Arkistot: Pääkirjoitukset

Kovaa vauhtia lähestyvien MM-hiihtojen taustalla on pitkään muhinut rahaongelma, joka pulpahti esiin pari viikkoa sitten. Lyhyesti sanottuna Suomen Hiihtoliitto oli Lahden Hiihtoseuralle velkaa liki 200 000 euroa, vaikka maksuaikataulu oli jo hyvissä ajoin sovittu. Lahtelaiset uhkasivat perinnällä ja hiihtoliitto vastaavasti uhkasi viedä jatkossa maailmancupin kilpailut pois Salpausselältä. Tyhjätaskuinen hiihtoliitto vetosi vapaaehtoisten työntekijöiden riittämättömään määrään maksujen viivästymiselle. Enemmänkin taisi olla kysymys siitä, että hiihtoliitto halusi näin näyttää, ettei se jatkossa aio hyväksyä tällaista vastuunjakoa kustannuksissa. Hiihtoliitto on sopimuksen mukaan luvannut maksaa järjestävälle seuralle ja Lahden kaupungille MM-hiihtojen järjestelykorvauksia, joista LHS:n osuus on 1,1 miljoonaa euroa. Puolet summasta oli sovittu maksettavaksi ennen MM-kilpailuja ja puolet kisojen jälkeen. Ikävä kyllä, hiihtoliiton kannalta, sopimus oli näillä ehdoilla tehty, eikä siitä ollut mahdollista irti pyristellä.

Viime viikot saimmekin jännittää kuinka hiihtoliitto ja Lahden hiihtoseura saavat maksukiistansa setvittyä keskenään vai onko seuraava vaihtoehto se, että Lahdessa ei enää maailmancupin kilpailuja järjestetä ja hiihtostadion voidaan räjäyttää ja muuttaa asuinalueeksi. Onneksi riidalla oli onnellinen loppu ja alkuviikosta saimme lukea, kuinka ihana, yhteen hiileen puhaltava ja onnellinen koko suomalainen hiihtoperhe nyt on. Kaikki hyvin siis? Ainakin päällisin puolin, mutta uskon, että pinnan alla kuohuu edelleen. Hieman jäi sellainen maku, että kisojen ollessa näin lähellä, osapuolet lykättiin miltei väkipakolla pussauskoppiin sopimaan asia. Pois häiritsemästä kisojen markkinointia. Asiaan palataan kisojen jälkeen varmuudella ja syytä onkin.

Hiihtoliiton venkoilu sovittujen maksujen maksamisessa ja uhkailu maailmancupin kisojen siirtämisellä muualle jättivät varmasti pahan maun lahtelaisen hiihtoväen ja kaupungin päättäjien suuhun. Onhan Lahti tietoisesti pitänyt hyvää huolta hiihtostadionista vuosien varrella ja päivityksiä kisa-alueelle on tehty viimeisten vuosien aikana kaiken kaikkiaan liki 30 miljoonalla eurolla. Hiihtostadion on Lahden kaupungin tärkein valtti, kun turisteista kilpaillaan. Monen lahtelaisen mielestä Lahden panostukset hiihtostadioniin ovat olleet jopa liiankin suuria näin pienelle ja velkaiselle kaupungille.

Hiihtostadioniin on kaadettu todellakin miljoonatolkulla rahaa, mutta kisojen mahdolliset tuototkin ovat messevät. Lipputuloilla ei vielä paljon juhlita, mutta esimerkiksi Ruotsin Falunissa vuonna 2015 pidettyjen MM-hiihtojen talousvaikutus alueelle laskettiin yli 30 miljoonaksi euroksi. Hotellit, ravintolat ja kaupat pullistelevat varmuudella väkeä pari viikkoa. Kauppa käy ja Lahti saa todella hyvää mainosta, kun 12 päivää kestävä suuri hiihtotapahtuma kerää 500-600 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailman. Tämä näkyy tulevina vuosina varmuudella kasvavina turistivirtoina. Panostus on suuri, mutta niin on mahdollinen tuloskin. Onkin lahtelaisena veronmaksajana syytä toivoa, että Lahti, hiihtoseura ja hiihtoliitto ratsastavat kisojen jälkeen ihanan yksimielisinä kohti taivaanrantaa ja siellä häämöttäviä seuraavia Lahden MM-hiihtoja.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hallitus selvittää parhaillaan, voisiko valtion maantie-, rata- ja vesiväyläverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtion yhtiö. Ideana on korvata liikenneverot ainakin osaksi tiemaksuilla. Selvityksestä suurimman huomion on varastanut idea autoihin asennettavasta sim-kortista, jolla autoilua voitaisiin valvoa. Kansalainen maksaisi autoilusta ainoastaan käytön mukaan, mikä mullistaisi nykyisenkaltaisen autoverotuksen.

Projektia vetävä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner perustelee näin mullistavaa muutosta toimintatapoihin sillä, että nykymuodossaan valtion liikenneinfrastruktuuri on budjetissa pääosin kuluerä, joka kilpailee valtion muiden välttämättömien kulujen kanssa. Jos nykytilaan ei tehdä mitään muutosta, korjausvelka kasvaa, uudet liikennehankkeet jäävät toteuttamatta ja Suomen kyky saada EU-rahoitusta Suomen väyläinvestointeja varten heikkenee entisestään. Bernerin mukaan valtion yhtiö, joka vastaisi tieverkosta, merkitsisi budjetin alijäämän pienenemistä ja vähentäisi verojen keräystarvetta eli kokonaisveroaste laskisi.

Keskeinen hyöty kansalaisille tässä ns. Bernerin mallissa on, että se tarjoaisi toivottavasti laajan kirjon erilaisia liikenteen palveluja tai palvelupaketteja, joista voisi valita mieleisensä. Hyöty on myös se, että asiakas maksaisi vain siitä, mitä käyttää. Bernerin mukaan ei ole tarkoitus seurata kansalaisia, vaan ajettuja kilometrejä. Autojen paikannus toteutettaisiin matkapuhelinverkkojen avulla eräänlaisella ”autojen digiboksilla”, joka asennettaisiin konepellin alle. Vaikka asiakas hankkisi paikannukseen perustuvan palvelun, varmistetaan hänen yksityisyydensuojansa lailla. Vaatimus on, että laitteet ja niihin liittyvät palvelut ovat helppokäyttöisiä, tietoturvallisia ja yksityisyydensuojan turvaavia, Berner lupaa.

Hyvä jos näin on, mutta täytyy muistaa se tosiseikka, että jos tietoa kerätään autoilijoista sim-kortilla, tarkoittaa se sitä, että tieto on olemassa ja silloin se on myös tarvittaessa käytettävissä. Myös hakkeroinnin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, sillä uskon, että ajotiedot, joita autoon asennettava laite keräisi, kiinnostaisi varmasti monia tahoja.

Monet, myös minä, pitävät autojen seuraamista sim-kortin avulla erittäin arveluttavana ja riskialttiina, Orwellilaisena toimintana, jossa kansalaisia kytätään DDR:n Stasin tavoin. Julkisuudessa onkin nostettu esiin myös vaihtoehtoisia tapoja maksaa tai kerätä tietoa ajokilometreistä. Esimerkiksi perussuomalaiset nostivat vaihtoehdoksi katsastuksen yhteydessä tehtävät kilometrimäärien tarkastukset. Järkeenkäypä ehdotus, jossa helposti selviää vuoden aikana ajetut kilometrit ilman sen tarkempia paikannuksia. Muita esille tulleita keinoja ovat olleet tietullit, polttoaineveron nostaminen sekä aikaan perustuva seuranta ja kiinteä kuukausi- tai vuosimaksu. Näille kaikille yhteistä on se, ettei erityistä seurantalaitetta autoon tarvita. Kuukausimaksut voisivat olla ikään kuin autojen Netflix eli kuukausimaksullinen palvelu ja samalla autoilija voisi välttää paikannuksen ostamalla tiemaksun pakettina.

No, päätyy hallitus sitten mihin tahansa keinoon autoilun seurannassa, on selvää, että se tulee vaikuttamaan myös autokauppaan, sillä jatkossa vähäpäästöisimmillä autoilla ajavat maksaisivat ajamisesta vähiten. Se mitä liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa selvitykseksi ja mitä kaikkia keinoja se pitää sisällään selviää ensi viikon torstaina. Hallituksen päätös hankkeen valmistelun jatkosta on tarkoitus tehdä huhtikuun lopun kehysriihessä ja tavoitteena on, että valtionyhtiö aloittaisi vuoden 2018 alussa, mikäli hallitus erikseen näin päättää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden seitsemännet MM-hiihdot ovat jo aivan nurkan takana. Torilta löytyvän laskurin mukaan päiviä avajaisiin on jäljellä enää 48 kappaletta. Tällä viikolla kisaorganisaatio ilmoitti, että ennakkolippuja on mennyt kaupaksi yli 100 000. Todella hyvä määrä, jos peilataan viimevuotisiin esikisoihin, joita vaivautui paikan päälle katsomaan vain noin 20 000 hiihdon ystävää.

Aiemmin Lahdessa järjestetyt hiihdon MM-kisat ovat olleet taloudellisia menestyksiä. Yleisöä on riittänyt aina hyvin, sillä jo vuoden 1958 kisoissa päästiin yli 200 000 katsojan. Varsinainen lottovoitto oli vuosi 1989, jolloin katsojia oli ennätykselliset 460 000. Myös 2001 järjestetyt Lahden MM-kisat olivat yleisömenestys. Tosin ne kisat muistetaan Suomessa vain dopingskandaalista, joka tuntui vuosikaudet vaivaavan Lahden imagoa. Tämä on todella käsittämätöntä, sillä eihän Lahden kaupungilla ja sen maineella ollut mitään tekemistä suomalaisten hiihtäjien sekoilujen kanssa. Häpeä oli joka tapauksessa käsin kosketeltavissa vähintään 10 vuotta.

Kuten todettua 100 000 myytyä lippua ennakkoon on hyvä luku. Kisajärjestäjien tavoite on kuitenkin selvästi korkeammalla, sillä yli 200 000 myydyllä kisalipulla järjestäjät pääsisivät omilleen. Varsinaiseksi yleisötavoitteeksi on kuitenkin asetettu 250 000 katsojaa. Mistä sitten nuo puuttuvat 150 000 katsojaa vielä kaivetaan? Väitän, että tärkein syy saapua kisoihin on monelle penkkiurheilijalle se, että suomalaisten urheilijoiden on suorastaan pakko menestyä. Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa ja parasta mainosta kisoille on se, että meillä on olemassa omia urheilijoita, joilla on realistiset mahdollisuudet taistella mitaleista, jopa siitä kultaisesta.

Mäkihyppyhän oli takavuosina taattu yleisömagneetti. Puikkonen, Nykänen, Nieminen ja Ahonen kilpailivat kärkisijoista ja mäkimonttu pullisteli väenpaljoudesta. Nyt kilpaillaan siitä pääseekö kukaan ns. mäkikotkistamme karsinnasta varsinaiseen kilpailuun eli mäkihyppy ei suomalaisia mäkimonttuun vedä. Onneksi tällä kaudella hiihtäjämme, niin naiset kuin miehetkin, ovat menestyneet varsin hyvin maailmancupin kilpailuissa ja palkintopallisijoituksia on tullut joka viikonloppu. Kyllä Krista Pärmäkosken, Matti Heikkisen ja Iivo Niskasen menestys on pantu merkille ja ilmassa on jopa aavistus mitalin tuoksua. Muutama norjalainen dopingkäry on nostanut suomalaisten itsetuntoa. Norjalaiset voidaan voittaa. Maastohiihdon lisäksi myös yhdistetyn hiihto on pitkästä aikaa taas nostamassa päätään. Kiitos Eero Hirvosen ja Ilkka Herolan sekä Hannu Mannisen paluun, voidaan tässäkin lajissa odottaa yllättävän hyviä sijoituksia.

Pelkkään urheiluun ei tänä päivänä hiihdonkaan MM-kisoissa voida enää luottaa, kun katsojien kiinnostuksesta kamppaillaan. Kisojen yhteydessä Lahdessa on tarjolla maailman suurin afterski, huippuartistien esityksiä, Seinäjoen Tangomarkkinoiden Monotangot, Röllin Talvimaa ja Heurekan Tiedesirkus. Lisäksi kisa-alueella on useita ravintoloita moneen makuun. Hieno innovaatio on myös ns. Mielensäpahoittajan katsomo, josta löytyy sitä monen kaipaamaa perinteisen tyylin hiihtotunnelmaa. On mustikkakeittoa, kahvit nuotiolla ja väliaikataulut. Alueella on myös oma anniskelualueensa A-oikeuksin sekä oma kenttäkuuluttaja, kukapa muu kuin legendaarinen Anssi Kukkonen.

Lahdelle kisat ovat jälleen upea mahdollisuus loistaa 12 päivää parrasvaloissa, katsoohan kisoja kotisohviltaan 600 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Ainakin minä aioin kantaa oman korteni kekoon ja saapua paikanpäälle urheilijoitamme kannustamaan. Minulla on vahva kutina, että näistä tulee hyvät kisat!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Olemme päässeet siihen pisteeseen vuotta 2016, että pitelet käsissäsi vuoden viimeistä Omalähiötä. Vuoden viimeiseen lehteen sopinee perinteisesti pieni katsaus siitä, mitä kaikkea vuonna 2016 oikein tapahtui, ainakin allekirjoittaneen silmin katsottuna.

Tammikuu alkoi poliittisella tuuletuksella, kun valtuustossa kokoomus tuuletti rajusti rivejään ja syntyi uusia valtuustoryhmiä. Kiistelty matkakeskus valmistui, tosin monen mielestä se ei ole valmis vieläkään. Loppukuusta pohdittiin myös sitä, kuolevatko suomalaiset sukupuuttoon, kun lasten tekeminen ei enää kiinnosta. Tosin luulisi ainakin tekotavan vielä edes vähän kiinnostavan.

Helmikuun aloitti tylysti sähköyhtiö Caruna, joka nosti hintoja ollen kovin karuna asiakkaita kohtaan. Samaan hikeen todettiin Suomessa olevan liki puoli miljoonaa köyhyysrajan alla elävää eläkeläistä sekä kävi selväksi, että kaikki Lahden koulut ovat homeessa. MM-hiihtojen etkot eivät houkutelleet suuria yleisömassoja, mikä ei ollut suuri yllätys. Ehkäpä sitten varsinaiset kisat kiinnostavat ensi vuonna?

Maaliskuussa väännettiin hallituksen toimesta yhteiskuntasopimusta, joka pikkuhiljaa kääntyikin sitten kilpailukykysopimukseksi. Sama asia, mutta eri nimi ja heti meni läpi. Paljon merkittävämpi asia oli sen sijaan se, että ilmaisia ämpäreitä jaettiin milloin missäkin ja aina paikalla oli järkyttävä ryysis. Launeen monitoimitalon suunnitelmat aiheuttivat närää, kun joidenkin mielestä rakennetaan valmiiksi liian pieni koulu. Lahtelaisen rakennuskulttuurin tuntien tuokin koulu puretaan 20-30 vuoden päästä, joten kovin kauaa ei liian pienestä koulusta jouduta kärsimään.

Huhtikuussa kehätie sai rahoituksen ja Lahdessa juhlittiin, koska pääsemme maksamaan siitä 70 miljoonaa euroa. Launeen uimahallihanke nousi taas vaihteeksi otsikoihin. Vastahan siitäkin on peistä taitettu 80-luvulta lähtien. Loppukuusta pankeista varsinkin Nordea ryvettyi veroparatiisikohussa.

Toukokuu toi median ykkösnimeksi Patrik Laineen, jonka joka ainoa tekeminen tai tekemättä jättäminen oli uutinen. Postilla oli vaikeuksia jakaa postit, mutta näppärästi se kuitenkin lupasi leikata asiakkaiden nurmikot.

Kesäkuussa revittiin Aleksi vaihteeksi auki, mutta ei hätää, sillä futiksen EM-kisat alkoivat ja yllätys yllätys, Saksa ei voittanutkaan.

Elokuussa mietittiin hiihtostadionin tulevaisuutta, onko sitä vai pitäisikö hyppyrimäet kaataa? Rion olympialaisissa ei menestystä entiselle urheilukansalle tullut, paitsi tietenkin Suomen ykköslajissa eli naisten nyrkkeilyssä, josta pokattiin kisojen ainoa mitali.

Syyskuussa Lahden talouden todettiin olevan pakkasen puolella 13 miljoonaa euroa, joka tuntuukin olevan jokavuotinen perinne. Niinpä lokakuussa Lahti kyselikin neuvoja lahtelaisilta taloudenpitoon kivalla mobiilisovelluksella. Haloo, osaisko tai tietäiskö joku, mitä meidän pitäis tehdä? Kärpäsen koulussa nähtiin välikohtaus, joka kertoo olennaisen siitä, missä tänä päivänä koulumaailmassa mennään. Yhdellä sanalla sanottuna: syvällä.

Uusi uimahalli vai Kisapuisto? Molempia emme lähivuosina saa, mutta vääntö siitä, kumpi rahaa kaupungilta saa, alkoi. Marraskuussa media oli pullollaan taas perinteisesti julkkisten verotietoja. Amerikassa koettiin varsinainen jytky, kun Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi. Tarkoittaako tämä sitä, että Suomen seuraava presidentti on Hjallis Harkimo? Lahti sekoili Mariankadun valojen kanssa ja sehän tarkoitti taas lisärahanmenoa. Uusi alkoholilaki puhutti, sillä se sisältää useita helpotuksia aiemmin tiukkana pidettyyn lakiin. Kohta ryypätään ja kunnolla?

Joulukuussa Hennalan suunnitelmat nytkähtivät eteenpäin, kun loputkin kasarmit myytiin ja suunnitelmat uudelle asuinalueellekin saivat muotonsa. Uusi postilaki huolestutti kaikkia, eniten kuitenkin postia itseään, jolla oli vaikeuksia selvitä jakelusta. Pääministeri ja Yle yrittivät ottaa niskalenkkiä toisistaan ja sananvapaudesta oltiin kovasti huolissaan joka puolella.

Lopuksi voidaan todeta, että vaikka ongelmia Suomessa oli taas vuonna 2016 riittämiin, niin ei mitään hätää. Meillä on Saara Aalto ja Patrik Laine. Kyllä se siitä!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääministeri Juha Sipilän ja Ylen välienselvittely Terrafame-uutisoinnista pari viikkoa sitten aloitti pienimuotoisen kriisin journalistisessa kentässä ja varsinkin Ylen käytävillä on riehunut suoranainen myrsky, kun toimittajat ovat valinneet puoliaan tässä taistelussa, jossa keskiössä on ollut sananvapaus ja se mitä se kellekin kyseisessä mediatalossa merkitsee.

Keskiviikkona saimme lukea, että Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski ovat jättäneet työnsä Ylessä. Eronen perusteli eroaan sillä, että häntä on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Erosen mukaan mikä tahansa aihe, joka käsittelee valtionjohtoa tai keskustaa, juuttuu koneistoon pitkäksi aikaa.

Myrskyn silmässä jo pari viikkoa viihtynyt uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen perustelee hitautta sillä, että tutkivaa journalismia tehdessä on olennaista huolellisuus ja se, että väitteet pitävät varmasti paikkansa. Tärkeintä ei siis ole se, kuka saa ensimmäisenä jymyjuttunsa esille nettiin. Jääskeläisen mukaan tällainen huolellisuus ei ole sananvapauden rajoittamista. Päätoimittajan keskeisiin tehtäviin kuuluvat journalistiset linjaukset ja vastuun kantaminen niistä ja näin Jääskeläinen juuri tekee.

Näkemyseroja selittää huomattavasti se, kun tietää, että niin Eronen kuin Vuorikoskikin ovat hankkineet kannuksensa MTV:n puolelta ja siirtyneet vasta noin vuosi sitten Ylen leipiin. Kulttuuriero näiden kahden uutistoimituksen välillä on merkittävä. MTV tuntuu olevan koko ajan jonkun skandaalin perässä, josta saisi revittyä mahdollisimman raflaavat otsikot, kun taas Yle on yrittänyt keskittyä tutkivaan journalismiin, jossa asioita selvitellään rauhassa vähän syvemmältäkin.

MTV:n rahoittajana toimivat käytännössä mainostajat, kun taas Yle operoi verorahoilla. MTV:n objektiivisuuteen vaikuttavat siis varmuudella isoimmat mainostajat, jotka suorastaan vaativat otsikoita ja uutisia, jotka saavat ihmiset kääntämään kanavan MTV:n puolelle. Mutta vaikuttaako valtionjohto Ylen uutisointiin? Näin ikävä kyllä vaikuttaisi olevan. Asiahan ei ole uusi. Jo 60-80-luvuilta muistamme Ylen kovin neuvostohenkisen uutisoinnin, jossa oltiin totaalisesti rähmällään itään. Muualla maailmalla keksittin tätä kuvaamaan ihan termikin: suomettuminen. Nyt rähmällään ollaan toiseen suuntaan eli valtionjohtoinen yhtiö kertoo johdonmukaisesti valtionjohdon haluamia uutisia.

Toisaalta voidaan miettiä onko tasapuolisuuden vaatimus journalismissa jo lähtökohtaisesti ongelmallinen? Media on aina omistajansa näköinen. Tutkittaessa median riippumattomuutta, on aina syytä tarkistaa mikä taho hoitaa rahoituksen siellä taustalla. Vanha sanonta: ”Sen lauluja laulat kenen leipää syöt” pitää kutinsa tänä päivänäkin, myös median suhteen. Mediankin on tehtävä bisnestä, eikä Ylekään halua purra ruokkivaa kättä eli valtionjohtoa.

Valitettavasti pääministeri Sipilä teki melkoisen karhunpalveluksen Ylelle kertomalla luottamuksensa Yleen olevan nollatasolla. Tähän tietenkin tarttui ilolla ns. vaihtoehtomedia, joka on toistuvasti taistellut valtamediaa vastaan kovin kyseenalaisin keinoin levittämällä suoranaisia valheita ja keksittyjä juttuja sivuillaan. MV-lehden Ilja Janitskin julistaa olevansa totuuden ainoa airut ja ikävä kyllä monet uskovat sokeasti kaiken mitä sivustolta lukevat. Omaa maailmankuvaa vahvistavan otsikon näkeminen kun tuntuu monille riittävän. Kun pääministerikin kertoi ettei luota Yleen, oli se sama kuin olisi kaatanut rahaa suoraan Janitskinin laariin. Janitskin nauraa matkalla pankkiin ja sananvapaus saa taas uusia muotoja…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Mediassa on viime päivinä väännetty uudesta postilaista. Lausuntoaika postilain uudistamisesta päättyi keskiviikkona. Niin Postiliitto kuin Postikin vaikuttavat kovin tyytymättömiltä uuteen lakiin, varsinkin jos tutkailee osapuolien lausuntoja uudesta laista. Postiliitto PAU nimittää uutta lakia katastrofaaliseksi, joka tulee johtamaan tuhansien ihmisten työttömyyteen ja harventaa postinjakelua.
Vastaavasti Suomen Posti Oyj tuskailee uuden lain aiheuttavan jakelun pakollisen kilpailutuksen haja-asutusalueilla ja nämä uudet vaatimukset uhkaavat nostaa asiakkaiden jakelukustannuksia, enimmillään jopa 16 miljoonaa euroa vuodessa. Kilpailutus voi johtaa myös Postin henkilökunnan merkittäviin irtisanomisiin, jos jakelutyö siirtyy Postin henkilöstöltä muiden hoidettavaksi. Siitä molemmat osapuolet ovat siis herttaisen yksinmielisiä, että käy niin tai näin, maksavat lainuudistuksen hinnan työntekijät työpaikkansa menettämisellä ja se ei koskaan ole hyvä asia.

Uusi laki sallii taajama-alueilla, joissa on tarjolla sanomalehtien varhaisjakelu, mahdollisuuden poiketa viisipäiväisestä jakelusta. Toisin sanoen sallisi vähintään kolmipäiväisen jakelun. Jos postia jatkossa jaetaan taajamissa vain kolmena päivänä viikossa, on selvää, että tuhansia työpaikkoja tulee katoamaan. Tapahtuuhan pääosa jakelusta nimenomaan taajamissa.
Toisaalta yrityksen kannalta on outoa, että Posti velvoitetaan kuitenkin kilpailuttamaan haja-asutusalueilla kirjeiden jakelu. Jos halukkaita yrittäjiä ei löydy, Postin pitää hoitaa yleispalvelu itse. Voin hyvin kuvitella, ettei haja-asutusalueiden jakeluun koske yksikään yksityinen yrittäjä pitkällä tikullakaan. Niiden on paljon helpompi ns. kuoria kermat tiheästi asutuista taajamista. Haja-asutusalueille jakelun kustannukset kun ovat tunnetusti jopa kymmenkertaiset taajamiin verrattuna. Tämä tulee siis nostamaan Postin jakelukustannuksia entisestään.

Mielenkiintoista on nähdä miten Posti aikoo ottaa käyttöön lain suoman oikeuden siirtää jakelu kerrostaloissa lokerikkoihin huoneistokohtaisten postiluukkujen sijaan. Siinä olisi myös iso mahdollisuus säästää jakelukustannuksia, mutta samalla se tietäisi myös irtisanomisia, joten tuskinpa Posti lähtee samanlaiseen ”pakkoryhmittelyyn” kerrostaloissa, kuin se teki omakotitalojen kanssa jokunen vuosi sitten.

Jaettavan postin määrä vähentyy voimakkaasti, jopa kymmenen prosentin vuosivauhtia digitalisaation vuoksi. Yritykset ja yksityishenkilöt hoitavat viestittelynsä kirjeiden sijaan mm.sähköpostitse, tekstiviestein ja sosiaalisen median kautta. Laskut kulkevat näppärästi verkkolaskuina jne. Kuka enää tarvitsee joka päivä luukkuun jaettavaa postia, kun siitäkin suurin osa on mainoksia? Sanomalehdetkin on halvempaa tilata suoraan tablettiin luettavaksi. Itse laskin, että viikon aikana saan noin viisi lähetystä, joista suurin osa on laskuja. Nekin voisin siirtää suoraan e-laskuiksi verkkopankkiin, joten jäljelle jäävät enää ne kaikkien rakastamat mainokset.

Karua kieltä postimäärien muutoksesta kertoo Postin ikiaikainen jakelumäärien indikaattori eli lähetettävien joulukorttien määrä. Vuosikymmenet joulukorttien määrä keikkui yli 50 miljoonassa per joulu. Viime jouluna kortteja lähetettiin enää 30 miljoonaa. Katoavaa bisnestä korvaamaan Posti on kehitellyt muita palveluja. Varsinkin sosiaalisessa mediassa on Postin uusia palveluja, kuten ruohonleikkuu- sekä ulkoilukaveripalvelu kritisoitu, jopa naureskeltukin, mutta jollain konstilla tulisi työpaikat säilyttää tässä uusjaossa, jota nyt ollaan suorittamassa jakelubisneksessä.

Monet kyseenalaistavat sen, tehdäänkö muutoksia liian nopealla aikataululla ja harkitsematta. Postinjakajia on vähennetty viime aikoina niin kovaa tahtia, että päivänposti tulee monille vasta illalla ja moni ihmetteleekin aiheellisesti, eikö Postia enää kiinnosta sen päätehtävä, joka on, ihan muistin virkistämiseksi, juurikin se postinjakelu. Vaikka trendi on laskeva, ei osaavaa henkilökuntaa silti tarvitse etukäteen irtisanoa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pari viikkoa sitten uutisoimme Hennalan varuskunnan aluetta koskevasta arkkitehtikilpailusta, jonka voitti Kangas & Vuorinen Arkkitehdit Oy:n ehdotus Flowerpower. Kyseessähän on rakennussuunnitelma, jossa Hennalan isolle harjoituspellolle nousee 30 hehtaarin alueelle asuntoja tuhansille ihmisille 2020-luvulla. Kun tähän lisätään vielä kerrostalot, joiden on suunniteltu nousevan vanhojen kasarmien viereen, voidaan realistisesti odottaa Hennalaan muuttavan seuraavan 10-15 vuoden sisään jopa 6000 – 8000 uutta asukasta.

Kuukausi sitten Omalähiön ja Etelä-Lahden sosiaalidemokraattien yhdessä järjestämässä Etelä-Lahti -illassa puhuimme Salinkallion koulun tulevaisuudesta. Silloin meitä oli asiasta paikalla valistamassa sivistystoimen palvelujohtaja Jaana Suvisilta ja Lahden Tilakeskuksen toimitilajohtaja Mauri Koistinen. He kertoivat, että Salinkallio lakkaa toimimasta kouluna vuonna 2020, kun Launeen uusi monitoimitalo ja suurkoulu valmistuu. Sen sijaan Salinkallion koulurakennuksen tulevaisuus sen jälkeen jäi arvailujen varaan. Keskustelutilaisuudessa Lahden kaupungin taholta todettiin, että rakennus pidetään jatkossakin kunnossa siihen asti, kunnes jatkokäyttö selviää. Ja kun tuota Hennalan Flowerpower- rakennussuunnitelmaa katsoo, niin hyvä että pidetään kunnossa, sillä kunhan nuo sadat lapsiperheet asettuvat aloilleen Hennalaan 2020-luvun puolivälissä, tulee lähikoulu tarpeeseen ja onneksi sellainen on jo olemassa Salinkallion muodossa.

Marraskuun aikana Lahden kaupungin sivistystoimi on kuuleman mukaan tehnyt uudet oppilasvirtalaskelmat ja näissä laskelmissa on toivottavasti ollut jo mukana nuo Hennalan suunnitelmat. Voidaankin siis hyvällä syyllä olettaa, että Salinkallion koulu saa kuin saakin jatkaa elämäänsä vielä pitkälle 2020-luvun jälkeenkin, koska Etelä-Lahteen on suunnitteilla yhteensä tuhansia uusia asuntoja, eikä kaikkia oppilaita saada millään mahtumaan Launeen suurkouluun. Onhan koulu suunniteltu monien opettajienkin mielestä jo valmiiksi kovin ahtaaksi.

Se mitä toimintaa Salinkalliolle keksitään näiden välivuosien ajaksi onkin ihan eri juttu. Rakennusta ei missään nimessä saa päästää ryvettymään huonoon kuntoon. Olisikohan vuoden 2020 jälkeen viisasta aloittaa jo pikkuhiljaa kiinteistön remontointi ja päivittäminen? Nimenomaan siis pikkuhiljaa, ettei vastaan tule suuria ja kalliita yllätyksiä, sitten kun koulu pitäisi palauttaa taas päivittäiseen koulukäyttöön joskus 2020-luvun puolivälin jälkeen. Jäämme odottamaan kaupungin ulostuloa asiasta. Uudet oppilasvirtalaskelmathan pitäisivät olla jo tulevaisuutta varten valmiina?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Muistatteko vielä vanhan sanonnan Rooman valtakunnan ajoilta: ”Antakaa kansalle leipää ja sirkushuveja”? Leivällä ja sirkushuveillahan Rooman keisarit käänsivät näppärästi tavallisen kansan huomion pois päivän politiikasta ja yhteiskunnan ongelmista.

Leipä ja sirkushuvit nousivat vahvasti mieleeni tällä viikolla, kun hallitus esitteli uuden alkoholilakipakettinsa. Hallituksen monet säästötoimet ja leikkaukset ovat saaneet tavallisen kansan viime aikoina pahasti varpailleen, mutta uskoisin, että tämä uusi alkoholipaketti saa monet meistä unohtamaan nuo tylsät yhteiskunnalliset ja poliittiset päätökset. Tässä olisi kansalle tarjolla nyt sitä leipää ja sirkushuvia vähäksi aikaa. Uudistukseen sisältyy nimittäin useita todella suuria muutoksia suomalaiseen tiukkapipoiseen alkoholipolitiikkaan. Ihan eurooppalaiselle tasolle ei suomalaisia vielä alkoholin kanssa päästetä, mutta tiedossa on kuitenkin useita vapautuksia aikaisemmin tiukoiksi koettuihin alkoholisäädöksiimme.

Suurin muutos on se, että vahvoja oluita, siidereitä ja niin sanottuja limuviinoja voidaan myydä jatkossa päivittäistavarakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla. Juomien korkein sallittu alkoholiprosentti nousee 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Ravintoloiden aukioloajat ovat myös vapautumassa täysin. Alkoholia saisi jatkossa myydä korkeintaan aamuneljään, mutta alkoholia saisi juoda ravintolassa aamuviiteen. Ravintolat saisivat siis periaatteessa olla auki vaikka kellon ympäri. Jatkossa ravintolat saisivat myös mainostaa happy hour -tarjouksia. Näin kuluttaja voi jo kotona tarkistaa, mistä tänään saa halvimman oluen. Jää se turha arpominen eri baarivaihtoehtojen välillä pois. Pienpanimot varmasti hierovat jo käsiään yhteen, sillä ne ovat vihdoinkin saamassa ulosmyyntioikeuden. Jatkossa saatamme nähdä myös Alkon oman myymäläauton. Lisäksi Alkojen aukioloaika pitenisi tunnilla kello 21:een. Melkoisia vapautuksia (lue: leipää ja sirkushuveja) siis tiedossa.

Miten uusi alkoholilaki muutoksineen sitten vaikuttaisi? Siihenkin otetaan lakipaketissa kantaa peräti neljän sivun verran. Otetaanpa ensin ne hyvät uutiset: Mietinnön mukaan hinnat halpenisivat, kun ”vahvat miedot” leviäisivät Alkosta kauppojen myytäviksi. Myös myynti paranisi niissä pienissä kaupoissa, jotka ovat nyt kärsineet aukioloaikojen vapauttamisesta.

Entäpä sitten huonot uutiset? Uudistus lisäisi alkoholin kulutusta, joka samalla siirtyisi nykytottumuksia väkevämpiin alkoholituotteisiin. Suurkuluttajien määrä kasvaisi ja aiempien kokemusten perusteella alkoholikuolemat lisääntyisivät vähintään 100-150:lla. Samalla poliisin kiireet lisääntyisivät etenkin viikonloppuina ja pikkutunneilla. Alaikäisten mahdollisuudet hankkia limuviinoja helpottuisivat merkittävästi, kun myynti siirtyisi pois Alkoista. Pikku haittoja sen rinnalla, että myynti vetää ja kaikilla on kivaa, vai mitä?

Jos hallitus aikoo vielä jatkossakin harrastaa leikkauksia ja säästötoimia, on meillä pian edessä se viimeinen leipää ja sirkushuveja-konsti eli alkoholinmyynti vapautetaan täysin. Viinat ja viinit ruokakauppaan siis. Yksi sukupolvi varmaankin juo itsensä hengiltä, mutta ehkä tulevat sukupolvet omaksuvat sitten jo sen eurooppalaisen tavan juoda alkoholia. Kohti uusia seikkailuja Suomi!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Meille kaikille niin rakas Lahti-kaupunki on jälleen kerran ”kunnostautunut”. Kaikille on jo tähän mennessä vuotta selvinnyt se, että Lahti on yhtä aikaa sekä akuutissa että kroonisessa rahapulassa. Sen vuoksi kaupungin pitääkin etsiä säästöjä joka puolelta, jotta budjetti saataisiin pysymään edes jollain tavoin ruodussa. Tosin se budjettikin tehtiin jo valmiiksi miinusmerkkiseksi, joten syvällä uidaan.

Jotta säästäminen olisi vielä vähän vaikeampaa, ovat rakkaat virkamiehemme päättäneet hypätä mukaan säästötalkoisiin. Tällä viikolla nimittäin saimme kuulla, että Mariankadulle asennettu jouluvalaistus uusitaan jo ennen käyttöönottoaan. Puihin tuleva led-valoketju vaihdetaan kuulemma lämpimämmän väriseksi ja valoteholtaan hillitymmäksi. Syy vaihtamiseen on siis se, että valot ovat liian kirkkaat, eivätkä oikein istu valmiina olevaan valaistukseen.

Ihan ensimmäiseksi itselleni tulee mieleen, että eikö tämän kaamoksen keskelle nimenomaan kirkkaat valot olisivat olleet ihan hyvä ratkaisu? Olisikohan tämän asian voinut miettiä etukäteen, siis ihan ajatuksen kanssa? Olisikohan joku valosuunnittelun ammattilainen kannattanut ottaa mukaan tähän projektiin? Tai edes kysyä neuvoa asiantuntijalta?

Nyt kun amatöörit lähtivät puuhastelemaan, on lasku sen mukainen. Hintaa tälle valojen vaihtamiselle tulee vaatimattomasti yli 50 000 euroa, mutta ei hätää, kyllä me lahtelaiset veronmaksajat sen mielellämme maksamme. Maksoimmehan senkin, kun viime kesänä Rautatienkadun jalkakäytävän levennys meni uusiksi liian korkean reunakiven vuoksi. Liekö ollut sama porukka sillonkin suunnittelemassa, kuin nyt tässä Mariankadun valo-casessa?

Lahdessa on vahva tekemisen kulttuuri. Jopa niin vahva, että kaikki hommat tehdään täällä vähintään kahteen kertaan. Koulujen remontit tehdään moneen kertaan, Aleksia kaivetaan vähän väliä jne. Kuten LE-Sähköverkon rakennuttaja Jyrki Ojala erittäin osuvasti maakuntalehtemme sivuilla totesi, että tässä kaupungissa on monta tahoa, jotka eivät tiedä toistensa tekemisistä. Toisin sanoen oikea käsi ei tiedä, mitä vasen käsi tekee. Olisiko tässä jonkinlaisen koordinoinnin paikka? Tosin Lahdessa tuokin tehtäisiin niin, että perustettaisiin uusi koordinaattorin kallispalkkainen virka, johon sitten palkattaisiin joku kiva tuttu saunakaveri, jolla ei ole mitään edellytyksiä selvitä vaadittavasta työstä.

Monessa yksityisessä yrityksessä tuollaisesta lisämenoerän tuottamisesta saisi yksinkertaisesti kenkää. Sen sijaan tästä kalliista mokasta ei kukaan virkamies loppujen lopuksi ota vastuuta, eikä ketään varmuudella eroteta. Tuskinpa edes nuhdellaan. Sattuhan näitä. Ainahan voi virheen sattuessa käydä kaupunkilaisten lompakolla. Se piikki kun on aina auki.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

USA:n presidentinvaaleissa nähtiin sittenkin se yllätys, jonka vain harva osasi ennustaa, mutta moni pelätä. Kuka olisi uskonut vielä jokin aika sitten, että Donald ”Diili” Trump voisi kivuta maailman mahtavimman valtion päämieheksi? Varsinkin kun vastassa oli kovissa poliittisissa liemissä marinoitu Hillary Clinton.

Trump vaikutti kampanjansa aikana mahdollisimman epäsoveliaalta henkilöltä presidentin virkaan. Lausunnoissa ei tuntunut olevan minkäänlaista logiikkaa ja Trumpin harrastama röyhkeä loanheitto vastustajiaan kohtaan nousi tai pitäisikö sanoa että laski, aivan uudelle tasolle. Jokainen muistanee Trumpin ajatuksen muurin rakentamisesta USA:n ja Meksikon välille. Lisäksi useat naisia tai vähemmistöjä halventavat lausunnot Trumpin suusta ovat kiertäneet mediassa päivästä toiseen. Siinä sitä trumpismia pahimmillaan ja tietyllä tavalla myös parhaimmillaan. ”Any publicity is good publicity” hoettiin jenkkilässä jo ajat sitten ja se lienee Trumpinkin valinnan takana. Silti USA halusi valita kyseisen herran maansa johtajaksi. Miksi?

Kampanjan pääviesti ”Make America great again” kiteyttää Trumpin ja kannattajien ajatusmaailman yhteen lauseeseen. USA on maailman suurin taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen mahti, mutta silti suuri osa amerikkalaisista ei ole tyytyväisiä siihen, mihin suuntaan asiat ovat liittovaltiossa kulkeneet. Tuohon saumaan Trump iski.

Trumpin mukaan ensimmäiseksi on laitettava aina oman maan etu. Muiden maiden ongelmat ja ihmiset voivat odottaa. Kyse on siis samasta nationalismin uudesta noususta, jota olemme saaneet todistaa jo vuosia Venäjällä. Sielläkin Putin on käsittämättömän suosittu ja suorastaan ikoninen hahmo huolimatta siitä, että kansainvälisesti Putin on kovin arvaamaton ja pelätty tekijä maailmanpolitiikassa.

Putinin suosio perustuu tietenkin siihen, että hän on pyrkinyt laittamaan ensin oman maansa kansalaisten asiat kuntoon ja on siinä onnistunutkin paremmin kuin edeltäjänsä. Loppujen lopuksi monien mielestä on aivan sama kuka maata johtaa, kunhan vain töitä löytyy, kaupan hyllyt notkuvat ruokaa ja lapset pääsevät kouluun. Kyse on siis periaatteessa vain ihmisen perustarpeiden tyydyttämisestä.

Samasta nationalismin noususta oli kyse myös Brexit-äänestyksessä. Englannissa haluttiin irti kansainvälisistä velvoitteista, jotta saataisiin oma pesä kuntoon. Samaa laulua on Suomessa sekä monessa muussakin Euroopan maassa toitotettu jo parin viime vuoden aikana.

Olemme siirtymässä kovaa vauhtia takaisin tilanteeseen, jossa yksittäiset maat ja kansat haluavat toimia vain omien intresseidensä mukaisesti, muista maista piittaamatta. Yksi tähän johtaneista tapahtumista on ollut tietenkin turvapaikanhakijoiden hallitsematon invaasio Eurooppaan. Kansalaiset eivät tunne, että tilanne olisi kenenkään hanskassa. EU on osoittautunut liian kankeaksi instituutioksi hoitamaan asioita niin, että täysin erilaiset kansat keskenään olisivat tyytyväisiä tehtyihin päätöksiin. Siksi nationalismi on se suunta, johon monet nyt tarttuvat.

Pelkään, että Trumpin valinta käynnistää dominoefektin Euroopan puolella, sillä eri maiden nationalistit saavat tästä vain lisää vettä myllyynsä ja nostetta omaan asiaansa. Aika näyttää miten Trumpin valinta vaikuttaa maailmanpolitiikkaan, mutta tällä hetkellä minulla on erittäin epävarma olo tulevaisuuden suhteen. Jännitteet Euroopassa ovat tällä hetkellä jo kovassa nousussa ja mitä vain voi olla odotettavissa. Toivottavasti olen väärässä.

Päätomittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi