneita henkilöitä ei yksinkertaisesti haluttu hallitukseen mukaan. Jopa presidentti Niinistö otti yllättävän vahvasti kantaa persujen uuteen johtoon, tuoden esiin muutaman puheenjohtajan saamat tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tässä vaiheessa hallituksen ero näytti jo vahvasti todennäköiseltä vaihtoehdolta, kunnes viime hetkillä pöytään lyötiin Timo Soinin viimeinen ässä. Vanha puheenjohtaja halusi kyykyttää hallaaholaisia, jotka pari päivää sitten olivat heittäneet tylysti romukoppaan Soinin elämäntyön. Tuli Soinin viimeinen jytky, kosto Halla-Aholle. Samalla Soini tuli tehneeksi omia periaatteitaan vastoin, loikkaamalla pois perustamastaan puolueesta, mikä kertoo omaa tylyä kieltään niistä äärimmäistä keinoista, joita tässä operaatiossa käytettiin. Parikymmentä kansanedustajaa, mukanaan kaikki ministerit, erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä omaksi Uusi Vaihtoehto-nimiseksi ryhmäkseen ja kas, hallituskriisi oli yhtä nopeasti pyyhitty pois, kuin se oli syntynytkin.

Halla-Ahon pienempi perussuomalaisten ryhmä sysättiin oppositioon, joka onkin populistiseen retoriikkaan nojautuvalle ryhmälle parempi paikka harjoittaa politiikkaa ja nostaa kannatustaan. Hallituksessa kun on kannettava vastuu myös niistä ikävistä päätöksistä. Yleisesti ottaen voisi ajatella, että perussuomalaisten kahtiajaon siemen kylvettiin sinä päivänä, kun persut lähtivät mukaan hallitukseen ja vastuunkantoon.

Ei tarvinut olla suurikaan ennustaja nähdäkseen, että kunhan Soini luopuu perussuomalaisten puheenjohtajuudesta, puolue tulee jakaantumaan kahteen leiriin. Selvät merkit jakolinjoista kannattajien välillä olivat ilmassa. Se sen sijaan yllätti, että jako tuli näin nopeasti ja rajulla tavalla. Tällä hetkellä persu-leirissä on meneillään ”sisällissota”, jossa kannattajat etsivät omaa puoltaan solvauksien lennellessä leiristä toiseen. Ilmassa on paljon tunteita, eikä tappouhkauksiltakaan ole vältytty. Loikkareita on verrattu rintamakarkureihin, jotka tulisi teloittaa. Vastaavasti Uusi vaihtoehto-ryhmän jäsenet ovat tuoneet esiin vahvan äärioikeistolaisen ja rasistisen toiminnan hallaaholaisten taustalla. Natsi-vertauksiltakaan ei ole vältytty.

Toisaalla muut puolueet hykertelevät tyytyväisenä, sillä yksi päävastustajista on juuri puolittanut jäljellä olevan suosionsa. Yhden vahvan puolueen paikalla on nyt kaksi epävarmaa ja pientä ryhmää. On mielenkintoista seurata mitä jatkossa tulee tapahtumaan, sillä voitte olla varmoja, ettei tämä vielä ollut tässä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tämän viikon yksi suurimmista puheenaiheista on ollut poliisien some-käyttäytyminen. Kävi nimittäin niin, että poliisien sisäinen, suljettu keskusteluryhmä facebookissa vuoti julkisuuteen. Suurin kohu nousi siitä, että ryhmän keskusteluissa monet poliisit olivat pilkanneet turvapaikanhakijoita tai tummaihoisia sekä jakaneet vihasivustojen linkkejä innostunein kommentein. Eli kyse oli avoimesti rasistisesta käytöksestä. Mistään ihan pienestä keskusteluryhmästä ei ole kysymys, sillä ryhmään kuuluu noin 2 800 poliisia, entisiä tai nykyisiä, joista kovinkaan moni ei ollut puuttunut asiattomiin kommentteihin.

Asian tekee kiusalliseksi etenkin se tosiseikka, että poliisi on jo pitkään toitottanut mediassa nollatoleranssia rasismin suhteen. Kuinka voidaan vaatia kansalaisilta nollatoleranssia, jos sitä ei edes poliisi itse pysty pitämään? Hieman sama, jos poliisit omasta mielestään voisivat ajaa autoa kännissä, kunhan eivät vaan jää kiinni. Poliisihallitus onkin päättänyt, että kaikkien poliisien on jatkossa osallistuttava koulutukseen, jossa käydään läpi käytöstapoja sosiaalisessa mediassa. Hyvä, jos tästä jotain opittiin.

On selvää, että some-käyttäytyminen vaatii opettelua meiltä kaikilta. Nythän on käynyt niin, että ne työpaikan härskit ja kieli poskessa-tyyliset kahvipöytäkeskustelut ovat sellaisenaan siirtyneet suoraan sosiaaliseen mediaan ja ikävä kyllä täysin suodattamattomina. Vaikka kyseessä olikin suljettu keskusteluryhmä, on tyhmää olettaa, etteivät keskustelut voi sieltäkin vuotaa. Näinhän on käynyt muillekin ns. sisäpiirikeskusteluille viime aikoina.

Näyttää vahvasti siltä, että monella on vaikeuksia tajuta yksityisen ja julkisen minän eroa sosiaalisessa mediassa. Moni on selitellyt noloja viestejään sillä, että viestit on lähetetty yksityishenkilönä. Useimmiten eroa ei ole, sillä henkilö ja hänen viestinsä sosiaalisessa mediassa liitetään siihen mitä hän tekee työkseen. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä tuskin voi twiitata ”Sipilän Juha Kempeleeltä tässä”-tyylisesti ilman sitä ulottuvuutta, että nyt puhuu maamme pääministeri.

Sama asia poliisien kanssa, tosin hieman pienemmässä mittakaavassa. Poliisi on poliisi myös vapaa-aikana ja jonkinlaista harkintaa täytyy käyttää, ennen kuin lähtee siirtämään roiseja kahvipöytätarinoitaan näppäimistölle. Jonkinlainen suodatin pitäisi olla viimeistään siinä vaiheessa, kun painaa etusormellaan enter-näppäintä. On toki ymmärrettävää, että poliisi näkee työssään kaikenlaista. Työ on fyysisesti ja henkisesti kovaa. Turvapaikanhakijat varmasti työllistävät poliisia paljon ja silloin on helppo purkaa turhautuneisuuttaan kavereilleen, mutta ei netissä, kiitos!

Itse haluaisin jatkossakin uskoa ja luottaa poliisin tasapuoliseen toimintaan. Ikävä kyllä tämä kohu on jälleen kerran hyvää polttoainetta rasistipiireille, jotka saavat tästä oikeutuksen omille rasistisille jutuilleen. Kyllähän minäkin voin, kun poliisikin niin tekee. Auktoriteettien kunnioittaminen ei ole tämän päivän juttu. Niinpä poliisi potkiikin rankasti omaan nilkkaansa näillä kohuilla. Aarnion salamyhkäiset diilit kaiversivat jo ihan tarpeeksi poliisin uskottavuutta, lisää ei enää tarvita.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eräs lahtelaislähtöinen räppäri julkaisi muutama vuosi sitten itseriittoisen kappaleen nimeltä ”Kuka muu muka?” Näillä samoilla sanoilla voitaisiin käydä keskustelua myös vuoden 2018 alussa pidettävistä presidentinvaaleista. Varsinkin nyt, kun istuva presidentti Sauli Niinistö ilmoitti lähtevänsä hakemaan toista kauttaan. Niinistö on vaalien ylivoimainen suosikki ja on todella vaikea nähdä ketään tosissaan haastamassa häntä.

Kysymys kuuluukin; uskovatko muut ehdokkaat edes itse pärjäävänsä Niinistölle? Keskustan Matti Vanhanen, vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen ovat toistaiseksi ilmoittautuneet mukaan kisaan. Todennäköisesti perussuomalaiset heittävät kisaan vielä Timo Soinin, Rkp Linus Thorvaldsin ja kristilliset Sari Essayahin tai Päivi Räsäsen. Demarit olisivat haluneet kisaan mukaan Jutta Urpilaisen, mutta tämän kieltäydyttyä ehdokkuudesta, kisaan ilmoitetaan todennäköisesti Eero Heinäluoma. Nämä vaalit on pedattu Niinistölle, joten muiden ehdokkaiden katseet ovat tosiasiassa jo vuoden 2024 vaaleissa, joissa Niinistö ei enää ole mukana.

Ainoa yllättävä asia tässä Niinistön ehdokkuudessa oli se, ettei hän lähde vaaleihin entisen puolueensa kokoomuksen ehdokkaana. Niinistö haluaa profiloitua nimenomaan koko kansan presidentiksi ja sen vuoksi hän haluaa taakseen laaja-alaisen, puolueista riippumattoman valitsijayhdistyksen. Paavo Lipponen ehti kommentoimaan Niinistön ratkaisua jo kekkosmaiseksi. Lausunnon takana lienee kuitenkin enemmän Lipposen tuskastuminen siihen, että oma puolue ei uskottavaa ehdokasta kisaan löydä. Sen sijaan allekirjoittaneen mielestäni tämä on loistava ratkaisu. Niinistö kun on mielipidemittausten perusteella erittäin suosittu presidentti ja nimenomaan juuri yli puoluerajojen. Niinistöstä tulee itselleni mieleen hyvin vahvasti hiljattain edesmennyt Mauno Koivisto. Miesten harkitsevaisessa olemuksessa on paljon samaa. Molempia yhdistää itsenäinen, puolueista riippumaton ajattelu sekä johtaminen arvojen kautta.

Ei Niinistökään ole aina ollut yhtä suosittu. Jotkut saattavat vielä muistaa 90-luvun Sauli Niinistön, valtionvarainministerin, jonka luonnehdittiin olevan kiukutteleva, rahanahne kokoomusjuristi. Niinistö oli tekemässä kipeitä leikkauksia talouteen lamavuosien jälkeen, eikä hän todellakaan ollut silloin Suomen suosituimpien poliitikkojen joukossa, päinvastoin. Ikä ja elämänkokemus ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja siloitelleet Niinistön pahimmat särmät. Voin hyvin kuvitella, että ensimmäisen vaimon kuolema liikenneonnettomuudessa ja oma täpärä pelastuminen tsunamista ovat muokanneet Niinistön ajatus- ja arvomaailmaa aika paljon inhimmillisempään suuntaan. Eikä voida poissulkea myöskään nykyisen puolison, Jenni Haukion positiivista vaikutusta presidenttimme maailmankuvaan. Millään muulla ei voi selittää sitä, että entinen riistoporvariksikin mainittu mies tänä päivänä arvostelee yritysjohtajia liiallisesta ahneudesta.

Niinistö onkin presidenttinä ottanut paikkansa suomalaisten unilukkarina ja keskustelun herättäjänä, sillä sisäpolitiikkaan presidentti ei muulla tavoin voi vaikuttaa. Tuulisina aikoina on hyvä, että meillä on osaava presidentti. Niinistö on ihan hyvä vaihtoehto siihen hommaan myös vuosille 2018-2024. Kuka muu muka?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden perinteikäs jalkapallostadion Kisapuisto on kaukana loistonsa ajoista. Suunnitelmia Kisapuiston kuntoon laittamiseksi on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta kaikki ovat jääneet torsoiksi. Jotain on sentään saatu aikaan. Aurinkokatsomo on uusittu ja valaistus on laitettu kuntoon. Viimeisin parannus, tai toisten mielestä pyhäinhäväistys, on tuliterä tekonurmi, joka valmistuu heinäkuuksi. Pelaamaan Kisapuistossa ei silti tänä kesänä päästä, sillä Ranta-Kartanon rakennustyöt jatkuvat vielä pitkään.

Kisapuisto on lahtelaisen jalkapalloilun koti. Lahdessa on kovasti vuosien varrella yritetty tehdä hiihtostadionista FC Lahden kotia siinä onnistumatta. Hiihtostadion on nimensä mukaisesti rakennettu hiihtokisoja varten, jossa tehtävässä se onkin maailman paras. Jalkapallon seuraamiseen paikka on kolkko ja minkäänlaista tunnelmaa ei muutaman tuhannen katsojan määrillä siellä aikaan saa. Katsojat mielivätkin Kisapuiston nostalgisen lämpimään ja tiiviiseen tunnelmaan, jossa peli ja pelaajat ovat lähellä. Toisin sanoen, peli on aistittavissa kaikilla aisteilla. Tälläkin kaudella on nähty, kuinka kauden alut ja loput kärsivät siitä, että hiihtostadionin nurmi ei vastaa Veikkausliigan vaatimuksia. Joka kevät ja loppusyksy Lahti pelaa kotipelinsä perunapellolla, jota leikkisästi kutsunkin nimellä San Berunabelto, Veikkausliigan surkein pelialusta.

Lahden Urheiluhalliyhdistys teki syksyllä 2015 tarjouksen toteuttaa Kisapuiston uusi stadion elinkaarimallilla 5 miljoonan euron hinnalla. Kaupungille tämä ei kelvannut. Suunnitelma oli kuulemma yltiöoptimistinen. Vastineeksi kaupungin tilakeskus laati oman hankesuunnitelmansa, jossa kustannukset kohosivat yli 10 miljoonan euron. ”Yllättäen” tämäkään suunnitelma ei läpi mennyt. Viimeisin, päivitetty suunnitelma tuli tällä viikolla. Suunnitelmasta oli karsittu oikeastaan kaikki olennaisesti tärkeä pois. FC Lahden Jussi Lumio totesikin, että päivitetty hankesuunnitelma ei vastaa nykyajan vaatimuksia ja sellaisenaan ei stadionia kannata edes rakentaa

Jalkapalloväkeä on arvosteltu siitä, ettei se ole esitellyt ensimmäistäkään yksityistä rahoittajaa stadionhankkeelle. Jalkapallolobbarit vastaavatkin, että ensin on saatava päätös rakentamisesta, jossa on selkeä suunnitelma ja kustannusarvio, ennen kuin rahoittajia voidaan pyytää mukaan. Mikä yritys on niin hölmö, että lähtee mukaan prosessiin tietämättä mikä on odotettavissa oleva lopputulos ja lopullinen hinta? Jos Kisapuiston stadion jää pelkästään kaupungin hankkeeksi, on selvää, ettei se tule vastaamaan nykyajan tarpeita, vaan saamme taas jonkinlaisen riisutun mallin matkakeskuksen tapaan, joka ei palvele käyttäjiä siten kuin sen pitäisi. Eräänlainen lahtelainen light-versio stadionista siis.

Seinäjoelle ja Vaasaan saatiin viime vuonna uudet, upeat jalkapallostadionit. Varsinkin Seinäjoella stadionia on hyödynnetty myös konserttien ja erilaisten muiden tapahtumien pitopaikkana. Näin voitaisiin tehdä myös Lahdessa, sillä kaupungin sijainti on maantieteellisesti niin hyvä, että stadionille olisi kohtalaisen helppo saada houkuteltua artisteja, jotka vetäisivät pienen stadionin täyteen. Tärkeintä stadionin rakentaminen olisi kuitenkin tuhansille lahtelaisille pelaajille sekä katsojille, jotka ansaitsevat Lahteen nykyaikaiset olosuhteet jalkapalloiluun ja sen katsomiseen. Muuten käy niin, että ennemmin tai myöhemmin saamme hyvästellä lahtelaisen pääsarjajalkapalloilun.

Lahden kaupungin ja jalkapalloväen tulisikin nyt pikaisesti istahtaa saman pöydän ääreen ja päättää millä pelimerkeillä stadionhanketta lähdetään viemään eteenpäin, sillä projekti on ollut jo aivan liian kauan lähtöruudussa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kuntavaalien jälkeen Lahdessa on jatkettu neuvotteluja kaupunginhallituksen koostumuksesta sekä tietenkin puolueille tärkeistä puheenjohtajuuksista. Lahden suurimpana puolueena SDP olisi halutessaan saanut kaikkien lautakuntien ja yhtiöiden hallitusten puheenjohtajuudet. Demarit kuitenkin yllättivät, eivätkä lähteneet ulosmittaamaan vaalivoittoaan kokoomuksen kustannuksella. Esimerkiksi yhtiöiden paikat jaettiin lähes tasan demareiden ja kokoomuksen kesken. Tällä tavalla demarit pelasivat itselleen selkänojaa neljän vuoden päähän seuraaviin kuntavaaleihin, sillä jos silloin demarit kokevat tappion kokoomukselle, on enemmän kuin odotettavaa, ettei kokoomuskaan ala voittoaan täysmittaisena realisoimaan, vaan jatkaa konsensuksen tiellä.

Kaikki puolueet allekirjoittivat myös yhteisen valtuustosopimuksen, jota voitaneen pitää eräänlaisena ”hallitusohjelmana” tulevalle neljävuotiskaudelle. Sopimuksessa mainitaan mm. kaupungin houkuttelevuuden ja elinvoiman kasvattaminen, talouden tasapaino ja velkaantumisen hillitseminen sekä hallinnon virtaviivaistaminen. Myös poliittista johtamista luvataan kehittää. Valtuustosopimuksen toteutumista arvioidaan vuosittain. Valtuustopuolueet sitoutuivat myös siihen, etteivät ne levitä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä lietsovia näkemyksiä mitään ihmisryhmää kohtaan. Valtuustosopimuksen allekirjoittivat kaikki valtuustoryhmät Pro Lahtea lukuun ottamatta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan viittaa on soviteltu demareiden Pekka Komulle ja Sirkku Hildénille. Demarit jatkoivat tässäkin asiassa konsensushengessä ja niinpä Lahdessa tullaankin näkemään melko harvinainen näky, jaettu puheenjohtajuus. Puheenjohtajan tehtävä jaetaan kahdeksi vuodeksi kummallekin. Ensimmäiset kaksi vuotta puheenjohtajana toimii Komu, tämän jälkeen tehtävä vaihtuu Hildénille. Muut puolueet hyväksyivät demareiden ratkaisun puolueen sisäisenä asiana. Pro Lahti-ryhmä oli tässäkin asiassa omalla linjallaan, kun Aaltonen rempseään tapaansa ilmaisi päätöksen olevan täysi vitsi, jossa ei kunnioiteta lainkaan vaalitulosta.

Luottamustehtäviä siis jaetaan kovaa vauhtia, mutta yksi ryhmä on pois tästä jaosta. Pro Lahdelle ei ole luvassa kahden valtuustopaikan lisäksi luottamustehtäviä. Ryhmän vetäjää, Kalle Aaltosta se ei kuitenkaan haittaa, sillä mieshän on haastattelussa ilmoittanut lautakuntien olevan pelkkiä kokouspalkkioautomaatteja ja kahvikerhoja. Itse voisin kuvitella, että Pro Lahden olisi helpompi viedä omaa agendaansa eteenpäin tekemällä lautakunnissa hyvää yhteistyötä muiden ryhmien kanssa. Onhan politiikka hyvin pitkälti yhteistyötä ja parhaiden kompromissien löytämistä yhdessä, ei yksin sooloillen.

Työsarkaa uudelle valtuustolle joka tapauksessa riittää. Lahden tulos oli viime vuonna 10 miljoonaa euroa miinuksella. Lähitulevaisuus pitää sisällään paljon isoja koulu- ja päiväkoti-investointeja ja kaupunginsairaalan remontin, joiden jälkeen vielä kehätiehenkin pitäisi rahaa löytyä kymmeniä miljoonia. Helppoja ratkaisuja ei näköpiirissä ole ja nyt kaivataankin todellista johtajuutta ja rohkeita päätöksiä, jotta Lahdessa saadaan nokka nostettua vedenpinnan yläpuolelle. Pitkään emme pinnan alla voi olla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Meille suomalaisille toukokuu merkitsee kolmea asiaa:
Numero 1: Kevät koittaa! Säät lämpenevät, luonto herää, suomalaiset heräävät, kylmä talvi on ohi.
Numero 2: Suomi voittaa kultaa jääkiekon MM-kisoissa.
Numero 3: Suomi voittaa Euroviisut.

Tutkitaanpa hieman missä aikataulussa edellämainituissa asioissa edetään. Ensimmäiseksi käydään käsiksi säähän. Keskiviikkona Pekka Pouta kertoi televisiossa sääennustuksen loppuviikolle. Nauruksi meni koko sääennustus, eikä ihme, sillä sää muistuttaa enemmän joulukuuta kuin toukokuuta. Vappuaattonakin Lahdessa oli enemmän lunta kuin jouluna.
Joka päivä pitää miettiä, vaihtaisinko talvirenkaat autoon takaisin. Pipoa ja hanskoja olen kuljetttanut varaston ja vaatekaapin väliä jo pari viikkoa. Tarvitaanko niitä vai ei? Yleensä on tarvittu. Toukokuussa pitäisi olla edes etäisesti kesää muistuttava keli, mutta kun ei ole. Ilmastonmuutos toimii näköjään ihan väärään suuntaan vai pitäisiköhän tästäkin syyttää Sipilän hallitusta tai Trumpia? Jotain kieroa ne ovat varmasti tehneet, kun keväästä ei ole tietoakaan. Joku on ollut nähtävästi ilkeä neiti Keväälle.

Entäpä sitten jääkiekko? Saisiko jääkiekon puolelta vähän iloista kevätmieltä puseroon? Joko kultavouhotus on huipussaan? No, ei varsinaisesti, sillä jatkoon pääsy alkulohkosta alkaa näyttää enemmän selviytymistaistelulta kuin riemumarssilta finaaliin.
Suomalaisten mieleen on ollut erityisesti hienosti taisteltu, vain neljän maalin tappio aina niin kovalle kiekkomaalle Ranskalle. Tsekkejä vastaan menetettiin kolmen maalin johto. Onneksi sentään Valko-Venäjä ja Slovenia voitettiin, niukasti tosin. Loput ns. huonommista maista (Sveitsi & Norja) olisi syytä voittaa tai sitten koittaakin sellainen takatalvi suomalaisessa sielunmaisemassa, että toukokuinen sää vaikuttaa helteeltä sen rinnalla.

No, vielä ne Euroviisut. Ne olivatkin perinteisesti tänä vuonna nopeasti ohi, kun sinänsä ihan kaunis kappale jäi ilman ymmärrystä muualla Euroopassa ja Suomi ilman finaalipaikkaa. Tosin perinteisesti Suomi ehti mediassa paistatella kisan ennakkosuosikkina ja Eurooppa tuntuikin jälleen kerran olevan polvillaan Suomen viisun edessä. Jotain kummallista tuomaripeliä ja vilunkia oli taas ilmassa sanon minä. Olisikohan Norma Johnin pitänyt vetää hirviömaskit naamalleen?

Kyllä se nyt vain niin on, että meitä suomalaisia taas koetellaan tänä keväänä. Mikään ei nyt tunnu menevän putkeen. Ei kesää, ei euroviisuvoittoa, ei MM-kultaa, ainoastaan kylmää kyytiä tarjolla härmäläisille joka suunnalla.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ei kannata kuitenkaan vaipua epätoivoon, sillä suurella todennäköisyydellä se kesä sieltä vielä saapuu tänne Härmänkin perukoille ja aurinko paistaa lopulta sinne suomalaiseen risukasaan. Ehkäpä pärjäämme sitten ensi kevään lätkäkisoissa ja euroviisuissa? Eli reippaasti leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä. Valoa näkyy jo tunnelin päässä, ellei se sitten satu olemaan vastaantuleva juna.

Kuten presidentti Koivisto asian jämptisti aikoinaan ilmaisi: Kyllä se siitä!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aina näin keväisin omakotiyhdistystoiminta nostaa päätään, kun pitkän talven jälkeen porukalla järjestetään siivoustalkoita, kirpputoreja, yhteisiä reissuja tai lainaillaan työvälineitä keskenään. Lehtemme ilmestymisalueella on yhdeksän toimivaa omakoti- tai asukasyhdistystä, jotka kaikki jossain määrin kärsivät osanottajapulasta. Vetäjiä yhdistyksiin on kohtalaisen vaikea saada ja moni yhdistys varmasti miettiikin näin keväisin, onko toimintaa järkevää jatkaa, kun kokouksissa istuvat samat naamat vuodesta toiseen. Pakko nostaa hattua korkealle niille, jotka vuodesta toiseen jaksavat pitää yllä alueensa omakotiyhdistystoimintaa. Verenvaihto ainakin silloin tällöin olisi kuitenkin suotavaa, jotta pitkän pätkän vastuuta kantaneetkin saisivat välillä hieman hengähtää.

Itse olen aina arvostanut omakotiyhdistystoimintaa, jossa toimitaan yhdessä koko asuinalueen hyväksi. Pienelle Petri-pojalle Korsipuistossa järjestetyt Elojuhlat olivat aikanaan kovasti odotettuja tapahtumia ja oli mukavaa kun naapurustossa järjestettiin kaikenlaista toimintaa hiihtokilpailuista lähtien. Mahdollisissa kiistatilanteissa on helpompaa saada oma ääni kuuluville nimenomaan yhdistyksen kautta. Esimerkiksi Lahden kaupunki voi helposti niputtaa yksittäiset valitukset/ehdotukset yksittäistapauksiksi ja olla huomioimatta niitä, mutta joukossa on sentään vielä voimaa. Yhdessä voimme vaikuttaa moniin asioihin ja yhdessä voimme tehdä omasta asuinalueestamme paremman ja viihtyisämmän paikan elää.

Tänä päivänä tarvitsemme ns. kylähenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista enemmän kuin koskaan, sillä yhteiskunnassamme tuijotetaan jo aivan liikaa omaan napaan ja meitä suomalaisia ollaan kovaa vauhtia jakamassa tiukasti eri leireihin, milloin minkäkin asian tiimoilta. Netissä on helppo olla sosiaalinen, mutta eihän se korvaa millään muotoa oikeaa kontaktia toisten ihmisten kanssa. Ainainen kiire on huono, mutta myös paljon käytetty tekosyy. Kyllä aikaa löytyy myös yhdistyksen asioihin, jos vain halua löytyy.

Älä siis anna alueesi omakotiyhdistystoiminnan kuihtua, vaan lähde mukaan kokouksiin ja tapahtumiin kuuntelemaan, keskustelemaan ja tutustumaan naapurustosi ihmisiin. Voit yllättyä, kuinka mukavaa on puuhailla yhdessä yhteisten tavoitteiden puolesta ja tutustua uusiin ihmisiin asuinalueellasi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi