Arkistot: Pääkirjoitukset

Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkona, joten minäkin heräsin miettimään sitä, kenelle kallisarvoisen ääneni antaisin. Kuka voisi olla se henkilö, joka hoitaisi juuri minun asioitani tässä kaupungissa ja tekisi ne oikeat arvovalinnat puolestani?

Niinpä aloinkin kiivaasti tutkailemaan vaalimainoksia, joita tulee näinä päivinä vastaan niin kaduilla, lehdissä kuin netissäkin. Kaupungilta ja kauppojen edustoilta löytyy myös monenlaista yrittäjää. Ihmisille jaellaan ehdokkaiden kuvilla ja ajatuksilla varustettuja ämpäreitä, kyniä, postikortteja, tulitikkuja jne. Kahvia tarjotaan joka kojussa ja joissain maistellaan jopa makkaraa. Ilmaiseksi tietty. Samalla ollaan kovasti kiinnostuneita juuri minun arjestani. Mitä minulle kuuluu? Onpa kivaa, kun välitetään. Tosin joskus tuntuu, että minusta ollaan näin kiinnostuneita ainoastaan vaalien aikaan, mutta positiivistahan se vain on, että edes silloin.

Meikäläisen ääntä ei kuitenkaan osteta ilmaisella ämpärillä eikä edes hyvällä makkaralla, joten ajattelin hoitaa sopivan ehdokkaan etsimisen sivistyneesti ATK:n avulla, olenhan koulutukseltani sentään komeasti ATK-merkonomi. Napsautin siis tietokoneeni auki ja syöksyin vaalikoneiden ihmeelliseen maailmaan. Ensimmäiseksi päätin kokeilla paikallislehden vaalimasinaa.

Paljon mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta liukuva vastauspalkki antaa ihan liikaa liikkumavaraa. Aluksi jaksan katsoa tarkkaan minkä luvun annan 0 ja 100 välillä, lopussa jo lipsuu vähän sinne päin. Lopputuloksena on se, että iso osa ehdokkaista on samaa mieltä kanssani yli 80 prosenttisesti. Taidankin olla melko keskivertotyyppi? Vai ehdokkaatko niitä keskivertotyyppejä ovatkin? Neljän kärjessä 86-88 prosentin arvoilla on neljän eri puolueen (kok/vihr/sdp/Ps) ehdokas. Mitä? Eikö puolueiden välillä ole mitään eroja?

Seuraavaksi käsittelyyn valtakunnalliset Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat. Ehkäpä heidän vaalikoneistaan löytäisin joitain erojakin puolueiden ja ehdokkaiden välille? IS väittää vastausteni jälkeen, että olen Juha Sipilän puoluekavereita, mutta parhaat ehdokkaat löytyisivät kuitenkin kokoomuksesta ja demareista. Eroja ehdokkaiden välillä ei ole nimeksikään. Lisäksi Hesarin vaalikone väitää samaa. Onpas tämä nyt sekavaa. Niinpä varmuuden maksimoimiseksi teen kaikki kolme vaalikonetta uudestaan. Nähtävästi toisella kertaa vastasinkin hieman eritavalla kuin ensimmäisellä kerralla, sillä nyt tulokset ovat taas erilaiset.

Eihän tästä mitään tule! Ehkäpä ATK ei olekaan niin hyvä tapa valita oikea ehdokas? Takaisin torille vai äänestänkö vain ulkonäön perusteella? Sehän tarkoittaisi sitä, että ääni menisi jollekin hyvin kauniille naiselle vai etsisinkö ehdokkaiden joukosta sen jonka tunnen henkilökohtaisesti vai…? Argh!

Tämän pienen tarinan opetus on se, että on vähintään miljoona eri tapaa valita ehdokas jota äänestää. Joku voi löytää ehdokkaan vaalikoneesta, joku torilta ämpäreitä jakamasta ja joku lehden palstoilta. Älä turhaan hätäile, kunhan muistat, että tärkeintä on äänestää. Se on todellakin ainoa tapa vaikuttaa kuntasi asioihin. Nukkuvien puolue ei vie asiaasi eteenpäin, joten älä sinä nuku onnesi ohi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sotea on väännetty ja käännetty julkisuudessa jo useampi vuosi, mutta fakta lienee se, että vuodesta 2019 alkaen suomalaiset saavat vapaasti valita, minkä perusterveydenhuollon palvelujen tuottajalla he jatkossa asioivat. Palveluntuottaja voi siis jatkossa olla yksityinen, julkinen tai järjestöpohjainen.

”Terveyspalvelut on tulevaisuudessa tuotettava taloudellisessa katsannossa nykyistä tehokkaammin. Yksi väline taloudellisen tehokkuuden tavoitteluun on kilpailumekanismi. Kilpailumekanismin toimivuuden kannalta taas on erittäin tärkeää, että asiakkailla on valinnanvapaus – vapaus hylätä heikkolaatuisina tai kalliina pitämänsä palvelut” linjasi uudistusta pääjohtaja Juhani Jokinen kilpailuvirastosta.

Kun kaikki terveyspalvelut pannaan kilpailemaan samalle viivalle, voi edessä olla ongelmia. Yksi suurimmista sote-uudistukseen liitetyistä peloista on se, että ulkomaiset suuryritykset siirtävät saamansa voitot veroparatiiseihin verottajan ulottumattomiin ja hinnat nousevat pilviin. Ainakin kolmea suurinta yksityistä alan yritystä eli Terveystaloa, Mehiläistä ja Attendoa on arvosteltu verokikkailusta jo vuosia. Vaikka kaikki kolme yhtiötä ovat kiistäneet harjoittavansa kikkailua veroilla, ei leima kansan silmissä ole haalistunut. Se mitä tavallinen kaduntallaaja kutsuu verokikkailuksi, kulkee yrityksissä virallisella nimellä aggressiivinen verosuunnittelu, jota nämä suuryhtiöt kyllä surutta käyttävät.

Ruotsissa valinnanvapaus on ollut käytössä jo vuosia. Ruotsin verohallinnosta arvioitiin, että isoista sote-yrityksistä virtasi ulos noin puoli miljardia euroa verosuunnittelun vuoksi vuonna 2014, joten pelko voittojen virtaamisesta ulkomaille on todellinen. Parempaan suuntaan ollaan toivottavasti menossa. Näistä kolmesta terveysalan suuryrityksestä ainakin Attendo maksaa Suomessa enemmän yhteisöveroja kuin yksikään muu terveysalan yritys.

Lääkkeeksi tätä varten hallitus on tehnyt esitysluonnoksen, jonka avulla sote-yritystäsi valitessasi voisit ottaa kantaa mahdolliseen verokikkailuun. Esityksen mukaan asiakkaat pääsisivät tutustumaan palveluntuottajan tilinpäätös- ja verotietoihin ennen omaa päätöksentekoaan. Jos luonnos menee läpi sellaisenaan, yritysten on kerrottava verotettavien tulojensa määrä sekä se, maksavatko ne veronsa Suomeen vai jonnnekin veroparatiisiin.

Siinä siis yksi valtti yrityksille tulevassa kilpailussa. Valinnoissa keskeisin merkitys asiakkaille on varmasti kuitenkin palvelun laadulla ja hoitopaikan läheisyydellä. Uskoisin, että ne yritykset, jotka tarjoavat lyhyimmät odotusjonot ja parhaat palvelut lähellä kotia, voittavat asiakkaita puolelleen helposti. Myös hinta tulee olemaan keskeinen kilpailuvaltti. Vain valveutuneimmat asiakkaat jaksavat kiinnittää huomiota verokysymyksiin, jos homma muuten toimii mallikkaasti ja ennen kaikkea järkevään hintaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hallitus sai viime vuonna työntekijäjärjestöjen kanssa aikaan kilpailukykysopimuksen pitkän väännön jälkeen. Sillä taataan tai ainakin yritetään taata paremmat olosuhteet talouskasvulle maassamme. Kaikille ei tämäkään tunnu riittävän.

Tällä viikolla myrskyn nostatti EK:n uusi, vuodenvaihteessa aloittanut puheenjohtaja Veli-Matti Mattila, jonka mielestä suomalaisten palkkoja pitäisi alentaa vielä 10-15 prosenttia kilpailukyvyn turvaamiseksi. Mattila peräänkuulutti lisää kilpailukykysopimuksia ja palkkamalttia. Asian tekee aavistuksen verran noloksi se tosiseikka, että Mattilan oma palkka oli yli 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2015. Hän ansaitsi siis noin 70 kertaa enemmän kuin keskiverto palkansaaja.

Pitkällä aikavälillä kaikki työehdot pitäisi Mattilan mukaan sopia työpaikoilla työntekijän ja työnantajan kesken. Jos tällaiseen menettelyyn jossain vaiheessa päädytään, on vaarana, että yritykset järjestävät ns. palkkahuutokauppoja, joissa työpaikan saa pienimpään palkkaan suostuva henkilö.

Kuinka miljoonia euroja tienaava Mattila edes kehtaa puhua 10-15% palkanalennuksista? Olisiko hän itse valmis alentamaan omaa palkaansa liki 200 000 euroa vuodessa? Tuskinpa. Mattilalla ei vain yksinkertaisesti ole ymmärrystä tai kokemusta siitä, miten elämä sujuu silloin, kun palkka on vaikkapa 2000-3000 euroa kuussa tai jopa vähemmän. Mattilan lausunnot ovat ikäviä jo senkin vuoksi, että juuri nyt Suomessa kaivattaisiin paljon enemmän me-henkeä. Näinä vastakkainasettelun rajuina aikoina kaivataan sillanrakentajia, ei niiden polttajia, joihin Mattilakin tuntuu lausuntojensa vuoksi kuuluvan.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipiläkin ovat tahoillaan vedonneet suomalaisyritysten johtajiin, että he näyttäisivät esimerkkiä tinkimällä omista palkoistaan, koska nyt säästöt on revitty pääasiallisesti työntekijöiden selkänahasta. Niinhän sitä sanotaan, että hyvä johtaja johtaa edestä omalla esimerkillään. Kovin suurta intoa ei johtajien keskuudessa kuitenkaan tällaiseen solidaarisuuteen ole näkynyt.

Mattilan lausuntoa on jo ehditty selittelemään monella tavalla. Oliko kyseessä tahallinen provokaatio työntekijäjärjestöille vai ainoastaan ikävä väärinkäsitys? Tarkoittiko Mattila vain yleisesti sitä, millainen meidän palkkojemme kilpailukyky on kansainvälisesti verrattuna muihin maihin, eikä suinkaan vaatinut palkkojen alentamista? Sitä emme voi varmuudella tietää. Niin tai näin, p…ka osui jo tuulettimeen.

Ikävää tässä on se, että tällaisista ylimielisistä lausunnoista kärsivät myös pienten ja keskisuurten yritysten omistajat. Samaan syssyyn heidätkin tungetaan yrittäjinä siihen samaan ”riistäjien” kastiin, vaikka todellisuudessa pienyrittäjä usein on se, joka saa yrityksestään pienimmän palkan ja ja tekee kuitenkin sen pisimmän työpäivän pystyäkseen maksamaan muutaman työntekijänsä palkan ajallaan. Ja silti pienyrittäjän omat ansiot saattavat pyöriä jopa köyhyysrajan alapuolella. Silloin ollaan kyllä aika kaukana näistä ”mattiloista”, joiden suhteellisuudentaju vaikuttaa kadonneen kokonaan.
In Finland we have this thing called Reilu meininki.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kaikkialla, niin mediassa kuin ihmisten välisissä keskusteluissakin, on viime päivinä mehusteltu onnistuneilla MM-hiihdoilla. Eikä syyttä. Pelkotilat siitä, että yleisö ei löytäisi paikan päälle tai että Salpausselän kisojen ikiaikainen vihollinen tuuli tekisi tepposet mäkikilpailuille olivat turhia. Suomalaiset eivät ole hylänneet lempilastaan maastohiihtoa, vaikka tällaisiakin skenaarioita etukäteen pelättiin. Itselleni suurin yllätys oli se, että mäkikisat vetivät väkeä monttuun liki entiseen malliin, vaikka suomalaiset mäkikotkat taistelivatkin lähinnä toisen kierroksen paikasta. Se, että hiihtoliitto tekee kisoista tappiota on valitettavaa, mutta kun yksi kantaa taloudellisen vastuun, näin voi käydä. Tähän on varmasti tulossa muutos tulevina vuosina. Kisojen suurin voittaja on varmasti Lahti ja sen yrittäjät sekä tietenkin asukkaat, jotka voivat taas ylpeillä ”Lahden hengellä”.

Tunnelma, niin stadionilla kuin kaupungillakin, oli koko kisojen ajan suorastaan mahtava. Ihmiset olivat epälahtelaiseen tapaan iloisia ja ystävällisiä. Olivatkohan ne kaikki vain muualta tulleita turisteja? Pitkään aikaan ei Lahden keskustassa ole nähty sellaista ihmisvilinää kuin nyt kisojen aikana nähtiin. Pop-up ravintolat keräsivät paljon väkeä ja monet ravintolat ja yritykset olivat todella nähneet vaivaa kisojen eteen. Stadionilla palvelut olivat kohdillaan ja yleisö kannusti tasapuolisesti kaikkia urheilijoita, vaikka suurimman huutomyrskyn synnyttivätkin omat urheilijamme ja mikä parasta, oli aivan sama kamppailtiinko sijoista ynnä muut vai mitaleista, meteli oli hurja.

Kisat kruunasi tietenkin suomalaisten odotettua parempi menestys, mikä on aina yksi tärkeä osatekijä kisojen onnistumisen kannalta. Lisäksi nähtiin tietenkin sitä huippu-urheiluun monesti kuuluvaa draamaa. Jos Juha Miedon sadasosalla hävitty kultamitali on puhuttanut kohta 40 vuotta, on varmaa, että Iivo Niskasen ja Emil Iversenin ”sylitanssi” parisprintin finaalissa jää ikuisesti urheilukansan mielen syövereihin. Varsinkin se, miten 35 000 ihmisen hurja huuto lakkasi kuin veitsellä leikaten hämmästyneeseen kohahdukseen ja sen jälkeiseen totaaliseen hiljaisuuteen, jolloin olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen lattialle. Onneksi Iivo korvasi kolarin upealla kultahiihdollaan, joka sulatti suomalaisten sydämet lopullisesti.

Mielensäpahoittajan katsomolle lähtee allekirjoittaneelta myös kehut. Olihan se jotenkin nostalgista seurata kilpailuja Anssi Kukkosen selostamina, heinäpaalilla istuen. Yhdessä kädessä Suomen lippu ja toisessa kuppi höyryävän kuumaa (rommi)kaakaota. Ja vieläpä ilman Mertarannan ylisanoja viljelevää huutoa ja kaikkialle tunkevaa mökämusaa.

Tämä viikko on menty kisojen jälkeisessä masennuksessa ja Lahtikin on palannut pikkuhiljaa vanhoihin kaavoihinsa. Onneksi muistot elävät ikuisesti ja eiköhän Lahdessa taas kisata MM-tasolla viimeistään 15 vuoden päästä. Näin ainakin toivoo tämä hiihtoniilo ja penkkiurheilun maisteri.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kuntavaalien ehdokaslistat jätettiin tiistaina. Lahdessa ehdolle asettuu 406 ehdokasta. Vaikka joissain medioissa on iloittu ehdokkaiden määrän lisääntymisellä, näin ei suinkaan ole. Vuoden 2012 vaaleissa ehdokkaita oli Lahdessa ja Nastolassa, tosin silloin vielä erillisinä kuntina, yhteensä 466 henkilöä eli näissä vaaleissa Lahdessa ja Nastolassa on tarjolla 60 ehdokasta vähemmän.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja nähdäkseen, että nastolalaisilla ehdokkailla tie valtuustoon tulee olemaan vaikeaa, sillä vuosi on liian lyhyt aika tehdä itseään tutuksi tavallisille lahtelaisille kaduntallaajille. Ainahan on tietenkin mahdollista, että joku nastolalaisista osoittautuu varsinaiseksi ääniharvaksi myös Lahdessa, mutta tällä hetkellä sellaista henkilöä ei ole näköpiirissä. Peräti 43 nykyistä valtuutettua joutuu luopumaan paikastaan tässä tuolileikissä, joten pudotuspeli tulee olemaan kaikille harvinaisen kova. Myös ns. kantalahtelaisille.

Kovin tärkeää on myös se, mitä puoluetta ehdokas edustaa, sillä suhteellisessa vaalissa kullekin ehdokkaalle lasketaan vertausluku, johon vaikuttavat sekä ehdokkaan saamien äänien että tämän edustaman puolueen saamien äänien määrä. Jokaisen puolueen ehdokkaat laitetaan äänimäärän mukaiseen järjestykseen ja he saavat vertailuluvun, joka on puolueen äänimäärä jaettuna heidän sisäisellä järjestysluvullaan. Paikat jaetaan kaikkien ehdokkaiden vertailulukujärjestyksessä. Esimerkiksi viime vaaleissa valtustoon pääsi 156 äänellä, mutta hieman pienemmän puolueen edustajan 290 ääntä ei riittänyt valituksi tulemiseen. Lyhyesti asia ilmaistuna, ehdokas tarvitsee läpi päästäkseen ääniä koko puolueelle mahdollisimman paljon.

Näin ollen yksinäiset sudet ja pienen ehdokaslistan omaavat puolueet ovat auttamatta jälkijunassa ellei ryhmittymästä löydy todellista vaalien ääniharavaa. Tähän luottanee varsinkin Pro Lahti-ryhmä, joka haali listoilleen yli 500 ääntä viime vaaleissa keränneen Kalle Aaltosen. Aaltosen läpimeno persuista tai kokoomuksesta olisi ollut selviö, nyt voi olla vaikeampaa, kun takana ei ole ison puolueen pitkän ehdokasluettelon tuomia ääniä.

Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli Lahdessa lähinnä naurettava, vain 53,0%. Tämä on hieman outoa, sillä onhan kuntavaaleilla paljon enemmän merkitystä tavallisen ihmisen päivittäiseen elämään kuin esimerkiksi eduskuntavaaleilla. Jostain syystä kuntavaalit eivät vain kiinnosta siinä mittakaavassa kuin eduskunta- tai presidentinvaalit. Yksi syy saattaa olla, että ehdokkaat ovat liian tuntemattomia tavallisille kaduntallaajille. Onneksi monet isot mediat rakentavat nettisivuilleen vaalikoneita, joissa on helppo tutustua ehdokkaiden arvo- ja ajatusmaailmaan. Bonuksena YLE perustaa sivuilleen videomuotoisen vaaligallerian, jossa ehdokkaat vastaavat videolla kolmeen kysymykseen. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaisia sankareita näistä videoista löytyy.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Keskiviikkona ne sitten vihdoin potkaistiin käyntiin. Niin mitkäkö? No, ne kauan odotetut ja hehkutetut MM-hiihdot. Avajaiset olivat upeat, mitä nyt sää yritti niitä parhaansa mukaan sotkea. Toisaalta, mihinkäs muuhun kuin talvikisoihin paremmin sopisi lumipyry? Lahtelaisia ei pieni tuisku (ei Antti) haitannut, vaan torilla parveili noin 10 000 kisahuumaa etsivää pipopäätä. Ja kisahuuma löytyi, ainakin allekirjoittaneelle, luultavasti myös monille muillekin. Ei haitannut vaikka tangotanssijat vetelivät liukkaalla lavalla takamukselleen tai se että Kiira Korven rullaluistimet eivät pyörineet sohjossa. Tällä kertaa jopa Krisse Salmisen Lahti-vitsit naurattivat. Ohjelma vietiin läpi ammattimaisesti vaikeasta säästä huolimatta.

Meillä on edessämme upeat 12 päivää silkkaa talviurheilun juhlaa. Lahti on koko talviurheilevan maailman keskipisteenä tuon ajan. Paikan päälle Lahteen katsojia odotetaan saapuvan neljännesmiljoona ja television ääressä Lahti saa huomiota peräti 500 miljoonan silmäparin verran. Tätä parempaa PR-toimintaa kaupungin näkyvyyden edistämiseksi ei voi yksinkertaisesti saada. Sen vuoksi tämä sirkus on hoidettava kotiin kunnialla. Kisaturistit on saatava rakastumaan Lahteen ja sen ihmisiin. Ja hyvältähän kaikki niin kaupungilla kuin kisapaikoillakin näyttää. Hyvillä mielin katselin, että paikalliset yritykset, niin kaupat kuin ravintolatkin, ovat todella satsanneet näihin kisoihin. Näyteikkunat on koristeltu lipuin, vanhoin suksin ja villapaidoin. Ravintolat ovat hankkineet elävää musiikkia ja houkuttelevat asiakkaita erinäisin tempauksin jne. Tämä on se parin viikon jakso, kun tulosta tehdään ja kassakone kilisee. Ja mitä paremmin kisaturisteja palvellaan, sitä herkemmin he myös joskus tänne palaavat.

Kisa-alue on nopeasti suoritetun katsauksen perusteella hyvä ja toimiva. Plussaa on annettava lapsille varmasti mielenkiintoisesta Röllimetsästä sekä varsinkin vanhoja hiihtoniiloja houkuttelevasta Mielensäpahoittajan katsomosta, jossa istutaan heinäpaalien päällä keskellä metsää, hörpitään mustikkakeittoa ja kuunnellaan Anssi Kukkosen selostusta. Tämän enempää ei menneisyyteen enää voi oikeastaan nojata. Eipä tarvitse kuunnella sitä hömppämusiikkia ja kärsiä muusta karnevaalihumusta, sillä ei kyllä ennen hiihtokisoissa ilakoida pitänyt.

Ensimmäiset kilpailutkin ehdittiin kisata jo keskiviikona. Niiden suurimmaksi sankariksi ja varsinaiseksi netti-ilmiöksi kohosi Venezuelan hiihtäjäihme Adrian Solano, joka taisteli hiihtolenkkinsä läpi kaatuillen, liukastellen ja sauvansa katkaisten. Maaliin asti tämä sankari ei päässyt, mutta illalla avajaisissa mies sai suurimmat suosionosoitukset Suomen joukkueen jälkeen. Urheiluhenkeä parhaimmillaan. Kuten presidentti Niinistö avajaisissa lupasikin: Myös ulkomaalaisille urheilijoille jätetään muutama mitali. Niin kohteliaita isäntiä me suomalaiset olemme.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hieman kuin varkain ovat kuntavaalit hiipineet jo aivan nurkan taakse. Ennakkoäänestys alkaa jo 29.3. ja varsinainen vaalipäivä on 9.4. Kuntavaaleihin uutta mielenkiintoa tuo kuntien suuresti muuttuva toimenkuva, kun SOTE-puoli siirtyy maakuntien haltuun. Kyseessä on erittäin suuri muutos ja kukaan ei vielä tiedä, miten kuntien rahat riittävät jäljelle jääviin tehtäviin. Sote-tehtävien jäädessä pois kuntien tärkeimmiksi tehtäviksi jäävätkin kunnan kehitys, koulutus ja kaavoitus. Lahdessa lisäboostia vaaleihin tuo myös se tosiseikka, että pudotuspeli valtuustopaikoista tulee olemaan ennennäkemättömän kova. Tällä hetkellä valtuustossa istuu Lahden ja Nastolan yhdistymisen seurauksena peräti 102 valtuutettua. Vaalien jälkeen paikka on olemassa vain 59 valtuutetulle.

Tunnelma Lahden poliittisella kentällä on siis pikkuhiljaa sähköistymässä ja viimeistään tällä viikolla ammuttiin vaalijuna käyntiin varsinaisella pommilla, kun valtuuston räyhähengeksikin mainittu Kalle Aaltonen loikkasi perussuomalaisten leiristä kokoomukseen. Perussuomalaiset ei Aaltosta enää listoilleen huolinut luottamuspulan takia. Aaltosen tie jatkokaudelle näyttää silti vaikealta, sillä tuntuu mahdottomalta, että hän mahtuisi millään tavalla kokoomuksen raameihin. Aaltosella kun on tapana tulla ovesta raamit kaulassa. Lisäksi vastustus näyttää kokoomuksessa olevan sen verran suuri, että todennäköisesti Aaltosen ehdokkuus kokoomuksen riveissä torpataan kokoomuksen vuosikokouksessa ensi viikolla. Toisaalta median silmin katsottuna Aaltosen ja kokoomuksen liitolla olisi ollut varmasti suuri viihdearvo, sillä yhteentörmäyksiä olisi ollut äärettömän vaikea välttää.

Vähän yli vuosi sitten kokoomuksen valtuustoryhmästä eronnut Sari Niinistö sen sijaan sai riitansa ryhmän kanssa sovittua ja palasi kokoomuksen ehdokkaaksi. Tämä on varmasti myös järkevintä myös Niinistölle itselleen, sillä valinta valtuustoon ilman puolueen vetoapua olisi ollut liian vaikeaa, jopa viime kuntavaalien ääniharavallekin. Ilmassa leijuu vielä kysymysmerkkejä muiden kokoomuksen valtuustoryhmästä eronneiden kohdalla eli mitä tekevät herrat Kataja, Anttolainen ja Hakala? Vieläkö herrat huolitaan kokoomuksen listoille?

Jos sinulla heräsi nyt vastustamaton halu lähteä ehdokkaaksi vaaleihin, niin ei hätää. Vielä ehtii, sillä ehdokasasettelu jatkuu helmikuun loppuun asti ja kaikissa puolueissa on vielä tilaa uusille ehdokkaille. Mieluiten tietysti sellaisille, jotka pystyvät keräämään puolueelle sievoisen äänipotin. Omalähiössä seuraamme kuntavaalien asetelmia tiiviisti. Vuoden alusta lähtien olemme esitelleet sivuillamme etelälahtelaisia ehdokkaita kustakin puolueesta. Ehdokkaiden omia mielipiteitä ja linjauksia tulemme julkaisemaan lähempänä vaaleja Kuntavaalien alla- nimisessä osiossa.
Oletteko valmiita tiheätunnelmaiseen ja kiihkeään vaalikevääseen? Se polkaistaan nimittäin käyntiin nyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden MM-hiihdot 2001 muistetaan dopingista ja pian alkavat MM-kisat muistetaan vesiskandaalista, varsinaisesta lahtelaisesta Watergatesta. No, ehkäpä asia ei ole ihan noin dramaattinen ja asia on saanut mediassa ehkä vähän liiankin suuret mittasuhteet. Tämä pieni myrsky vesilasissa, vai pitäisikö sanoa pahvisessa vesitetrassa, nousi siitä, että Lahden MM-kisojen virallinen vesi tulee MM-kisoihin Lahden sijaan Iso-Britanniasta. Vesi pakataan Englannissa Stora Enson Ruotsin Skoghallin tehtaalta tuleviin kartonkitetroihin, joten lahtelainen vesiosaaminen ohitettiin totaalisesti ja sekös Lahdessa nyt korpeaakin. Onhan Lahtea vuosikymmenet markkinoitu sillä, että täällä on puhdas, juomakelpoinen vesi, jota jokainen voi nauttia suoraan hanasta. Vesi on ollut ja on yhä lahtelaisten ylpeydenaihe ja sitä on mainostettu maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiseksi. Eipä ihme, että Lahdessa on turuilla ja toreilla kisaorganisaatio kirottu alimpaan helvettiin.

Tetra Pak tuo kisoihin 60 000 uudenlaisiin kartonkipakkauksiin pakattua vesipakkausta, joita jaetaan yleisölle, kilpailijoille ja medialle. Ei siis yleisölle, joka saa ostaa ihan sitä ihteään eli Lahden Hartwallin tehdaiden pullottamaa vettä. Perussyy veden kuskaamiseen aina Englannista asti on se, että kisoihin haluttiin muovipullojen sijaan ympäristöystävällisiä kartonkipakkauksia. Kuten kisojen pääsihteeri Janne Leskinen kertoikin, vesi ja sen alkuperä ei ollut pääperuste päätökselle, vaan nimenomaan pakkausasia. Suomessa luontoa säästäviin kartonkipulloihin vettä pakkaavia yrittäjiä ei yksinkertaisesti ole, joten tyhjästä oli paha nyhjäistä. Kun Suomesta ei löytynyt ketään, pakkaaja piti etsiä muualta ja löytyi Tetra Pak. Nyt tälle uudelle kierrätysidealle haetaan näkyvyyttä kisojen avulla ja onhan sitä jo mukavasti saatukin kohun siivittämänä.

Nyt joku tietysti ihmettelee, mikseivät kilpailijat ja media juo vettä yksinkertaisesti kraanasta. No, voi juodakin, jos uskaltaa. Valitettavasti säännöt vaativat, että kilpailijoiden juomat pitää olla suljetuissa pulloissa ihan oikeusturvankin takia. Media varmastikin voisi vetensä kraanasta juodakin, mutta monessa maassa siihen ei olla totuttu, että kraanavesi olisi juotavaksi kelvollista.

Näin siis tällä kertaa. Kisaorganisaation kaunis ajatus ympäristöystävällisistä kisoista sai pienen kolauksen, kun vesi rahdataan Englannista ja pakkaukset Ruotsista. Lahti sai opetuksen siitä, että ei ole itsestään selvää, että pienen kaupungin etu otettaisiin automaattisesti huomioon, kun kansainvälinen hiihtoliitto ja kisoja sponsoroivat suuryhtiöt temmeltävät keskenään sopimuskentällä . Me lahtelaiset olemme kuitenkin erittäin onnellisia, jos tämä Watergate on kisojen suurin skandaali. Meillähän on kokemusta jo niistä pahemmistakin skandaaleista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Uusi hyvinvointiyhtymä perustettiin vuoden alussa, mistä lähtien se on vastannut Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Lahden, Myrskylän, Orimattilan, Padasjoen ja Pukkilan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tuotannosta. Lisäksi se tuottaa päivystyksen ja erikoissairaanhoidon palvelut Heinolan kaupungille ja Sysmän kunnalle. Uuden hyvinvointiyhtymän tarkoituksena on koota maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen yhdeksi kokonaisuudeksi ja turvata järjestelyllä kuntalaisten palvelut, hillitä kustannusten kasvua ja vahvistaa alueen edunvalvontaa. Samalla muodostetaan toimintatavat, joiden avulla tähdätään vuoteen 2019, kun uudet maakunnat aloittavat toimintansa.

Paperilla vaikuttaa hyvältä ja selkeältä, mutta käytännön kokemukset kertovat muuta, varsinkin jos otetaan käsittelyyn yhtymän todella surkuhupaisia piirteitä saanut toimitusjohtajapeli. Jos ei edes toimitusjohtajasta päästä yhteisymmärrykseen, niin miten oletetaan ruohonjuuritason toimivan edes auttavalla tasolla? Kovin suurta luottamusta ei varmasti herätä se, että ennen kuin toiminta on saatu edes kunnolla käyntiin, on hyvinvointiyhtymä esitellyt meille jo kolme eri toimitusjohtajaa. Yksi tosin ei ehtinyt edes pallilleen istahtaa.

Hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajaksi nimettiin ensin Timo Louna, joka ”irtisanoutui” joulukuussa. Hän jäi kaikesta huolimatta yhtymään siirtyen yhtymän strategiajohtajaksi. Outoa, sillä jos mies ei ollut tarpeeksi pätevä, miksi hän silti jatkaa edelleen toisessa tärkeässä tehtävässä samassa yhtymässä? ”Tarvitaan uutta vauhtia ja ajattelua. Tarvitaan uutta dynaamisuutta, jotta uudistus ei jää vain johdon uudistukseksi”, linjasi silloin hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Francis McCarron. Tammikuun lopussa tällainen linjauksen mukainen dynaaminen johtaja löytyi, Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen. Eipä aikaakaan, kun Savolainen kuitenkin kertoi hyvinvointiyhtymän edustajille vetäytyvänsä toimitusjohtajan valintaprosessista. Savolainen katsoi, että valintaprosessi hoidettiin huonosti. Ongelmaa aiheutti yllätyksenä tullut koeaika sekä poliittinen iltalypsy ehdokkaiden välillä.

Ei hätää, sillä vielä löytyi yksi ässä hihasta: Eetu Salunen. Salunen on toiminut aiemmin Espoon kaupungin terveysjohtajana ja McCarronin mukaan Salunen on yhtä pätevä hakija kuin Savolainenkin. Kuten McCarron Ylen TV-paikallisuutisissa totesi: ”Taisi käydä niin, että löysimmekin nyt toimitusjohtajan, jolla on selkärankaa.”Mielestäni täysin asiaton ja tahditon piikki Savolaisen suuntaan, kun on ilmiselvää, että suurimmat ongelmat tuntuvat olevan nimenomaan yhtymän hallituksen ja valtuuston välisessä poliittisessa hiekkalaatikkoleikissä. Tällainen poliittinen peli on omiaan lisäämään kansalaisten uskoa siihen, että mihinkään merkittävään tehtävään ei valita parasta ja kyvykkäintä ehdokasta, vaan nimenomaan poliittisesti sopivin.

Tietenkin tärkein asia näin lahtelaisena on se, että hyvinvointiyhtymä onnistuisi siinä mitä varten se on perustettukin. Ikävä kyllä, alku ei kovin suuria hurraa-huutoja aiheuta. Lähinnä toiminta vaikuttaa huonosti organisoidulta puuhastelulta. Jäänkin jännityksellä odottamaan kuinka kauan Salunen pallillaan istuu ja kuka suuttuu seuraavaksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä hetkellä Lahdessa satsataan paljon rakentamiseen ja suurimman osan uudesta rakentamisesta tuntuvat saavan keskustan alue sekä Etelä-Lahti. Keskustan monia vanhoja virastotaloja, kuten esimerkiksi poliisilaitos ja oikeustalo ollaan muuntamassa asuintaloiksi ja keskustaan on valmistunut, rakentumassa tai suunnitelmissa vielä paljon lisää uudisrakentamista, joista merkittävin lienee Ranta-Kartanon kiistelty alue.

Myös Etelä-Lahti tulee saamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana suuren määrän uusia asuntoja. Isoin ja pitkäaikaisin projekti on varmasti Hennalan muuntautuminen varuskunta-alueesta asuinalueeksi. Muutosta ennakoi jo poliisilaitoksen siirtyminen vanhan varuskuntaruokalan tiloihin vuoden päästä. Iso alue on myös radanvarressa, Mytäjäisten risteyksessä sijaitseva Starkin alue, johon on kaavailtu nousevan peräti 23 uutta kerrostaloa. Muutenkin radanvarteen on suunnitteilla paljon uutta rakentamista, nyt kun kehätie rakentuu Launeelle. Asemantaustassa vanhalle kaupunginpuutarhan tontille rakentuu paraikaa yhdeksän talon triangeli-muotoinen kokonaisuus. Kerrostalojen lisäksi Etelä-Lahti saa osansa myös uusista omakotitalotonteista Ämmälän ja Renkomäen suunnassa, joten voidaan olettaa, että kymmenen vuoden päästä Etelä-Lahdessa asuu jopa noin 10 000 asukasta enemmän kuin tänä päivänä.

Hyvä että positiivista pöhinää Lahdessa riittää. Itseäni tässä yhtälössä mietityttää se, mistä nämä uudet tuhannet, jopa kymmenet tuhannet asukkaat Lahteen saadaan. Fakta on se, että Lahti ei tällä hetkellä ole se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto nuorelle, työtä ja uraa etsivälle ihmiselle. Helsingin metropolialue vetää suurimman osan muuttoliikenteestä ja muille jäävät vain rippeet. Tosin tämä aiheuttaa sen, että asuntojen ja yleensäkin elämisen hinta on Helsingin alueella huimasti korkeampi kuin muualla Suomessa. Tähän luultavasti Lahti myös oman strategiansakin nojaa. Lahdelle parasta mainosta on ikävä kyllä se, että Helsinki on sopivan lähellä, vain 45 minuuttia junalla tai tunti autolla. ”Muuta meille, meiltä pääset nopeasti Helsinkiin” voisi sopia mainoslauseeksi. Tähän on ikävä kyllä vain totuttava.

Aina ei ole ollut näin. Vuosina 1945-1975 vietettiin Lahdessa varsinaista kasvukautta, kun asukasluku kasvoi 30 vuodessa liki 70 000 uudella asukkaalla. Silloin uudella ja dynaamisellä kaupungilla oli tarjota sitä kaikkein tärkeintä: Työtä. Oli Asko, Isku, Sotka, Upo, Raute, Luhta ja Mallasjuoma jne. Lahti oli jännittävä ja uusi, viriili keskus, Suomen Chicago. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään. Kiinnostus Lahtea kohtaan on hiipunut samaa tahtia, kun nuo edellämainitut maineikkaat lahtelaisfirmat ovat hävinneet kartalta.

Lahti elää nyt omaa etsikkoaikaansa. Merkkejä paremmasta ja viriilimmästä kaupungista on jo olemassa, mutta tyydytäänkö Lahdessa sittenkin olemaan vain Helsingin nukkumalähiö?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi