Paljon on mediassa keskusteltu siitä, kuinka Lahden kaupungin talous on kuralla ja jotain olisi syytä tehdä ja vieläpä varsin nopeasti. Niinpä vähemmän asiaan tutustunutta saattaa hämmentää Lahden kaupungin vuoden 2023 tilikauden tulos, joka oli ylijäämäinen 41,3 miljoonaa euroa. Mitä ihmettä? Onko kriisi peruttu? Onko joku laskenut väärin? Ei, sillä viime vuoden hyvän tuloksen selittää satunnaistuotot myydyistä kiinteistöistä kuten esimerkiksi kuntoutussairaala Jalmarin myyntivoitto ja vuoden 2022 ns.verohännät. Kun tämän laatuisia kertaluonteisia myyntejä ei enää isossa kuvassa ole näkyvissä, on viime vuoden tuloksesta huolimatta valmistauduttava tasapainottamaan kaupungin seuraavien vuosien kovaa vauhtia heikentyvää taloutta. Tänä ja tulevina vuosina alijäämää ennakoidaan kertyvän 50–70 miljoonaa euroa vuodessa, joten kaupungin rahakirstukriisi on todellinen ja varsin huolestuttava.

Kaupungin tiedotteen mukaan kuntien ja kaupunkien toimintaympäristössä on tapahtunut ja tapahtumassa isoja rakenteellisia muutoksia. Esimerkiksi sote-uudistuksessa Lahden kaupungilta lähti budjetista tuloja 43 miljoonaa euroa enemmän kuin menoja. Kaupungin konserniyhtiöistään saamat tuotot ovat pudonneet. Työllisyyden hoito siirtyy valtiolta kokonaan kaupunkien vastuulle 2025 ja kuntien rahoitusjärjestelmä uudistuu 2026. Vuosina 2024-2027 kaupungin taloutta aiotaan tasapainottaa 50 miljoonalla eurolla kaupunginvaltuuston päättämällä ohjelmalla. Sen mukaan tuloja voidaan kasvattaa myymällä kaupungin tytäryhteisöjä kokonaan tai osittain, ja myyntituloja voidaan sijoittaa kaupungin tulojen lisäämiseksi pysyvästi.Tavoitteena on koota 500 miljoonan euron sijoituspääoma, joka voitaisiin saada kasaan esimerkiksi myymällä vähemmistöosuus Lahti Energiasta.

Mitä sitten tehdään, jos tasapainotussuunnitelma eli käytännössä Lahti Energian myynti edes osittain ei valtuustolle kelpaa ja myynti äänestetään kumoon? Kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen mukaan se murentaisi koko taloussuunnitelman ja vuoden 2025 talousarvion valmisteluun tällainen päätös toisi aivan erilaiset lähtökohdat. Se aiheuttaisi tarkastelun koko palveluverkkoon, mikä käytännössä tarkoittaa palveluiden karsimisia kovalla kädellä.

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa Lahdella ei ole olemassa mitään muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Jos Lahti Energian myyntiprosessi päätetään käynnistää, suututetaan varmasti kansanjoukot, jotka ovat myyntiä kovaäänisesti vastustaneet. Jos taas päätetään olla myymättä, joudutaan kaupungin budjetti avaamaan ja laatimaan kovat leikkauslistat ja korottaa samalla veroja. Huhtikuussa valtuutetut ovat siis todella isojen kysymysten ja valintojen äärellä. Valtuuston linjausta voidaan odottaa huhtikuun puolivälissä, mutta kovin suuri visionääri ei tarvi olla, jos ennustaa, että 49% Lahti Energiasta laitetaan myyntipöydälle.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi on maailman onnellisin maa jo seitsemättä(!) vuotta peräkkäin, selviää YK:n teettämästä tuoreesta onnellisuusraportista, jossa 143 maan ihmisten pyydettiin arvioimaan elämäänsä asteikolla nollasta kymmeneen. Vastauksia kerätään noin tuhannelta asukkaalta jokaisesta maasta. Kolmen vuoden tuloksista katsotaan keskiarvo, joka antaa pisteluvun ja tänä vuonnakin pieni ja piskuinen Suomi keikkuu kärjessä pisteluvulla 7,7. Raportissa onnellisuutta tarkastellaan kuuden käsitteen kautta: sosiaalinen tuki, tulot, terveys, vapaus, anteliaisuus ja korruption vähäisyys. Vastaajat arvioivat myös omaa elämänlaatuaan ns. tikapuumallin mukaan eli alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt.

Suomi on siis peräti jo seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun seuraa mediaa ja kuuntelee ihmisten keskusteluja, niin netissä kuin kahvipöydissä, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin. Niinpä moni suomalainen saattaa miettiäkin juuri nyt, olenko minä ainoa onneton ihminen tässä maailman onnellisimmassa maassa?

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, talvet liian leutoja, ikuisesti huonot päättäjät, suomalainen koulu on ongelmissa, on liikaa mielenterveysongelmia ja nyt lakotkin riivaavat ja maan talous on täysin kuralla. Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä?

Jonkinlaista perspektiiviä tämä tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla tai jostain muusta pikkuasiasta, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, sodasta, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta jne.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Rakentamista pidetään yleisesti hyvänä merkkinä kaupungin talouden voimasta ja elinvoimaisuudesta. Niinpä ei voi lähtökohtaisesti pitää pahana sitä, että Lahti kaupunkina rakentaa tai suunnittelee rakentavansa tänä päivänä todella paljon. Julkisten rakennusten tai urheiluareenoiden lisäksi myös uusien asuntojen rakentaminen on kovassa vauhdissa. Uusia, isoja asuinalueita on nousemassa mm. Starkin ja Ranta-Kartanon alueille, joihin on lähivuosina valmistumassa kaiken kaikkiaan noin 2000 uutta asuntoa. Paavolassa puretaan tällä hetkellä kokonaista korttelia, johon suunnitellaan uuden Citymarketin lisäksi asuntorakentamista. Vieressä oleva Iskun kortteli on myös suunnitelmissa purkaa ja rakentaa tilalle uutta asuntokantaa. Herääkin kysymys, kenelle Lahdessa asuntoja oikein rakennetaan, kun samaan aikaan meillä on kaupungissa myytävänä noin 1000 vanhaa asuntoa ja vuokrattavanakin noin 600 asuntoa?

Onko asuntojen rakentaminen räikeästi ylimitoitettu kaupungin tarpeisiin vai perustuuko tarve johonkin tutkimukseen Lahden vetovoimasta? Lahden kaupungilla on muistaakseni jonkinlainen tulevaisuusvisio tai -strategia, jossa uskotaan kaupungissa asuvan vuonna 2030 peräti 150 000 asukasta. Lahti saisi siis strategiansa mukaan 6 vuodessa 30 000 uutta asukasta? Menneet vuodet kertovat kuitenkin täysin erilaisesta kehityksestä, sillä viimeisten 45 vuoden aikana Lahti on kasvattanut asukaslukuansa vain 10 000:llä hengellä (poislukien Nastolan liittyminen Lahteen 2016) ja nyt uskotaan 6 vuodessa kasvun olevan 30 000 asukasta? Vai havitteleeko Lahti kuntaliitoksilla yhdistävänsä Hollolan ja Orimattilan Lahteen vuoteen 2030 mennessä?

Eikä viimeiset vuodetkaan näytä kääntäneen kelkkaa merkittävästi. Vuosina 2015-2020 Lahden väkiluku on kasvanut noin 1150 asukkaalla. Suurin syy väestönlisäykseen oli vuonna 2015 tapahtunut iso maahanmuutto, joka toi kaupunkiin lähes 1 550 asukasta lisää eli käytännössä olemme pikemminkin menettäneet asukkaita muualle. Myös Ukrainasta sotaa paenneet ovat viime aikoina lisänneet väkilukua Lahdessa. Muuten Lahden muuttovoitto on vuosittain erittäin marginaalista, eikä siis millään tavoin korreloi sen rakentamistornadon kanssa, joka kaupungissa tällä hetkellä riehuu. Tällä kehityksellä on uhkakuvansa ja sen nimi on asuntokuplan puhkeaminen.

Ehkäpä Lahdessa olisi nyt hyvä aika katsoa peiliin, todeta realiteetit ja unohtaa tämänkaltaiset pilvilinnakuvitelmat ja alkaa tehdä suunnitelmia todellisen väestönkasvun perusteella. Muuten voi käydä niin, että ylenpalttinen rakentaminen vetää rattaat jumiin perusteellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Lahdessa asuntojen tarjonta ei kohtaisi asuntojen kysyntää. Merkkejä tästä on jo näkyvissä, eikä uusien asuntojen liikarakentaminen Lahdessa helpota tilannetta. Pian vanhojen asuntojen hinnat romahtavat ja monen perheen talous saa ison loven, kun oman asunnon arvo putoaa roimasti.

Jos se jotain helpottaa, niin Lahti ei ole ongelmansa kanssa yksin, sillä koko maassa on tällä hetkellä tyhjiä asuntoja noin 300 000 eli joka kymmenes asunto on tyhjä. Aika huima määrä. Suurimmat ongelmat löytyvät syrjäseuduilta ja kaupungeista, joissa muuttovoitto on minimaalista tai jopa tappiollista. Syitä tähän voi olla taustalla monia, mutta kaiken kaikkiaan asuntomarkkinoiden kehitys on huolestuttava. Kuinka kauan ja kuinka paljon voidaan rakentaa uutta, ilman että se kääntyy itseään vastaan ja alkaa syömään kysyntää ja vanhojen asuntojen arvoa?

Petri Salomaa
Päätoimittaja
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomea jäytävä työmarkkinakiista ottaa taas uusia kierroksia. Siinä missä työmarkkinajärjestöt ilmoittivat uusista, jopa kahden viikon mittaisista lakoista, on valtionvarainministeri Riikka Purra vastannut niihin muutamalla leikkausaiheisella ”huumoripostauksella” somessa. Huumori on varsin kyseenalainen valinta viestittämiseen, varsinkin silloin, kun on kyse ihmisten toimeentulosta. Tähän mennessä edelliset hallitukset ovat aina viestineet leikkauksista hyvin asiallisesti ja jopa anteeksipyydellen ja selitellen, niiltä joihin se kohdistuu. Nykyinen valtionvarainministeri tuntuu sen sijaan iloitsevan, jopa karnevalisoivan leikkaukset. Eletään siis aivan uutta poliittista kulttuuria Suomessa, jossa vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi. Pikemminkin lietsotaan vastakkainasettelua, sen sijaan, että yritettäisiin löytää joku järkevä ratkaisu tähän pattitilanteeseen, johon on ajauduttu.

Ennen puhuttiin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että joillekin politiikka on oman egon nostamista ja omien kannattajien nuoleskelua keinolla millä hyvänsä. Varsinkin perussuomalaisilta on nähty viime aikoina ennennäkemättömän tyylittömiä ulostuloja, niin somessa kuin perinteisissäkin medioissa. Kuvat somessa, joissa Riikka Purra mainostaa kuvallaan koristeltua leikkuulautaa, höystettynä tekstillä ”Nyt on aika leikata” on yksiselitteisesti tyylitöntä ja ajattelematonta huumoria, joka antaa kuvan ylimielisestä valtionvarainministeristä, joka suorastaan nauttii siitä, että saa leikata ihmisten toimeentulosta. Eikä tämä suinkaan ollut ainoa vastaavanlainen kuva, sillä somessa julkaistiin toinenkin kuva, jossa Purra iloisesti heiluttelee saksia työpöydän ääressä, muiden persuedustajien iloisesti kannustaessa vieressä. ”Hyvä Riikka! Leikkaa! Leikkaa!”

Lisäksi hyvässä muistissa on elinkeinoministeri Ville Rydmanin varsin ylimielinen esiintyminen ja virnuilu Ay-pomoille television A-studiossa sekä Ay-liikkeen nimittäminen mafiaksi. Lisäksi Rydman on nimittänyt Helsingin Sanomia moottoripyöräjengiksi. Niin se vain on, että tyyliä ja sivistystä ei voi ostaa, jos sitä ei omasta takaa ole. Mahtaa niitä pienituloisia ihmisiä, joiden pienestä toimeentulosta leikataan, naurattaa kovasti tämänkaltainen huumori ja hauskanpito? Vaikuttaa siltä, että valtataistelu on käynnissä nimenomaan perussuomalaisten ja Ay-liikkeen välillä, sillä muut hallituspuolueet ovat suhtautuneet kiistaan varsin suoraselkäisesti ja asiallisesti, välttäen typeriä somepostauksia ja -meemejä.

Perussuomalaisten mauttomat somevitsit leikkuulautoineen eivät varmasti kiistan ratkaisemista helpota, mutta ihan koko maan kannalta olisi parasta, että osapuolet istuisivat pikaisesti saman pöydän ääreen ja käytäisiin hyvähenkinen keskustelu siitä, miten tästä pattitilanteesta päästään ulos, sillä on selvä, etteivät jatkuvat lakot ole hyväksi Suomen taloudelle. Sitä olen ihmetellyt missä pääministeri Orpo piileksii? Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääministeri piilottelee Purran ja Satosen selän takana, kun hänen, jos kenen, tulisi ottaa tässä selkeä johtajan vastuu siitä että ratkaisu löytyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime vuosien varrella olemme saaneet lukea useita uutisia siitä, kuinka isot mediakonsernit kuten Sanoma ja Keskisuomalainen ovat ostaneet monia maakuntalehtiä sekä lukuisia pienempiä alue- ja kaupunkijulkaisuja. Viimeisimpänä esimerkkinä Keskisuomalainen laajensi alkuvuodesta Pohjois- Karjalaan, ostaen maakuntalehti Karjalaisen sekä seitsemän paikallis- ja kaupunkilehteä. Käytännössä tämä tarkoittaa median keskittyvän jatkossa yhä harvempien käsiin. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että Keskisuomalaisella on vahva, liki monopoliasema, maakuntien mediakonsernina ja Sanomalla vastaavasti on vahva ote valtakunnallisista lehdistä. Aika harvojen käsissä media-ala on ollut tähänkin asti, sillä vuonna 2017 kymmenellä suurimmalla sanomalehtiyhtiöllä oli Suomessa yhteensä 83,3 prosenttia kokonaislevikistä. Uskon, että tänä päivänä tuo luku on jo lähellä 90 prosenttia, varsinkin kun perinteisen sanomalehden levikit ovat viime vuosina tippuneet jokaisella lehdellä. Suuntaus digijulkaisuihin syö perinteistä lehteä rotan lailla.

Suurin pelko näissä kaupoissa on se, että jatkossa nämä ostetut julkaisut muuttuvat ison konsernin äänitorviksi ja paikallisuus väistyy yhteisten juttujen tieltä. Usein ostotiedotteen mukaan lehtien toimitukset ja uutisbrändit jatkavat itsenäisinä omien päätoimittajiensa johdolla. Kyseessä on perinteinen yritysjargon, jonka mukaan yhtiö ei tähtää kaupalla integraatioon. Ennemminkin kyse on kuulemma siitä, että lehdet oppivat ja työskentelevät yhdessä kasvavilla digitaalisilla tilaajamarkkinoilla. Tämän pitäisi siis tarkoittaa sitä, ettei ostettujen lehtien sisältö ala muistuttaa konsernin isompien lehtien sisältöä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut jotain ihan muuta.

Jos asiat sujuvat hyvin, saavat aluelehdet ison vetoavun digitaaliseen julkaisutoimintaansa ja isot konsernit vastaavasti ison määrän paikallista osaamista. Huonossa tapauksessa edessä on paikallisten toimittajien irtisanomisia ja lehtijuttujen toimittaminen aluelehtiin tehdään jatkossa keskitetysti konsernin pääkallopaikalta. Samalla paikallisten juttujen määrä supistuu, kun paikalliset toimittajat saavat monon kuvan takamukseensa. Tätä tuskin kukaan haluaa, mutta mitä tapahtuu silloin, jos kannattavuus aluelehdissä putoaa? Nyt on jo nähty kuinka monet lehdet ovat harventaneet ilmestymistään ja irtisanoneet työntekijöitään. Kaiken kaikkiaan media-ala elää nyt kovassa muutospaineessa, kun perinteisen median haastaa alati kasvava netti- ja somemaailma. Itse asiassa voidaan jo sanoa, että perinteinen media on siirtynyt haastettavan roolista haastajan rooliin.

Toivon todella, että isot mediakonsernit ovat huomanneet, että aluelehdissä tiedetään, minkälaiset artikkelit ovat suosittuja juuri lehden omalla ilmestymisalueella. Ne kun ovat kovin erityyppisiä kuin Iltalehden, Ilta-Sanomien tai Helsingin Sanomien jutut. Alueellisten lehtien on tarjottava paikallisia sisältöjä ja näkökulmia, jota muut eivät tarjoa. Juttuja jotka eivät tule muualla esille. Jornalistinen monimuotoisuus olisi hyvä säilyttää ja erilaiset mielipiteet ja ajatukset pitäisivät tulla esiin tasapuolisesti lehtien palstoilla. Tämä on muuten oivallettu eräässä pienessä etelälahtelaisessa lähiölehdessä jo 45 vuotta sitten. Näinköhän tässä pitää alkaa odottelemaan sitä, että joku media-alan isoista konserneista kohta kolkuttelee ostoaikeissa toimituksemme ovea, isoa setelinippua nenämme edessä heilutellen?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden kulttuuripiireissä kuohuu. Kuohunta liittyy Lahden kaupunginteatterin näytelmään Nummisuutarit. Kyseinen näytelmä on yksi kansallisen Taidetestaajat-ohjelman esityksistä, johon kutsuttiin kaikki päijäthämäläiset 8.-luokkalaiset. Näytelmä on nyt nostettu tikun nokkaan, koska näytelmä ei sovi joidenkin mielestä lapsille sen sisältämän yliseksuaalisuuden vuoksi. Suomeksi sanottuna, siinä on joidenkin mielestä liikaa ns. pornoa.

Viime viikolla Lahden Kristillisen koulun rehtori Aleksi Rinne kirjoitti lehden yleisönosastolle pettyneensä näytelmän liian eroottisiin ja yliseksuaalisiin kohtauksiin, jotka eivät hänen mielestään sovi 8. luokkalaisille. Rinteen mukaan yliseksuaalisia ovat mm. kohta jossa päähenkilö Esko saa naimaluvan, joka kirjoitetaan hänen pakaroihinsa. Samoin erotiikkaa tihkui Rinteen mukaan pillimehun nauttimista kuvaava kohtaus, joka päättyy siemensyöksyä kuvaaviin roiskeisiin. Aleksi Rinteen kritiikki kohdistuu erityisesti näytelmän hääkohtaukseen, jonka sisältö on hänen mielestään lapsille sopimatonta, täysin juoneen kuulumatonta ja sisältää tarpeetonta seksuaalisuutta. Tämän Rinteen purkauksen jälkeen näyttelijöitä on ahdisteltu kadulla haukkumalla ja huutamalla. Lisäksi tekijöille ja Taidetestaajille on lähetetty törkyviestejä. Kerrassaan uskomattoman typerää toimintaa.

Rinteen kritiikki ja sitä seurannut kohu aiheutti itselleni ”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” -ilmiön. Itse kävin katsomassa kyseisen näytelmän ja en löytänyt esityksestä mitään sellaista yliseksuaalisuutta tai ”pornoa” mitä 8. luokkalainen ei löytäisi tänä päivänä todella helposti netistä, somesta ja perinteisestä mediasta päivittäin. Ainoa mikä voi olla nuoren ehkä hankala käsittää näytelmästä, on Aleksis Kiven alkuperäinen teksti, joka eroaa merkittävästi nykypäivän kielestä.

Olen hieman hämilläni rehtori Rinteen purkauksesta. Käsittääkseni näytelmä toi esiin nimenomaan isona teemana nuorten kiusaamisen ja syrjäytymisen, joka on yhteiskunnassamme suuri ongelma. Sen sijaan, että kasvatusopin ammattilainen olisi huomannut tämän ison teeman, päätti hän tarttua ns. lillukan varsiin eli etsimällä etsi näytelmästä seksuaalisuutta. Ikään kuin hän ei näkisi metsää puilta.

Olisi tietenkin helppo sanoa rehtori Rinteelle, että kannattaisi hieman löysätä pipoa, mutta niinhän se on, että mielipiteitä on maailmassa yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin ja kenenkään mielipide ei ole lähtökohtaisesti väärä. Sen sijaan tärkeämpi huomio on se, että nähtävästi USA:ssa voimissaan oleva äärikonservatiivinen kristillisyys ja siihen liittyvä tiukka moraalikäsitys on rantautumassa kovaa vauhtia meille Suomeenkin. Viime vuonna mm. Floridassa klassisen koulun rehtori joutui eroamaan oppilaiden vanhempien valitusten seurauksena. Valitusten aiheena oli kuudesluokkalaisten taidetunnilla esitetty Daavid-patsas, jota pidettiin pornografisena. Seuraavaksi vaaditaan Suomessakin patsaille housuja?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hyvää kautta liigassa pelaava Pelicans on tällä kaudella tavoittelemassa mestaruutta tosimielessä. Jo ennen kautta oli selvää, että viime kauden hopean jälkeen lahtelaiset pistävät tällä kaudella kaikki likoon eli pokeritermilla all-in. Joukkuetta on mainostettu termillä kaikkien aikojen kovin Pelicans ja kyllä, hyvällä syyllä voidaan todeta näin varmasti olevan. Viime kauden Pelicans oli hyvä joukkue, samaten edellisen hopeakauden 2012 Pelicans oli hyvä joukkue, mutta molemmat mitalit saavutettiin joukkueella, jota kukaan ei alunperin veikannut edes playoff-peleihin. Tällä kaudella odotukset ovat olleet korkealla jo ennen kautta ja niin toimistolta kuin valmentaja Niemelänkin suusta on kuultu totuus: Vain mestaruus kelpaa. Kauden alku oli hankala aina marraskuulle asti, mutta sen jälkeen turkoosinutut ovat pelanneet odotuksien mukaan ja nousseet pelaamaan vähintään pudotuspelien kotiedusta.

Vaikka joukkue onkin hyvin koottu jo alunperin, on sitä määrätietoisesti pyritty kauden mittaan vielä vahvistamaan, tähtäimessä kevään pudotuspelit ja Suomen mestaruus. On hankittu pari uutta maalivahtia, tosin pakon edessä, kun Olkinuora lähti ja Patrikainen loukkaantui. Puolustukseen löytyi vanha tuttu Veri-Pena eli Ben Blood, joka on omiaan juuri pudotuspelien kiihkeään tunnelmaan. Hyökkääjistä Tyrväisen hankinta oli mielestäni yllättävänkin ratkaiseva, sillä hän toi loppuvuodesta tarvittavaa santapaperia joukkueeseen, jota tarvitaan kun pelit keväällä kovenevat. Kovia työmiehiä tarvitaan, jotta ne joukkueen tähdet saavat loistaa.

Viimeinen silaus tämän kauden joukkueeseen on tietenkin taiteilija Juhamatti Aaltonen. Liki nelikymppinen kaiken nähnyt ja kaiken kokenut kehäkettu ja pellaaja, jolla on taitoa ja näkemystä pelistä. Aaltonen voi olla iso riski, mutta jos Niemelä saa Juhiksen taidot valjastettua joukkueen käyttöön, voi jälki olla kullanhohtoista. Voittomaalikilpailuissa Pelicans on tällä kaudella tehnyt yhden maalin(!). Auttaisikohan Aaltonen ainakin tässä asiassa?

Tällä kaudella ei liigassa ole yhtään ylivoimaista joukkuetta, jolle mestaruus olisi ikään kuin tarjottimella. Tapparahan tämmöinen joukkue on viime vuodet ollut, mutta molemmat tamperelaiset ovat olleet yllättävän haavoittuvaisia, vaikka kärjessä ovat koko kauden keikkuneetkin. Jukurit kyllä liitää nyt komeasti, mutta kuinka se kestää pudotuspelipaineet? Ison budjetin HIFK ja Kärpät ovat parantaneet pikkuhiljaa ja nousseet kilpailuun kotiedusta. Lisäksi tuohon vielä yllätysvalmiit Lukko ja KalPa, niin ei se mestaruuden tuominen Lahteen mikään helppo tai itsestään selvä juttu ole, mutta uskon että Pelicansilla on tällä kaudella ihan oikeasti hyvä mahdollisuus kannun nosteluun keväällä. Lasch, Carlsson, Aaltonen, Jämsen, Jordan, Kràl, Schnarr, Bryggman. Miettikääpä milloin viimeksi turkoosinutussa on nähty tämän luokan pelimiehiä ja vielä näin monta? Turkoosikevättä odottaen!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Presidentinvaali käy kovilla kierroksilla ja jokapäiväiset Stubbin ja Haaviston kaksintaistelut ja tentit ovat vallanneet median. Eilen tervehdin ilolla, kun ensimmäistä kertaa tenteissä otettiin esille Suomen ennätysalhainen syntyvyys ja sen tuomat ongelmat. Presidenttiehdokkaista Stubbilla ei ollut halua asiaan puuttua presidentinroolissa, Haavisto sen sijaan ottaisi ongelman esiin mm. maakuntamatkoillaan. Muutama pääministeri on aikoinaan yrittänyt nostaa alhaisen syntyvyyden esille julkisuudessa, mutta nämä pääministereiden silloiset puheet ”synnytystalkoista” eivät ottaneet tuulta purjeisiinsa ja jos ottivatkin, niin lähinnä kovaa vastatuulta.

Mistä sitten on kyse? Suomi on maailman kolmanneksi nopeimmin ikääntyvä maa. Suomessa voidaankin jo hyvällä syyllä puhua vauvakadosta, sillä viime vuonna Suomeen syntyi enää 43 000 vauvaa. Näin alhaisissa luvuissa ollaan oltu viimeksi vuonna 1836. Melkoinen ero vaikkapa tämän hetken suurimpaan ikäluokkaan vuodelta 1963, joka on kooltaan noin 75 000 henkilöä. Väestön ikääntymisen myötä etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaa merkittävästi samalla, kun työikäisen väestön määrän vähetessä veronmaksajia on yhä vähemmän. Arvostettu talouslehti Financial Times on varoittanut Suomen ikärakenteesta ja siitä, ettei tilanteen vaatimia uudistuksia muun muassa terveydenhuollon ja sosiaaliturvan osalta ole onnistuttu viemään läpi. Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. Suomessa on vuonna 2040 vain 16 kuntaa, joissa syntyy enemmän lapsia kuin tänä vuonna.

Miksi sitten suomalaiset eivät enää halua lapsia? Yksi syistä on se, että vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy. Lapsiperheen arki voidaan kokea liian kiireiseksi, stressaavaksi ja kalliiksi. Tutkijoiden mukaan moni kyllä haluaisi lapsia, mutta siirtää ja siirtää lasten hankintaa, kunnes yhtäkkiä se ei enää olekaan niin helppoa. Ihmisen hedelmällisyys nimittäin lähtee melkoiseen laskuun 35 ikävuoden jälkeen. Taustalla vaikuttavat myös muun muassa pitkät opiskeluajat ja ajattelutapa, että kaiken pitäisi olla ikään kuin valmista ennen lapsen saantia. Pitäisi olla varma toimeentulo ja vakaa parisuhde. Lapsen hankintaa jarruttavat myös monet taloudelliset syyt, kuten työttömyys, alhainen tulotaso ja yleinen epävarmuus työsektorilla. Pätkätöitä tekevät tuskin ensimmäisenä miettivät lapsen hankkimista. Perhepoliittiset tekijät kuten perhevapaat tuntuvat vaikuttavan enemmän toista tai kolmatta lasta harkitsevilla. Lapsien hankkimista ei varmasti edesauta myöskään nykyinen kovin epävarma maailmantilanne Ukrainan ja Gazan sotineen.

Tänä päivänä jotkut saattavat ajatella lapsettomuutta myös oman hiilijalanjälkensä pienentämisenä.Isossa mittakaavassa näin voi ollakin, sillä paljon puhutaan maapallon väestön räjähtämisestä ja ylikansoittumisesta, eikä tällä kasvun tiellä voida jatkaa loputtomiin. Eri asia on tietenkin se, kannattaako juuri meidän suomalaisten olla se kansa, joka lopettaa lasten tekeminen ja aiheuttaa näin isoja ongelmia omalle kansantaloudelleen tulevaisuudessa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime sunnuntaina jännitettiin presidentinvaalin ensimmäistä kierrosta ja lopputulos oli yllättävänkin paljon äänestäjäkyselyiden mukainen. Ääniosuudet pysyivät varsin hyvin odotetuissa luvuissa ja toiselle kierrokselle menivät Alexander Stubb sekä Pekka Haavisto. Vaalitaisto on kova ja toisen kierroksen vaalityö alkoi jo vaali-iltana, sillä kampanja-aika on todella lyhyt, vain kaksi viikkoa. Kahdessa viikossa tuskin kovin montaa päätä ehdokkaat saavat käännettyä, sillä molemmat ovat olleet mukana suomalaisessa politiikassa jo vuosikaudet ja äänestäjien mielikuva ja ajatukset ehdokkaista ovat varmasti muodostuneet jo ajat sitten. Sitä kuvaa tuskin parissa viikossa muutetaan suuntaan tai toiseen?

Poliittisia eroja ehdokkaiden kesken on vaikea löytää edes vaalikeskusteluissa ja tenteissä. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä vaikea on Suomesta löytää ehdokasta, joka olisi kovin eri mieltä maamme tämänhetkisestä ulkopoliittisesta linjasta. Toimittajat kyllä kovasti yrittävät tenteissä kaivaa erimielisyyksiä, mutta uskon, että molemmat ehdokkaat pysyvät loppuun asti tyyninä ja sivistyneinä, eikä minkäänlaista loanheittoa tulla näkemään. Tämä on itseäni miellyttävä tapa puhua politiikkaa. Kunnioitetaan toista ihmistä, vaikka oltaisiinkin jostain asiasta eri mieltä. Tämä usein unohtuu ainakin kunta- ja eduskuntavaaleissa, joissa loka lentää ihan eri tyyliin. Olemme kyllä onneksi hyvin kaukana amerikkalaisesta vaalikeskustelukulttuurista, josta on verkkokalvoille palanut kuva Donald Trumpista uhkailemassa Hilary Clintonia vankilatuomiolla, kunhan hänet valitaan presidentiksi.

Sunnuntain vaali-illassa pienimuotoisen kohun nostatti juontaja Matti Rönkä, joka kyseli asiantuntijoilta mielipidettä siihen, miten se, että toinen ehdokas kuuluu seksuaalivähemmistöön vaikuttaa äänestäjiin. Asiaa ei olisi joidenkin mielestä saanut nostaa esiin, sillä eihän seksuaalinen suuntautuminen vaikuta mitenkään henkilön kykyyn suoriutua presidentin tehtävästä. Toisaalta se on kuitenkin asia, joka on varmasti kaikkien äänestäjien tiedossa jo ennestään ja en pidä mitenkään pahana, että Rönkä rohkeasti asiaa suoraan kysyi. Ikävämpää ja hieman surullistakin, nimenomaan vähemmistöjen kannalta on se, että vielä vuonna 2024 meillä Suomessa on ihan liikaa ihmisiä, joille tuolla asialla on jotain merkitystä, kun presidenttiä valitaan. Toisaalta ei siitä niin kauan ole, kun Suomessa väännettiin siitä, voiko nainen olla Suomen tasavallan presidentti tai edes pappi.

Gallupit ovat joka tapauksessa nostaneet Stubbin selkeäksi ennakkosuosikiksi toiselle kierrokselle ja täytyy myöntää, että Haavisto tarvii pienen ihmeen, jotta Halla-ahon ja Rehnin kannattajien äänet suuntaisivatkin hänen laariinsa. Vasemmalta äänet taisivat tulla Haavistolle pitkälti jo ensimmäisellä kierroksella ja sieltä ei enää suurta äänipottia ole kalasteltavissa. Demokratiassa on kuitenkin se hyvä puoli, ettei mikään ole varmaa, ennen kuin kaikki äänet on laskettu. Tosin tässä vaalissa varmaa on se, että kävi sitten miten tahansa, Suomi tulee saamaan itselleen ulkopolitiikan hyvin hallitsevan, laajasti verkostoituneen ja yleisestikin ottaen varsin pätevän presidentin. Olen itse elänyt viiden eri presidentin johtamassa Suomessa ja yksikään heistä ei ole maatamme perikatoon johdattanut, enkä usko, että niin käy nytkään, on presidentin nimi sitten Stubb tai Haavisto. Käykäähän ihmiset äänestämässä!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kisapuiston jalkapallostadionin rakennusprojektia on vatvottu viime vuodet sitä tahtia edestakaisin, ettei tällainen tavallinen kaduntallaaja meinaa perässä pysyä. Tällä hetkellä näyttää taas vaihteeksi siltä, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Hetki sitten näytti siltä, että asiat etenevät suotuisaan suuntaan ja stadion saadaan pystyyn vielä minun elinaikanani, sillä viimeistään se, että valtuusto varasi 13,7 miljoonaa euroa talousarviossa nimenomaan Kisapuiston stadionia varten oli erittäin positiivinen signaali siitä, että kohta tapahtuu.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaupunki haluaa rakennuttaa pelkän pääkatsomon, joka ei ole toivotun UEFA 3 -tasoinen, itseasiassa ei edes UEFA 2 -tasoinen. Ja kun oikein väännetään veistä haavassa, niin ei edes veikkausliigakelpoinen, mikä on täysin uskomatonta. Mitä ihmettä Lahti tekee stadionilla, jolla ei voi pelata edes veikkausliigaa? FC Lahti on ilmoittanut, että se on sitoutunut nimenomaan UEFA 3 -tasoiseen stadioniin, joten sen tyrmistyksen voi hyvin ymmärtää.

No, miten tähän nyt sitten on oikein yhtäkkiä päädytty? Vuosikaudet on Kisapuiston stadionista tehty upeita suunnittelukuvia. On ollut upea pääkatsomo, päätykatsomot, VIP-tilat sekä tilat oheismyynnille ym. Nyt sitten onkin selvinnyt, ettei kaava anna myöten esimerkiksi päätykatsomoille. Mitä ihmettä? Nytkö tämä asia vasta selvisi, että sellainen kaava on olemassa? Olen tietenkin täysi amatööri rakennusasioissa, mutta voisin kuvitella, että kaavan suomat mahdollisuudet selvitetään ensin, ennen kuin mitään suunnitellaan. Sitten jos halutaan rakentaa jotain, joka ei kaavan mukaan ole mahdollista, on aina mahdollista muuttaa kaavaa. Näitä kaavanmuutoksia tehdään Lahdessakin aina kun tarvetta ilmenee. Kaavat ovat ihmisten tekemiä ja ihmiset voivat tehdä niihin muutoksia. Ei kai niitä Jumalalta ole saatu eikä kiveen hakattu, joten tuo kaavaan vetoaminen vaikuttaa enemmän selittelyltä ja amatöörien puuhastelulta.

Nyt vain virkamiehet hattu nöyrästi kouraan ja pikaisesti hakemaan sitä kaavamuutosta Kisapuistoon. Sitten käyntiin nopea kilpailutus stadionin suunnittelusta ja rakentamisesta. Jonossa on jo ainakin yksi varsin potentiaalinen ja valmis UEFA 3 -tasoinen stadionsuunnitelma Stafiralta ja hintakin (12,4,milj€) reippaasti alle tuon varatun 13,7 miljoonan euron. Sillä aikaa kun suunnittelukilpa on kesken, voivat kaupunki ja FC Lahti istua taas neuvottelupöytään ja sopia hyvässä hengessä miten seura osallistuu projektiin. Käsittääkseni FC Lahti on luvannut tuoda pöytään miljoonan yhteistyökumppaneiltaan. Lisäksi UEFA3 -tasoiseen stadioniin on mahdollista saada valtiontukea sekä lisärahoitusta UEFA:lta. Tähän karvalakkimalliin, jota nyt suunnitellaan, ei tule rahaa mistään muusta kuin meidän veronmaksajien kukkarosta.

Sitten vielä terveiset niille lajia ymmärtämättömille, jotka ovat sitä mieltä ettei ”lahtelainen potkupallo” tarvitse stadionia. Lahteen on vuosien varrella haettu 8 Suomen mestaruutta ja 11 kappaletta muita mitaleita sekä lisäksi vielä 9 Cup-voittoa. Joidenkin parjaama FC Lahtikin on napannut pari noista mitaleista. Jalkapallon perinteet ja harrastuspohja ovat meillä erittäin vahvat, vain nykyisyys sakkaa ja nimenomaan olosuhteiden puolesta. Vaarana on kelkasta putoaminen. Lahtelaiset urheiluseurat näkyvät mediassa toistuvasti ja luovat omalta osaltaan positiivista Lahti-kuvaa niin Suomessa kuin maailmalla.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi