Arkistot: Pääkirjoitukset

Suomen suosituin palloilusarja, jääkiekon Sm-liiga käynnistyy tänään. Paljon on viime vuosina puhuttu siitä, kuinka liigan taso on laskenut ja kuinka muut kansalliset liigat ovat ajaneet ohi pelin tasossa ja varsinkin palkkioissa. Pelin tasoa on huonompi näin amatöörinä lähteä määrittelemään, mutta palkkioissa kotoinen liiga jää faktisesti jalkoihin, jos verrataan vaikkapa Ruotsin, Sveitsin tai jopa Saksan sarjoihin. NHL ja KHL ovat miljoonapalkkoineen jo ihan omassa sfäärissään.

Liigastamme on tullutkin enemmän kasvattajasarja, josta on hyvä ponnistaa isompiin ympyröihin, kuka ennemmin, kuka hieman myöhemmin. Suomen liigan pelillinen taso on pienemmistä palkkioista huolimatta kuitenkin sen verran kovatasoinen, että se koulii lahjakkaista nuorista nopeasti pelimiehiä aina ison veden taakse asti miljoonia vuolemaan. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Patrik Laine tai Sebastian Aho, jotka käytännössä yhden Sm-liigakauden jälkeen olivat valmiita hyppäämään isoon rooliin NHL:ssä. Se tekeekin liigasta edelleen mielenkiintoisen. Ketkä nuoret tällä kaudella nousevat esiin?

Toisaalta liiga on tylsä. Sarjan suosikit ovat kovin tuttuja vuodesta toiseen. Ne samat suurseurat, jotka komeilevat budjettien kärkipäässä, tulevat miehittämään sarjan kärkisijat. Kuka oikeasti uskoo, että Jukurit tai Sport voisivat pelata finaaleissa? Luultavasti edes kovinkaan Pelicans-fani ei oikeasti usko, että Lahdessa torilla tavataan. Viime vuodet olen toivonutkin, että edes joku ns. pikkuseuroista yllättäisi, kuten Pelicans teki vuonna 2012 pelatessaan finaaleissa. Yllätyksellisyys kun sattuu olemaan juuri se urheilun suola.

Lahtea on viime vuosina markkinoitu kiekkokaupunkina ja kyllähän Lahdessa lätkä kiinnostaa. Jopa yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, ettei menestystä ole tullut sitä yhtä hopeaa enemmän. Olisiko tämä SE kausi? Lyhyesti sanottuna ei ole. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin heittänyt kirveen jo kaivoon, mutta tällä kaudella Pelicans on pitkästä aikaa minulle täysi kysymysmerkki ja mysteeri. Harjoitusottelut eivät vakuuttaneet, pikemminkin jäi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Uusi päävalmentaja Ville Nieminen on täydellinen keltanokka valmentajana, Stanley Cup-sormuksestaan huolimatta. Miten kausi lähtee käyntiin? Pelaajissa on paljon sitä kuuluisaa potentiaalia, mutta varsinaiset ”varmat” onnistujat loistavat poissaolollaan. Kuka ottaa joukkueen reppuselkäänsä pimeinä marraskuisina tiistai-iltoina? Mitä jos homma lähtee heti alusta lähtien päin prinkkalaa? Kuka sillon kääntää kelkan? Onnistumiseen taidetaan tarvita yksinkertaisesti liian monta jos- lauseen toteutumista tällä kaudella.

Toisaalta ajatellen, nyt jos koskaan, on monella nuorella pelaajalla paikka ottaa vastuuta ja kasvaa pelaajana aivan uusiin mittoihin sekä pelata itsensä lahtelaiskatsojien sydämiin ja valtakunnan median palstoille. Kuten Matti Nykänen on hienosti todennut: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”
Sokeaan uskoon on Pelicans-kannattajankin vain ripustauduttava, silloin kun faktat ovat vastaan. Hopeaan päättyneellä kaudella pelattiin vielä edelliskeväänä karsinnoissa. Ei silloinkaan kukaan uskonut moiseen nousuun. Karsinnoista finaaliin vuodessa. Mitäpä jos se NiämisVille kuitenkin on mestarivalmentaja?…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime päivinä olemme saaneet lukea useammankin konkarikansanedustajan jättävän politiikan ja eduskunnan. Osa jää pois ihan jo ikänsäkin vuoksi, mutta yksi yhteinen tekijä löytyy liki kaikkien luopuvien kansanedustajien taustalta ja se on sosiaalinen media ja sen merkityksen kasvu politiikan teossa. Nykyinen some-keskustelukulttuuri hallitsee jo merkittävästi politiikan tekoa, sillä lähes kaikki kansanedustajat ovat Facebookissa ja neljä viidestä Twitterissä. Loppujen lopuksi pienin riesa on se, että kansanedustajat täysistunnoissa somettavat sen sijaan, että seuraisivat keskustelua. Suurin haitta löytyy siitä, miten some on muuttanut politiikan tekemisen kulttuuria.

Miten sitten some-kulttuuri haittaa kansanedustajien työskentelyä? Ensinnäkin provoilu on sosiaalisessa mediassa helppo tapa saada huomiota osakseen ja siitähän sosiaalisessa mediassa on pitkälti kysymys, huomiosta. Kansanedustajan pitää joka päivä ”brändätä” itsensä somessa. Koko ajan pitää olla kiinnostavaa asiaa, jotta seuraajat jaksavat olla kiinnostuneita. Tärkeintä on näkyvyys, ei itse asia.

Tämä taas johtaa siihen, että politiikasta on tullut entistä pinnallisempaa, lyhytnäköisempää ja aggressiivisempaa. Samalla päätöksentekokyky on heikentynyt, kun mielikuvista on tullut faktoja tärkeämpiä. Iso osa kansanedustajista käy somessa jatkuvaa vaalikamppailua hakemalla kohuotsikoita. Siihen yleensä tänä päivänä riittää joku raflaava kommentti twitterissä tai facebookissa ja kohu on valmis. Siitä pitää huolen perinteinen media, varsinkin iltapäivälehdistö, joka hakee nykyään suuren osan jutuistaan suoraan somen syövereistä. Tämähän johtuu suoraan siitä, että lehtitalot ovat säästötoimena potkineet ammattitaitoiset toimittajansa ulos ja ottaneet tilalle klikkipalkkauksella toimivia nuoria, joiden ainoa tehtävä on saada aikaan niin kiinnostavia otsikoita, että ihmiset niitä klikkaavat. Eli käytännössä some pyörittää pitkälti jo perinteistäkin mediaa, koska klikkaukset tietävät lehtitaloille mainoseuroja.

Aluksi eri some-alustoja tervehdittiin demokratian edistäjinä, mutta jokainen, joka on jotain joskus somessa jakanu,t tietää sen, että joku syvällinen artikkeli kerää huomattavasti vähemmän tykkäyksiä kuin joku hassu kissa-päivitys. Sosiaalinen mediahan perustuu pitkälti ihmisen perustarpeeseen tulla huomatuksi ja hyväksytyksi laumassaan. Aika nopeasti se kansanedustajakin huomaa, millaisilla päivityksillä kerää eniten huomiota. Ja kuten muistatte, se että huomataan, on somessa tärkeintä.

Eduskuntavaalit ovat keväällä. Se taas tietää sitä, että some täyttyy politiikasta. Kaikenlainen somevaikuttaminen tulee lisääntymään. Tämä taas tarkoittaa lukuisia sosiaalisen median valetilejä, joilla pyritään vaikuttamaan vaalitulokseen. Ruotsin vaalien alla paikallinen poliisi on kertonut, että sosiaalisessa mediassa on keskusteltu paljon mahdollisesta vaalivilpistä. Näissä vaikutusyrityksissä on käytetty kaapattuja tilejä tai valetilejä. Tileillä on levitetty tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa. Tällä on pyritty polarisoimaan mielipiteitä ja aiheuttamaan hajaannusta. Voimme 100 prosentin varmuudella varautua samaan Suomessa viimeistään keväällä, kun vaalitaisto on tiukimmillaan. Silloin tarvitsemme sitä kuuluisaa medianlukutaitoa. Kannattaa aloittaa harjoittelu jo nyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen sotilaallista puolustuskykyä testataan nyt toden teolla ja maanpuolustuksemme on kriisissä! Onko tankeista loppunut bensa vai ovatko ammukset kenties lopussa? Ei, vaan nyt on tapahtumassa jotain todella paljon dramaattisempaa. Armeijaan tulee nimittäin pakollinen kasvisruokapäivä. Kyllä, luit oikein. The Pakollinen Kasvisruokapäivä. Puolustusministeri Jussi Niinistö on suorastaan kauhistunut ja on tilannut selvityksen siitä, miten taistelijamme selviävät tästä eteenpäin, kun ruokalistalla on kasviksia. Niinistön mielestä armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla.

Onhan tämä nyt dramaattista. Tätä luultavasti ovat kaikki Suomen viholliset juuri odottaneetkin. ”Hyökkäämme heti Suomeen, kunhan kasvisruoka on ensin heikentänyt Suomen armeijan taistelukunnon minimiin” ,tuumitaan varmasti jo monissa maissa käsiä yhteen hieroskellen.

Samalla kun Niinistö selvittää tätä ”uskomatonta kasvisruoan pakkosyöttöä”, voisi hän samalla selvittää myös sen, tekeekö kasvisruoan syöminen samaan syssyyn heteroista homoja tai mikä vielä pahempaa, persuista vihervassareita. Joku ideologinen pakkosyöttöhän tässä on oltava taustalla ja jonkinlainen porttiteoria, jossa yksi asia johtaa toiseen. Perussuomalaiset nuoret peesasivat puolustusministerin linjaa julkaisemalla tiedotteen, jossa järjestö vastusti varusmiesten altistamista punavihreälle ideologialle. Vielä pidemmälle nuoret menivät, kun epäilivät soijan syöttämisen lisäävän miesten hedelmättömyyttä…

Ehkäpä Niinistön ja perussuomalaisten nuorten olisi syytä napata foliohattu pikaisesti pois päästään ja tutustua faktoihin. On nimittäin suorastaan lapsellista ja todella koomista kuvitella, että varusmiesten iskukyky vaarantuisi parista kasvisruokapäivästä. Itse asiassa meille kaikille tekisi hyvää pitää kasvisruokapäivä edes kerran viikossa. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg muistuttaa, että varusmiesten todelliset terveysongelmat ovat aivan muunlaisia: ylipaino, liian yksipuolinen ravinto, tyhjien kalorien ruokien ja kovien rasvojen ylikorostuminen sekä nimenomaan liian vähäinen kasvisten syönti. Ketään ei olla siis pakottamassa vegaaniksi, mutta varusmiesten ruokavaliota halutaan monipuolisemmaksi.

Armeijan ravintolapalveluista vastaavan Leijona Cateringin kehitysjohtaja Peter Hoffren vastasi Niinistölle syynä muutokseen olevan kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon negatiiviset vaikutukset ilmastonmuutokseen. Hoffren lisää, että jo nyt kuuden viikon kiertävällä listalla on kahdeksan kasvisruokaa, joten mitään uutta kasvisruoka ei ole edes armeijassa. Sillä kun ei ole väliä, onko proteiini peräisin lihasta vai kasvista. Pääasia että ruoka maistuu ja on ravitsevaa.

Niinistö myönsi kohua aiheuttavien kommenttien olevan osa politiikkaa. Näillä typerillä ulostuloillako se Sinisten kannatus nostetaan yli yhden prosentin? Vanha totuus viihdemaailmasta taitaa päteä myös politiikkaan. Mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta – kunhan nimi on oikein kirjoitettu.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomessa on jo pitkään kärsitty huonosta rakentamisesta. Suomen kaupungit ovat täynnä homekouluja ja -päiväkoteja. Uskomatonta, että vain pari vuotta vanhassa rakennuksessa voi olla hometta tai muita sisäilmaongelmia, kuten kävi tässä taannoin Jalkarannan monitoimitalon kanssa. Yleisesti on ihmetelty, mihin on kadonnut suomalainen rakennusosaaminen. Osa syyttää rakennusfirmoja, jotka käyttävät pääosin ulkomaisia työntekijöitä, koska siinä säästää palkkakustannuksista. Tekeehän velivirolainen työnsä vain murto-osalla suomalaisen palkasta. Oikeasti se suurin syy huonoon rakentamiseen on se, että kilpailu on kovaa ja kilpailutuksessa pärjää yleensä parhaiten se, joka tekee urakan nopeimmin ja halvimmalla. Jokainen meistä tietää, että se nopein ja halvin ei yleensä ole paras ja laadukkain.

Itse olen päässyt seuraamaan läheltä viimeiset kolme kuukautta sitä miten rakennusfirmat toimivat ja kuinka ”laadukasta” niiden jälki tänä päivänä on. Taloyhtiössämme myllää nimittäin monien pelkäämä putkiremontti. Aivan aluksi meille tehtiin selväksi se, että ulkomaista työvoimaa ei käytetä, kaikki työntekijät ovat kotimaisia. Tämän oli luultavasti tarkoitus kertoa asukkaille, että työnjälki tulee olemaan laadukasta, koska se on kotimaista. No, riippuu laadusta mitä vaatii. Remontti alkoi asuntomme kohdalta huhtikuun lopussa ja valmistuminen piti olla kesäkuun alkupäivinä. Kovasti keskeneräiseen kotiimme pääsimme vasta juhannukseksi. No sattuuhan näitä, parempi että tekevät laadukkaasti ja huolella mietin mielessäni.

Aika pian selvisi, ettei ”laadukkaasti ja huolella” -tehdystä suinkaan ollut kysymys. WC:n kalusteet oli sijoitettu vääriin paikkoihin. Sähkömies oli laittanut kuulemma pistokkeen väärään paikkaan, joten kalusteasentaja päätti vähän ”soveltaa”. Kylpyhuoneen naulakot olivat väärällä seinällä, saunan lauteet liian korkealla, olohuoneen tapetti sotkettu jollain mustalla mönjällä, eteisen seinät oli liattu ja kolhittu, WC:n uusi lattialaatta rikottu, pyyhkeenkuivausteline unohdettu asentaa jne. Lisäksi ikkunoita oli pidetty remontin aikana auki yötä päivää. Seurauksena ikkunalistojen vettyminen vaihtokuntoon. Remonttifirman miehet kävivät päivittäin korjaamassa virheitä ja työnjohtajat pyytelemässä anteeksi huonoa työnjälkeä. Sähkömies kävi asentamassa yhden pistokkeen tänään ja huomenna seuraavan. Välillä käytiin lääppimässä maalia jonnekin jne. Kerralla ei yksinkertaisesti saatu kuntoon mitään. Lisäksi remonttifirman tiedotus on ollut täysin lapsenkengissä koko remontin ajan. Kukaan ei mm. kertonut sitä, etteivät ovisummerit ja -kellot toimi tai ettei kannata vielä yrittää käyttää uusia kaapelivetoja televisiolle. Ne kun toimivat vasta, kun koko taloyhtiön remontti on ohi.

Meille on luvattu ensi viikolla vikalistan läpikäynti ja siihen liittyvät korjaukset. Loppukatsastus on syyskuun alussa. Pahoin pelkään, ettei valmista ole vielä silloinkaan. Remonttifirman toimintaa on koko remontin ajan leimannut uskomaton hutilointi. Kiire on kova, kun halutaan välttää sakot remontin myöhästymisestä. Pelonsekaisin tuntein mietin sitä, miten huonosti on tehty remontin ei-näkyvät, rakenteelliset muutokset, kun ne asukkaalle näkyvät muutoksetkin ovat olleet tätä tasoa. Joku voi sanoa, että kitisen turhasta, mutta mielestäni remontin maksajana minulla on oikeus vaatia, että työ tehdään laadukkaasti ja niin kuin se on etukäteen katselmuksessa sovittu tehtävän. Huolestuttavinta tässä oli se, etten minä ole kuulemma edes taloyhtiömme kärkipäässä valitusten määrässä. Ei ole tainnut siis muidenkaan asuntojen kohdalla tämä remontti ihan putkeen mennä?

Kaiken tämän jälkeen en enää ihmettele, miksi meillä Suomessa rakennukset homehtuvat muutamassa vuodessa. Suomessa ei enää osata rakentaa. Tai ehkä osataan, muttei ehditä, kun on niin kauhean kova kiire.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lahtelaiset järkyttyivät joku aika sitten pahemman kerran. Se ei vielä järkyttänyt ketään, että Patomäen oma poika Cheek konsertoi viimeisen kerran urallaan Lahden urheilupyhätössä eli Hiihtostadionin montussa, mutta kun selvisi, että maauimala on suljettava pari viikkoa aikaisemmin konsertin vuoksi, oli taas yksi some-soppa valmis. Jälleen kerran.

Mielensäpahoittajia riitti ja Cheek musiikkeineen manattiin alimpaan helvettiin. Tai eihän kyse ole edes musiikista, vaan kyse on rytmissä puhumisesta todettiin monen suulla. Syy siihen, miksi maauimala suljettiin pari viikkoa aikaisemmin kuin oli luvattu, selvisi, kun nähtävästi Cheekin puhemieheksi alistettu vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen kertoi, että altaaseen on laitettava betoniset anturat, jotka kannattelevat lavaa. Anturoiden valaminen ja kuivuminen vievät oman aikansa. Kertonee kyllä jotain artistin asemasta suomalaisessa viihdemaailmassa, kun selittäjäksi kelpaa vain kaupunginjohtaja.

Ymmärrän kyllä erittäin hyvin että Lahden kaupunki asettui kiistassa Cheekin puolelle ja kaupunginjohtajakin antaa maireita lausuntoja artistin puolesta. Vertaillaanpa hieman ihan kylmiä lukuja. Maauimalassa käy kolmen kuukauden aikana noin 35 000 kävijää eli niiden kahden viikon aikana jotka menetettiin, olisi uimalassa pyörähtänyt noin 3000 kävijää. Arvatkaapa kuinka paljon ihmisiä on tulossa Cheekin kahteen konserttiin?
Minäpä kerron; 60 000. Kyllä 60 000 ihmistä, jotka kansoittavat Lahden hotellit ja ennen keikkaa ja keikan jälkeen kaikki Lahden ravintolat. Puhutaan aika isoista summista, silloin kun 60 000 ihmistä syö, juo ja liikkuu kaupungissa. Puhumattakaan siitä, ettei kai Lahti nyt sentään ilmaiseksi ole Cheekille hiihtostadionia vuokrannut, eihän? Ne 3000 pettynyttä uimaria on tässä konseptissa kuin hyttysen pieru Itämeressä, puhumattakaan niistä muutamasta mäenlaskijasta, joilla jäi nyt muutamat treenit väliin. Lahti ja lahtelaiset yrittäjät tekevät tässä tiliä ja kunnolla tekevätkin, puhumattakaan medianäkyvyydestä. Niin ja totta kai myös itse artisti tekee varmasti hyvän tilin.

Ollakseen niin suosittu artisti kuin Cheek onkin, on räppäri aina jakanut vahvasti mielipiteitä ja varsinkin kotikaupungissaan Lahdessa. Välillä mies on itsekin kieltänyt olevansa enää lahtelainen. Viime aikoina on ääni kellossa muuttunut ja sillä, että ura päättyy juuri Lahteen, on suuri symboliarvo. Tiedossa on varmasti kaksi upeaa elämystä kaikille Cheek-faneille. Itse en välitä miehen musiikista pätkääkään, mutta kyllä, liput keikalle löytyvät taskustani. Käyn varmistamassa paikan päällä, että mies varmasti lopettaa ja eiköhän showkin ole ihan näkemisen arvoinen.
Niinhän sitä sanotaan, ettei miljoona kärpästä voi olla väärässä…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Eduskuntavaalit kolkuttelevat ovella, tosin vasta ensi keväänä, mutta asetelmia haetaan jo kovaa vauhtia. Viime aikoina eniten tapetilla ovat olleet hieman yllättäen vihreät. Jopa niin, että perinteiset persu-uutiset herra Hakkaraisesta ovat joutuneet väistymään. Ihan ensimmäiseksi luupin alle joutui puolueen lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen, joka yritti estää turvapaikkahakijan pakkopalautusta Finnairin lennolla. Huonostihan siinä sitten kävi. Turvapaikanhakija lensi kotimaahansa ja Pennanen ulos koneesta.

Vihreillähän on pitkä historia kansalaistottelemattomuudesta, kukapa meistä ei muistaisi vihreitä, jotka kiinnittivät itsensä kettingeillä puihin tai Greenpeace-järjestön hurjia kumiajeluja öljytankkereiden vieressä. Tämä Pennasen protestointi sai aikaan melkoisen mediamyrskyn ja muut puolueet näkivätkin tässä heti oman tilaisuutensa tulleen. Äkkiä vain sutena kurkkuun, kun vielä verenhaju sieraimissa leijailee. Niinpä mediassa nähtiinkin monta erilaista lausuntoa siitä, ovatko pakkopalautukset oikein ja miten ne pitäisi suorittaa. Tarpeellista keskustelua, mutta monilla puolueilla tärkein agenda oli vain nostaa oman puolueen profiilia.

Vihreiden puoluejohtaja Touko Aalto puolusti kiivaasti Pennasta ja vertasi tilannetta Natsi-Saksaan, jossa natsien teot olivat silloisen lainsäädännön mukaan laillisia, mutta jälkeenpäin historia ne on tuominnut. Eli lyhyesti sanottuna Aallon mukaan lakia saa rikkoa, jos tarkoitus on hyvä. Itseäni jäi kummastuttamaan se, tiesikö Pennanen miksi turvapaikanhakija palautettiin? Melko usein nimittäin kysymyksessä ovat henkilöt, joilla on rikollista toimintaa ns. CV:ssään. Esimerkiksi tässä tapauksessa kyseessä olisi voinut olla vaikkapa Suomessa raiskaukseen tai muuhun väkivaltaiseen tekoon syyllistynyt henkilö. Tähän viittasi ainakin tiukat turvatoimet ja sitomiset. Eikö sellaistakaan henkilöä saa palauttaa kotimaahansa? Korostan, että kukaan, paitsi viranomaiset, ei tiedä sitä, mikä oli palautuksen oikea syy, joten edellinen lauseeni on vain omaa spekulaatiotani tilanteesta.

No, eipä tässä kuitenkaan vielä ihan kaikki vihreiden osalta kuitenkaan. Touko Aalto päätyi pari päivää myöhemmin lehtien palstoille, kun mies bongattiin Tukholmalaisesta homobaarista läiskimässä toista miestä takapuoleen puolialastomana. Kohuhan siitä nousi. Aalto ihmetteli noussutta kohua, mutta minä ihmettelen sitä, mihin tässä oikein ollaan menossa, kun vielä muutama vuosi sitten riitti kohuun se, että Aleksander Stubb pääministerinä ollessaan liikkui shorteissa julkisella paikalla. Se tuntuu tänä päivänä ihan lasten leikiltä Touko Aallon läiskimisgateen verrattuna. Ehkä vain on niin, että vihreissä on pelästytty hyvää menestystä gallupeissa ja nyt pitää tehdä jotain, millä saada kannatusluvut pikaisesti alas, ettei vaan pääministerin paikka osu vaalien jälkeen vihreille?

Itse olin kyllä erittäin tyytyväinen Ville Niinistön asialliseen tapaan johtaa Vihreitä aikoinaan. Touko Aalto on mielestäni näillä tempuilla nakertamassa isoa palaa pois puolueensa uskottavuudesta. Pennasen ja Aallon viimeaikaiset seikkailut voivat jopa pelottaa joitain äänestäjiä naapureiden leiriin. Kaikki vihreän aatteen kannattajat eivät ehkä ole niin suvaitsevaisia kun yleisesti luullaan.

Toisaalta, odotan pelonsekaisin tuntein seuraavan puolueen esiinmarssia mediassa…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Monisssa työpaikoissa on palattu taas lomien jälkeen sorvin ääreen. Niin myös meillä täällä Omalähiön toimituksessa. Ja hiki virtaa edelleen. Suomessa ollaan koettu tänä vuonna uskomattoman upea, pitkä kesä, joka alkoi oikeastaan jo toukokuussa. Siis täysin päinvastainen kesä, kuin viime vuonna, jolloin tuntui, ettei kesä koskaan edes alkanut. Kuuma on ollut, jopa niin kuuma, että monelle on helle alkanut tulla ns. korvista ulos. Eihän suomalainen tällaiseen ole oikein tottunut. Hellettä pari päivää siellä täällä ja sitten väliin sitä sadetta, on monen mielestä se oikean kesäsään resepti.
Oikeastaan koko maapallolla on koettu tänä vuonna hurja lämpöaalto, joka on nostanut lämpötiloja ympäri maailmaa pitkäkestoisesti jopa +40°C asteen tienoille. Onpa Espanjaan ennustettu lähiaikoina jopa selvästi kuumempaa, joka on jo ennenkuulumatonta Euroopassa.

Jos helteestä ei muuta hyötyä olisikaan, niin ainakin se on nostanut ilmastonmuutoskeskustelun ansaitusti taas otsikoihin. On kuitenkin syytä muistaa, että sää on eri asia kuin ilmasto, joten pelkästään ilmastonmuutoksen syytä ei juuri tämä helleaalto ole. Sää voi vaihdella rajustikin, mutta maapallon ilmasto kokonaisuudessaan on todellakin muuttumassa yllättävän kovaa vauhtia ja nyt olisi kaikkien, jopa niiden skeptisimpien ihmisten syytä avata silmänsä. Ei tämä ole politiikkaa eikä pelkästään vihreiden juttu, vaan meidän kaikkien asia. Ikävä vain, että yhden johtavan suurvallan johdossa heiluu helppoheikki, jolla ei tunnu olevan mitään käsitystä koko asiasta.

Vaihtelua ilmastossa on aina vuosittain, mutta asioita tuleekin tutkia paljon pidemmällä aikavälillä. Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) raportoi, että viime vuosi oli maailman lämpimin vuosi 136 vuoteen. Muutenkin ne lämpimimmät vuodet osuvat johdonmukaisesti viime vuosille. Kyllä, tämä tarkoittaa sitä, että olemme menossa kohti hallitsematonta ilmastonmuutosta. Ääriolosuhteet kuten myrskyt, tulvat ym. lisääntyvät, napajäät sulavat, meret nousevat ja ilmastopakolaisuus tulee lisääntymään merkittävästi lähivuosikymmeninä, kun kuivuus tekee viljelystä mahdotonta. Suomi meni sekaisin muutama vuosi sitten muutamasta kymmenestä tuhannesta pakolaisesta. Ilmastopakolaisuus tulee tuomaan Suomeen luultavasti satojatuhansia pakolaisia, sillä Suomen ilmasto saattaa olla 20-30 vuoden päästä olla se pallon suotuisin, varsinkin kun tulevaisuuden talvet ovat leutoja.

Ilmastonmuutos on suurin arktista aluetta uhkaava asia. Alue lämpenee yli kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Vaikka pysyisimme Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteissa pitää maapallon lämmönnousu kahdessa asteessa, lämpötila nousee silti lähes viisi astetta arktisella alueella.
Päästöjä yritetään tilkitä ilmastosopimuksilla, mutta käytännössä ilmastonmuutos panee meidät miettimään tulevaisuudessa kaikkea elämäämme liittyviä seikkoja. Voidaanko länsimaista, korkeaa elintasoa pitää yllä? Kolmannessa maailmassa on nimittäin muutama miljardi ihmisiä, jotka myös haluaisivat korkeamman elintason. Onko ihmiskunnan siirryttävä kokonaan kasvisruokaan, sillä lihantuotanto aiheuttaa valtavia päästöjä? Liikenteessä olisi suosittava joukkoliikennettä. Myös ihmisen lisääntymistä tulee tarkastella nykyistä kriittisemmin, sillä pallomme on käymässä ahtaaksi. Se että maapallon ylikulutuspäivä on jo elokuun alussa, kertoo selvää kieltään siitä, että kulutamme liikaa siihen nähden mitä maapallolla on meille tarjota. Suomen oma ylikulutuspäivähän oli jo huhtikuussa eli jos kaikki kuluttaisivat kuten me, tarvitsisimme 3,6 maapalloa.

Synkkää tekstiä näin kauniina kesäpäivänä, mutta nyt olisi jo aika herätä, jos haluamme jättää lapsillemme samat mahdollisuudet elää tällä pallolla, kuin meillä on ollut.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Seuraavien neljän viikon kohdalla kalenterissani lukee isolla sana ”LOMA”. Kiva juttu, mutta mitä ihmettä sitä sitten lomallaan tekisi? Pitäisikö varata äkkilähtö etelään vai kiertää vain kotimaata? Riippuu tietenkin säästä. Toisaalta, johan tässä toukokuussa sai nauttia lämmöstä. Menisikö mökille vai vuokraisiko asuntoauton? Käydäänkö sukulaisissa vai vietetäänkö loma vain perheen kesken? Mitäs jo oltaisiinkin kaupungissa koko loma vai pitäisikö sittenkin kiertää festareita ja erinäisiä kesätapahtumia? Suunnatakko Ruisrockiin vai Savonlinnan oopperajuhlille?

Loma pitää sisällään niin suuren määrän erinäisiä odotuksia, että moni pakahtuu jo alkuunsa niiden alle. Monien mielestä kesäloman pitäisi olla aina ikimuistoinen ja sellainen, että sitä olisi sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella. Jotain jolla keulia sitten syksyllä työpaikalla. Melkoinen guru saa olla, että saa koko perheen lomatoiveet toteutettua neljässä viikossa ja luulenpa ettei sitä kannata edes yrittää. Monella lomaan liittyvät suorituspaineet ovat maksimissaan ja stressi korkealla, vaikka loman vaikutus pitäisi olla juuri päinvastainen. Esimerkiksi avioerotilastoissa on elo-syyskuussa piikki, sillä eniten erotaan juuri kesälomien jälkeen. Suurin syy ei ehkä kuitenkaan ole epäonnistuneessa lomassa, vaan siinä, että lomalla pariskunnilla on kerrankin aikaa keskustella/riidellä ne kaikki riidat kunnolla läpi, jotka työ- ja arkikiireiden takia on sysätty syrjään läpi vuoden. Tai sitten, kun kerrankin on yhteistä aikaa, huomataankin, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.

No synkistä vesistä niihin iloisempiin. Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se lämmittää suuresti mieltäni, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä on enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto. Tukemalla paikallista tekemistä pidät samalla oman asuinalueesi vireänä ja elinvoimaisena. Support your local- hokema on siis hyvä pitää mielessä tänäkin kesänä, kun miettii lomasuunnitelmiaan. Ei aina tarvitse lähteä kauas löytääkseen upeita elämyksiä ja kivoja tapahtumia.

Pidät käsissäsi Omalähiön isoa kesälehteä, johon olemme keränneet teille kasan kesälomavinkkejä. On lukuisia kesäteattereita, musiikkifestivaaleja, kyläjuhlia jne. Kaiken kaikkiaan tarjolla on paljon mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin juuri teille arvon lomalaiset. Ja ihan tässä lähellä.

Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Elämämme kaupungissa on usein yltiökiireistä, täynnä kaikenlaista hälyä,melua ja meininkiä. Urbaanissa elinympäristössämme usein haikailemmekin simppelimmän ja rauhallisemman elämän perään. Tiedättehän, sen elämän perään, jossa ei ole mihinkään kiire, ei ihmistungosta, ei älylaitteita. Vain pelkkää puhdasta luonnonrauhaa, linnunlaulua ja veden liplatusta. Monet suomalaiset hakevat sitä usein juuri kesämökiltä. Niinpä olinkin jopa aavistuksen verran innoissani, kun taloyhtiömme ilmoitti tulevasta putkiremontista. Sehän tarkoitti sitä, että meidän piti kerätä kimpsumme ja kampsumme ja muuttaa 7 viikoksi mökille asumaan, pois remontin tieltä. Samalla hieman arvelutti sään puolesta, kuinka siellä mökillä pärjätään, sillä muutto oli huhtikuun lopussa ja me kaikkihan tiedämme, että yleensä Suomen kevät on kohtuu kolea, mutta onneksi sentään vähäluminen. Lisäksi mökiltä puuttuu mm. astianpesukone ja juokseva vesi. Elämä on siis hieman alkukantaista, mutta mikäs sen mukavampaa, kun saa tiskata käsin, siis kuten joskus muinoin tehtiin. Ja jos kylmä yllättää, niin ainahan voi lämmittää takan. Ihanan retroa siis.

Tänä keväänä olikin kaikki onneksi sään puolesta toisin, sillä varsin lämmin ja kesäinen sää helli meitä toukokuun ja kesäkuun alun. Ja kyllä, nautin suunnattomasti saunomisesta, uimisesta, luonnonäänistä, hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Mikäs sen parempaa kuin saunan jälkeen istut kuistilla katsellen auringonlaskua, toisessa kädessä kylmä olut ja toisessa kuuma saunamakkara. Aallot liplattavat hiljaa rantaan ja linnut laulavat. Elämä on yhtä aikaa sekä ihanaa että leppoisaa. Ah auvoa!

Mutta arvatkaapa mitä? Koitappas harrastaa tuota sitten 7 viikkoa putkeen. Kyllä siitäkin pikkuhiljaa alkaa hohto häviämään, kun se on jokapäiväistä toimintaa. Alkaa pikku hiljaa ahdistamaan se pieni mökki ilman astianpesukonetta ja juoksevaa vettä. Tiskiä välttääksesi käytätkin kertakäyttöastioita. Alkukesästä ne niin mahtavat joutsenten töräytykset alkavat ärsyttämään ja ne hyttyset…niitä on oikeasti miljoona ja ne kaikki haluavat imeä juuri sinun vertasi. Keskivartalokin alkaa näyttämään siltä, että olut ja makkara on maistunut pari kuukautta.

Alat pikku hiljaa kyselemään remonttifirmasta, että mikäs siinä hommassa oikein maksaa, eikö sinne kotiin jo pääse muuttamaan. Sitä paitsi, kun koti on 30 kilometrin päästä työpaikasta, tarkoittaa se alituista stressiä siitä, onko kaikki tarvittava mukana, edestakaisin kun ei oikein viitsisi ajella. Sitten kun remontin alusta on mennyt 9 viikkoa eli pari viikkoa yliaikaa luvatusta, alkaa pännimään. Tahdon kotiin. Tahdon kaupunkiin. Haluan katsoa jalkapallo-matsit isosta televisiosta kotisohvallani. Loppujen lopuksi käy niin, että muutamme liki väkipakolla takaisin puoliremontoituun asuntoomme. Seuraavan viikon haluan olla kotona, urbaanissa elinympäristössä kaikkine hälyineen ja mölyineen. Sitten alkaakin kuukauden kesäloma. Hmm…. Pitäisiköhän mennä mökille?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Neljän vuoden odotus on ohi. Kyllä, jalkapallon MM-kisat hyrähtivät käyntiin torstaina ja se taas tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut viettää television ääressä seuraavan kuukauden. No, onneksi nykypäivänä pelejä voi katsoa vaikkapa tabletilta tai puhelimesta, joten voin hyvän sään osuessa kohdalle siirtyä pihalle katsomaan pelejä auringonpaisteeseen. Onneksi meillä kotona myös ”hallitus” ymmärtää hyvän jalkapalloilun päälle, joten voi olla, että suuremmilta konflikteilta vältytään kisojen aikana, kun toinen ei ole vaatimassa kesken matsia minua pesemään ikkunoita tai hakkamaan klapeja saunaan.

Jalkapalloilun MM-kisojen arvo ei ole kärsinyt inflaatiota, sillä huolimatta kaikista Fifan sekoiluista ja korruptiosyytöksistä, se on edelleen yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Syyhän on selvä. Toisin kuin esimerkiksi jääkiekossa, jalkapallossa ei ratkota maailmanmestaruutta joka vuosi, vaan mahdollisuus tulee mestaruuteen vain joka neljäs vuosi. Se taas tarkoittaa sitä, että kentällä nähdään varmuudella maailman parhaat pelaajat, sillä kaikki pelaajat maailmassa haluavat pelata nimenomaan MM-kisoissa. Näistä kisoista ei kukaan kieltäydy, vaikka olisikin jotain pientä vammaa. Jääkiekon MM-kisoistahan kieltäydytään nykyään joko serkun kummin kaiman häihin tai saunavuoroon vedoten. Onpa joskus tainnut jollain olla kanakin juuri uunissa lätkän MM-kisojen aikaan.

Siinä vaiheessa kun erotuomarin pilli puhaltaa pelin alkaneeksi unohtuu nopeasti se tosiseikka, että Putin käytännössä osti kisat Venäjälle syvästi korruptoituneelta Fifalta. Samalla saattavat unohtua myös Krimin valtaukset ynnä muut Venäjän ihmisoikeus- ja sananvapausrikkomukset. Tähän Putin tietenkin on tähdännytkin ostaessaan ensin Sotshin olympialaiset ja nyt MM-jalkapallon. Venäjän kilpeä pitää puhdistaa ja näyttää muskelia muulle maailmalle, että Venäjällä on kyllä varaa järjestää näyttävät kisat. Jotain kertoo jalkapallon voimasta se, että kisoja voidaan käyttää suurmaiden välisen politikoinnin välineenä.

Onneksi kaiken politikoinnin ja korruptiojuttujen vastineeksi saamme aivan varmasti katseltavaksi maailman parhaiden jalkapalloilijoiden taidonnäytteitä. Kisoissa sympatiapisteet näin etukäteen lähtevät Salomaan pojan kotisohvalta tietenkin Islannille ja Tanskalle. Pieni on kaunista jalkapalloilussakin ja omalla esimerkillään nämä kaksi Pohjolan maata näyttävät tietä myös Suomen maajoukkueelle. Aina ei menestys ole kiinni resursseista ja olosuhteista. Epäilen kuitenkin, että maailmanmestari löytyy niistä suurimmista ennakkosuosikeista, joita ovat perinteisesti Brasilia, Argentiina, Saksa, Ranska ja Espanja. Saas nähdä käykö nytkin niin, että ensin pelataan kuukausi jalkapalloa ja lopuksi Saksa voittaa? Entä kuka voittaa maalikuninkuuden? Toivotaan kuitenkin ennen kaikkea värikkäitä otteluita, suuria tunteita ja paljon upeita maaleja, niistähän ne upeimmat ja mieliin painuvimmat urheilutapahtumat rakentuvat. Pallo peliin!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi