Arkistot: Pääkirjoitukset

Viime päivien aikana ovat niin etelälahtelaiset kuin Etelä-Lahdessa kulkevat ihmisetkin saattaneet huomata, että täällähän rakennetaan jotain. Kyllä, kehätien rakentaminen on käynnissä täydellä höyryllä keskellä kauneinta ja tiiviimmin asuttua Launetta. Rakentaminen aiheuttaa kaikenlaista häiriötä etelälahtelaisten elämään ja kulkemiseen. Varsinkin työmaan vieresssä asuville on tiedossa varsin mielenkiintoiset pari vuotta, puhumattakaan sitten siitä, kun tie on valmis.

Monille kehätie oli pitkään vain joku viiva kartassa vuosikymmenten ajan. Monet uskoivat, ettei kehätietä rakenneta koskaan, ei ainakaan keskelle Launetta. Eihän sellainen ole järkevää, eihän? Useimmat eivät ymmärtäneet tai jaksaneet paneutua kehätien linjaukseen edes viimeisten parin vuoden aikana, jolloin sitä esiteltiin monissa erinäisissä tilaisuuksissa, niin kaupungin kuin Liikenneviraston toimesta. Nyt asia realisoituu monille kovalla kädellä. Jo metsän raivaaminen kehätien linjalta sai puhelimet soimaan toimituksessamme. ”Tästäkö se menee, ihan vierestä” kauhisteltiin monissa yhteydenotoissa. ”Luonto on raiskattu ja meteli sekä jyske on kauheaa” valittivat toiset, kun paalutukset ja kuorma-autoliikenne alkoi. Odottelen pelonsekaisin tuntein sitä, mitä tapahtuu, kunhan Liipolan tunnelin räjäytykset alkavat toden teolla.

Niinpä niin, tällainen rakennustyömaa meille sitten tilattiin ja kaiken kukkuraksi tätä 13 kilometrin tiepätkää maksetaan vielä vuosikaudet eteenpäin. Lahti kun suostui maksamaan tiestä 70 miljoonaa euroa. Muutenkin kyseessä lienee Suomen kallein tienpätkä. Puolet halvemmallakin oltaisiin päästy, jos tie olisi linjattu kulkevaksi Renkomäen kautta. Silloin kaikki kalleimmat tunneliratkaisut olisi voitu välttää. Myös tien haitat olisivat vähintään puolittuneet. Renkomäen linjausta ei oikeasti edes haluttu viedä Lahdessa eteenpäin, vaikka se valtuustossa äänestettiin kolme kertaa toteutettavaksi linjaukseksi. Käytännössä asiassa äänestettiin niin monta kertaa, kunnes saatiin oikea tulos eli Laune. Olen yrittänyt kymmenisen vuotta ottaa selvää, kuka tien loppujen lopuksi nimenomaan Launeelle halusi. Ei ole onnistunut. Kukaan ei ole vastuussa linjauksesta, ainoastaan se osataan kertoa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Lahdessa päättäjät ovat kertoneet, ettei mikään muu linjaus kelvannut ELY-keskukselle, ELY-keskus vastaavasti ilmoitti, että Lahti itse päättää omilla maillaan kulkevan tien linjauksen. Aika tuttua nykyaikaa. Kukaan ei ota vastuuta. Nähtävästi Launeen linjaus tuli Lahdelle kuin Manulle illallinen tai Jäättenmäelle faksi. Pyytämättä ja tilaamatta. Maksamatta emme sitä voi kuitenkaan jättää.

Kehätie tulee, sille emme voi mitään, mutta rakentamisen aikaiseen turvallisuuteen voimme vaikuttaa. Kaikki mahdolliset vaaran paikat tulee ensi sijassa ilmoittaa Liikennevirastolle tai suoraan rakennuttajafirmoille. Lisäksi meidän on pidettävä huolta siitä, että meluvallit tai -esteet ovat riittävät. Pakokaasuja eivät tien rakentajat pysty kahlitsemaan, joten ne voidaan jo etukäteen listata tien huonoihin puoliin. Launeen ilma tulee huononemaan merkittävästi, se on fakta.

Kaikkein kovimmassa paikassa ovat Launeen parakkikoululaiset, jotka joutuvat opiskelemaan kahden suuren työmaan välissä, kun samaan aikaan on aloitettu Launeen uuden suurkoulun perustustyöt. Olisiko ollut järkevintä siirtää parakit jonnekin kauemmas töiden ajaksi?
Toisaalta, oppivatpahan olemaan metelissä ja pakokaasuissa, sillä ei se uusi koulu valmistuttuaan kovinkaan paljon kauempana kehätiestä ole.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuoteen 2050 mennessä maailman merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tähän kohtalaisen järkyttävään toteamukseen törmäsin netissä eräänä päivänä. Silloin en ehtinyt jostain syystä aiheeseen sen tarkemmin syventyä, mutta syvennytäänpä nyt sitten. Mistä on oikein kysymys? Mistä kaikki muovi sinne mereen joutuu?
Meriin kertyy muovijätettä vuosittain jopa 12 miljoonaa tonnia. Suurimpana syinä ovat muovin liika käyttö ja luvattoman heikko jätehuolto monessa maassa. Suurimpia merten roskaajia ovat Kiina, Indonesia, Filippiinit, Vietnam ja Thaimaa. Näistä viidestä maasta tulee 60 prosenttia merten muoviroskasta. Jos kuvittelet, että kyseessä on muiden maiden ongelma, niin väärin meni, sillä Suomenkin rannikoilta löytyvästä roskasta noin 75 prosenttia on muovia.

Mitä tästä sitten seuraa? Mitä haittaa muovista on? No, ensinnäkin kalat, linnut ja muut merieliöt luulevat muovia ruoaksi. Muovi voi tukkia elimistön tai eläimet kuolevat sotkeutuessan muovijätteeseen. Kuten useimmat meistä tietävät, muovi ei häviä luonnosta koskaan, se vain jauhautuu pikku hiljaa pienemmiksi muruiksi ja kuiduksi eli mikromuoviksi.

Kun mietimme tätä muovijäteongelmaa, saattaa monilla meistä olla silmissään kuva vedessä lojuvasta muovipussista. Ongelma on ikävä kyllä huomattavasti laajempi. Mikromuovi on paljon salakavalampi vaara, sillä sitä ei silmällä näe. Pieniä muovisia mikrohelmiä käytetään monissa kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa esimerkiksi kuorimaan ihoa. Yhdessä kosmetiikkatuotteessa voi olla satojatuhansia muovihelmiä. Helmet eivät jää vedenpuhdistamoiden suodattimiin, vaan kulkeutuvat pesuveden mukana vesistöihin. Niitä on käytännössä mahdoton saada pois vesistöistä, kun ne sinne ovat joutuneet. Näitä muovihelmiä käytetään kosmetiikan lisäksi myös mm. pesuaineissa, maaleissa, lannoitteissa ja öljyissä Koska mikromuovien käyttöä ei ole mitenkään säännelty, emme voi varmuudella tietää mihin kaikkiin tuotteisiin mikromuovia on lisätty. Luonnossa olevat mikromuovit keräävät itseensä ympäristömyrkkyjä ja ne kulkeutuvat pikku hiljaa askel askeleelta ravintoketjussa ylöspäin, päätyen loppujen lopuksi lautaselle asti. Ruoan seassa olevan mikromuovin syöminen on vakava terveysriski meille kaikille ympäristömyrkkyjen vuoksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä ongleman ratkaisemiseksi? Varmin keino on tietenkin lopettaa muovin käyttö, mikä on ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Kaikkihan tuntuu tänä päivänä olevan käärittynä muoviin. Muovia siellä ja muovia täällä. Itse asiassa luulen, että monet kuluttajat olisivat vain tyytyväisiä, jos tuotteita ei pakattaisi moninkertaisiin muovipakkauksiin. Itseani ainakin moinen ärsyttää suuresti. Kaupoissa on jo alettu vähentämään muovipussien käyttöä, mikä ohjaa kulutusta oikeaan suuntaan. Lainsäädännöllä voitaisiin ainakin kieltää salakavalan mikromuovin lisääminen tuotteisiin ja mikseipä voitaisi säätää vaikkapa jonkinlaista muoviveroa?

Helpoin tapa päästä eroon muovista on korvaavien materiaalien kehittäminen, jossa Suomi on kehityksen kärjessä. Muovin korvaaminen selluloosalla ja bio-materiaaleilla kiinnostaakin tänä päivänä yhtä useampaa yritystä. Uskon, että kun hyvä, korvaava materiaali löytyy ja kustannustaso on edes lähellä muovia, käännös parempaan tapahtuu nopeasti. Jokainen meistä voi kuitenkin jo nyt vaikuttaa muovijätteen vähenemiseen luonnossa. Käytetään kaupassa käydessämme kestokasseja tai biohajoavia pusseja ja pidetään ennen kaikkea huoli siitä, että se en ole minä, joka heittää muovia luontoon. Kierrätys kunniaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Rakas kotikaupunkimme Lahti on ollut esillä viime päivinä valtakunnan mediassa näkyvästi:
Helsingin Sanomat: ”Lahti on huumesatama, Tilannetta kuvataan katastrofaaliseksi.”
Iltalehti: ”Synkkä totuus Suomen amfetamiinipääkaupungista – huumeita olisi saanut ostettua ensimmäiseltä vastaantulijalta: Jengi rakastaa päihteitä”

Ei varmaankaan ihan sitä, mitä kaupungin imago-osasto haluaisi Lahdesta kirjoitettavan?
Kaupunginvaltuutettu Kalle Aaltonen nosti huumeasian esille, tekemällä aloitteen Lahden julistamisesta Suomen amfetamiinipääkaupungiksi. Kieltämättä kohtalaisen raflaava aloite, mutta se ajoi asiansa, sillä se herätti myös median kiinnostuksen ja silloin kun valtakunnan media kirjoittaa Lahdesta, kiinnostaa se myös lahtelaisia päättäjiä.

Kaupungin, poliisin ja hyvinvointiyhtymän viestintäihmiset kokoontuvat ensi viikolla pohtimaan, kuinka tilanteeseen reagoidaan. Ensimmäiset reagoinnit menivätkin aika lailla puihin, sillä viransijaiskaupunginjohtajamme Mika Mäkinen selitteli Lahden karuja lukuja sillä, että Lahden poliisi on yksinkertaisesti vain niin tehokas selvittämään huumerikoksia ja ettei itse ole nähnyt huumeita myytävän, joten huumepääkaupungin titteli on hänen mielestään harhaanjohtava.
Lahden poliisi onkin sitten paljon tehokkaampi kuin virkaveljensä muualla Suomessa, sillä poliisin tilastoimat epäillyt huumerikokset ovat lisääntyneet Lahdessa 71% vuodesta 2010 vuoteen 2017. Valtakunnallisesti kasvu on kuitenkin vain 29%…
Kaupungin viestintäosaston mielestä taas koko kohu on kohtuuttoman suuri todellisuuteen nähden, Lahti kun on huumeidenkäytössä ihan samalla tasolla kuin pääkaupunkiseutu, ei siis edes reilusti kärjessä. Sittenkö vasta voidaan huolestua kun ollaan kiistatta kärjessä? Eli nähtävästi Lahden kaupungille imagotappio on paljon suurempi huoli kuin itse huumeongelma?

Tosiasiassa on aivan sama onko Lahti tilastoissa kärjessä vai vitosena, kun sen ei pitäisi olla siellä lainkaan. Kärkipaikoilla killuminen näissä tilastoissa ei ole hyvää mainosta kaupungille. Huumeiden myyntiin tulisi puuttua kovalla kädellä, mutta mitä tekee Lahden kaupunki asialle? Käytännössä ei mitään. Sekopää-narkkarit saavat rauhassa mellestää kaupunginkirjaston puistossa, Radiomäellä tai mikä uskomattominta, Lanun aukiolla tai Trion tiloissa aivan Lahden keskustassa, ilman että poliisi millään tavalla puuttuu tähän. Mikä pahinta, niin huumeita myydään myös alaikäisille koululaisille. Poliisi on törmännyt Lahdessa jopa 13-vuotiaisiin huumeidenkäyttäjiin, jotka ovat vähätelleet huumeiden käyttöään, koska eivät omien sanojensa mukaan piikitä suonensisäisiä. Napin muodossa vedettyä huumetta ei nähtävästi nykyään edes ymmärretä huumeeksi.

Lahtelaisilla päättäjillä ja poliisilla on edessään iso savotta. Toivottavasti kaupungintalolla ymmärretään, että tärkeintä on aloittaa huumeidenvastainen työ isosti viimeistään nyt. Kaupungin maine ja imago paranevat kyllä sitten itsestään, jos taistelu huumeita vastaan onnistuu. Tämän viikkoiset vähättelevät lausunnot kaupungintalolta keskittyivät lähinnä imagon parantamiseen, jatkossa päättäjien on tunnustettava itse ongelma ja sen haittavaikutukset kaupunkilaisten elämään ja tehtävä konkreettisia päätöksiä ja tekoja. Kukaan meistä ei halua asua Suomen huumepääkaupungissa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kokoomuslainen kansanedustaja Susanna Koski päätti sitten vauhdittaa puolueensa alamäkeä osoittamalla A-Studion Kuplat-sarjassa mitkä ovat hänen arvonsa tämän päivän yhteiskunnassa. Sen sijaan, että Koski olisi osoittanut edes auttavasti empatiaa pitkäaikaistyötöntä kohtaan, onnistui hän sen sijaan osoittamaan vain oman ylimielisyytensä ja kylmyytensä. Monet suomalaiset ovatkin olleet totaalisen pöyristyneitä Kosken ylimielisestä käytöksestä. Itse en ole pöyristynyt, lähinnä vain surullinen, sillä tämä osoittaa sen, että jotkut päättäjämme ovat totaalisen irrallaan siitä, mitä yhteiskunnassamme tänä päivänä tapahtuu.

Niille jotka ihmettelevät nyt, mistä oikein on kysymys, niin tässä lyhyt kertaus tapahtuneesta: Pitkäaikaistyötön Anna-Maija Tikkanen ja kansanedustaja Susanna Koski (kok.) tapasivat viime syksynä A-Studion Kuplat-sarjassa. Silloin kansanedustaja Susanna Koski liikuttui, kun hän kuuli köyhän työttömän Anna-Maija Tikkasen tarinan. Toukokuussa he tapasivat uudestaan ja tällä kertaa oli toinen ääni Kosken kellossa. Koski oli omien sanojensa mukaan saanut paljon palautetta ohjelman jälkeen kansalaisilta, että toimeentulotuella pärjääkin itse asiassa vallan mainiosti. 491 euroa kuussa onkin siis vallan riittävä summa, varsinkin silloin kun ei tee yhteiskunnan eteen mitään. Elää siis Kosken ajatusmaailman mukaan loisena.

Pitkäaikaistyötön Tikkanen sairastaa nivelkipuja aiheuttavaa reumasairautta fibromyalgiaa sekä keuhkoahtaumatautia ja diabetestä. Lisäksi hän kärsii lukuisista allergioista. Huono toimeentulo estää mm. tietokoneen hankinnan ja filosofian maisteriksi lukenut Tikkanen totesikin, että maailma on mahdollisuuksia täynnä, mutta kun hänellä on näitä terveydellisiä, rajoitteita. ”Meillä kaikillahan on rajoitteita”, Koski totesi tähän kylmästi ja ehdotti, että Tikkasen tulisi tehdä etätöitä ja miettiä tarkemmin, miten vähät rahansa käyttäisi.

Se, että kansanedustaja, jonka kuukausipalkka on 6510 euroa ( ilman kulukorvauksia), ei ymmärrä työttömän arkea, on tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta kyllä tavallisen ihmisten arjen kohtaaminen tekisi hyvää kansanedustajallekin. Mielestäni se kuuluu osana kansanedustajan tehtävään, että osaa samastua erilaisissa tilanteissa elävien ihmisten elämään. Sieltä oman kuplan sisältä tulisi edes joskus pyrkiä ulos, katsomaan miltä se maailma näyttää toisten silmien läpi katsottuna. Mitäpä jos minä olisinkin tuossa tilanteessa? Toisaalta, jos on eduskunnassa edustamassa hyvin toimeentulevia, kylmiä empatiavajakkeja, niin silloin sieltä kuplasta ei kannatakaan astua ulos.

Jos minä olisin Petteri Orpo, lähettäisin kansanedustaja Kosken pikaisesti johonkin mediaesiintymiskurssille, jossa hänelle voitaisiin opettaa mitä on empatia ja toisen ihmisen kuunteleminen. Jos se ei onnistu, niin edes puolueen maineen vuoksi, olisi Kosken opeteltava edes näyttelemään empaattista. Nyt Koski on kuin norsu politiikan posliinikaupassa ja oppositio kiittää. Tiettävästi oppositiopuolueissa harkitaankin jo kunniamerkin ojentamista Koskelle hyvin tehdystä myyräntyöstä opposition hyväksi.

Vahvasti epäilen, ettei Koskella riitä kykyä asettua kenenkään muun kenkiin kuin omiinsa, joten Tikkanen ja Koski tulevat elämään jatkossakin omissa kuplissaan. Sääli. Toivottavasti eduskunnastamme ei löydy näitä susannakoskia tämän enempää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahden tarkastuslautakunta antaa vuosittain arviointikertomuksen, jossa arvioidaan valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista sekä hallinnon toiminnan tarkoituksenmukaisuutta. Tällä viikolla saimme luettavaksemme lautakunnan arvion kaupungin toimista vuodelta 2017 ja täytyy sanoa, että sen mukaan Lahdessa on todella reilu meininki. Tosin ei asukkaita kohtaan, joita rangaistaan isojen kaupunkien suurimmalla veroäyrillä, mutta virkamiesten ja päättäjien kesken sitä reiluutta ja amatöörimäistä hälläväliä- meininkiä tuntuu löytyvän sitten senkin edestä.

Käydäänpä lyhyesti läpi tämä aika synkkä lista, josta ilmenee, miten Lahdessa toimitaan. Toimitilayhtiö Spatiumin toimitusjohtaja sai tänä keväänä vajaan 31 000 euron bonuksen. Aika kiva bonus, vai mitä? Tosin Lahden kaupungin konserniohjeiden mukaan yhtiön hallituksen on pyydettävä kaupunginjohtajalta lausunto ennen kuin se päättää toimitusjohtajalleen maksettavien etujen määristä, silloin kun se ylittää määrältään kahden kuukauden palkan. Näin ei tehty. Tämä voidaan siten tulkinta jopa Lahti-konsernin sisäiseksi eli rakenteelliseksi korruptioksi. Ei hyvä. Lisäksi Spatiumin osallistumista Vuohelan Herkun toimitilarakentamiseen olisi lautakunnan mukaan pitänyt käsitellä kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa. Näin ei tehty. Ei hyvä tämäkään.

Sitten se rahallisesti suurin moka. Lahden kaupunki menetti yli 600 000 euron suuruisen investointiavustuksen, koska maksatushakemus jäi tekemättä. Asumisen ja rahoituksen kehittämiskeskuksen Aran myöntämä avustus oli myönnetty Liipolan monitoimitalon rakentamiseen. Ei vain löytynyt ketään kuka olisi vastannut hakemuksen täyttämisestä ja lähettämisestä eteenpäin. Uskomatonta ja todella amatöörimäistä toimintaa.

Siirrytäänpä sitten kilpailutukseen tai lähinnä sen puutteeseen. Helsinkiläiseltä Ääni Company -yritykseltä ostettiin palveluja yhteensä 36 000 euron arvosta. Tätä ei kuitenkaan muistettu kilpailuttaa. Viime vuonna etsittiin myös konsulttitoimistoja, jotka voisivat tehdä suunnitelman kaupungin edunvalvonnan tehostamiseksi. Valinta kohdistui helsinkiläiseen Ellun Kanat -viestintätoimistoon. Ja kas vain, tätäkään ei muistettu kilpailuttaa. Konsulttiyrityksen johtohenkilöiden poliittiset taustat huomioiden hankinta näyttää myös moraalisesti arveluttavalta ja muistuttaa ikävällä tavalla ”hyvä veli” -järjestelmästä, sillä Ellun Kanat-yhtiön toimitusjohtaja on kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen ja hallituksen puheenjohtaja entinen kokoomuspoliitikko Kirsi Piha.

Ja lisää piisaa. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta teki syyskuussa viranhaltijapäätöksen 20:n PHP Holdingin osakkeen myynnistä 30 000 eurolla. Osakkeiden markkinahinta oli selvästi tätä korkeampi. Kelle osakkeet myytiin ja miksi ihmeessä alihintaan?

Arviointikertomus on tärkeä työkalu kaupungin toimintoja kehitettäessä ja näyttää siltä, että Lahdessa sitä kehitettävää on…ja paljon. Hyvä että tarkastuslautakunta nostaa virheet nyt rohkeasti esille, sillä näin ei voi jatkua. Rahaa palaa sinne sun tänne, avustuksia ei osata hakea ja päätöksiä tehdään jopa lakien vastaisesti. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole vastuussa. Sattuuhan näitä, selitellään. Nähtävästi kaupungin vähillä rahoilla on kiva kikkailla, varsinkin silloin kun ne eivät ole omia. Kai niitä voisi fiksumminkin käyttää, vai mitä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hjallis Harkimo järkytti poliittista kenttää pari viikkoa siten eroamalla kokoomuksesta ja synnyttämällä yhdessä mm. Mikael Jungnerin ja Tuomas Enbusken kanssa Liike Nyt -liikkeen. Mistä on oikein kysymys?

Harkimo on ollut mukana varsinaisessa poliittisessa päätöksenteossa vasta kolmisen vuotta, mutta on jo nopeasti huomannut, että monet ihmiset ovat kyllästyneitä politiikkaan. Suoraan sanoen monista tuntuu, etteivät he voi vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Poliitikot kun eivät oikein tunnu pitävän lupauksiaan. Lisäksi Harkimon mukaan keskustelu on sekavaa ja päätöksenteko vaikeaa. Suomea pyörittää pieni eliitti ja asioiden politisointi monesti estää uudistusten tehokkaan eteenpäin viemisen. Hyvänä esimerkkinä Sote-uudistus, joka on ollut poliittisen väännön kohteena jo aivan liian kauan, mutta valmista ei vaan tunnu tulevan. Eduskunnassa tuntuu olevan käynnissä oma hiekkalaatikkoleikkinsä, jossa kulloinkin oppositiossa istuvat aina muistavat vastustaa hallituksen esityksiä, vaikka olisivat itse asiaa olleet viemässä eteenpäin edellisessä hallituksessa. Mutta vastustaa pitää, kun se kuuluu poliittiseen kuvioon. Tiedättehän, hallitus vastaan oppositio. Pitää olla eri mieltä.

Tuntuuko tutulta? Kyllä, tätä mantraahan kaikki hokevat kahvipöydissä ja toriparlamenteissa. Poliitikot ovat syvältä, niihin ei voi luottaa ja kansan kusettaminen jatkuu huolimatta siitä, mikä puolue hallitusta vetää. Politiikka on rikki, on monissa vaalilauseissa mainittu jo vuosia sitten, joten kyllä tämä meidän kaikkien tiedossa on ollut, kukaan ei ennen Harkimoa ole vain tajunnut tehdä tästä kansanliikettä.

Jos katsotaan tämän uuden liikkeen ns. asialistaa, niin luulenpa, että me kaikki voisimme allekirjoittaa nämä Liike Nyt -nettisivulta löytyvät lauseet. ”Puhutaan asioista suoraan ja selkeästi. Rakennetaan alusta vuorovaikutukselle, jotta kaikki voivat osallistua ja tulla kuulluiksi. Etsitään ratkaisuja ja tehdään päätöksiä, jotka perustuvat enemmän asiantuntemukseen ja Suomen etuun. Vähemmän aatteisiin ja vanhanaikaisiin rakenteisiin.”
Kyllä minä ainakin voisin lähteä noilla linjauksilla tekemään Suomelle tulevaisuutta. Olen itse aina kyseenalaistanut tämän vanhoihin aatteisiin nojaavan päätöksenteon, joka oikeasti vain hidastaa järkevää päätöksentekoa. Kun pitää olla aatteellisista syistä jotain mieltä, vaikka järki sanoisi, että asiat pitäisi hoitaa toisin. Miksei hyvä idea, tulee se sitten oikealta tai vasemmalta laidalta, voi olla hyvä kaikkien mielestä? Eikä voi olla niin, että kun päätöksiä on Suomessa tehty tällä sapluunalla 100 vuotta, on niitä tehtävä näin myös seuraavat sata vuotta.

Vaikka agenda kunnossa olisikin, niin se, mihin Liike Nyt voi kompastua, on johtavat henkilöt. Julkkishahmot Harkimo, Jungner ja Enbuske kun ovat kansan riveissä kovasti kiisteltyjä persoonia, eivätkä todellakaan ole mitään vaatimattomia ”taunotasalakkeja”, joissa olisi paljon samastumispintaa tavalliselle tuulipukukansalle. Monia saattaa jopa ärsyttää tämä hieman arrogantti kolmikko.

Mielenkiinnolla odotankin, miten Liike Nyt kehittyy lähikuukausina. Onko tässä jonkun suuremman alku vai muistellaanko tätäkin joskus 10 vuoden päästä yhtenä poliittisena epäonnistumisena? Ketkä lähtevät mukaan ja ketkä taas pitävät tätä vain Harkimon uutena julkisuustemppuna? Monet puolueet ovat tyrmänneet puheissaan Harkimon ja kumppanit. Ymmärrettävää, sillä tässä kyseenalaistetaan koko poliittinen toimintakulttuuri. Juuri poliitikkojen tulisi nyt kuitenkin herätä ja poksauttaa rikki oma kuplansa, sillä politiikka tarvitsee juuri tämänkaltaista ravistelua tänä päivänä. Kansan pitää tuntea olevansa osa päätöksentekoa. Siitähän demokratiassa on pohjimmiltaan kyse.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kyseessä on yksi maailman erikoisimmista rakkauslauluista, onhan kyse rakkaudesta omaa kotikaupunkiaan kohtaan. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Muutenkin täällä on kuulemma todella rouhea meininki, sillä rosvot kulkevat vapaana ja viinaakin saa mannemarketista. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v…tuilla – asenteella. Taisivatpa muusikot esiintyä nuorisolehden sivuillakin puettuina gangstereiksi konekivääreineen.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona. Yritäppä keskustella ulkopaikkakuntalaisen kanssa Lahdesta, niin ettei Chicagoa mainita. Ei muuten onnistu. Okei myönnetään sen verran, että lahtelaiset ex-urheilijat kuten Litmanen ja Ahonen kyllä tunnetaan ulkomaita myöten sekä Pelicans tietenkin niissä piireissä, jotka jääkiekkoa seuraavat. FC Lahti ei seurana vielä omaa Pelikaanin tunnettavuutta, paremmin muualla muistetaan vielä ikiaikaiset Reipas ja Kuusysi. Tosin lahtelaiset futisfanit kyllä tunnetaan niissäkin piireissä, jotka eivät jalkapalloa edes seuraa. Ja se lahtelaisfanien maine on kyllä erehdyttävän lähellä tuota Amuletin laulun sanomaa…

Jotkut jopa muistavat Lahdessa olevan jotain mäkihyppykisoja silloin tällöin, mutta eniten keskustelua herättää aina se, onko Lahti oikeasti niin kova paikka, kuin Amulet laulussaan kertoi jo liki 50 vuotta sitten. Jos keskustelujani ulkopaikkakuntalaisten kanssa kiteyttäisi, niin Lahti näyttäytyy monille tarunhohtoisen kovana, sisäänlämpiävänä sekä hieman junttimaisena paikkana, joka yrittää olla hienompi kuin oikeasti onkaan. Lahtelaiset ruoskivat omaa kaupunkiaan aina säälimättä, mutta annas olla, jos joku ulkopaikkakuntalainen erehtyy haukkumaan Lahtea. Silloin lahtelainen nousee takajaloilleen ja puolustaa Lahtea viimeiseen asti, vaikka nyrkein, jos ei muu auta.

Kaupungin visionäärien ja mainosmiesten kannattaisi nyt viimeinkin tunnustaa tämä tosiseikka. Suomen Chicagon leima ei lähde Lahdesta kulumallakaan, joten otetaan se nyt vain reilusti mukaan markkinointiin. Ace Cornerin Riku Routo on jo asian hienosti oivaltanutkin ja järjestänyt kiertoajeluja kaupungille, joissa oppaana ovat toimineet Lahti-legendat Joni Heinonen ja Mato Valtonen. Ja näissä kiertoajeluissa ei kierretä hyppyrimäkiä ja Sibeliustaloa, vaan niitä kaupungin rosoisempia paikkoja, eli nakkareita ja baarin kulmia, paikkoja joissa on tarttumapintaa ja kiinnostavia tarinoita. Myös netissä toimiva Lahti Blogi kasvattaa omanlaistansa kuvaa ja mainetta Lahdesta. Yleensä melko siistin kuvan itsestään antanut Cheek innostui myös kertomaan siitä, millaista oli käydä Launeen yläastetta, kun koulussa piti olla mukana metalliputki turvallisuuden varalta. On se Lahti hurja! Yhtä hurjaa oli myös Salinkalliolla 80-luvulla, jolloin allekirjoittanut nuori rockabilly-poika juoksi monta kertaa kotiin koulusta sukkasillaan läskärikengät kädessä, perässään iso joukko pitkätukkaisia hämyjä pesäpallomailat kädessä. Nippa nappa selvisin kuitenkin nuoruuteni Lahdesta hengissä. Ties kuka näitäkään juttuja nyt kirjoittaisi, jos en olisi silloin karkuun päässyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahti on tunnettu pääosin rouheasta ja urbaanista suurkaupunkimeiningistään, mutta kyllä meilläkin vielä agraarikulttuurin perustyöt hallitaan. Lahdessa osataan nimittäin lypsää. No, ei täälläkään perinteisesti enää lehmistä maitoa lypsämällä saa, mutta aika onnistuneesti Lahden kaupunki hallitsee asukkaidensa rahojen lypsämisen. Hyvä esimerkki siitä saatiin tällä viikolla, kun selvisi, että Paavolaan suunnitteilla olevan keskustakampuksen investointikustannukset ovat nousseet merkittävästi vuoden takaisesta arviosta. Investointikustannukset ovat nousseet tilaselvityksestä vaivaisella 14 miljoonalla eurolla! Rakennushankkeiden kustannusarvio on nyt siis 47,4 miljoonaa euroa. Prosenteiksi muutettuna nousua hinnassa on mukavasti yli 40%.

Merkittävimpänä tekijänä kustannusnousuun on kuulemma rakennusten oletettua suurempi korjaustarve. Käsi ylös jotka ovat yllättyneet… Ihan kuin olisin törmännyt tämänkaltaiseen kustannusten nousuun rakennus- ja korjaushankkeiden kohdalla Lahdessa aikaisemminkin. On pakko kysyä, minkälaisella asiantuntemuksella näitä suunnitelmia oikein tehdään, jos kustannukset nousevat yhtäkkiä yli 40 prosenttia? Ja kuka täysjärkinen talousihminen hyväksyisi yli 40% kustannusten kasvun rakennusprojektisssa, jossa itse olisi maksajana? Vai onko kyse jostain ihan muusta?

Tästä päästäänkin mainitsemaani lahtelaiseen lypsykulttuuriin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että Lahdessa projektit saadaan käyntiin ainoastaan niin, että hankkeelle lyödään niin alhainen hinta-arvio, että valtuuston ja kaupunginhallituksen on melkein pakko hyväksyä hanke, koska se on niin edullinen. Sen jälkeen aloitetaan työt ja eipä aikaakaan, kun huomataan, että eihän tätä rakennusta voikaan korjata, vaan tarvitaan uudisrakennus ja muutenkin suunnitelmat muuttuvat ja yleensä kalliimpaan suuntaan. Pian hankkeen hinta onkin pompsahtanut ihan eri sfääreihin, mutta pakkohan se on tehdä, kun on jo päätökset tehty ja lapiollakin jo kaivettu. Ja maksajana toimit sinä ja minä eli me kaikki lahtelaiset veronmaksajat.

Ei Lahti kuitenkaan mikään poikkeustapaus ole, vaan tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus kaikessa julkisrakentamisessa Suomessa. Yllättävän harvoin pysytään alustavan budjetin raameissa, kun rakennuttajana on kaupunki tai kunta. Väitän, että se on täysin tahallista, koska muuten moni hanke jumiutuisi valtuuston ja hallitusten äänestyksiin liian kovan hinnan vuoksi eli päättäjiä tässä viedään kuin kuoriämpäriä ja rakennusfirmat keräävät hillot.
Jos minä hoitaisin omaa talouttani samalla tavalla kuin suomalaiset kunnat, olisin tehnyt jo ajat sitten henkilökohtaisen konkurssin. Kunnilla ja kaupungeilla ei tätä vaaraa ole, koska aina on olemassa vararahasto nimeltä veronmaksajat, joilta voi tarvittaessa lypsää lisää varoja alati kasvaviin kustannuksiin. Lypsämisiin!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tämän viikon keskiviikkona vietetiin Suomen ylikulutuspäivää. Mikään juhlan tai liputuksen aihe ylikulutuspäivä ei tietenkään ole, sillä tuona päivänä me suomalaiset olemme kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Näin siis jo huhtikuun 11. päivänä! Loppuvuoden elämmekin sitten velaksi, mikä on ympäristön kannalta kestämätöntä. Suurimmat syyt moiseen ylikulutukseen löytyvät ruoantuotannosta sekä liikenteen ja asumisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

Me suomalaiset kulutamme oman osamme maailman luonnonvaroista laskennallisesti peräti neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Koko maailman ylikulutuspäivä on nimittäin elokuun alkupäivinä. Jos kaikki kuluttaisivat suomalaisten tavoin, tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla. Tässä tilastossa on yksinkertaisesti noloa olla kärkiporukassa.

Maailmalla tehdään paljon hyviä pieniä toimia kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, mutta jatkuva kulutuksen kasvu syö näiden toimien hyödyt. Erityisesti hiilijalanjälkeämme paisuttaa asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia, mikä on maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen. Myös ruoantuotannolla on osansa luonnonvarojen kestämättömässä käytössä. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon.

Mitä sitten tavallinen kaduntallaaja voi tehdä asian eteen? Ympäristön kannalta paras valinta olisi vaihtaa ainakin osa lihasta kasviksiin, sillä lihan, kananmunien ja maitotuotteiden tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten eläinperäisillä tuotteilla on lähes poikkeuksetta suuremmat ympäristövaikutukset kasviperäisiin tuotteisiin verrattuna. Myös kestävästi pyydetty tai viljelty kala on ympäristön näkökulmasta oiva vaihtoehto. Erityisen suositeltavia ovat kotimaiset lähivesien kalat. Jokainen voi vaikuttaa ylikulutukseen pohtimalla, miten asuu, liikkuu ja syö. Kuluttajien kannattaa suosia vastuullisesti tuotettua ruokaa sekä vähentää ruokahävikkiä sekä käyttää joukkoliikennettä tai vielä mielummin pyöräillä tai kävellä. Myös järeitä poliittisia päätöksiä ympäri maailman tarvitaan ympäristön suojelemiseksi.

On turha kuvitella, etteikö meidän suomalaisten kuluttaminen näkyisi globaalisti, sillä esimerkiksi suomalaisten ruoankulutukseen liittyvistä luonnon monimuotoisuusvaikutuksista yli 90 prosenttia syntyy ulkomailla. Kulutamme arjessamme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat usein peräisin paikoista, joissa paikalliset asukkaat ovat riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta. Ylikulutuksen seuraukset näkyvät näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä. Mitäpä jos jokainen meistä yrittäisi jatkossa edes vähän miettiä omaa kulutustaan, sillä tämä tie ei pääty hyvin, merkit siitä ovat jo näkyvissä ympäri maailman.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

P.S. Kierrätys on päivän sana. Niinpä minäkin kierrätin tässä pääosan viime elokuussa julkaistusta pääkirjoituksestani, koska aihe on aina ajankohtainen ja vaatii ehdottoman huomiomme.

Varmempi kevään merkki kuin lämpimät aurinkoiset ilmat tai ensimmäinen leskenlehti, on joka keväinen, välillä kovin kiivaitakin sävyjä saava keskustelu koirankakasta. Tänä keväänä keskustelun lykkäsi käyntiin virallisesti Hämeen poliisi, joka tällä viikolla muistutti, että järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Jättäessään ulosteet siivoamatta koiran omistaja syyllistyy järjestysrikkomukseen, mistä on säädetty sakkorangaistus. Keräämistä varten kaupoista saa pusseja ja jos rahatilanne ei salli näitä pusseja ostaa, löytyy koirankakkapusseja ilmaiseksi telineistä pitkin Lahden puistoja. Ketään ei varmasti naurata, jos astuu vahingossa koiranläjään tai huomaa tuoneensa koiran jätökset eteisen matolle kenkänsä pohjassa. Koiranomistajana voin sanoa, ettei se naurata edes koiranomistajaa.

Jostain syystä kaikki koiranomistajat eivät kerää koiriensa jätöksiä roskikseen. Lievää ihmetystä on allekirjoittaneessa herättänyt se, että jotkut kyllä keräävät koiransa jätökset pussiin, mutta heittävät sitten sen täyden pussin hangelle tai laittavat roikkumaan jonnekin puunoksaan. Luulisi, että jos on kerännyt jätökset jo pussiin, niin sen pussin jaksaisi vielä kuljettaa seuraavaan roskikseenkin?

Silti kannattaa muistaa, että koiranjätökset ovat onneksi nopeasti maatuvaa tavaraa, toisin kun ne roskat, joita jotkut kaupunkilaiset viskovat pitkin tien penkkoja ja puistoja. Ja sitä roskaa kyllä riittää. Kunhan jossain vaiheessa kevät saadaan kunnolla käyntiin, tulemme taas tänäkin keväänä huomaamaan, että teiden penkat ja puistot ovat täynnä rikkontuneita kaljapulloja ja -tölkkejä ynnä muuta maatumatonta tavaraa ja yhtä paljon kuin harmittaa kävellä koirankakkaan, harmittaa vaikkapa ajaa pyörällä lasinsirpaleiden yli.

Miksiköhän on niin vaikeata kerätä koiransa jätökset roskikseen tai viedä se pullo tai tölkki kauppaan tai lasinkeräysastiaan? En usko, että kovin moni roskaisi omaa pihaansa samalla lailla, joten miten ihmeessä meistä tulee moisia sottapyttyjä, kun pääsemme ulos omasta pihastamme? Jokainen voisi aloittaa kevään siisteyskampanjan omasta itsestään. Riippumatta siitä, onko koiranomistaja tai ei. Tämä koskee meitä kaikkia. Ei tähän mitään somessa riehuvaa eipäs-juupas -väittelyä tarvita. Kunhan itse pitää huolen siitä, ettei heitä roskia luontoon ja kerää koiransa jätökset, on jo parhaansa asian eteen tehnyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi