Viikoilla 47-48 järjestetään Lahdessa viisi alueellista yleisötilaisuutta, joissa esitellään Lahden vuoden 2025 yleiskaavan vaikutusten arviointia ja yleiskaavaehdotuksen valmistelua.
Etelälahtelaisilla on tilaisuus tuoda julki näkemyksensä siitä, millaiseen suuntaan he haluavat kotikaupunkiaan kehitettävän ensi maanantaina ( 28.11. klo 17.30) Launeen koululla järjestettävässä tilaisuudessa.
Koko vision päätavoitteena on, että vuonna 2025 Lahti on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki, jonka strategiset päämäärät ovat:
A. Lahti on kasvava ja kilpailukykyinen
B. Lahti on kestävän kehityksen edelläkävijä ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki
C. Kaupunki turvaa edellytykset asukkaiden hyvinvoinnille keskittymällä ydintehtäviin
D. Kaupunkikonserni on uudistumiskykyinen, tehokas ja toimii ympäristölähtöisesti
E. Kaupungin talous on tasapainossa pitkällä aikavälillä
F. Kaupunki on haluttu työnantaja, jolla on osaava ja kehityshaluinen henkilösto
Käytännössähän yleiskaavassa lyödään lukkoon mm. sellaiset paljon keskustelua aiheuttaneet aiheet kuin kevyttä liikennettä suosiva keskusta sekä sen kävelyalueet. Jonnekin pitäisi 20 000 uutta asukasta saada survottua ja samalla vähentää tuntuvasti päästöjä, unohtamatta kuitenkaan viihtyvyyttä.
Meitä etelälahtelaisia varmasti eniten kiinnostaa tietää, missä mennään eteläisen ohitien suunnittelussa. Vieläkö on mahdollista vaikuttaa linjaukseen, jolla ohitie tulee halkomaan Etelä-Lahden kahtia vai olisiko mahdollista toteuttaa halvempi Renkomäen vaihtoehto, joka tässä taloudellisessa kaaoksessa tuntuisi myös taloudellisesti järkevämmältä ratkaisulta.
Mitä tämä kaikki sanahelinä strategioista ja visioista sitten lopulta pitää sisällään, selviää varmastikin ensi maanantaina Launeen koululla.
Tule mukaan keskusteluun, sillä nyt on aika vaikuttaa oman elinympäristönsä tulevaisuuteen.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Liikenneministeri Kyllönen on toiminnan nainen. Kun hän sanoo, että kaikkia tiehankkeita ja -linjauksia ja niiden kustannuksia pitää tässä taloudellisessa tilanteessa tutkia uudelleen, niin hän todellakin tarkoittaa sitä. Viime viikolla putkahti julkisuuteen ns. ”Kyllösen giljotiini”, jossa kahdeksasta isosta tiehankkeesta pyritään säästämään peräti miljardi euroa.
Yksi näistä tiehankkeista on VT12 Lahden eteläinen ohitie. Näinköhän Launeen omakotiyhdistyksen ja Salpausselän luonnonystävien vuosien väsymätön taistelu Launeen kallista ja järjetöntä linjausta vastaan vihdoinkin tuottaa tulosta ja tie siirretään kulkemaan Renkomäkeen eli siellä mistä tiestä on vähiten haittaa ihmisille ja missä se on mahdollista toteuttaa selkeästi halvemmalla ilman kalliita tunneliratkaisuja? Ainakin ministeri Kyllönen on ollut aidosti kiinnostunut Renkomäen halvemmasta vaihtoehdosta, joten en ihmettelisi, jos tämä olisi yksi tekijä eteläisen ohitien säästölistalle nostamisen takana. Lahtelaiset päättäjät pitävät tietenkin kovakalloisesti kiinni vielä Launeen linjauksesta ja ihmettelevät miten tie voidaan rakentaa keskelle Launetta ilman kalliita tunneleita ja suojauksia. Minäpä kerron. Ei millään tavalla.
Ihmettelen suuresti, jos tämä Kyllösen giljotiini ei herätä lahtelaisia päättäjiä tutkimaan vihdoin ja viimein Renkomäen vaihtoehtoa, koska uuden ohitien tarve on kuitenkin olemassa. Aikaa uudelleensuunnitteluun kyllä on, jos vain tahtoa löytyy, sillä ohitie on suunnitelmissa vasta vuosille 2016-2022
Renkomäen linjaus ehdittiin aikoinaan äänestää kolme kertaa valtuustossa oikeaksi linjaukseksi, mutta poliittisella keplottelulla saatiin vielä aikaan yksi äänestys, jossa tulokseksi yllättäen saatiinkin Launeen linjaus. Miksi ei kolmen äänestyksen jälkeen jo tyydytty enemmistön päätökseen? Olisi muuten korkea aika selvittää, ketkä tämän keplottelun takana silloin olivat, mitkä olivat heidän motiivinsa ja mitä he asiasta hyötyivät.
Muihin tiehankesäästöihin en ota kantaa, koska en niitä niin hyvin tunne, mutta Lahden eteläisen ohitien suhteen Kyllöselle pisteet, varsinkin jos linjaus saadaan muutettua.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Viime päivinä isoimmat otsikot mediassa on väännetty valelääkäreistä ja uusimmasta dopingkärystä. Periaatteessa kyse on samasta ihmistyypistä eli huijareista. Niin valelääkäri kuin kärynnyt urheilijakin yksinkertaisesti ovat halunneet vähemmällä työllä päästä samaan lopputulokseen mihin toiset ovat päässeet pelkällä kovalla työllä. Eihän tämä mitään uutta ja mullistavaa ole, huijareita on ollut aina, niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Niinhän se on, kuten vanha sanontakin sanoo: ”Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” eli miksi opiskella 5-7 vuotta lääketiedettä, kun saman tutkinnon voi väärentää ja aloittaa rahanteon saman tien?
Nyt on valelääkärien lisäksi löydetty jo valeopettajia, valeterapeutteja, valeprofessoreja jne. Kaipa Lallukkaakin voisi pitää eräänlaisena valehiihtäjänä. Dopingiahan voisi verrata siihen, että terve urheilija kisaisi paralympialaisissa vammaisten kanssa. Epäreilua eikö vain?
Ennen vanhaan piti huijarin itse väärentää asiakirjat, nyt voi tutkinnon tilata rahaa vasten kätevästi netistä. Hienoa! Varsinkin herra valelääkäri on päässyt vielä hyville ansioillekin huijauksessaan, sillä maksamalla noin 8000 euroa väärästä tutkinnosta, mies on saanut 10 vuoden aikana palkkaa noin miljoona euroa. Täytyy vain toivoa, ettei kenenkään henki ole lähtenyt tälläisten puoskareiden takia. Lallukan tapauksessa kenenkään henki ei sentään ole vaarassa, mutta muiden suomalaishiihtäjien maine sen sijaan on taas vaakalaudalla. Mukava karhunpalvelus kavereille?
Minä ainakin mietin seuraavan kerran lääkärin vastaanotolla, onko kyseessä ihan oikea lääkäri vaiko huijari. Huijaaminen on tänä päivänä aivan liian helppoa, mutta onneksi siitä jää joskus myös kiinni.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Viime viikonloppuna vietettiin Pyhäinpäivää ja lukemattomat ihmiset veivät haudoille kynttilöitä. Sama on odotettavissa myös sunnuntaina, kun vietetään Isänpäivää. Monet haudoillakävijät ovat kuitenkin kokeneet ikävän yllätyksen, kun aiemmin haudalle viety kynttilä, lyhty tai kukka on varastettu haudalta.
Herää kysymys, minkälaisen matelijan omatunnon omaa henkilö, joka varastaa kynttilän toisen haudalta? Kuinka alas voi ihmisen moraali vajota? Kyse ei voi olla ainakaan siitä, että kynttilät maksaisivat niin paljon, ettei kaikilla niihin olisi varaa.
Varkaan ajatuskulkuna on varmasti se, etteivät kuolleet välitä mistä kynttilä tai kukka on peräisin, joten sen voi ihan hyvin nyysiä naapurihaudalta eli kyseessä on täydellinen piittaamattomuus toisten ihmisten tunteista.
Kuolleiden ajatuksista en tiedä, mutta paljon mielipahaa moinen häpeällinen varkaus aiheuttaa niille, joiden omaisten haudoilta kynttilät ja kukat on varastettu. Rahallisesti pieni menetys, mutta henkisellä puolella paljon isompi juttu.
Niissä kynttilöissä ja kukissa on paljon tunnetta mukana, vaikkeivat varkaat tunnukaan sitä tajuavan.
Sunnuntaina vien isäni haudalle kynttilän. Varas, jätä se rauhaan!
Hyvää Isänpäivää!
päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Yleinen suuntaus kaupunkien hienoissa strategioissa on yksityisautoilun vähentäminen keskustan alueella. Tai näin ainakin pitäisi olla.
Tässä kauniita sanoja Lahden kaupungin v.2025 strategiasta: ”Sitoutumalla kasvihuone- kaasupäästöjen puolittamiseen Lahti hakee asemaa Suomen johtavana ympäristökaupunkina. Lahden kaupunkikonserni kehittää yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää kevyen ja julkisen liikenteen ehdoilla sekä kehittää keskusta-aluetta ensisijaisesti jalankulun ja kevyenliikenteen alueena. Tavoitteena on henkilöautoliikenteen väheneminen.”
Kauniit strategiat ovat kuitenkin eri asia kuin käytäntö, sillä 3,10 euroa per joukkoliikennekyyti on mielestäni aika paljon. Muistan vielä hyvin, kun hinta oli sama markoissa…Hinta ei varsinaisesti houkuttele käyttämään bussia.
Ei Lahti kuitenkaan yksin ole tässä veneessä. Suoritin pientä hintavertailua isoimpien kaupunkien välillä ja huomasin, että ainoastaan kaikkein isoimmissa kaupungeissa hinnat ovat selkeästi alemmat, jotta voitaisiin ajatella ihmisten helposti valitsevan joukkoliikenteen oman autonsa sijasta. Helsingin alueella joukkoliikenteellä pääsee kurvailemaan kertamaksulla 2,00 euroa ja vaihtoehtoina on bussin lisäksi myös raitiovaunu ja metro. Pääkaupungin lisäksi Tampere ja Turku tarjoavat joukkoliikennettä hintaan 2,50 euroa. Kertamaksuna ero ei ole suuri, mutta vuositasolla jo merkittävä tekijä, jos bussia käyttää esim. päivittäin työmatkoihin.
Loput Suomen kaupungeista pitävät pääosin hintatason Lahden kaltaisena eli kertakyyti maksaa kolmen euron tienoilla. Lisäksi monia linjoja on pienemmissä kaupungeissa lopetettu ja vuoroja vähennetty. Tähän kun lisätään Lahdessa toriparkkisuunnitelmat, voidaan todeta, ettei kaupungilla ole todellista halua satsata joukkoliikenteeseen, vaan Lahdessa toimitaan edelleenkin yksityisautoilun edun mukaisesti.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
ESS kertoi tällä viikolla, että avohoidossa olevat yli 75-vuotiaat käyttävät keskimäärin seitsemää lääkettä. Joka neljännellä vanhuksella on vähintään kymmenen lääkettä, joillakin jopa 20. Monilääkityillä on keskimäärin kolme lääkettä sairautta kohti ja lisäksi vanhus voi käyttää useampaa samaakin lääkettä erinimisinä.
Tähän on siis tultu. Tämä ”pilleri joka vaivaan”-syndrooma ei ole pelkästään vanhusten ongelma, vaan koskee koko väestöä. Kaikkiin vaivoihin on oltava se kaiken ratkaiseva pilleri. Useilla lääkeaineillahan on haittavaikutuksia, mutta ei hätää. Niihin haittavaikutuksiin voi saada myös pillereitä…
Kaiken takana on tietysti suuri ja mahtava lääketeollisuus, jonka tärkeimpänä pointtina on rahanteko. Mitä enemmän myydään lääkkeitä, sitä enemmän saadaan voittoa. Yksinkertaista.
Miettikääpä kuinka paljon nykyään on diagnisoitu uusia ja erilaisia vaivoja ja niihin kaikkiin on tietenkin olemassa lääkitys. Nykyään tapaa paljon ihmisiä, jotka ottavat rauhoittavia pillereitä ennen ”jännittäviä tilanteita” jne. Eikö ole ihan normaalia, että ihmistä jännittää esim. esiintyminen julkisesti tai vaikkapa työpaikkahaastattelu?
Tulee mieleen Speden vanha sketsi, jossa potilas epätoivoisena pyytää pohjepillereitä ja kainalotabletteja, kun pohkeita vihloo ja kainaloita kirvelee. ”Kyllä näihin vaivoihin pitää olla joku pilleri!”
Ymmärrän toki, että tietyt lääkkeet tietyissä vaivoissa ovat todella tarpeellisia, mutta kuinka järkevää sitten on ahtaa itseensä jopa 10-20 pilleriä joka päivä? En ole lääkäri, mutta aika vaaralliselta tuo kuulostaa.
Minkälaisia ihmisiä meistä tulee, jos kaikki ongelmat pitää hoitaa pillereillä?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Lahden eteläisen ohitien rahoitusta kiirehditään nyt nettivetoomuksella Lahden seudun kehittämisyhtiö Lakesin nettisivuilla. Lakesin lisäksi vetoomuksen taustalla ovat Päijät-Hämeen liitto, Päijät-Hämeen yrittäjät sekä Hämeen kauppakamari.Vetoomuksen allekirjoittajat haluavat nykyistä turvallisemman ja ympäristölle ystävällisemmän asuinympäristön. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet jo muutamat kuntajohtajatkin.
Raskas läpiajoliikenne halutaan pois Lahden keskustan tuntumasta pohjavesialueelta. Ehdottomasti hyvä asia! Herää vain kysymys, eikö Laune ole pohjavesialuetta? Käsittääkseni liki legendaarinen Launeen pumppuasema sijaitsi hyvin lähellä nykyistä Launeen kehätien linjausta vai eikö tästä pohjavesialueesta ole niin väliä? Samasta asiasta on taitettu peistä jo paljon aikaisemminkin ja näköjään tullaan taittamaan jatkossakin, sillä niin järjetön on tuo Launeen vaihtoehto tunneleineen päivineen.
Selvä fakta on, että Lahti tarvitsee tuon ohitien lähitulevaisuudessa, mutta mitkä ovat ne kriteerit, joiden mukaan Launeen linjaus on parempi kuin hieman kauempana kulkeva Renkomäen linjaus? Etelä-Lahti on koko ajan kasvava alue ja alueella asuu noin 30 000 ihmistä. Miksi ihmeessä tie pitää vetää keskeltä asuinaluetta, kun parempikin vaihtoehto on olemassa?
Suunnittelun keskeisenä lähtökohtana on tiehallinnon mukaan ollut melu-, päästö-, pohjavesiongelmien sekä estevaikutuksen minimoiminen. Eikö se nimenomaan Renkomäen linjauksessa olisi helpointa ja halvinta toteuttaa?
Eli lyhyestä virsi kaunis: Kannatan kehätietä, mutta en nykyistä Launeen linjausta. Keskustelu jatkukoon…
päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Viime viikolla vietettiin valtakunnallista vanhustenviikkoa. Vanhus, seniori, ikäihminen, eläkeläinen jne. Millä nimellä nyt sitten vanhuksia halutaankaan kutsua. Seniorit lienee se tämänpäivän käytetyin muoto. Eri asia on tietenkin se, missä iässä ihminen on seniori?
Eläkkeelle jäämisen ja varsinaisen vanhuuden väliin on syntynyt ajanjakso, jota kutsutaan kolmanneksi iäksi. Vanhuus ei ala sinä päivänä, jolloin työelämä päättyy. Vanheneminen tapahtuu hitaasti. Monet toiminnat ja aktiviteetit jatkuvat vielä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Myös uusia aktiviteetteja ja ystävyyssuhteita syntyy eläkkeelläkin ollessa.
Seuraava ikäryhmä, jotka siirtyvät eläkkeelle ovat niin kutsutut suuret ikäluokat. Suurten ikäluokkien elämäntyyli on erilaista verrattuna heidän vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Oletettavaa on, että suuret ikäluokat eivät omaksu perinteistä eläkeläisen roolia, vaan luovat uusia tyylejä, eivätkä jaa samaa ajatusmaailmaa keskenään.
Ennen 50- tai 60-vuotislahjaksi annettiin kiikkustuoli, kaappikello tai kävelykeppi. Vieppä tänä päivänä kiikkustuoli 50-vuotissynttäreille, niin saat turpiisi. Tämän päivän 50- ja 60- vuotiaat haluavat Harley Davidsonin, tatuoinnin ja rasvaimun.
Yhteiskunta on muuttunut ja käsitteet vanhuksista ja iästä sen mukana. Tänä päivänä markkinavoimat näkevät ikäihmiset potentiaalisena kuluttajina, joilla on samat tarpeet kuin nuoremmillakin kansalaisilla. Suomessa on jo yli miljoona vanhuuseläkkeellä elävää ihmistä.
Ei siis mitenkään helposti sivuutettava ryhmä jatkossakaan.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
Vieläkö muistatte ajan ennen kännyköitä, internettiä, sähköpostiä ja sosiaalisia medioita?
Ystävien tapaamiset piti sopia todella tarkkaan etukäteen, jotta onnistuttiin olemaan samassa paikassa samaan aikaan. Tekstiviestejä ei lähetelty, vaan kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä. Televisiossa oli vain kaksi kanavaa ja ohjelmat loppuivat viimeistään puolen yön aikaan. Silloin ei myöskään surffailtu tai pelattu netissä vuorokaudet ympäriinsä eikä päivitelty Facebook-statuksia.
No, onhan toki nykyajan vempaimilla paljon hyviäkin puolia, kunhan muistamme elää myös muuta elämää, emmekä anna teknisten vempaimien ja sosiaalisten medioiden hallita elämäämme.
Mutta mitä me silloin nuoruudessa sitten teimme, kun kaikenmaailman vempaimia ei oltu edes keksitty? Ainakin silloin oltiin paljon ulkona, leikittiin ja hengailtiin kavereitten kanssa. Oltiin kirkonrottaa, piilosta jne. Päivät pitkät pelasimme jalkapalloa Korsitien puistossa ja kaukana asuville kavereille kirjoiteltiin kirjeitä. Puhelinta ei paljon edes käytetty ja sukulaisten ja perhetuttujen luona käytiin kylässä useasti. Toisin sanoen silloinkin oltiin sosiaalisessa kanssakäymisessä läheisten kanssa, mutta tehtiin se tosielämässä, ei tietokonemaailmassa.
Nyt tuo sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu monilta kanssaeläjiltä siirtyneen melkein kokonaan Facebookin kaltaisiin sosiaalisiin medioihin. Joillakin tuntuu olevan suorastaan pakko kertoa siellä omat tekemisensä likipitäen tunnin välein. Mikäpäs siinä, jos ei ole kiinnostunut sellaisesta asiasta kuin oman elämänsä yksityisyys.
No täytyy myöntää, myös minä olen mukana tuossa parjatussa sosiaalisessa mediassa. Tarkistin juuri, että Facebook-minälläni on ystäviä peräti 445 kappaletta! Eihän minulla koskaan ole ollut niin paljon kavereita oikeasssa elämässä! Ennen Facebookkia, hyvä jos saattoi kymmenestä kaverista puhua. Outoa…
Mikäpä siinä, sosiaalinen media on ihan ok tietyssä mittakaavassa ja menee itselleni lähinnä ajanvietteenä. Toisaalta voisi sitä aikansa varmasti paremminkin käyttää. Ei kaikkia asioitaan tarvitse jakaa muiden tiettäväksi, eikä ihmisen ole koko ajan oltava tavoitettavissa. Ei ennenkään oltu koko ajan tavoitettavissa ja hyvin pärjättiin. Ystävätkään eivät ole hylänneet. Eivät edes ne, jotka eivät ole Facebookissa.
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
”Pakko ei ole kuin köyhän kuolema” sanoo vanha sanonta. Tätä sanontaa voitaneen soveltaa myös hallituksen kuntauudistukseen, sillä keskusteluissa on usein mainittu myös sana pakkoliitokset. Siitähän on nimenomaan kyse; köyhimpien kuntien liittäminen elinvoimaisempiin, isompiin kuntiin, jolloin saataisiin myös niitä tarpeellisia säästöjä aikaan.
Kuntaministeri Henna Virkkunen kiistää, että hallitus ajaisi kuntia yhteen pakolla. Virkkunen sanoi eduskunnassa, että pakkopuheilla vastustajat antavat kuntauudistukselle hahmon, jota on helppo vastustaa. ”Kuntauudistus on pakko tehdä. Mutta sitä ei tehdä pakolla vaan yhteistyöllä” Virkkunen linjaa. Hallitus määrittelee syksyn aikana kriteerit, joilla pyritään muodostamaan ideaalisia kuntia.
Millainen on sitten ideaali kunta? Kuntaliiton mukaan kuntauudistuksessa on luotava vahvoja peruskuntia, jotka muodostuisivat työssäkäynti- tai asiointialueista tai muista toiminnallisista kokonaisuuksista, joiden asukasmäärä on riittävä peruspalvelujen turvaamiseksi. Kuntaliitto on myös katsonut, että kuntien tavoitekoko tulisi olla vähintään 20 000 asukasta.
Kuntia on pyritty vähentämään jo useamman vuoden ajan ja siinä on myös onnistuttu. Vuodesta 2005 on kuntien määrä vähentynyt noin sadalla kunnalla. Nyt kuntia on 336 kappaletta ja jatkossa, kunhan uudistus saadaan päätökseen, ehkä noin 200.
Vuosi sitten Lahdessakin laineet kävivät korkealla, kun keskusteltiin ja äänestettiin suurkunnasta. Hankkeesta tuli kuitenkin pannukakku, kun yhteistä säveltä ei löytynyt. Tämä ei allekirjoittaneelle ollut iso yllätys, sillä kovin nurkkakuntaisesti Päijät-Hämeessä tunnutaan asioista edelleen ajattelevan.
Jos mietitään työssäkäynti- ja asiointialueita, niin kyllähän Lahden, Hollolan ja Nastolan liitto olisi enemmän kuin suotavaa. Hollolan ja Nastolan keskukset sijaitsevat vain noin 15 kilometrin säteellä Lahden torista ja asukkaat sukkuloivat töihin yli kuntarajojen päivittäin, puhumattakaan kauppareissuista. Mikä tässä on niin kauhean vaikeaa?
Vuoden päästä olevat kunnallisvaalit ovat varmasti avainasemassa tässä asiassa ja voin hyvin kuvitella, että kuntaliitokset tulevat olemaan tulevien vaalien kuumin peruna. Tässä olisi paikka järkeistää ja säästää, mutta kuka on siihen valmis?
Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi
