Arkistot: Pääkirjoitukset

Kisapuiston stadionin juupas-eipäs -keskustelu sai arvoisensa välipäätöksen, kun FC Lahti putosi kauden päätteeksi ykkösliigaan. Tietenkään ainoa syy putoamiseen ei Kisapuiston vetkuttelu ole ja paljon virheitä on tehty FC Lahdenkin organisaatiossa viimeiset 4-5 vuotta. Toisaalta voidaan miettiä sitä, minkälainen tulevaisuudenkuva FC Lahden toimistolla on ollut viime vuodet, kun luvattua jalkapallostadionia ei näy, eikä kuulu. Miten teet bisnestä näissä nykyisissä olosuhteissa? Miksi pelaajat haluaisivat tulla Lahteen, jossa niin peli- kuin harjoitusolosuhteetkin ovat jämähtäneet 80-luvulle? On vaikea kilpailla sarjassa, jossa käytännössä kaikilla muilla joukkueilla tekemisen olosuhteet ovat totaalisesti eri tasolla kuin Lahdessa. Hyvänä esimerkkinä Lahden pudottanut Jaro, joka saa upouuden stadionin juuri sopivasti ensi kaudelle. Varmasti näistä syistä FC Lahden organisaation tekemisen taso putosi tasolle, jossa tehdään tarvittava, jotta sarjassa säilytään, mutta minkäänlaiseen menestykseen ei oikeasti edes uskota. Näin kävi ehkä huomaamatta ja varmasti osaksi myös taloudellisista seikoistakin johtuen. Itse näen putoamisen kuitenkin hyvänä tässä kohtaa. Turha rimpuilla vuodesta toiseen karsintaa tai putoamista vastaan. Se ei kehitä ketään, eikä kiinnosta kannattajiakaan pidemmän päälle. Ykkösliigassa on hyvä laittaa organisaatiota uuteen iskuun ja etsiä ne kulmahampaat toimintaan. Jatkossa kädenlämmin toiminta ei enää riitä, vaan joukkueelle pitää asettaa tavoitteet korkeammalle kuin pelkkä sarjassa säilyminen.

Kisapuiston stadionin valmistuminen tuntuu siirtyvän ja siirtyvän ja kaupungintalollakin on nähtävästi käännetty katseet jo uuteen monitoimiareenaan. Sikäli outoa, sillä monitoimiareenan hinta on noin 100 miljoonaa ja Kisapuistoa ei saada pystyyn vaikka sen hinta olisi vain vähän yli 10 miljoonaa? Voin hyvin kuvitella, että FC Lahden putoaminen saa jotkut ajattelemaan, ettei Lahteen nyt tarvitakaan jalkapallostadionia. Asia on kuitenkin päinvastoin, sillä ilman stadionia voimme heittää hyvästi jalkapallokaupungille nimeltä Lahti. Kysykääpä vaikka Porista tai Jyväskylästä miten käy, kun joukkue putoaa liigasta ja lajin olosuhteisiin ei satsata jatkossakaan.

Mikähän muuten lahtelaisia joukkueita vaivaa? Sarjassa pysyminen tuntuu olevan juuri nyt vaikeaa lajista huolimatta. Viime vuonna koripallon puolella Lahti Basket putosi sarjasta, tänä vuonna jalkapallossa FC Lahti lähti sarjaa alemmas. Salibandyssä LaSB on tällä hetkellä sarjan peränpitäjä ja Pelicans on isoista satsauksistaan huolimatta liigan jälkijoukoissa. Joskus kivikaudella Lahti oli kova sana myös lentopallossa (Lahden Kimmo) ja pesäpallossa (LMV). Kovin kummoiselta ei näytä tulevaisuuskaan, sillä lahtelaiset suurlupaukset urheilun saralla lajista riippumatta ovat kovin harvinaisia. Nyt alamme olemaan tilanteessa, jossa Lahden maine urheilukaupunkina perustuu enää siihen, että täällä järjestetään Salpausselän kisat kerran vuodessa. Samaan aikaan, kun maineikkaat lahtelaisseurat rypevät huonoissa olosuhteissaan, Lahti haalii isolla rahalla kaikenmaailman esteratakilpailuja kaupunkiin vedoten hähmäisiin aluetaloudellisiin vaikutuksiin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunki on tehnyt katukiveysten putsaamisurakan kilpailutuksessa käsittämättömän virheen, josta aiheutuu miljoonien eurojen lisäkustannukset. Kaupunki kilpailutti pari vuotta sitten katujen hoitourakan, jonka yksi osa oli kiveysten hoito ja putsaus rikkaruohoista. Kilpailutukseen osallistunut urakoitsija YIT Road oli jostain syystä laittanut lomakkeeseen täysin käsittämättömän neliöhinnan, 1 000 euroa neliömetriltä. Viheralueiden vastaavasta urakasta maksetaan tavallisesti noin 20 -50 senttiä neliömetriltä, joten kyseessä on noin 5000-kertainen hinta. YIT Roadin tarjous meni kuitenkin kaupungilta läpi. Itse asiassa tarjouksen oli käynyt läpi kolme eri henkilöä ja kukaan heistä ei tätä virhettä ollut huomannut.

Todella hämmentävää ja tässä tapauksessa on pakko kyseenalaistaa hankintaosaston ammattitaito. Ja ihmetellä perään miten YIT:n tarjous on voinut voittaa kilpailutuksen, kun se on sisältänyt alunperin rikkakasvien kitkentää 35 miljoonan arvosta? Ettei vaan olisi niin, että jo etukäteen on päätetty, että YIT:n tarjous voittaa joka tapauksessa, joten oikeaa vertailua tarjousten välillä ei ole edes tehty?

Kun virhe vihdoin huomattiin, käytiin YIT:n kanssa kaikessa hiljaisuudessa neuvottelut, joiden tuloksena neliöhinta laski 100 euroon, joka sekin on 500-kertainen hinta normaaliin verrattuna! Ainakin näin maallikkoa ihmetyttää, ettei kauppaa voitu peruuttaa, sillä mikään kauppa ei voi perustua väärinymmärrykseen tai puutteellisiin tietoihin. Mikäli näin on ollut, tämän pitäisi oikeuttaa kaupan purkamiseen. No, kaupunkiympäristön virkamiehet olivat pohtineet tilannetta yhdessä lakimiesten kanssa. Ulkopuolelta hankittuja oikeudellisia palveluitakin käytettiin tässä noin 16 00 euron arvosta. Miksi tähänkin muuten ostettiin lakipalveluita ulkopuolelta? Eikö kaupungilla ole omat lakimiehet?

Iso moka on yksi asia, mutta toinen on se, ettei siitä kerrottu kaupunginjohdolle ennen kuin mokasta oli mennyt vuosi. Sen lisäksi, että kaupungin hankintaosastolla ollaan ilmeisen epäpäteviä käsittelemään kilpailutuksia, niin asian salaaminen pitäisi viimeistään olla irtisanomisen peruste. Irtisanomisten sijaan osastolla on luvattu katsoa peiliin.

Samaan hengenvetoon voi vain ihmetellä YIT:n yritysetiikkaa. Minkälaiset arvot on yrityksellä, joka on varmasti huomannut tarjouksessa olleen mokan, mutta tylysti rahastaa kaupungilta rahat. Vaikka asia sovittiinkin, niin silti hinta on vieläkin 500-kertainen. Normaalisti toimiva firma olisi ilmoittanut, että tässä on selkeästi tehty virhe ja neuvotteluissa olisi sovittu joku järkevä hinta. Nythän käytännössä käy niin, että me lahtelaiset maksamme tämän tapauksen seuraukset huononevina palveluina. Esimerkiksi vaikkapa niin, että katujen talvikunnossapidon taso huononee.

Kiitos Lahti ja YIT tästä yhteisestä suhmuroinnista, lahtelainen veronmaksaja kiittää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Isännöintiliitto varoittaa, että jopa tuhansissa suomalaistaloyhtiöissä voi olla edessä hallittu alasajo. Monet erityisesti taantuvilla alueilla sijaitsevista taloyhtiöistä ovat pulassa. Kaikki eivät välttämättä saa tarvitsemaansa rahoitusta korjauksiin ja korjausvelkaa voi olla jo liikaa taloyhtiön selviämisen kannalta. Suurten korjausten sijaan näissä taloyhtiöissä olisikin ajankohtaisempaa ryhtyä suunnittelemaan taloyhtiön loppuaikoja.

Rahoitusvaikeuksia nähdään tällä hetkellä erityisesti muuttotappiopaikkakunnilla, joissa väestön vähentyessä asuntojen vakuusarvot eivät riitä tarpeellisten korjausten rahoittamiseen.Taloyhtiöillä on pankkirahoituksen lisäksi toki muitakin keinoja, joilla mahdollistetaan taloyhtiön peruskunnon ylläpitävät remontit. Voidaan käyttää osakkaiden omaa hanke- tai lainarahoitusta, minimoida urakka vain täysin välttämättömimpään osaan tai pilkkoa se pienempiin osiin. On mahdollista jopa kuukausittaisella vastikerahoituksella ns. kitkuttaa remonttia eteenpäin. Mutta jos mitään rahoitusta ei saada kasaan, johtaa tämä remontin tekemättä jättämiseen ja pitkällä tähtäimellä myös rakennuksen kunnon rapistumiseen ja pakkoalasajoon tai konkurssiin.

Samoja ongelmia on havaittavissa myös kasvukeskuksissa, myös meillä Lahdessa, koskien tiettyjä ei-niin-suosittuja -asuinalueita. Toki taloyhtiöillä on paljon haasteita nykyisessä markkinatilanteessa muutenkin jo pelkästään rahoituksen saannin näkökulmasta.

Mitään valmista mallia alasajoon ei ole olemassa, sillä ilmiö on suht uusi ja kokemuksia ei alasajosta ole. Käytännössä taloyhtiö hallittu alasajo tarkoittaa sitä, että edessä on talojen purkamisia, kiinteistöjen myymistä pilkkahintaan ja taloyhtiöiden konkursseja. Taloyhtiöissä pitäisi suunnitella, miten lopun aika hoidetaan. Se tarkoittaa sitä, ettei sinne tehdä esimerkiksi isoja investointeja, ei tehdä kauaskantoisia ja mittavia korjauksia, vaan lähinnä huolehditaan siitä, että taloyhtiö on terveellinen ja turvallinen asua loppuajan. Jollain tavalla taloyhtiön pitäisi pystyä ennakoimaan, kuinka pitkä loppuaika on ja missä se häämöttää.

Joka tapauksessa kyseessä on kymmenien tuhansien ihmisten ongelma, kun asunnon arvo valuu käsistä ja lopputulemana voi olla, että asuntoon aikoinaan laitetut rahat katoavat kuin tuhka tuuleen, kun purkutraktorit ajavat taloyhtiön pihaan. Se on varmuudella kova paikka, olemmehan tottuneet ajattelemaan, että asunnon ostaminen on varma sijoitus, jossa harvoin häviää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime keväänä Lahdessa oli kova kiima myydä Lahti Energia tai ainakin osa siitä ja sillä pelastaa Lahden pahasti ontuva talous. Myynti kuitenkin torpattiin jälleen kerran ja edessä olivat toisenlaiset säästötalkoot. Se, mitä nämä säästötoimenpiteet ovat, on vielä toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta esimakua saatiin, kun eilen tiedotettiin Launeen kirjaston lakkautuksesta vuoden 2026 alussa.

Kirjaston lakkauttaminen saa oudon sivumaun, kun samalla viikolla uutisoitiin siitä, kuinka Lahden kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin luottamushenkilöorganisaatiota ja päättäjien palkkioita koskevat hallintosääntömuutokset. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä että kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokouspalkkio nousee 150 eurosta 170 euroon. Lisäksi kaupunginhallituksen puheenjohtajistolle maksetaan vuosipalkkion lisäksi myös kokouspalkkiot. Jatkossa kaupunginhallituksen kolme varapuheenjohtajaa ovat puolipäiväisesti resursoituja. Tällä hetkellä vastaava palkkio maksetaan kaupunginhallituksen kahden jaoston puheenjohtajille. Eli samaan aikaan kun meiltä kuntalaisilta palveluita karsitaan, valtuusto nosti omia palkkioitaan. Palkkioiden nostoa vastustaviakin valtuustosta muutamia löytyi, mutta heidät teilattiin populisteina. Se kun on kuulemma populismia, jos katsoo, ettei tässä taloustilanteessa omia palkkioita ainakaan nosteta. Ilmeisesti vain populisti voi ymmärtää miltä tämä näyttää meidän veronmaksajien silmissä?

Tietenkään ei puhuta saman kaliiberin asioista, kun puhutaan kirjaston lakkauttamisesta vs. palkkioiden nostaminen, mutta ihmettelen suuresti sitä, ettei valtuustossa ymmärretä, miltä tämä näyttää kuntalaisten silmissä. Suomalaiseen moraalikäsitykseen kuuluu sisäsyntyisesti ajatus oikeudenmukaisuudesta. Olen varma, että lahtelaiset veronmaksajat eivät näe oikeudenmukaisena sitä, että samaan aikaan kun kuntalaisten palveluja karsitaan kovalla kädellä, päättäjät itse päättävät nostaa omia palkkioitaan. Uskon, että moni lahtelainen arvostaisi sitä, että joukkoja johdetaan esimerkillä. Nyt nostaessaan omia palkkioitaan valtuusto näyttää takapuoltaan lahtelaisille. Arvon lahtelaiset, nyt on pakko säästää joka asiassa, paitsi me itse emme säästä, vaan nostamme omia palkkioitamme. Ei ihme, että tavallisen kaduntallaajan silmissä kaupungin asioista on päättämässä omia etujaan ajava eliittijoukko. Vaikkei näin ehkä olekaan, niin itseäni kyllä kummastuttaa, kuinka vieraantunut pitää olla kaupunkilaisten arjesta, jos tämä omien palkkojen korotus näyttää hyvältä tässä säästökurimuksessa, jossa kaupunkimme tällä hetkellä on? Puhumattakaaan siitä, ettei kaupungin YT-neuvotteluista voida edes keskustella, kun säästöjä etsitään?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kuulun niihin ihmisiin, jotka esimerkiksi Porvoossa tai Raumalla aina hakeutuvat ns. vanhaan kaupunkiin aistimaan upeaa vanhaa tunnelmaa ja ihastelemaan vanhoja, hienosti entisöityjä rakennuksia. Monissa muissakin kaupungeissa vanhaa rakennuskantaa on osattu säästää ja entisöidä ja niille on löydetty monesti uutta käyttöäkin. Toisin on meillä Lahdessa. Lahdessa on onnistuttu purkamaan suurin osa vanhoista hienoista rakennuksista, pois lukien historiallinen museo ja kokonaisena asuinalueena Anttilanmäki. Jos jossain facebook-ryhmässä tykkään käydä, niin se on Lahti ennen ja nyt -ryhmä, jossa on paljon kuvia siitä, kuinka hienoja rakennuksia kaupungissamme on vuosien mittaan ollut. Suurin osa niistä on purettu uuden ja kiiltävämmän tieltä. Tosin, on Lahdessa ollut myös melkoisia kammotuksiakin. Varmasti moni muistaa nykyisen Trion paikalla olleen Centrumin tavaratalon, jota Roopen rahasäiliöksikin ulkokuorensa vuoksi kutsuttiin.

Lahdessa on aina rakastettu uutta ja kiiltävää, kaikki vanha on koettu jotenkin ummehtuneeksi ja ilmeisesti lahtelainen mentaliteetti on se, että vanha on yhtä kuin köyhä? Luulin, että tämä ajatustapa liittyi jotenkin Business City -ajatteluun, että pitää näyttää, että meillä Lahessa kaikki on uutta ja komeaa, mutta sama meno jatkuu edelleen. Tänä päivänä meillä puretaan jo 90-luvulla rakennettuja julkisia rakennuksia. Kuinka huonosti ne on rakennettu, jos ne jo 30 vuodessa ovat tiensä päässä?

Kaupungin strategiana näyttää tällä hetkellä olevan se, että jos jostain rakennuksesta halutaan päästä eroon, se yksinkertaisesti jätetään tyhjilleen niin pitkäksi aikaa, että loppujen lopuksi se on pakko purkaa, koska sen korjaaminen tulisi liian kalliiksi. Annetaan rakennuksen ikäänkuin alkaa itsekseen maatumaan. Hyvä esimerkki tästä on Salinkallion koulu. Kun ensimmäiset merkit huonosta sisäilmasta ilmaantuivat, tehtiin joitain korjauksia, mutta varsin pian keksittiin, ettei koko koulua edes tarvita, kun on mukamas fiksumpaa rakentaa keskustaan koulu, jossa on yli tuhat oppilasta. Mitäpä Lahti tällaisella pikku koululla tekisi? Mitäpä sillä on väliä, että todistetusti isoissa kouluissa myös ongelmat ovat isoja.

Salinkallion koulua ei vaivauduttu edes tyhjentämään, vaan käsityöluokassa roikkuvat seinillä vieläkin työkalut ja käytävillä roikkuvat reliefit ja taulut. Flyygelikin jätettiin vandaalien käsiin tyhjään kouluun. Miksi ihmeessä sitä ei tyhjennetty? Koulua on ylläpidetty noin 100 000 eurolla per vuosi. Miksi on ylläpidetty, jos mitään kunnon suunnitelmaa ei ole ollut olemassakaan tulevaisuutta tai uudelleenkäyttöä varten? Olisiko tässä voitu säästää pitkä penni veronmaksajilta toteamalla heti, että koulua ei aiota korjata, joten puretaan se heti? Mielenkiintoista olisi tietää myös se, onko kaupunki aktiivisesti yrittänyt kaupitella rakennusta yksityisille tahoille? Esimerkiksi yksi näyttävä myynti-ilmoitus kaupungin omilla nettisivuilla? Yksityisellä taholla yleensä innovatiivisuus ja ideointi on huomattavasti kovemmalla tasolla kuin julkisella puolella, koska kyseessä on on omat, eivät veronmaksajien rahat.

No, nyt rakennus on päässyt jo niin huonoon kuntoon, ettei sitä ilmeisesti voida enää pelastaa ja Lahti pääsee pian suunnittelemaan sen purkamista ja tekemään alueelle uutta kaavaa. Eiköhän tilalle saada joku kiva kerrostaloalue? Ja onhan meillä Launeella muitakin vanhoja rakennuksia tyhjillään, joiden kohtalo on epäselvä. Ainakin Launeen päiväkodin rakennuksen tulevaisuus Tapparakadun varressa on hämärän peitossa ja uusimpana tyhjennys- ja purku-uhan alla on Launeen kirjasto eli vanha Lähteen koulu Aurakadulla. Mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään näitä rakennuksia pidetään tyhjillään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Muistan hyvin vielä ajan, jolloin SM-liigan aloitusviikonloppu oli massiivinen urheilutapahtuma ja hallit pullistelivat väkeä ympäri Suomen. Tuntui, että koko urheileva Suomi sähköistyi, kun liiga alkoi. Toisin on nyt. Keskiviikkona kaksi kertaa peräkkäin hopeamitalit saalistanut lahtelaisylpeys Pelicans pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Voisi kuvitella, että hype olisi kahden finaalikevään jälkeen tapissaan? No, ei ollut hypeä, oli vain tyhjyyttään kumiseva Isku Areena, jossa katsojia paikalla vähän yli 2200! Tähän on siis tultu, että kotimaisen liigan huippujoukkueen kotiavaus vetää vaivaiset pari tuhatta ihmistä paikalle. Joku voisi vaatia jo päitä vadille? Onko markkinoinnissa epäonnistuttu vai mikä liiigassa oikein mättää? Vaikutti siltä, että joukkuekin oli ymmällään siitä, ettei yleisöä ollut. Niinpä pelikin tuntui kuin elokuiselta harjoituspeliltä ilman mitään suurta tunnetta.

Jo viime vuonna kauhisteltiin Lahdessa avausottelun katsojamäärää. Silloin päästiin kuitenkin vielä yli 3000 katsojaan. Voin kuvitella, että Pelicansin toimistolla katseltiin kauhulla puolityhjää Isku Areenaa, sillä joukkueeseen on satsattu tällä kaudella enemmän kuin koskaan ja jollain ne kulut pitäisi maksaa. Yleisökeskiarvoksi on budjetoitu 3600 henkeä/peli, joten kovalla takamatkalla ollaan ainakin näin yhden pelin perusteella. Keskiviikon surkeaa yleisömäärää selittää osaltaan toki se, että seuraava kotipeli on jo tänään perjantaina eli moni on varmasti lompakkoaan vilkaisemalla todennut, että jos on varaa mennä yhteen peliin viikossa, niin mielummin sitten perjantai-peliin.

Ongelma ei ole pelkästään lahtelainen, vaan koskee liki jokaista liigaseuraa. Liigan surkeat yleisömäärät syksyllä ovat olleet kestopuheenaihe suomalaisessa jääkiekossa jo pitkään. On puhuttu siitä, että itse tuote eli liiga ei ole enää entisensä ja sen vetovoima on hiipunut. Liiga on liian iso. Mukana on 16 joukkuetta, joista peräti 12 pääsee playoff-peleihin. Tällöin yksittäisen runkosarjapelin merkitys pienenee. Samaan aikaan pääsylippujen ja oheistuotteiden hinnat ovat nousseet pilviin. Esim. keskiviikon peliin seisomakatsomoon maksoi 20 €, istumaan 40€. Tähän yhtälöön kun lisätään maamme kohtalaisen syvä talousahdinko ja se, että monilla ihmisillä on todella vähän rahaa käytössään, niin ei ihme, ettei ns. runkosarjaläpsyttely syyskuussa kiinnosta. Tai varmasti kiinnostaa, mutta monen on tänä päivänä priorisoitava rahankäyttönsä, niin, että viimeiseksi jäävät viihde- ja kulttuuritapahtumat. Niihin mennään, jos rahat riittävät sen jälkeen kun ne pakolliset elinkustannukset on maksettu.

Se mikä itseäni kismittää lippujen hinnoissa, on se, että lasten liput maksavat liki saman kuin aikuistenkin liput. Nelihenkinen perhe varmasti katsoo pelin mielummin tässä talousahdingossa televisiosta, kuin maksaa lipuista istumaan 150€ plus siihen sitten lisäksi vielä oluet, kahvit, karkit ja muut oheistuotteet päälle. Puhutaan helposti 200 euron illasta. Liigan televisiopaketti maksaa 30€ kuukaudessa ja sillä näet kaikki pelit, myös vieraspelit. Helppo valinta monelle perheelle, joita jääkiekko kuitenkin kiinnostaa ja olisivat varmasti halukkaita paikan päälle jäähalliin tulemaan. Alentamalla selkeästi lastenlippujen hintoja saataisiin lapset ja nuoret kiinnittymään seuraan ja tottumaan siihen, että peleissä käydään. Lapsien kasvanut määrä näkyisi varmasti myös oheistuotemyynnissä.

Katsellaanpa kuitenkin rauhassa 5-10 kierrosta eteenpäin mihin suuntaan liigan yleisöluvut kääntyvät kun kausi etenee. Onko tämä uusi normi yleisömäärissä vai se perinteinen syyskyykkäys, josta noustaan ylös kauden vanhetessa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kaupunginvaltuuston päättämän tasapainotusohjelman mukaisesti sivistystoimiala joutuu etsimään 6,1 miljoonan euron säästöt vuoteen 2027 mennessä. Virkamiesselvitysten perusteella Launeen kirjastoon pitäisi tehdä mittava remontti, jotta sitä voitaisiin jatkossa enää kirjastona käyttää. Sivistyslautakunta päättää joko Launeen kirjaston lakkauttamisesta tai sen siirrosta Länsiharjun koululle ensi kevään aikana. Ilmeisesti se suositumpi (lue: halvempi) vaihtoehto on kirjaston siirtäminen uusiin tiloihin Hennalan alueelle. Vaihtuuko kirjaston nimi sitten Launeen kirjastosta Hennalan tai Länsiharjun kirjastoksi?

Mikä kiinteistössä sitten mättää? Launeen kirjasto on tullut käyttöikänsä päähän ja osa sen tiloista on käyttökiellossa rakennuksesta löytyneiden epäpuhtauksien vuoksi. Myös kirjaston henkilökunta on kuulemma herkistynyt huoneilman epäpuhtauksille. Sen vuoksi Lahden kaupunki suunnittelee Launeen kirjaston toimitilojen siirtoa Hennalan alueelle, joka kasvaa merkittävällä tavalla lähitulevaisuudessa. Lisäksi Launeen, Liipolan ja Renkomäen kirjastot ovat kaikki samalla suunnalla, kun taas mm. Hennala ja Ala-Okeroinen ovat kirjastoauton varassa, samoin kuin iso Länsiharjun koulu.

Itse rakennus on allekirjoittaneelle varsin tuttu ja sen nostalgia-arvo on henkilökohtaisesti minulle varsin suuri. Onhan rakennus ollut launeelaisten kouluna tai kirjastona jo liki 80 vuotta. Aloitin koulutieni kyseisessä rakennuksessa vuonna 1972, joka silloin totteli nimeä Lähteen koulu. Koulussa oli vain kaksi luokkaa, joten voidaan puhua todellisesta kyläkoulusta. Aloitin lukuharrastukseni Launeen kirjastossa vain 5-vuotiaana. Silloin kirjasto toimi vielä Launeenkadun ja Suorakulmankadun risteyksessä. Kirjastoon oli helppoa ja turvallista pienenkin pojan tulla yksin, sillä matkaa ei ollut paljon ja ne ”kirjastontäditkään” eivät olleet yhtään pelottavia, päinvastoin. Parhaimmillaan saatoin vierailla Launeen kirjastossa päivittäin, niin että kirjaston työntekijät oppivat pian tuntemaan kirjamakuni ja osasivat ammattitaidolla suositella minulle uusia kirjoja. Luulenpa, että ilman kirjastoa ja sen vaikutusta tuskin kirjoittaisin tässä teille pääkirjoitusta.

Mikä on rakennuksen tulevaisuus, jos kirjasto siirretään siitä pois? Luultavasti tulevaisuutta ei ole ja rakennusta odottaa purkaminen. Kuinka todennäköistä on, että kirjasto siirtyy Länsiharjun koululle? Mikä on kustannusarvio, jos rakennus korjattaisiin? Voisiko rakennus jatkaa elämäänsä saneerauksen jälkeen eräänlaisena kyläntalona Launeella purkamisen sijaan? Paikka jossa järjestettäisiin launeelaisten juhlia ja yhteisiä tapahtumia? Kysymyksiä on paljon ja vastauksia niihin etsitään Launeen kirjastolla torstaina 19.9. klo 17.30. Toivottavasti paikalla on myös päättäjiä vastaamassa kysymyksiin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eilen vietettiin Yrittäjän päivää. Päivän tarkoitus on muistuttaa yrittäjän merkityksestä yhteiskunnalle, jossa elämme. Yrittäjät luovat työpaikkoja ja työpaikat tuovat paikkakunnalle elinvoimaa, hyvinvointia ja ennen kaikkea niitä tärkeitä verotuloja, jotta kunnilla olisi varaa hoitaa omat palvelunsa asukkailleen. Kun paikkakunnalla on paljon yrityksiä, ruokkii se samalla myös paikkakunnan vetovoimaa, ihmiset kun tunnetusti liikkuvat työn perässä.

Kaikki jotka ovat harjoittaneet tai kokeilleet yrittäjän ammattia tietävät, että helppo tie menestykseen se ei ole. Toisaalta vapaus valita omat työnsä ja hoitaa omat asiansa on suuri. Suurin osa yrityksistä Suomessa (n. 95%) on ns. mikroyrityksiä tai yksinyrittäjiä. Kyseessä on usein toiminimi, jonka alla harjoitetaan jotain palveluammattia. Itse kutsun näitä yksinyrittäjiä eräänlaisiksi ”elämäntapaintiaaneiksi” eli oma yritys on heille enemmänkin elämäntapa kuin pelkkä työ. Ja näinhän se on, että yksinyrittäjä on käytännössä käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Kun palkansaaja sulkee työpaikan oven takanaan, hän voi unohtaa työasiansa, mutta yrittäjällä niin murheet kuin ilotkin seuraavat joka päivä kotiin asti. Joskus jopa uniin asti.

Englanniksi yrittäjä on hienosti businessman, mutta meillä Suomessa käytettävä sana on yrittäjä. Jo sanasta yrittäjä, tulee mieleen, että nyt yritetään jotain kovasti, mutta mitään takeita onnistumisesta ei ole ja se kuvaakin hyvin pikkuyritysten jokapäiväistä elämää. Isot yritykset puristavat pienet paikalliset yritykset puun ja kuoren väliin. Hinnoilla ei pysty kilpailemaan isojen kansainvälisten ketjujen kanssa, jotka yrityksen lanseerausvaiheessa pystyvät tekemään mittavat tappiotkin, kun ne eri maihin tornadon lailla avaavat uusia sivukonttoreitaan.

Monesti ihmetellään, miksi pienet kivat ja paikalliset kivijalkakaupat häviävät, mutta syy on yksinkertainen. Viereinen monikansallinen superhypermarket myy samat tuotteet halvemmalla ja samalla saat ostettua samasta paikasta myös muut tärkeät tavarasi, kun valikoima on niin laaja. Jotta nämä elintärkeät paikalliset mikroyritykset saataisiin pidettyä hengissä, olisi todella tärkeää käyttää niiden palveluja. Ei se kiva, pieni puoti pysy pystyssä, jos siellä ei tehdä kauppaa. Joka kerta, kun valitset sen ison monikansallisen superhypermarketin pienen paikallisen yrityksen sijaan, heikennät paikallisen yrityksen toimintaympäristöä.

Siksi siis: Support your local eli suosi paikallisia yrityksiä aina kun voit!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Monesti somessa ollessani hymyilyttää se, miten keskustelut etenevät liki johdonmukaisesti. Todella usein keskustelut ja kuittailut lähtevät rönsyilemään sinne tänne ja lopuksi keskustelu etenee hyvin kauas alkuperäisestä postauksesta. Ylen Ihmisten puolue -komediasarja kertoi meille jo yli 10 vuotta sitten somekeskustelujen anatomian eli miten yleensä keskustelut somessa etenevät.

Keskustelun kaava menee näin:
1. keskustelija on huolissaan Chilen maanjäristyksestä ja toivoo, että sinne lähetetään apua.
2. keskustelija toteaa, että vika on chileläisissä, jotka rakentavat talonsa huonosti, toisin kuin Tokiossa.
3. keskustelija pääsi luonnonmullistuksesta ilmastonmuutokseen, jota piti valheena.
4. keskustelija palasi Chileen ja kommunismiin, syyttäen keskustelun aloittajaa kommunistiksi
5. keskustelija ihmetteli keskustelun tasoa ja arvosteli nykyisen koulutuksen tasoa, josta
6. keskustelija pääsi aiheeseen pakkoruotsi.
7. keskustelija näki pakkoruotsin rikkautena, johon
8. keskustelija kysyi onko se rikkautta, että turbaanipäiset maahanmuuttajat kulkevat ympäriinsä leikkaamassa vuohiaan. Tästä
9. keskustelija pääsi ottamaan esille Natsi-Saksan ja
10. keskustelija otti esille sen, että Natsi-Saksa sai junat kulkemaan ajallaan.
11. keskustelija huomautti, että VR:n lakko ei ole oikeutettu.
12. keskustelija ihmetteli miksi juuri hänen viestejään moderoidaan pois, johon
13. keskustelija totesi, että hyvä vaan,että näin tehdään.
14. keskustelija käski edellisen keskustelijan painua takaisin Neuvostoliittoon, johon
15. keskustelija ilmoitti, että Neuvostoliitossa oli sentään ihmisille töitä.
16. keskustelija totesi, että Suomessa olisi töitä ainakin kirveelle, johon
17. keskustelija totesi lyhyesti homo.

Jostain syystä tai ehkäpä juuri tuosta yllä olevasta sarkastisesta esimerkistä johtuen, en vielä tänäkään päivänä osaa ottaa tosissani sosiaalista mediaa asiallisen ja rakentavan keskustelun alustana. Sen vuoksi pidän valitettavana, että iso osa yhteiskunnallisesta keskustelusta käydään näillä sosiaalisen median eri kanavilla, joilla keskustelun taso on valitettavan usein yllä mainitun kaltainen.
Some pitää sisällään aivan liian paljon turhaa vänkäämistä, kiistelyä, maalittamista, toisen dissaamista, haukkumista ja suoranaista kiusaamista. Samalla myös perinteinen media on veltostunut ja hakee nykyään juttuaiheensa pääosin somesta. Ihan niin kuin minäkin nyt…Hyvää someviikkoa kaikille!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Huom! Tämä pääkirjoitus on julkaistu aikaisemmin jo vuonna 2021, mutta koska aihe tuntuu olevan ikuisesti ajankohtainen, oli varsin ajankohtaista julkaista se uudelleen.

Viimeiset vuodet ovat olleet kouluissamme yhtä digitalisaation juhlaa, kun oppikirjoista on kilvan luovuttu ja hankittu oppilaille älylaitteita. Aivan viime päivinä on kuitenkin herätty huomaamaan myös digilaitteiden negatiivinen vaikutus oppilaiden henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin sekä oppimiseen. Tämän kehityksen kärjessä kulkee Riihimäki, joka palauttaa oppikirjat takaisin kouluihin.

Neuropsykologian erikoispsykologi, psykologian tohtori Minna Peltopuro on selvittänyt digilaitteiden käyttämisen riskejä terveyden ja oppimisen näkökulmasta. Digitalisaatiolla on toki myös positiivisia puolia ja vaikutuksia ja se tarjoaa oppimisen näkökulmasta hyötyjä, mutta onneksi nyt on huomattu, etteivät digilaitteet ole ratkaisu kaikkeen, sillä niitä huonoja puolia löytyy jopa yllättävänkin paljon. Jatkuva tietokonenäytön tuijottaminen voi aiheuttaa päänsärkyä ja näön heikkenemistä. Paikallaan istuminen vaikuttaa niveliin ja luiden terveyteen, ylipainoisuuteen sekä heikentää fyysistä kuntoa. Liialliseen digitaalisten ruutujen käyttämiseen on tutkimuksissa liitetty myös ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Peltopuron mukaan nuorten aivot ovat tosi kovilla lukuisten ruutujen kanssa. Nuorten etuotsalohkot ovat vielä kehittyvässä vaiheessa, eivätkä ne pysty siirtämään tarkkaavaisuutta toisesta sovelluksesta toiseen kepeästi. Tämä näkyy keskittymisvaikeuksina, toiminnan ohjauksen ja tunnesäätelyn vaikeuksina. Nyt on herätty myös huomaamaan, että kirjoitustaito saattaa hävitä, kun tekee kaiken tekstin koneella. Melkoinen lista haittoja, vai mitä?

Sama huolestuttava kehityskulku on huomattu myös Ruotsissa. Kouluministeri Lotta Edholm sanoo, että Ruotsin koululaisilla on erittäin suuria ongelmia lukemisen kanssa. Edholmin mielestä lukeminen on parasta oppia analogisesti, oikeiden kirjojen avulla, koska ne perustuvat opetussuunnitelmiin sen sijaan, että opiskelijat joutuisivat googlettamaan tietoja. Ruotsissa 20-25 prosenttia oppilaista ei osaa lukea riittävän hyvin jatkaakseen opintojaan tai pärjätäkseen hyvin elämässä.

On hyvä, että vihdoin on herätty siihen, etteivät lapset voi olla suurinta osaa vuorokaudesta ruudun ääressä. Kirjan lukeminen ja kirjoittaminen ovat tärkeitä asioita lapsen kehitykselle, motoriikalle ja oppimiselle. Lyhyesti voisi asian ilmaista niin, että digitalisaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä, eikä se ole todellakaan kaikkivoipa ratkaisu oppimiseen. Viimeaikaiset tutkimustulokset pönkittävät omaa uskomustani siitä, että että aivojen olisi todella hyvä antaa välillä hengähtää kaiken tämän digitaalisen ähkyn keskellä, jossa elämme.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi