Arkistot: Pääkirjoitukset

Keskiviikkona ne sitten vihdoin potkaistiin käyntiin. Niin mitkäkö? No, ne kauan odotetut ja hehkutetut MM-hiihdot. Avajaiset olivat upeat, mitä nyt sää yritti niitä parhaansa mukaan sotkea. Toisaalta, mihinkäs muuhun kuin talvikisoihin paremmin sopisi lumipyry? Lahtelaisia ei pieni tuisku (ei Antti) haitannut, vaan torilla parveili noin 10 000 kisahuumaa etsivää pipopäätä. Ja kisahuuma löytyi, ainakin allekirjoittaneelle, luultavasti myös monille muillekin. Ei haitannut vaikka tangotanssijat vetelivät liukkaalla lavalla takamukselleen tai se että Kiira Korven rullaluistimet eivät pyörineet sohjossa. Tällä kertaa jopa Krisse Salmisen Lahti-vitsit naurattivat. Ohjelma vietiin läpi ammattimaisesti vaikeasta säästä huolimatta.

Meillä on edessämme upeat 12 päivää silkkaa talviurheilun juhlaa. Lahti on koko talviurheilevan maailman keskipisteenä tuon ajan. Paikan päälle Lahteen katsojia odotetaan saapuvan neljännesmiljoona ja television ääressä Lahti saa huomiota peräti 500 miljoonan silmäparin verran. Tätä parempaa PR-toimintaa kaupungin näkyvyyden edistämiseksi ei voi yksinkertaisesti saada. Sen vuoksi tämä sirkus on hoidettava kotiin kunnialla. Kisaturistit on saatava rakastumaan Lahteen ja sen ihmisiin. Ja hyvältähän kaikki niin kaupungilla kuin kisapaikoillakin näyttää. Hyvillä mielin katselin, että paikalliset yritykset, niin kaupat kuin ravintolatkin, ovat todella satsanneet näihin kisoihin. Näyteikkunat on koristeltu lipuin, vanhoin suksin ja villapaidoin. Ravintolat ovat hankkineet elävää musiikkia ja houkuttelevat asiakkaita erinäisin tempauksin jne. Tämä on se parin viikon jakso, kun tulosta tehdään ja kassakone kilisee. Ja mitä paremmin kisaturisteja palvellaan, sitä herkemmin he myös joskus tänne palaavat.

Kisa-alue on nopeasti suoritetun katsauksen perusteella hyvä ja toimiva. Plussaa on annettava lapsille varmasti mielenkiintoisesta Röllimetsästä sekä varsinkin vanhoja hiihtoniiloja houkuttelevasta Mielensäpahoittajan katsomosta, jossa istutaan heinäpaalien päällä keskellä metsää, hörpitään mustikkakeittoa ja kuunnellaan Anssi Kukkosen selostusta. Tämän enempää ei menneisyyteen enää voi oikeastaan nojata. Eipä tarvitse kuunnella sitä hömppämusiikkia ja kärsiä muusta karnevaalihumusta, sillä ei kyllä ennen hiihtokisoissa ilakoida pitänyt.

Ensimmäiset kilpailutkin ehdittiin kisata jo keskiviikona. Niiden suurimmaksi sankariksi ja varsinaiseksi netti-ilmiöksi kohosi Venezuelan hiihtäjäihme Adrian Solano, joka taisteli hiihtolenkkinsä läpi kaatuillen, liukastellen ja sauvansa katkaisten. Maaliin asti tämä sankari ei päässyt, mutta illalla avajaisissa mies sai suurimmat suosionosoitukset Suomen joukkueen jälkeen. Urheiluhenkeä parhaimmillaan. Kuten presidentti Niinistö avajaisissa lupasikin: Myös ulkomaalaisille urheilijoille jätetään muutama mitali. Niin kohteliaita isäntiä me suomalaiset olemme.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hieman kuin varkain ovat kuntavaalit hiipineet jo aivan nurkan taakse. Ennakkoäänestys alkaa jo 29.3. ja varsinainen vaalipäivä on 9.4. Kuntavaaleihin uutta mielenkiintoa tuo kuntien suuresti muuttuva toimenkuva, kun SOTE-puoli siirtyy maakuntien haltuun. Kyseessä on erittäin suuri muutos ja kukaan ei vielä tiedä, miten kuntien rahat riittävät jäljelle jääviin tehtäviin. Sote-tehtävien jäädessä pois kuntien tärkeimmiksi tehtäviksi jäävätkin kunnan kehitys, koulutus ja kaavoitus. Lahdessa lisäboostia vaaleihin tuo myös se tosiseikka, että pudotuspeli valtuustopaikoista tulee olemaan ennennäkemättömän kova. Tällä hetkellä valtuustossa istuu Lahden ja Nastolan yhdistymisen seurauksena peräti 102 valtuutettua. Vaalien jälkeen paikka on olemassa vain 59 valtuutetulle.

Tunnelma Lahden poliittisella kentällä on siis pikkuhiljaa sähköistymässä ja viimeistään tällä viikolla ammuttiin vaalijuna käyntiin varsinaisella pommilla, kun valtuuston räyhähengeksikin mainittu Kalle Aaltonen loikkasi perussuomalaisten leiristä kokoomukseen. Perussuomalaiset ei Aaltosta enää listoilleen huolinut luottamuspulan takia. Aaltosen tie jatkokaudelle näyttää silti vaikealta, sillä tuntuu mahdottomalta, että hän mahtuisi millään tavalla kokoomuksen raameihin. Aaltosella kun on tapana tulla ovesta raamit kaulassa. Lisäksi vastustus näyttää kokoomuksessa olevan sen verran suuri, että todennäköisesti Aaltosen ehdokkuus kokoomuksen riveissä torpataan kokoomuksen vuosikokouksessa ensi viikolla. Toisaalta median silmin katsottuna Aaltosen ja kokoomuksen liitolla olisi ollut varmasti suuri viihdearvo, sillä yhteentörmäyksiä olisi ollut äärettömän vaikea välttää.

Vähän yli vuosi sitten kokoomuksen valtuustoryhmästä eronnut Sari Niinistö sen sijaan sai riitansa ryhmän kanssa sovittua ja palasi kokoomuksen ehdokkaaksi. Tämä on varmasti myös järkevintä myös Niinistölle itselleen, sillä valinta valtuustoon ilman puolueen vetoapua olisi ollut liian vaikeaa, jopa viime kuntavaalien ääniharavallekin. Ilmassa leijuu vielä kysymysmerkkejä muiden kokoomuksen valtuustoryhmästä eronneiden kohdalla eli mitä tekevät herrat Kataja, Anttolainen ja Hakala? Vieläkö herrat huolitaan kokoomuksen listoille?

Jos sinulla heräsi nyt vastustamaton halu lähteä ehdokkaaksi vaaleihin, niin ei hätää. Vielä ehtii, sillä ehdokasasettelu jatkuu helmikuun loppuun asti ja kaikissa puolueissa on vielä tilaa uusille ehdokkaille. Mieluiten tietysti sellaisille, jotka pystyvät keräämään puolueelle sievoisen äänipotin. Omalähiössä seuraamme kuntavaalien asetelmia tiiviisti. Vuoden alusta lähtien olemme esitelleet sivuillamme etelälahtelaisia ehdokkaita kustakin puolueesta. Ehdokkaiden omia mielipiteitä ja linjauksia tulemme julkaisemaan lähempänä vaaleja Kuntavaalien alla- nimisessä osiossa.
Oletteko valmiita tiheätunnelmaiseen ja kiihkeään vaalikevääseen? Se polkaistaan nimittäin käyntiin nyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden MM-hiihdot 2001 muistetaan dopingista ja pian alkavat MM-kisat muistetaan vesiskandaalista, varsinaisesta lahtelaisesta Watergatesta. No, ehkäpä asia ei ole ihan noin dramaattinen ja asia on saanut mediassa ehkä vähän liiankin suuret mittasuhteet. Tämä pieni myrsky vesilasissa, vai pitäisikö sanoa pahvisessa vesitetrassa, nousi siitä, että Lahden MM-kisojen virallinen vesi tulee MM-kisoihin Lahden sijaan Iso-Britanniasta. Vesi pakataan Englannissa Stora Enson Ruotsin Skoghallin tehtaalta tuleviin kartonkitetroihin, joten lahtelainen vesiosaaminen ohitettiin totaalisesti ja sekös Lahdessa nyt korpeaakin. Onhan Lahtea vuosikymmenet markkinoitu sillä, että täällä on puhdas, juomakelpoinen vesi, jota jokainen voi nauttia suoraan hanasta. Vesi on ollut ja on yhä lahtelaisten ylpeydenaihe ja sitä on mainostettu maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiseksi. Eipä ihme, että Lahdessa on turuilla ja toreilla kisaorganisaatio kirottu alimpaan helvettiin.

Tetra Pak tuo kisoihin 60 000 uudenlaisiin kartonkipakkauksiin pakattua vesipakkausta, joita jaetaan yleisölle, kilpailijoille ja medialle. Ei siis yleisölle, joka saa ostaa ihan sitä ihteään eli Lahden Hartwallin tehdaiden pullottamaa vettä. Perussyy veden kuskaamiseen aina Englannista asti on se, että kisoihin haluttiin muovipullojen sijaan ympäristöystävällisiä kartonkipakkauksia. Kuten kisojen pääsihteeri Janne Leskinen kertoikin, vesi ja sen alkuperä ei ollut pääperuste päätökselle, vaan nimenomaan pakkausasia. Suomessa luontoa säästäviin kartonkipulloihin vettä pakkaavia yrittäjiä ei yksinkertaisesti ole, joten tyhjästä oli paha nyhjäistä. Kun Suomesta ei löytynyt ketään, pakkaaja piti etsiä muualta ja löytyi Tetra Pak. Nyt tälle uudelle kierrätysidealle haetaan näkyvyyttä kisojen avulla ja onhan sitä jo mukavasti saatukin kohun siivittämänä.

Nyt joku tietysti ihmettelee, mikseivät kilpailijat ja media juo vettä yksinkertaisesti kraanasta. No, voi juodakin, jos uskaltaa. Valitettavasti säännöt vaativat, että kilpailijoiden juomat pitää olla suljetuissa pulloissa ihan oikeusturvankin takia. Media varmastikin voisi vetensä kraanasta juodakin, mutta monessa maassa siihen ei olla totuttu, että kraanavesi olisi juotavaksi kelvollista.

Näin siis tällä kertaa. Kisaorganisaation kaunis ajatus ympäristöystävällisistä kisoista sai pienen kolauksen, kun vesi rahdataan Englannista ja pakkaukset Ruotsista. Lahti sai opetuksen siitä, että ei ole itsestään selvää, että pienen kaupungin etu otettaisiin automaattisesti huomioon, kun kansainvälinen hiihtoliitto ja kisoja sponsoroivat suuryhtiöt temmeltävät keskenään sopimuskentällä . Me lahtelaiset olemme kuitenkin erittäin onnellisia, jos tämä Watergate on kisojen suurin skandaali. Meillähän on kokemusta jo niistä pahemmistakin skandaaleista.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Uusi hyvinvointiyhtymä perustettiin vuoden alussa, mistä lähtien se on vastannut Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Lahden, Myrskylän, Orimattilan, Padasjoen ja Pukkilan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tuotannosta. Lisäksi se tuottaa päivystyksen ja erikoissairaanhoidon palvelut Heinolan kaupungille ja Sysmän kunnalle. Uuden hyvinvointiyhtymän tarkoituksena on koota maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen yhdeksi kokonaisuudeksi ja turvata järjestelyllä kuntalaisten palvelut, hillitä kustannusten kasvua ja vahvistaa alueen edunvalvontaa. Samalla muodostetaan toimintatavat, joiden avulla tähdätään vuoteen 2019, kun uudet maakunnat aloittavat toimintansa.

Paperilla vaikuttaa hyvältä ja selkeältä, mutta käytännön kokemukset kertovat muuta, varsinkin jos otetaan käsittelyyn yhtymän todella surkuhupaisia piirteitä saanut toimitusjohtajapeli. Jos ei edes toimitusjohtajasta päästä yhteisymmärrykseen, niin miten oletetaan ruohonjuuritason toimivan edes auttavalla tasolla? Kovin suurta luottamusta ei varmasti herätä se, että ennen kuin toiminta on saatu edes kunnolla käyntiin, on hyvinvointiyhtymä esitellyt meille jo kolme eri toimitusjohtajaa. Yksi tosin ei ehtinyt edes pallilleen istahtaa.

Hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajaksi nimettiin ensin Timo Louna, joka ”irtisanoutui” joulukuussa. Hän jäi kaikesta huolimatta yhtymään siirtyen yhtymän strategiajohtajaksi. Outoa, sillä jos mies ei ollut tarpeeksi pätevä, miksi hän silti jatkaa edelleen toisessa tärkeässä tehtävässä samassa yhtymässä? ”Tarvitaan uutta vauhtia ja ajattelua. Tarvitaan uutta dynaamisuutta, jotta uudistus ei jää vain johdon uudistukseksi”, linjasi silloin hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Francis McCarron. Tammikuun lopussa tällainen linjauksen mukainen dynaaminen johtaja löytyi, Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen. Eipä aikaakaan, kun Savolainen kuitenkin kertoi hyvinvointiyhtymän edustajille vetäytyvänsä toimitusjohtajan valintaprosessista. Savolainen katsoi, että valintaprosessi hoidettiin huonosti. Ongelmaa aiheutti yllätyksenä tullut koeaika sekä poliittinen iltalypsy ehdokkaiden välillä.

Ei hätää, sillä vielä löytyi yksi ässä hihasta: Eetu Salunen. Salunen on toiminut aiemmin Espoon kaupungin terveysjohtajana ja McCarronin mukaan Salunen on yhtä pätevä hakija kuin Savolainenkin. Kuten McCarron Ylen TV-paikallisuutisissa totesi: ”Taisi käydä niin, että löysimmekin nyt toimitusjohtajan, jolla on selkärankaa.”Mielestäni täysin asiaton ja tahditon piikki Savolaisen suuntaan, kun on ilmiselvää, että suurimmat ongelmat tuntuvat olevan nimenomaan yhtymän hallituksen ja valtuuston välisessä poliittisessa hiekkalaatikkoleikissä. Tällainen poliittinen peli on omiaan lisäämään kansalaisten uskoa siihen, että mihinkään merkittävään tehtävään ei valita parasta ja kyvykkäintä ehdokasta, vaan nimenomaan poliittisesti sopivin.

Tietenkin tärkein asia näin lahtelaisena on se, että hyvinvointiyhtymä onnistuisi siinä mitä varten se on perustettukin. Ikävä kyllä, alku ei kovin suuria hurraa-huutoja aiheuta. Lähinnä toiminta vaikuttaa huonosti organisoidulta puuhastelulta. Jäänkin jännityksellä odottamaan kuinka kauan Salunen pallillaan istuu ja kuka suuttuu seuraavaksi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä hetkellä Lahdessa satsataan paljon rakentamiseen ja suurimman osan uudesta rakentamisesta tuntuvat saavan keskustan alue sekä Etelä-Lahti. Keskustan monia vanhoja virastotaloja, kuten esimerkiksi poliisilaitos ja oikeustalo ollaan muuntamassa asuintaloiksi ja keskustaan on valmistunut, rakentumassa tai suunnitelmissa vielä paljon lisää uudisrakentamista, joista merkittävin lienee Ranta-Kartanon kiistelty alue.

Myös Etelä-Lahti tulee saamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana suuren määrän uusia asuntoja. Isoin ja pitkäaikaisin projekti on varmasti Hennalan muuntautuminen varuskunta-alueesta asuinalueeksi. Muutosta ennakoi jo poliisilaitoksen siirtyminen vanhan varuskuntaruokalan tiloihin vuoden päästä. Iso alue on myös radanvarressa, Mytäjäisten risteyksessä sijaitseva Starkin alue, johon on kaavailtu nousevan peräti 23 uutta kerrostaloa. Muutenkin radanvarteen on suunnitteilla paljon uutta rakentamista, nyt kun kehätie rakentuu Launeelle. Asemantaustassa vanhalle kaupunginpuutarhan tontille rakentuu paraikaa yhdeksän talon triangeli-muotoinen kokonaisuus. Kerrostalojen lisäksi Etelä-Lahti saa osansa myös uusista omakotitalotonteista Ämmälän ja Renkomäen suunnassa, joten voidaan olettaa, että kymmenen vuoden päästä Etelä-Lahdessa asuu jopa noin 10 000 asukasta enemmän kuin tänä päivänä.

Hyvä että positiivista pöhinää Lahdessa riittää. Itseäni tässä yhtälössä mietityttää se, mistä nämä uudet tuhannet, jopa kymmenet tuhannet asukkaat Lahteen saadaan. Fakta on se, että Lahti ei tällä hetkellä ole se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto nuorelle, työtä ja uraa etsivälle ihmiselle. Helsingin metropolialue vetää suurimman osan muuttoliikenteestä ja muille jäävät vain rippeet. Tosin tämä aiheuttaa sen, että asuntojen ja yleensäkin elämisen hinta on Helsingin alueella huimasti korkeampi kuin muualla Suomessa. Tähän luultavasti Lahti myös oman strategiansakin nojaa. Lahdelle parasta mainosta on ikävä kyllä se, että Helsinki on sopivan lähellä, vain 45 minuuttia junalla tai tunti autolla. ”Muuta meille, meiltä pääset nopeasti Helsinkiin” voisi sopia mainoslauseeksi. Tähän on ikävä kyllä vain totuttava.

Aina ei ole ollut näin. Vuosina 1945-1975 vietettiin Lahdessa varsinaista kasvukautta, kun asukasluku kasvoi 30 vuodessa liki 70 000 uudella asukkaalla. Silloin uudella ja dynaamisellä kaupungilla oli tarjota sitä kaikkein tärkeintä: Työtä. Oli Asko, Isku, Sotka, Upo, Raute, Luhta ja Mallasjuoma jne. Lahti oli jännittävä ja uusi, viriili keskus, Suomen Chicago. Sen jälkeen onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa, kun vuoden 1975 jälkeen Lahden väkiluku on kasvanut vain 10 000 uudella asukkaalla, jos ei lasketa mukaan Nastolan liittämisen tuomaa lisäystä asukasmäärään. Kiinnostus Lahtea kohtaan on hiipunut samaa tahtia, kun nuo edellämainitut maineikkaat lahtelaisfirmat ovat hävinneet kartalta.

Lahti elää nyt omaa etsikkoaikaansa. Merkkejä paremmasta ja viriilimmästä kaupungista on jo olemassa, mutta tyydytäänkö Lahdessa sittenkin olemaan vain Helsingin nukkumalähiö?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kovaa vauhtia lähestyvien MM-hiihtojen taustalla on pitkään muhinut rahaongelma, joka pulpahti esiin pari viikkoa sitten. Lyhyesti sanottuna Suomen Hiihtoliitto oli Lahden Hiihtoseuralle velkaa liki 200 000 euroa, vaikka maksuaikataulu oli jo hyvissä ajoin sovittu. Lahtelaiset uhkasivat perinnällä ja hiihtoliitto vastaavasti uhkasi viedä jatkossa maailmancupin kilpailut pois Salpausselältä. Tyhjätaskuinen hiihtoliitto vetosi vapaaehtoisten työntekijöiden riittämättömään määrään maksujen viivästymiselle. Enemmänkin taisi olla kysymys siitä, että hiihtoliitto halusi näin näyttää, ettei se jatkossa aio hyväksyä tällaista vastuunjakoa kustannuksissa. Hiihtoliitto on sopimuksen mukaan luvannut maksaa järjestävälle seuralle ja Lahden kaupungille MM-hiihtojen järjestelykorvauksia, joista LHS:n osuus on 1,1 miljoonaa euroa. Puolet summasta oli sovittu maksettavaksi ennen MM-kilpailuja ja puolet kisojen jälkeen. Ikävä kyllä, hiihtoliiton kannalta, sopimus oli näillä ehdoilla tehty, eikä siitä ollut mahdollista irti pyristellä.

Viime viikot saimmekin jännittää kuinka hiihtoliitto ja Lahden hiihtoseura saavat maksukiistansa setvittyä keskenään vai onko seuraava vaihtoehto se, että Lahdessa ei enää maailmancupin kilpailuja järjestetä ja hiihtostadion voidaan räjäyttää ja muuttaa asuinalueeksi. Onneksi riidalla oli onnellinen loppu ja alkuviikosta saimme lukea, kuinka ihana, yhteen hiileen puhaltava ja onnellinen koko suomalainen hiihtoperhe nyt on. Kaikki hyvin siis? Ainakin päällisin puolin, mutta uskon, että pinnan alla kuohuu edelleen. Hieman jäi sellainen maku, että kisojen ollessa näin lähellä, osapuolet lykättiin miltei väkipakolla pussauskoppiin sopimaan asia. Pois häiritsemästä kisojen markkinointia. Asiaan palataan kisojen jälkeen varmuudella ja syytä onkin.

Hiihtoliiton venkoilu sovittujen maksujen maksamisessa ja uhkailu maailmancupin kisojen siirtämisellä muualle jättivät varmasti pahan maun lahtelaisen hiihtoväen ja kaupungin päättäjien suuhun. Onhan Lahti tietoisesti pitänyt hyvää huolta hiihtostadionista vuosien varrella ja päivityksiä kisa-alueelle on tehty viimeisten vuosien aikana kaiken kaikkiaan liki 30 miljoonalla eurolla. Hiihtostadion on Lahden kaupungin tärkein valtti, kun turisteista kilpaillaan. Monen lahtelaisen mielestä Lahden panostukset hiihtostadioniin ovat olleet jopa liiankin suuria näin pienelle ja velkaiselle kaupungille.

Hiihtostadioniin on kaadettu todellakin miljoonatolkulla rahaa, mutta kisojen mahdolliset tuototkin ovat messevät. Lipputuloilla ei vielä paljon juhlita, mutta esimerkiksi Ruotsin Falunissa vuonna 2015 pidettyjen MM-hiihtojen talousvaikutus alueelle laskettiin yli 30 miljoonaksi euroksi. Hotellit, ravintolat ja kaupat pullistelevat varmuudella väkeä pari viikkoa. Kauppa käy ja Lahti saa todella hyvää mainosta, kun 12 päivää kestävä suuri hiihtotapahtuma kerää 500-600 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailman. Tämä näkyy tulevina vuosina varmuudella kasvavina turistivirtoina. Panostus on suuri, mutta niin on mahdollinen tuloskin. Onkin lahtelaisena veronmaksajana syytä toivoa, että Lahti, hiihtoseura ja hiihtoliitto ratsastavat kisojen jälkeen ihanan yksimielisinä kohti taivaanrantaa ja siellä häämöttäviä seuraavia Lahden MM-hiihtoja.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hallitus selvittää parhaillaan, voisiko valtion maantie-, rata- ja vesiväyläverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtion yhtiö. Ideana on korvata liikenneverot ainakin osaksi tiemaksuilla. Selvityksestä suurimman huomion on varastanut idea autoihin asennettavasta sim-kortista, jolla autoilua voitaisiin valvoa. Kansalainen maksaisi autoilusta ainoastaan käytön mukaan, mikä mullistaisi nykyisenkaltaisen autoverotuksen.

Projektia vetävä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner perustelee näin mullistavaa muutosta toimintatapoihin sillä, että nykymuodossaan valtion liikenneinfrastruktuuri on budjetissa pääosin kuluerä, joka kilpailee valtion muiden välttämättömien kulujen kanssa. Jos nykytilaan ei tehdä mitään muutosta, korjausvelka kasvaa, uudet liikennehankkeet jäävät toteuttamatta ja Suomen kyky saada EU-rahoitusta Suomen väyläinvestointeja varten heikkenee entisestään. Bernerin mukaan valtion yhtiö, joka vastaisi tieverkosta, merkitsisi budjetin alijäämän pienenemistä ja vähentäisi verojen keräystarvetta eli kokonaisveroaste laskisi.

Keskeinen hyöty kansalaisille tässä ns. Bernerin mallissa on, että se tarjoaisi toivottavasti laajan kirjon erilaisia liikenteen palveluja tai palvelupaketteja, joista voisi valita mieleisensä. Hyöty on myös se, että asiakas maksaisi vain siitä, mitä käyttää. Bernerin mukaan ei ole tarkoitus seurata kansalaisia, vaan ajettuja kilometrejä. Autojen paikannus toteutettaisiin matkapuhelinverkkojen avulla eräänlaisella ”autojen digiboksilla”, joka asennettaisiin konepellin alle. Vaikka asiakas hankkisi paikannukseen perustuvan palvelun, varmistetaan hänen yksityisyydensuojansa lailla. Vaatimus on, että laitteet ja niihin liittyvät palvelut ovat helppokäyttöisiä, tietoturvallisia ja yksityisyydensuojan turvaavia, Berner lupaa.

Hyvä jos näin on, mutta täytyy muistaa se tosiseikka, että jos tietoa kerätään autoilijoista sim-kortilla, tarkoittaa se sitä, että tieto on olemassa ja silloin se on myös tarvittaessa käytettävissä. Myös hakkeroinnin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, sillä uskon, että ajotiedot, joita autoon asennettava laite keräisi, kiinnostaisi varmasti monia tahoja.

Monet, myös minä, pitävät autojen seuraamista sim-kortin avulla erittäin arveluttavana ja riskialttiina, Orwellilaisena toimintana, jossa kansalaisia kytätään DDR:n Stasin tavoin. Julkisuudessa onkin nostettu esiin myös vaihtoehtoisia tapoja maksaa tai kerätä tietoa ajokilometreistä. Esimerkiksi perussuomalaiset nostivat vaihtoehdoksi katsastuksen yhteydessä tehtävät kilometrimäärien tarkastukset. Järkeenkäypä ehdotus, jossa helposti selviää vuoden aikana ajetut kilometrit ilman sen tarkempia paikannuksia. Muita esille tulleita keinoja ovat olleet tietullit, polttoaineveron nostaminen sekä aikaan perustuva seuranta ja kiinteä kuukausi- tai vuosimaksu. Näille kaikille yhteistä on se, ettei erityistä seurantalaitetta autoon tarvita. Kuukausimaksut voisivat olla ikään kuin autojen Netflix eli kuukausimaksullinen palvelu ja samalla autoilija voisi välttää paikannuksen ostamalla tiemaksun pakettina.

No, päätyy hallitus sitten mihin tahansa keinoon autoilun seurannassa, on selvää, että se tulee vaikuttamaan myös autokauppaan, sillä jatkossa vähäpäästöisimmillä autoilla ajavat maksaisivat ajamisesta vähiten. Se mitä liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa selvitykseksi ja mitä kaikkia keinoja se pitää sisällään selviää ensi viikon torstaina. Hallituksen päätös hankkeen valmistelun jatkosta on tarkoitus tehdä huhtikuun lopun kehysriihessä ja tavoitteena on, että valtionyhtiö aloittaisi vuoden 2018 alussa, mikäli hallitus erikseen näin päättää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden seitsemännet MM-hiihdot ovat jo aivan nurkan takana. Torilta löytyvän laskurin mukaan päiviä avajaisiin on jäljellä enää 48 kappaletta. Tällä viikolla kisaorganisaatio ilmoitti, että ennakkolippuja on mennyt kaupaksi yli 100 000. Todella hyvä määrä, jos peilataan viimevuotisiin esikisoihin, joita vaivautui paikan päälle katsomaan vain noin 20 000 hiihdon ystävää.

Aiemmin Lahdessa järjestetyt hiihdon MM-kisat ovat olleet taloudellisia menestyksiä. Yleisöä on riittänyt aina hyvin, sillä jo vuoden 1958 kisoissa päästiin yli 200 000 katsojan. Varsinainen lottovoitto oli vuosi 1989, jolloin katsojia oli ennätykselliset 460 000. Myös 2001 järjestetyt Lahden MM-kisat olivat yleisömenestys. Tosin ne kisat muistetaan Suomessa vain dopingskandaalista, joka tuntui vuosikaudet vaivaavan Lahden imagoa. Tämä on todella käsittämätöntä, sillä eihän Lahden kaupungilla ja sen maineella ollut mitään tekemistä suomalaisten hiihtäjien sekoilujen kanssa. Häpeä oli joka tapauksessa käsin kosketeltavissa vähintään 10 vuotta.

Kuten todettua 100 000 myytyä lippua ennakkoon on hyvä luku. Kisajärjestäjien tavoite on kuitenkin selvästi korkeammalla, sillä yli 200 000 myydyllä kisalipulla järjestäjät pääsisivät omilleen. Varsinaiseksi yleisötavoitteeksi on kuitenkin asetettu 250 000 katsojaa. Mistä sitten nuo puuttuvat 150 000 katsojaa vielä kaivetaan? Väitän, että tärkein syy saapua kisoihin on monelle penkkiurheilijalle se, että suomalaisten urheilijoiden on suorastaan pakko menestyä. Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa ja parasta mainosta kisoille on se, että meillä on olemassa omia urheilijoita, joilla on realistiset mahdollisuudet taistella mitaleista, jopa siitä kultaisesta.

Mäkihyppyhän oli takavuosina taattu yleisömagneetti. Puikkonen, Nykänen, Nieminen ja Ahonen kilpailivat kärkisijoista ja mäkimonttu pullisteli väenpaljoudesta. Nyt kilpaillaan siitä pääseekö kukaan ns. mäkikotkistamme karsinnasta varsinaiseen kilpailuun eli mäkihyppy ei suomalaisia mäkimonttuun vedä. Onneksi tällä kaudella hiihtäjämme, niin naiset kuin miehetkin, ovat menestyneet varsin hyvin maailmancupin kilpailuissa ja palkintopallisijoituksia on tullut joka viikonloppu. Kyllä Krista Pärmäkosken, Matti Heikkisen ja Iivo Niskasen menestys on pantu merkille ja ilmassa on jopa aavistus mitalin tuoksua. Muutama norjalainen dopingkäry on nostanut suomalaisten itsetuntoa. Norjalaiset voidaan voittaa. Maastohiihdon lisäksi myös yhdistetyn hiihto on pitkästä aikaa taas nostamassa päätään. Kiitos Eero Hirvosen ja Ilkka Herolan sekä Hannu Mannisen paluun, voidaan tässäkin lajissa odottaa yllättävän hyviä sijoituksia.

Pelkkään urheiluun ei tänä päivänä hiihdonkaan MM-kisoissa voida enää luottaa, kun katsojien kiinnostuksesta kamppaillaan. Kisojen yhteydessä Lahdessa on tarjolla maailman suurin afterski, huippuartistien esityksiä, Seinäjoen Tangomarkkinoiden Monotangot, Röllin Talvimaa ja Heurekan Tiedesirkus. Lisäksi kisa-alueella on useita ravintoloita moneen makuun. Hieno innovaatio on myös ns. Mielensäpahoittajan katsomo, josta löytyy sitä monen kaipaamaa perinteisen tyylin hiihtotunnelmaa. On mustikkakeittoa, kahvit nuotiolla ja väliaikataulut. Alueella on myös oma anniskelualueensa A-oikeuksin sekä oma kenttäkuuluttaja, kukapa muu kuin legendaarinen Anssi Kukkonen.

Lahdelle kisat ovat jälleen upea mahdollisuus loistaa 12 päivää parrasvaloissa, katsoohan kisoja kotisohviltaan 600 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Ainakin minä aioin kantaa oman korteni kekoon ja saapua paikanpäälle urheilijoitamme kannustamaan. Minulla on vahva kutina, että näistä tulee hyvät kisat!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Olemme päässeet siihen pisteeseen vuotta 2016, että pitelet käsissäsi vuoden viimeistä Omalähiötä. Vuoden viimeiseen lehteen sopinee perinteisesti pieni katsaus siitä, mitä kaikkea vuonna 2016 oikein tapahtui, ainakin allekirjoittaneen silmin katsottuna.

Tammikuu alkoi poliittisella tuuletuksella, kun valtuustossa kokoomus tuuletti rajusti rivejään ja syntyi uusia valtuustoryhmiä. Kiistelty matkakeskus valmistui, tosin monen mielestä se ei ole valmis vieläkään. Loppukuusta pohdittiin myös sitä, kuolevatko suomalaiset sukupuuttoon, kun lasten tekeminen ei enää kiinnosta. Tosin luulisi ainakin tekotavan vielä edes vähän kiinnostavan.

Helmikuun aloitti tylysti sähköyhtiö Caruna, joka nosti hintoja ollen kovin karuna asiakkaita kohtaan. Samaan hikeen todettiin Suomessa olevan liki puoli miljoonaa köyhyysrajan alla elävää eläkeläistä sekä kävi selväksi, että kaikki Lahden koulut ovat homeessa. MM-hiihtojen etkot eivät houkutelleet suuria yleisömassoja, mikä ei ollut suuri yllätys. Ehkäpä sitten varsinaiset kisat kiinnostavat ensi vuonna?

Maaliskuussa väännettiin hallituksen toimesta yhteiskuntasopimusta, joka pikkuhiljaa kääntyikin sitten kilpailukykysopimukseksi. Sama asia, mutta eri nimi ja heti meni läpi. Paljon merkittävämpi asia oli sen sijaan se, että ilmaisia ämpäreitä jaettiin milloin missäkin ja aina paikalla oli järkyttävä ryysis. Launeen monitoimitalon suunnitelmat aiheuttivat närää, kun joidenkin mielestä rakennetaan valmiiksi liian pieni koulu. Lahtelaisen rakennuskulttuurin tuntien tuokin koulu puretaan 20-30 vuoden päästä, joten kovin kauaa ei liian pienestä koulusta jouduta kärsimään.

Huhtikuussa kehätie sai rahoituksen ja Lahdessa juhlittiin, koska pääsemme maksamaan siitä 70 miljoonaa euroa. Launeen uimahallihanke nousi taas vaihteeksi otsikoihin. Vastahan siitäkin on peistä taitettu 80-luvulta lähtien. Loppukuusta pankeista varsinkin Nordea ryvettyi veroparatiisikohussa.

Toukokuu toi median ykkösnimeksi Patrik Laineen, jonka joka ainoa tekeminen tai tekemättä jättäminen oli uutinen. Postilla oli vaikeuksia jakaa postit, mutta näppärästi se kuitenkin lupasi leikata asiakkaiden nurmikot.

Kesäkuussa revittiin Aleksi vaihteeksi auki, mutta ei hätää, sillä futiksen EM-kisat alkoivat ja yllätys yllätys, Saksa ei voittanutkaan.

Elokuussa mietittiin hiihtostadionin tulevaisuutta, onko sitä vai pitäisikö hyppyrimäet kaataa? Rion olympialaisissa ei menestystä entiselle urheilukansalle tullut, paitsi tietenkin Suomen ykköslajissa eli naisten nyrkkeilyssä, josta pokattiin kisojen ainoa mitali.

Syyskuussa Lahden talouden todettiin olevan pakkasen puolella 13 miljoonaa euroa, joka tuntuukin olevan jokavuotinen perinne. Niinpä lokakuussa Lahti kyselikin neuvoja lahtelaisilta taloudenpitoon kivalla mobiilisovelluksella. Haloo, osaisko tai tietäiskö joku, mitä meidän pitäis tehdä? Kärpäsen koulussa nähtiin välikohtaus, joka kertoo olennaisen siitä, missä tänä päivänä koulumaailmassa mennään. Yhdellä sanalla sanottuna: syvällä.

Uusi uimahalli vai Kisapuisto? Molempia emme lähivuosina saa, mutta vääntö siitä, kumpi rahaa kaupungilta saa, alkoi. Marraskuussa media oli pullollaan taas perinteisesti julkkisten verotietoja. Amerikassa koettiin varsinainen jytky, kun Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi. Tarkoittaako tämä sitä, että Suomen seuraava presidentti on Hjallis Harkimo? Lahti sekoili Mariankadun valojen kanssa ja sehän tarkoitti taas lisärahanmenoa. Uusi alkoholilaki puhutti, sillä se sisältää useita helpotuksia aiemmin tiukkana pidettyyn lakiin. Kohta ryypätään ja kunnolla?

Joulukuussa Hennalan suunnitelmat nytkähtivät eteenpäin, kun loputkin kasarmit myytiin ja suunnitelmat uudelle asuinalueellekin saivat muotonsa. Uusi postilaki huolestutti kaikkia, eniten kuitenkin postia itseään, jolla oli vaikeuksia selvitä jakelusta. Pääministeri ja Yle yrittivät ottaa niskalenkkiä toisistaan ja sananvapaudesta oltiin kovasti huolissaan joka puolella.

Lopuksi voidaan todeta, että vaikka ongelmia Suomessa oli taas vuonna 2016 riittämiin, niin ei mitään hätää. Meillä on Saara Aalto ja Patrik Laine. Kyllä se siitä!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Pääministeri Juha Sipilän ja Ylen välienselvittely Terrafame-uutisoinnista pari viikkoa sitten aloitti pienimuotoisen kriisin journalistisessa kentässä ja varsinkin Ylen käytävillä on riehunut suoranainen myrsky, kun toimittajat ovat valinneet puoliaan tässä taistelussa, jossa keskiössä on ollut sananvapaus ja se mitä se kellekin kyseisessä mediatalossa merkitsee.

Keskiviikkona saimme lukea, että Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski ovat jättäneet työnsä Ylessä. Eronen perusteli eroaan sillä, että häntä on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Erosen mukaan mikä tahansa aihe, joka käsittelee valtionjohtoa tai keskustaa, juuttuu koneistoon pitkäksi aikaa.

Myrskyn silmässä jo pari viikkoa viihtynyt uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen perustelee hitautta sillä, että tutkivaa journalismia tehdessä on olennaista huolellisuus ja se, että väitteet pitävät varmasti paikkansa. Tärkeintä ei siis ole se, kuka saa ensimmäisenä jymyjuttunsa esille nettiin. Jääskeläisen mukaan tällainen huolellisuus ei ole sananvapauden rajoittamista. Päätoimittajan keskeisiin tehtäviin kuuluvat journalistiset linjaukset ja vastuun kantaminen niistä ja näin Jääskeläinen juuri tekee.

Näkemyseroja selittää huomattavasti se, kun tietää, että niin Eronen kuin Vuorikoskikin ovat hankkineet kannuksensa MTV:n puolelta ja siirtyneet vasta noin vuosi sitten Ylen leipiin. Kulttuuriero näiden kahden uutistoimituksen välillä on merkittävä. MTV tuntuu olevan koko ajan jonkun skandaalin perässä, josta saisi revittyä mahdollisimman raflaavat otsikot, kun taas Yle on yrittänyt keskittyä tutkivaan journalismiin, jossa asioita selvitellään rauhassa vähän syvemmältäkin.

MTV:n rahoittajana toimivat käytännössä mainostajat, kun taas Yle operoi verorahoilla. MTV:n objektiivisuuteen vaikuttavat siis varmuudella isoimmat mainostajat, jotka suorastaan vaativat otsikoita ja uutisia, jotka saavat ihmiset kääntämään kanavan MTV:n puolelle. Mutta vaikuttaako valtionjohto Ylen uutisointiin? Näin ikävä kyllä vaikuttaisi olevan. Asiahan ei ole uusi. Jo 60-80-luvuilta muistamme Ylen kovin neuvostohenkisen uutisoinnin, jossa oltiin totaalisesti rähmällään itään. Muualla maailmalla keksittin tätä kuvaamaan ihan termikin: suomettuminen. Nyt rähmällään ollaan toiseen suuntaan eli valtionjohtoinen yhtiö kertoo johdonmukaisesti valtionjohdon haluamia uutisia.

Toisaalta voidaan miettiä onko tasapuolisuuden vaatimus journalismissa jo lähtökohtaisesti ongelmallinen? Media on aina omistajansa näköinen. Tutkittaessa median riippumattomuutta, on aina syytä tarkistaa mikä taho hoitaa rahoituksen siellä taustalla. Vanha sanonta: ”Sen lauluja laulat kenen leipää syöt” pitää kutinsa tänä päivänäkin, myös median suhteen. Mediankin on tehtävä bisnestä, eikä Ylekään halua purra ruokkivaa kättä eli valtionjohtoa.

Valitettavasti pääministeri Sipilä teki melkoisen karhunpalveluksen Ylelle kertomalla luottamuksensa Yleen olevan nollatasolla. Tähän tietenkin tarttui ilolla ns. vaihtoehtomedia, joka on toistuvasti taistellut valtamediaa vastaan kovin kyseenalaisin keinoin levittämällä suoranaisia valheita ja keksittyjä juttuja sivuillaan. MV-lehden Ilja Janitskin julistaa olevansa totuuden ainoa airut ja ikävä kyllä monet uskovat sokeasti kaiken mitä sivustolta lukevat. Omaa maailmankuvaa vahvistavan otsikon näkeminen kun tuntuu monille riittävän. Kun pääministerikin kertoi ettei luota Yleen, oli se sama kuin olisi kaatanut rahaa suoraan Janitskinin laariin. Janitskin nauraa matkalla pankkiin ja sananvapaus saa taas uusia muotoja…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi