Arkistot: Pääkirjoitukset

Olipa kerran maailma, jossa ei vielä tunnettu internet-nimistä ihmevekotinta. Ihmiset löysivät tarvitsemansa uutiset ja tietonsa lehdistä, kirjoista, televisiosta ja radiosta. Tietoja näihin antiikin aikaisiin tiedotusvälineisiin syöttivät ihmiset, joille oikean tiedon etsiminen oli ammatti. Kuten ammattilaisen kuuluukin tehdä, tekivät toimittajat tarkkaa työtä. Virheitä ei saanut tulla ja kun sitä internettiä ei ollut, piti kaikki tieto kaivaa ihan itse esille. Ei voitu luottaa toisen käden tietoihin tai huhupuheisiin. Kaikki faktat piti tarkastaa moneen kertaan ja tutkia asioita monesta eri näkökulmasta, ennen kuin juttu päätyi ihmisten luettavaksi. Huono puoli asiassa oli tietenkin se, että jos tiedottaminen oli täysin valtiojohtoista, saattoi käydä niin, että tiedotusvälineet valjastettiin yksinomaan valtionjohdon käyttöön jolloin objektiivisuus ja eri näkökulmien etsiminen katosi. Oli olemassa vain yksi totuus. Valtion totuus. Tästä hyvänä esimerkkinä Neuvostoliitto.

Onneksi meille annettiin internet. Hurraa! huusi kansa. Internet aiheutti sen, että valtiojohtoinen yhden totuuden uutisointi ei enää ollut mahdollista, kun kansalaiset pystyivät itse etsimään erilaisia näkökulmia uutisiin ja tapahtumiin. Faktojen tarkistaminenkin kävi paljon helpommin ja nopeammin. Enää meitä ei voi kusettaa ajatteli suuri yleisö innoissaan. Vaan väärässä olivat. Uusin trendi somessa on se, että faktan tarkistuksista ollaan pikemminkin luopumassa, koska ne ovat kuulemma poliittisesti värittyneitä. Ja nimenomaan väärällä värillä.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että internetin avulla ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Sen sijaan, että meillä olisi olemassa yksi totuus, löytyy netin syövereistä kymmeniä erilaisia totuuksia, joista jokainen voi valita sen, joka eniten miellyttää omaa arvomaailmaa. Tänä päivänä mahdollista on myös se, että voi valita itseään miellyttävät tieteelliset tutkimukset ja jakaa niitä somessa totuuksina. Ja kyllähän netistä kaikenlaisia salaliittoteorioita ja ”tutkimuksia” löytyykin.

Esimerkiksi USA:ssa ollaan menossa kovaa vauhtia kohti tuntematonta presidentti Trumpin kyydissä. Ytimessä on ajatus siitä, että pienen porukan rikollinen, paha ja kaikin puolin ikävä valtaeliitti hallitsee maailmaa. Tämä kasvoton, pimeydessä toimiva pahuus on kuuulemma vastuussa isosta osasta planeettamme ongelmista. Esimerkkeinä nyt vaikkapa sodat, terrorismi, taloudelliset ja ympäristölliset katastrofit sekä niiden aiheuttamat kärsimykset nälänhädästä kulkutauteihin.Tässä tarinassa Presidentti Trumpille on varattu liki Vapahtajan rooli ja olemme USA:ssa nähneet mihin tällainen fanaattinen yksisilmäisyys voi johtaa. Presidentiksi toistamiseen päästyään, Trump ensi töikseen vapautti 1600 uskollista kannattajaansa vankilasta, jonne he joutuivat hyökättyään neljä vuotta sitten kongressiin vaatimaan Trumpia presidentiksi. Käytännössä siis ilmiselvä vallankaappaus-yritys. Vapauttamalla nämä väkivaltaan turvautuneet kannattajansa, Trump viestii vahvasti sitä, että poliitinen väkivalta on ihan OK, kunhan se suosii häntä. Tämä tie ei johda mihinkään hyvään.

Eihän tämä hyvältä näytä, kun idässä melskaa Putin ja lännessä Trump. Konservatiivinen nationalismi nostaa tällä hetkellä maailmalla todella vahvasti päätään ja vastakkainasettelu kasvaa. Suvaitsevaisista ja liberaaleista ihmisistä tehdään liki valtion vihollisia.Omaan illuusioon uskotaan sokeasti toteamalla muiden tietolähteet riittämättömiksi ja poliittisesti värittyneiksi. Oma kupla on syntynyt. Omassa kuplassa otetaan vastaan vain saman kuplan sisällä hyväksyttyjä, usein myös väritettyjä ”uutisia” ja kupla kasvaa kasvamistaan.

Hämmästyttävintä tässä on se, että meiltä Suomestakin löytyy lukuisia Trump-faneja ja minä kun luulin, että meillä on korkeatasoinen perusopetus ja sivistystaso, joka estäisi moisen Trump-hölynpölyn leviämisen. Sivistymätön tollo on sivistymätön tollo, vaikka sen kuinka käärisi nättiin Amerikan presidentti -pakettiin.

Lopuksi tärkein: Muista että fakta ei ole mielipide, eikä mielipide ole fakta.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Ruokahävikillä tarkoitetaan ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista, mutta joka syystä tai toisesta päätyy roskiin. Luonnonvarakeskus Luken arvion mukaan ruokahävikkiä syntyy Suomessa vuosittain noin 360 miljoonaa kiloa, kun mukaan lasketaan koko ruokatuotannosta syntyvä hävikki. Henkilöä kohden ruokaa menee roskiin noin 20–25 kg vuosittain!

Miksi ihmeessä sitten ruokaa heitetään niin paljon roskiin? Ruoan poisheittämisen yleisimmät syyt ovat pilaantunut ruoka tai vanhentunut päiväys, jotka käsittävät noin 50 % kaikesta kotitalouksien poisheitetystä ruoasta. Liki 40% kotitalouden hävikistä syntyy siitä, että ruokaa on liikaa. Eli jäi ruokaa lautaselle, ei jaksettu syödä enempää jne. Roskiin heitettiin erityisesti pitkälle jalostettuja ruokatavaroita, kuten eineksiä. Hälyttävää on se, että hylätystä ruoasta peräti 15 prosenttia päätyi kaatopaikalle avaamattomissa pakkauksissa. Siis ostamme ruokaa, jota emme tarvitsekaan ja ruoka päätyy avaamattomana roskikseen. Tilanne on yhtäläinen sen kanssa, että heittäisimme rahat suoraan roskaämpäriin. Ostamme tuotteen, jota emme sitten tarvitsekaan.

Roskiin heitetty ruoka verottaa lompakoitamme 500 miljoonalla eurolla vuosittain. Nyt kun taloudellinen tilanne on Suomessa sanalla sanoen kehno, olisi oman ruokahävikin tarkkailu helppo tapa laittaa kuntoon talouttaan. Kuinka paljon päivän ruoasta päätyi lautaselta roskiin? Ostinko liikaa ruokaa kaupasta, kun tuotteet menevät vanhaksi? Voisiko maitoa käyttää vielä, vaikka viimeinen käyttöpäivä meni eilen umpeen? Teinkö ruokaa liian ison annoksen, kun sitä jäi yli? Kannattaisiko ylijäänyt ruokaa laittaa pakastimeen ja syödä myöhemmin? Pieniä asioita, mutta vuoden mittaan säästöt kasvavat yllättävän isoiksi. Toisaalta tilanne on absurdi. Me heitämme ruokaa roskiin samalla kuin jossain päin maailmaa nähdään nälkää.

Ruokahävikin määrät vaihtelevat paljon eri kotitalouksien välillä. Kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10-15 prosenttia. Eniten ruokaa menee hukkaan yllättäen kotitalouksissa. Ruokaketjun muissa osissa ruokahävikkiä syntyy vähemmän, esim. kaupoissa vain puolet kotitalouksien hävikkimäärästä, vaikka juuri kauppojen ruokahävikkiä on paljon viime vuosina arvosteltu.
 Ruokahävikistä löytyy myös ilmastollinen aspekti: Ruoan tuottaminen, kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat huomattavasti päästöjä. Kotitalouksista vuosittain roskiin päätyvän ruokajätteen päästöt vastaavat 139 000 auton ilmastovaikutusta. Jos valmis ruoka päätyy roskiin, ovat kaikki nämä päästöt syntyneet turhaan.

Ruokahävikki on asia, johon jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ihan pienilläkin teoilla ja suunnittelulla. Haastankin kaikki mukaan pienentämään omaa ruokahävikkiään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sillä aikaa kun me täällä pienessä Suomessa kiistelemme siitä, onko Afrikan Tähti -lautapeli sopivainen päiväkotiin sen rasistisen ja kolonialistisen luonteen vuoksi, maailmalla tapahtuu. Ja isosti tapahtuukin.

Varmasti moni odotti, että kun Trump palaa USA:n presidentiksi, alkaa maailmalla tapahtumaan, mutta silti Trump onnistui yllättämään varmasti kaikki tämän viikon lausunnoillaan Grönlannin ja Panaman kanavan ostamisesta ja Kanadan liittämisestä USA:n osavaltioksi. Ja kun lisätään, että Panaman kanavan ja Grönlannin saamiseksi osaksi USA:ta on Trumpin mukaan mahdollista käyttää jopa sotilaallista voimaa, ollaankin jo alueella, jossa ollaan oltu viimeksi 1800-luvulla. Silloin tosin maailmassa oli vielä olemassa valtavia erämaita, jäätiköitä ja savanneja, jotka eivät varsinaisesti kuuluneet mihinkään tunnustettuun valtioon, joten niitä liitettinkin suurvaltoihin lähinnä viivottimen avulla piirtämällä valtion rajat uusiksi. Ja onhan jenkeillä kokemusta arktisen alueen ostamisesta juurikin 1800-luvulta, kun he ostivat Venäjältä Alaskan.

En tiedä onko Trump edes järjissään ja tietääkö hän, että Grönlanti kuuluu Nato-partneri Tanskalle? Vai onko kyseessä pelkkää sananhelinää ja politiikkaa, jolla Trump tekee itsestään arvaamattoman neuvottelukumppanin, joka ei kaihda koviakaan keinoja? Joka tapauksessa maailma on kääntymässä vaarallisesti totaalisen väärään suuntaan. Miten käy Euroopan, jos Trump päättääkin esimerkiksi irroittaa USA:n Natosta? Onhan hän toistuvasti vaatinut Nato-mailta isompaa panostusta puolustusliittoon ja todennut, ettei Nato ehkä autakaan niitä maita, jotka eivät ole osallistuneet tarpeeksi isolla panostuksella puolustusliiton ylläpitoon. Toisaalta tässä olisi nyt hyvä syy pikaisesti kehittää Euroopan omaa puolustuskoneistoa, joka ei ole jatkossa riippuvainen jenkeistä. Tosin eurooppalaisen puolustusliiton rakentaminen lähes nollasta veisi varmasti vuosia ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei ole hetkeäkään aikaa hukattavana.

Joka tapauksessa luottamus USA:han on jatkossa koetuksella. Voidaanko Trumpiin jatkossa luottaa? Onko Trump kenties tekemässä diiliä Putinin kanssa, jossa Eurooppaa jaetaan sulle-mulle -periaatteella? Muistammehan Trumpin lupauksen Ukrainan sodan lopettamisesta yhdessä päivässä. Sellainen maailma, jossa suurvallat ratkaiset ongelmansa keskenään, tarkoittaa yleensä sitä, että pienet maat kärsivät. Presidentti Stubb on toistuvasti kertonut medialle, että kyllä Trumpin kanssa pärjätään, mutta kyllähän nämä Trumpin uusimmat lausunnot varmasti mietityttävät myös omaa presidenttiämme.

Valitettavasti olemme jo jonkin aikaa siirtyneet kohti aikaa, jossa kansojen ja valtioiden eroavaisuudet saavat enemmän huomiota kuin se, mitä niillä on yhteistä. Nationalismi ja oma maa ensin -ajattelu nostaa päätään joka puolella maailmaa. Tämänkaltainen ajattelu on aina ihmisen historiassa johtanut sotiin ja konflikteihin. Toivottavasti tällä kertaa näin ei käy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pitelet kädessäsi vuoden 2024 viimeistä Omalähiötä. Seuraavan kerran Omalähiö tippuu luukustasi tammikuun 10. päivä ja silloin eletäänkin jo vuotta 2025. Perinteisesti olen aina vuoden viimeisessä numerossa niputtanut kuluneen vuoden tapahtumat yhteen, jotta saisin hieman perspektiiviä siitä mitä kaikkea vuosi onkaan sisällään pitänyt. Itsekeskeisesti olen käyttänyt lähdeaineistona vain ja ainoastaan omia pääkirjoituksiani eli kyseessä on vuosi allekirjoittaneen vinkkelistä katsottuna.

Tammikuussa heti alkuun puitiin kaupungissamme Lahti Energian mahdollista myyntiä ja jatkettiin Kisapuiston stadionin vatulointia. Presidentivaalikin maassamme alkuvuodesta käytiin ja pitkästä aikaa lopputuloksena ei ollut Niinistö, vaan Stubb. Helmikuussa Suomen alhaista syntyvyyttä kauhisteltiin ja jotkut totesivat kaupunginteatterin Nummisuutareiden sisältävän pornoa. Olisiko näillä jotain yhteyttä? Maaliskuussa todettiin median siirtyvän yhä enemmän digin puolelle ja keskittyvän isoihin konserneihin. Samoihin aikoihin valtionvarainministeri Riikka Purra nautiskeli leikkauksilla laittamalla saksikuvia someen. Jostain syystä kaikkia ei asia naurattanut. Kuin kirsikkana kakussa Suomi oli seitsemättä kertaa maailman onnellisin maa. Huhtikuussa Lahti luopui Lahti Energian myynnistä talouden tasapainottamiskeinona ja todettiin, että säästetään sitten kaikessa muussa. Koululaisten kännykän käytöstä tunneilla oltiin huolissaan.

Toukokuussa kansanedustaja Vornanen persuili aseen kanssa ja koko jalkapalloileva Suomi naureskeli Kisapuiston tekonurmelle. Ja kun Lahdessa ollaan, niin selvähän se oli, että vielä kerran Lahti Energian myynti nousi esiin vielä toukokuussakin. Kesäkuussa kuulemma käytiin EU-vaalit. Äänestysprosentti tälläkin kertaa luokkaa naurettava. Kesäkuussa käynnistyi myös todellinen penkkiurheilijan superkesä, kun arvokisoja oli joka saralla. Mitaleita Suomeen sen sijaan tuli hyvin säästeliäästi. Heinäkuussa lomailtiin perinteisesti. Elokuussa Lahti vihdoin sai Patomäen futiskentät nytkähtämään eteenpäin ja muutenkin kaupunki teki liikuntapaikkasuunnitelmiaan. Joku nero oli vihdoin huomannut, että olisi hyvä palauttaa kirjat kouluihin sen sijaan, että lapset olisivat myös koulussa koko ajan ruudun ääressä.

Syyskuussa keskusteltiin Launeen kirjaston tulevaisuudesta, joka vaikutti huonolta. Tähän liittyen keskustelua käytiin mm. Salinkallion koulurakennuksen kohtalosta. Perinteisesti jääkiekkoliigan vähäiset yleisömäärät myös puhuttivat.
Lokakuussa Lahden valtuusto nosti omia kokouspalkkioitaan, kun samaan aikaan kuntalaiset kärsivät useista säästötoimenpiteistä. Siitä vähän esimerkkiä kuntalaisille. Taloyhtiöiden konkurssit nousivat myös esiin ja loppukuussa kaupunki sekoili kilpailutuksessaan rikkaruohojen kitkemisessä. Marraskuussa ihmettelin lahtelaisia palloilujoukkueita, jotka kilvan putoilevat eri lajien pääsarjoista pois. Asiaa tuskin auttaa köyhän kaupungin ”Ei oo, eikä tuu” -linja, kun puhutaan vaikkapa Kisapuistosta. Seuraavat kymmenen vuotta vatuloidaan varmasti monitoimiareenaa. Marraskuussa otin esiin myös nettihuijaukset ja hybridivaikuttamisen, jotka ovat nykyään jokapäiväistä leipäämme netissä. Joulukuussa vietettiin Linnan juhlia ensimmäistä kertaa Stubbin johdolla ja ihan vuoden lopuksi otin esiin puhtaan veden yhtenä kaupunkimme tärkeimmistä voimavaroista.

Olihan taas mielenkiintoinen vuosi täynnä kaikenlaisia tapahtumia, mutta jos joulupukilta jotain saisi toivoa ensi vuodeksi, niin miten olisi esimerkiksi maailmanrauha?
Viimeiset 5 vuotta ovat pitäneet sisällään niin hurjia käänteitä, että nyt voisi tehdä itse kunkin mielenrauhalle eetvarttia sellainen vuosi, jossa ei nähtäisi sotaa tai kulkutauteja.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta itse kullekin säädylle!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Usein tulee kirjoiteltua rakkaasta kaupungistamme kovin negatiivisesti, vaikka Lahdessa olisi paljon positiivistakin mitä tuoda esille. Usein sanotaan, että eniten Lahtea ja lahtelaisia haukkuvat lahtelaiset. Varmasti totta. Totta on myös se, että jos ulkopaikkakuntalainen erehtyy Lahtea haukkumaan, voi tätä helposti sattua nenään. Lahden haukkuminen koetaan aikalailla lahtelaisten yksinoikeudeksi, mutta kyllä täällä voitaisiin joskus nostaa omaa häntääkin, ainakin silloin kun siihen on aihetta.

Yksi isoimmista asioista, joista Lahti tunnetaan laajalti, jää usein meiltä lahtelaisilta huomaamatta, sillä niin itsestään selvä asia se meille on. Tämä asia on lahtelainen vesi. Lahtelainen vesi on jo vuosikymmenet ollut maamme ehdotonta ykkösluokkaa ja tämän voi jokainen huomata juodessaan vettä muualla Suomessa. Ero on huima lahtelaisen veden eduksi. Lahtelaisen puhtaan ja hyvänmakuisen veden takana ovat Salpauselän suuret soraharjut, jotka varsin tehokkaasti suodattavat ja puhdistavat sade- ja sulamisvedet. Väitetään jopa, että vesi olisi sellaisenaan jo juotavaa, ennen kuin ne desinfioidaan kemiallisesti.

Ensimmäisenä lahtelaisen veden erinomaisen laadun toi näkyvästi esiin lahtelainen Mallasjuoma. 1950-luvulta alkaen Mallasjuomasta tuli lahtelaisuuden vertauskuva mainonnassa. Tutuiksi koko maassa tulivat sanonnat: ”Ei oo Lahden voittanutta!” ja ”Moi lahtelaista!” Jo silloin yleisesti tiedettiin, että salaisuus hyvän makuisten virvoitusjuomien ja olueiden takana on Lahden erinomainen veden laatu.

Lahden loistava vesi on noussut vimeksi otsikoihin, kun Viking Malt päätti investoida Lahteen 90 miljoonaa euroa Kujalaan nousevaan uuteen mallastamoon. Yhtiön mukaan yksi tärkeimmistä seikoista siihen miksi yhtiö jää Lahteen, on se tosiasia että raaka-aineet (vesi ja lähitilojen viljat) ovat Suomessa ja varsinkin Lahden alueella ylivertaisia. Myös toinen uutinen joka liittyi lahtelaiseen veteen ja sen ylivertaisuuteen on toistunut, kun lahtelaisen Teerenpelin viskitislaamo on valittu useammankin kerran maailman parhaaksi viskintuottajaksi. Yksi isoimmista Teerenpelin menestyksen salaisuuksista omistajien mukaan on nimenomaan lahtelainen vesi ja tietenkin myös lähitilojen viljat. Näiden positiivisten uutisten lisäksi muistanette varmasti, että Lahden Hennalaan on valmistunut vedenpullottamo, jossa H204U Finland on aloittanut alkukankeuksien jälkeenpohjaveden pullottamisen. Tehtaan pullotuskapasiteetti on miljoona litraa vettä vuorokaudessa ja vettä viedään erityisesti Aasian isoille markkinoille.

Meille lahtelaisille hyvä, puhdas vesi on itsestäänselvyys, mutta maailmalla on siitä päivittäin huutava pula. Itse asiassa makean veden määrä on vain kolme prosenttia kaikesta maailman vedestä. Ja meillä sitä Suomessa ja Lahdessa riittää. Makea vesi on muuttunut ja muuttumassa entistä enemmän globaaliksi tuotteeksi ja hyödykkeeksi, jota myydään ja ostetaan kuin raaka-aineita, mineraaleja, puuta, öljyä ja kaasua. Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että istumme Lahdessa melkoisen kultakaivoksen päällä. Eri asia sitten on se, miten pystymme käytännössä hyödyntämään vesivarantoamme taloudellisesti ja mahdollisimman viisaasti. Kysyjiä ja ostajia varmasti tulevaisuudessa riittää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomi täyttää jo 107 vuotta, mutta kuinkas meillä Suomessa oikein hurisee vuonna 2024? Tämän vuoden maaliskuussa kerrottiin, että Suomi on peräti jo seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä kun seuraa mediaa ja kuuntelee ihmisten keskusteluja, niin netissä kuin kahvipöydissä, niin saa helposti kuvan, ettei Suomessa ole mikään hyvin. Niinpä moni suomalainen saattaa miettiäkin juuri nyt, olenko minä ainoa onneton ihminen tässä maailman onnellisimmassa maassa?

Tätä ei ole kai mitattu, mutta minulla on tunne, että tämä maailman onnellisin kansa on myös samaan aikaan maailman eniten valittava kansa. Meillä on liikaa veroja, liikaa maahanmuuttajia, liikaa äärioikeistoa, liikaa äärivasemmistoa, liikaa leipäjonoja, kesät liian kylmiä, talvet liian leutoja, ikuisesti huonot päättäjät puoluekannasta riippumatta. Suomalainen koulu on ongelmissa, on liikaa mielenterveysongelmia, lakotkin riivaavat ja maan talous on täysin kuralla. Valituksen aiheita on tuhansia ja taas tuhansia ja totta vie, eihän tämä maa täydellinen ole, ei lähelläkään. Eivät kaikki Suomessa hihku onnesta, mutta siitähän tässä tutkimuksessa ei ole kyse. Paljon on parannettavaa, mutta nähtävästi olemme kuitenkin oikealla tiellä? Monesti olen miettinyt sitä kuinka paljon hyvää saisimme tässä maassa aikaan, jos keskittyisimme näiden negatiivisten asioiden sijaan positiivisiin asioihin? Negatiivisuus kun lisää negatiivisuutta ja päinvastoin.

Jonkinlaista perspektiiviä tämä onnellisuus-tutkimus kuitenkin antaa siihen, miten ihmiset oman elämänsä eri maissa kokevat. Asian voisi kääntää myös niin, että me suomalaiset olemme tyytyväisimpiä siihen miten asiat maassamme ovat. Onko se sitten onnellisuutta? Siitä voidaan varmasti keskustella vaikka maailman tappiin asti. Onnellisuus kun ei ole selkeästi mitattavissa oleva asia ja jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Yhdelle onnellisuus merkitsee terveyttä, toiselle rakkautta, kolmannelle rahaa, neljännelle turvallisuutta jne.

Listat ja vertailut, joissa pieni Suomi on kympin kärjessä, on valtava määrä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me emme vain osaa aina nähdä tätä upeaa maatamme isossa kuvassa, vaan tartumme helposti lillukanvarsiin. Väitän, että se, jolla on aikaa ja energiaa valittaa nettipalstoilla koirankakoista keväthangilla tai jostain muusta pikkuasiasta, on itseasiassa asiat aika hyvällä mallilla. Muualla maailmalla valitetaan mm. nälästä, sodasta, luonnonkatastrofeista, joukkomurhista, tasa-arvon puuttumisesta, diktatuureista, sananvapauden puuttumisesta ym.

Suomi on millä mittarilla tahansa mitattuna yksi maailman hyväosaisimmista maista. Aina voi tietenkin parantaa eri osa-alueita, mutta olisikohan meidän pikkuhiljaa aika lopettaa se turha valitus ja keskittyä välillä niihin positiivisiin asioihin, joita ympärillämme on valtavasti. Ei esimerkiksi ilmainen koulutus tai terveydenhoito ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, ei edes sivistysmaina pitämissämme valtioissa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa, ehdottomasti yksi maailman parhaista. Pidetään se sellaisena, sillä näinä päivinä asiat voivat muuttua hetkessä huonompaankin suuntaan. Yleensä omia etujaan oppii arvostamaan vasta silloin kun ne menettää. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuoteen 2050 mennessä maailman merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tähän kohtalaisen järkyttävään toteamukseen törmäsin netissä eräänä päivänä. Silloin en ehtinyt jostain syystä aiheeseen sen tarkemmin syventyä, mutta syvennytäänpä nyt sitten. Mistä on oikein kysymys? Mistä kaikki muovi sinne mereen joutuu? Meriin kertyy muovijätettä vuosittain jopa 12 miljoonaa tonnia. Suurimpana syinä ovat muovin liika käyttö ja luvattoman heikko jätehuolto monessa maassa. Suurimpia merten roskaajia ovat Kiina, Indonesia, Filippiinit, Vietnam ja Thaimaa. Näistä viidestä maasta tulee 60 prosenttia merten muoviroskasta. Jos kuvittelet, että kyseessä on muiden maiden ongelma, niin väärin meni, sillä Suomenkin rannikoilta löytyvästä roskasta noin 75 prosenttia on muovia. Mitä tästä sitten seuraa? Mitä haittaa muovista on? No, ensinnäkin kalat, linnut ja muut merieliöt luulevat muovia ruoaksi. Muovi voi tukkia elimistön tai eläimet kuolevat sotkeutuessan muovijätteeseen. Kuten useimmat meistä tietävät, muovi ei häviä luonnosta koskaan, se vain jauhautuu pikku hiljaa pienemmiksi muruiksi ja kuiduksi eli mikromuoviksi.

Kun mietimme tätä muovijäteongelmaa, saattaa monilla meistä olla silmissään kuva vedessä lojuvasta muovipussista. Ongelma on ikävä kyllä huomattavasti laajempi. Mikromuovi on paljon salakavalampi vaara, sillä sitä ei silmällä näe. Pieniä muovisia mikrohelmiä käytetään monissa kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa esimerkiksi kuorimaan ihoa. Yhdessä kosmetiikkatuotteessa voi olla satojatuhansia muovihelmiä. Helmet eivät jää vedenpuhdistamoiden suodattimiin, vaan kulkeutuvat pesuveden mukana vesistöihin. Niitä on käytännössä mahdoton saada pois vesistöistä, kun ne sinne ovat joutuneet. Näitä muovihelmiä käytetään kosmetiikan lisäksi myös mm. pesuaineissa, maaleissa, lannoitteissa ja öljyissä Koska mikromuovien käyttöä ei ole mitenkään säännelty, emme voi varmuudella tietää mihin kaikkiin tuotteisiin mikromuovia on lisätty. Luonnossa olevat mikromuovit keräävät itseensä ympäristömyrkkyjä ja ne kulkeutuvat pikku hiljaa askel askeleelta ravintoketjussa ylöspäin, päätyen loppujen lopuksi lautaselle asti. Ruoan seassa olevan mikromuovin syöminen on vakava terveysriski meille kaikille ympäristömyrkkyjen vuoksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä ongleman ratkaisemiseksi? Varmin keino on tietenkin lopettaa muovin käyttö, mikä on ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Kaikkihan tuntuu tänä päivänä olevan käärittynä muoviin. Muovia siellä ja muovia täällä. Itse asiassa luulen, että monet kuluttajat olisivat vain tyytyväisiä, jos tuotteita ei pakattaisi moninkertaisiin muovipakkauksiin. Itseani ainakin moinen ärsyttää suuresti. Kaupoissa on jo alettu vähentämään muovipussien käyttöä, mikä ohjaa kulutusta oikeaan suuntaan. Lainsäädännöllä voitaisiin ainakin kieltää salakavalan mikromuovin lisääminen tuotteisiin ja mikseipä voitaisi säätää vaikkapa jonkinlaista muoviveroa?

Helpoin tapa päästä eroon muovista on korvaavien materiaalien kehittäminen, jossa Suomi on kehityksen kärjessä. Muovin korvaaminen selluloosalla ja bio-materiaaleilla kiinnostaakin tänä päivänä yhtä useampaa yritystä. Uskon, että kun hyvä, korvaava materiaali löytyy ja kustannustaso on edes lähellä muovia, käännös parempaan tapahtuu nopeasti. Jokainen meistä voi kuitenkin jo nyt vaikuttaa muovijätteen vähenemiseen luonnossa. Käytetään kaupassa käydessämme kestokasseja tai biohajoavia pusseja ja pidetään ennen kaikkea huoli siitä, että se en ole minä, joka heittää muovia luontoon. Kierrätys kunniaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla saimme taas todistaa kuinka haavoittuvassa asemassa maamme on Venäjän rajanaapurina, kun tärkeä tietoliikennekaapeli oli katkaistu Itämeren pohjassa. Edellinen vastaava tapahtuma koettiin noin vuosi sitten ja kuten silloinkin, jäljet johtavat vahvasti itänaapuriin.

Moni ajattelee varmasti niin, että tämä on Venäjältä ikään kuin vain pieni muistutus Nato-Suomelle siitä, mihin se tarvittaessa pystyy. Venäjällä on todennäköisesti suunnitelma lännelle tärkeiden tietoliikennekaapelien vaurioittamisesta ja katkaisemisesta kriisi- tai sotatilanteessa. Suomi on tietoliikenneyhteyksien puolesta saari. Kaikki yhteytemme ulkomaailmaan kulkevat käytännössä meressä. Venäjä tietää, että Nato-maita vastaan se ei pärjää perinteisin asein. Todellista konfliktia ja sotaa halutessaan Venäjä kävisi sotaa länsimaita vastaan hybridisotaa muistuttavin menetelmin eli katkaistaisiin tietoliikenneyhteydet ja sähköverkot, estettäisiin merenkulkua liikenneyhteyksien solmupisteissä, tehtäisiin eriasteisia tihutöitä ostetuilta strategisilta maapaikoilta, hakkeroitaisiin tietojärjestelmämme sekaisin. Länsimaat ja ennen kaikkea länsimaiden talous olisi helpoimmin haavoitettavissa eliminoimalla tietoliikenneyhteydet kuin pommittamalla.

Kyberuhka onkin nykypäivän tietoyhteiskuntamme uusin uhkatekijä, joka on noussut vauhdilla vanhojen uhkakuvien rinnalle. Tietokoneet ohjaavat tänä päivänä tavalla tai toisella lähes kaikkea meille tärkeää. Vaaravyöhykkeessä on koko yhteiskuntamme infrastruktuuri, mukaan lukien tärkeä maanpuolustus sekä tiedonvälitys. Mikäli maailmaamme häiritään viruksilla, Troijan hevosilla ynnä muilla haittaohjelmilla, voivat seuraukset yhteiskunnassamme olla yllättävän tuhoisat. Nykyaikaisen yhteiskunnan haavoittuvin kohta on ilman muuta sähkönjakelu. Koska Suomi on käytännössä kuin saari, koko Suomi voitaisiin halvaannuttaa 15 minuutissa kajoamalla sähköverkkoon. Useimmat yhteiskunnan palvelut ja toiminnot kun ovat kiinteästi sidoksissa tietoliikenteen kautta sähköisiin palveluihin. Uhka on suuri ja sen vakavuutta lisää se, että sähkön varassa toimivia tietojärjestelmiä käytetään mm. väestön varoittamiseen häiriötilanteissa. Voidaankin hyvällä syyllä sanoa, että uhka kohdistuu kaikkia niitä kohtaan, jotka käyttävät sähköisiä palveluita eli käytännössä meihin kaikkiin.

Maailma on tällä hetkellä erittäin epästabiilissa tilassa ja myös meidän täällä Suomessa on syytä varautua ns. pahan päivän varalta. Ja Suomihan varautuu. Tästä kertoo se, että koko väestölle suunnattu uusi Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas julkaistiin tällä viikolla. Lyhyesti kerrottuna, jokaisella suomalaisella tulisi olla 72 tunnin kotivara häiriötilanteita varten. Vaikkei mitään sattuisikaan, sopii tähän hienosti vanha suomalainen sananlasku: Ei vara venettä kaada

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Aivan liian harvoin iltapäivälehdistä löytyy todella mielenkiintoisia ja asioita taustoittavia artikkeleita, mutta joskus löytyy poikkeuksiakin. Lainaankin tästä mielenkiintoisesta Arja Paanasen kirjoittamasta artikkelista pätkiä luettavaksenne, sillä asia on todella ajankohtainen, tärkeä ja antaa varmasti vastauksia siitä, miksi somessa saamme luettavaksemme vain tietynlaisia päivityksiä.

Iltasanomat kertoi, että Tshekkiläinen it-yrittäjä Frantisek Vrabel on kehittänyt keinoja ennustaa yritysten riskejä analysoimalla maailman mediaa tekoälyn avulla. Samalla syntyi uusia tapoja havaita ja analysoida netissä levitettävää valetietoa. Vrabelin mukaan tällä hetkellä suuri joukko ihmisiä on jo niin syvällä erilaisten salaliittojen tai Kreml-mielisen propagandan syövereissä, että he eivät enää edes kohtaa muunlaista informaatiota kuin omia uskomuksiaan yhä edelleen tukevia väitteitä.

Ihmiset eivät näe algoritmeja eivätkä he tiedä niiden toimintatavasta, joten monet heistä eivät suostu edes uskomaan, että heitä huijataan niiden avulla. Erilaisiin salaliittoihin mukaan mennyttä ihmisiä on siksi oikeastaan jo aivan mahdotonta käännyttää, Vrabel sanoo. Hänen mukaansa tavallisilla ihmisillä ei ole nykyisellään myöskään mitään keinoa suojautua sosiaalisen median suosittelulogiikalta. Perusjuoni kaiken takana on, että ihmisten tunteisiin vedotaan. Heidät saadaan klikkaamaan kauhistuttavia, salaperäisiä, yllättäviä sekä vihaa herättäviä sisältöjä. Mitä enemmän ihminen näitä sisältöjä klikkaa, sitä enemmän hänelle niitä tarjotaan ja sitä enemmän sosiaalisen median jätit saavat rahaa näille sivustoille sijoitetuista mainoksista.

Vrabel esitti jutussa esimerkin: Jos etsii esimerkiksi YouTubesta videoita, jotka liittyvät kuulentoon, käyttäjä voi saada aluksi nähtävilleen aivan asiallisia videoita. Mutta pian YouTuben suosittelurobotti alkaa ehdottaa katsottavaksi erilaisia salaliittovideoita kuulennosta. Vrabelin mukaan Kiinan ja Venäjän propagandakoneistot hyödyntävät taitavasti kansainvälisten sosiaalisen median jättien profilointialgoritmeja, jotka on alkujaan kehitetty mainostajien tarpeeseen. Toisin sanoen ihmisten mieltymyksiä ja heidän heikkouksiaan analysoidaan, jotta heille saataisiin myytyä enemmän tavaroita ja siinä sivussa myös ideologiaa ja ajatuksia.

Yksittäinen ihminen ajattelee helposti, että hän ei ole niin kiinnostava, että hänen tekemisensä somessa kiinnostaisi ketään. Todellisuus on kuitenkin toinen. Joka ikinen klikkaus analysoidaan ja niiden avulla jokaisesta somenkäyttäjästä muodostuu profiili, joka paljastaa hänen henkilökohtaiset intohimonsa ja heikkoutensa mainostajien tarpeeseen. Mikrotargetointi mahdollistaa mainosten kohdentamisen juuri tietyille ihmisryhmille. Kun Facebook nostaa tunteisiin vetoavien sisältöjen näkyvyyttä ihmisten uutisvirrassa, näkyvyyttä saavat myös lukemattomat valeuutis- ja propagandasivustot, jotka puolestaan rahoittavat itseään Google Adsin kautta jaettavilla mainoksilla. Jos algoritmeja muutettaisiin vähemmän ihmisten ääritunteita korostaviksi ja mikrotargetointi kiellettäisiin, Facebookin mainostulot putoaisivat Vrabelin arvion mukaan todella suuresti. Tämän vuoksi yhtiö tulee tekemään kaikkensa, ettei sen tarvitsisi muuttaa käytäntöjään.

Toivottavasti tämä avaa edes hieman sitä logiikkaa, miten meitä somessa ja netissä huijataan. Tärkeintä on siis kerätä rahaa somejäteille, mutta samalla meille syötetään kuin varkain myös ideologioita ja ajatuksia. Sillä, onko uutinen valetta vai totta, ei ole somejäteille väliä, tärkeintä on, että raha virtaa tilille. Money talks.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sunnuntaina vietetään isänpäivää. Isänpäivä on ollut Suomessa vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1987. Äidit saivat liputuspäivänsä jo 40 vuotta aikaisemmin, joten jonkin aikaa kesti, ennen kuin isät oman päivänsä saivat, mutta ei auta valittaa. Parempi myöhään kun ei ollenkaan. Alunperin isänpäivän idea kehittyi, missäpä muualla kuin Yhdysvalloissa. Ne, joiden mielestä isänpäivä on vain yksi kauppiaiden keino saada meidät kuluttajat ostoksille, ovat varmasti osin oikeassa, sillä ainakin kaikki tietävän Wikipedian mukaan 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina. Tällöin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. Jollain keinolla sitä myyntiä piti saada, miksipä ei siis alettaisi viettää isänpäivää? Myöhemminhän on keksitty marraskuulle vielä lisäksi Black Friday, kun ilmeisesti isänpäivä ei nostanut myyntejä tarpeeksi?

No, kyllähän isät ovat päivänsä ansainneet. Ennen vanhaan vuonna miekka ja kilpi riitti, että isä toi leivän pöytään ja äiti hoiti kotiasiat. Hyvin simppeli työnjako siis. Tänä päivänä ei isänä tai miehenä oleminen olekaan enää niin yksinkertaista. Vaatimustaso on noussut toiseen potenssiin. Tämän päivän isän pitää osata hoitaa myös kaikki mahdolliset kotityöt. Siis mm. imurointi, tiskaus, siivous, silitys, leipominen, ruoanlaitto ja tietenkin se tärkein eli lastenhoito. Näiden lisäksi mukana kulkevat vielä ne ns. vanhat ”miesten työt” eli remontointi, lumenluonti, autoihin liittyvät toimet, ruohonleikkuu sekä muut sekalaiset fyysiset työt, joita jokaisessa huushollissa varmasti löytyy pilvin pimein.

Tämän lisäksi miehen tulee pitää tietenkin hyvää huolta ulkonäöstään ja parisuhteesta keskellä elämän ruuhkavuosia. Vähän pitäisi siis ehtiä urheilemaan ja käymään kuntosalilla. Ei auta miehen rupsahtaa, sillä vaimo saattaa vaihtaa nopeasti nuorempaan ja ei-niin-kaljamahaiseen ”naapurin mieheen”. Isän pitää muistaa myös järjestää äidille romanttisia illallisia ja osata puhua tuntitolkulla tunteista. Eli onhan isän osa tänä päivänä todella haastava. On siinä sovittelemista, varsinkin kun tiedämme, että naisten ihannemies on Kauniiden ja rohkeiden komealeukainen Ridge ja miesten miesihanne on mallia Uuno Turhapuro. Siitä vaan sitä isän mallia sorvaamaan näistä palikoista. Mutta muista: Ei paineita!

Jos mietit lahjaa omalle isällesi tai isoisällesi, niin ne suosituimmat lahjat isälle ovat vuodesta toiseen samat: kirjat, sukat, kalsarit, pipot, sormikkaat ja kaulahuivit. Eli takana lienee kaunis ajatus pitää isä lämpimänä talven tuiskuissa? Oman kokemukseni mukaan paras lahja isälle on kuitenkin itse se isyys. Mikään maailmassa ei voita sitä tunnetta, kun tulee isäksi. Onneksi omalle kohdalleni tuo onni on osunut peräti neljä kertaa ja siihen kun lisätään vielä nykyisin mukavat vaarin hommat, niin voin vain todeta olevani todellinen onnenpekka!

Hyvää Isänpäivää!