Arkistot: Pääkirjoitukset

Meneillään oleva vuosi tulee olemaan kolmas perättäinen vuosi, jonka aikana Suomessa kuolee ihmisiä enemmän kuin syntyy. Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2035 ja 2050-luvulla maamme väkiluku olisi ennusteen mukaan jo nykyistä pienempi.
Kokonaishedelmällisyysluku kuvaa lapsimäärää, jonka naiset keskimäärin saavat elinaikanaan. Luvun pitäisi olla vähintään 2,1:ssä, jotta väestön määrä pysyy ennallaan ja sen ikärakenne tasapainossa. Arvion mukaan kokonaishedelmällisyysluku olisi tänä vuonna vain 1,43

Syitä syntyvyyden rajuun vähenemiseen on monia. Tänä päivänä ensimmäisen lapsen hankintaa yksinkertaisesti lykätään ja niinpä Suomessa ensisynnyttäjä alkaa lähenemään iältään jo 30 ikävuotta. Tämän seurauksena monesti perheiden lapsimäärä jää yhteen, korkeintaan kahteen.
Myöskin kokonaan lapsettomat liitot lisääntyvät. Väestöliiton tutkimusten mukaan suomalaisissa on yhä enemmän niitä, jotka eivät halua lapsia lainkaan ja yhä vähemmän niitä, jotka haluavat useampia. Syykin on Väestöliiton perhebarometrin mukaan yksinkertainen: halu elää matkustelevaa elämää ja rakentaa uraa. Moni alle kolmekymppinen pelkää paikalleen jämähtämistä, jos he tekevät lapsen. Muut asiat, joita voi elämässään tehdä, kiinnostavat yksinkertaisesti enemmän kuin perhe-elämä. Samalla lapsen saaminen yhdistetään jopa köyhyyteen, mutta vähintäänkin alempaan elintasoon. Ajatusmalli siitä, että elämä ja työura ovat ohi, kun saa lapsen, on yleistynyt nuorten keskuudessa.

Varsinkin naisilla lapsen saaminen vaikuttaa työuraan. Naisten ja miesten asema työmarkkinoilla on edelleen erilainen sukupuolten keskimääräisen palkkaeron ollessa 15-20%. Monet naiset ja miehet aloittavat uransa samalta viivalta, mutta ero alkaa syntyä siinä vaiheessa, kun perheeseen syntyy lapsi. Naiset vastaavat sen jälkeen pääosin perheestä ja miehet saavat keskittyä työuraansa. Näin ei asian pitäisi olla ja tähän ongelmaan onkin suunnitteilla suuri perhevapaauudistus, jonka tuloksena lapsen saaminen ei vaikuttaisi negatiivisesti perheen tuloihin ja naisen työuraan. Ongelma on vain siinä, että jokaisella puolueella on oma mallinsa uudistuksesta ja yhteisymmärrykseen ei ainakaan vielä ole päästy. Ehkä sitten seuraavalla hallituskaudella?

Perhevapaauudistus on saatava aikaan ensi tilassa, jotta yhteiskuntamme pysyisi elinvoimaisena. Ilmapiiri maassamme on muutettava lapsiystävällisemmäksi. Lapsi ei saa olla rangaistukselta tuntuva asia, vaan lasten tekoon tulisi kannustaa monin eri tavoin. Antti Rinne puhui synnytystalkoista, jotkut työperäisen maahanmuuton lisäämisellä, toiset taas vauvarahasta, joka maksettaisiin jokaisesta lapsesta ikään kuin palkkiona. Keinot ovat syytä ollakin moninaiset, sillä ongelma on valtava ja se on ratkaistava tavalla tai toisella. Muuten lapsenlapsemme, jos niitä edes syntyy, voivat heittää hyvästit hyvinvointivaltiolle nimeltä Suomi.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Katsoin jokin aika sitten mainion dokumentin televisiosta, joka kertoi Venajän trollitehtaista. Kyseessä on siis yksikkö, jossa tehtaillaan 200 ihmisen voimin nettiin valeuutisia. Trollien tehtävänä on taata, että vallanpitäjien näkemykset leviävät ja ne tulkitaan ”oikein” eli tässä tapauksessa Venäjälle edullisella tavalla. Näin valeuutisilla huijataan Venäjän omaa kansaa, mutta huijattavina ovat myös muut maat, sillä trollitehtaalta syntyy valeuutisia monilla eri kielillä. Uskokaa tai älkää, myös suomeksi.

Trollitehdas pitää mm. yllä valheellisia nettisivuja, osallistuu ärhäkkäästi keskusteluforumeihin sekä tietenkin jakaa omia valeuutisiaan kiihkeästi somessa. Koska ihmiset elävät somessa omassa kuplassaan, toisin sanoen näkevät vain samanhenkisten ihmisten päivityksiä, on trollien helppo saada aikaiseksi kuohuntaa eri ryhmien välille ja entisestään kasvattaa vastakkainasettelua. Tästä hyvänä esimerkkinä dokumentissä esitettiin venäläisten trollien masinoimat mielenosoitukset Amerikassa, jossa trollit olivat tehneet tapahtuman facebookiin yhtäaikaisesti samaan paikkaan sekä muslimeille että näiden vastustajille. Tarkoitus oli vain yksinkertaisesti saattaa nämä kaksi eripuraista ryhmää yhtä aikaa samaan paikkaan ja kas, mellakka oli valmis. Ja tämä kaikki tehtiin todellakin Pietarista käsin.

Venäjän sekaantuminen USA:n vaaleihin on oikeastaan trollien paras taidonnäyte. Ei, trollit eivät tietenkään pääse näpelöimäään itse äänestystä, mutta valeuutisten massiivisella vyöryllä pystyivät vaikuttamaan ihmisten mieliin ja äänestyskäyttäytymiseen. Helpommaksi vaikuttamisen tekee se, että äänestysprosentti oli USA:n presidentinvaaleissa vaivaiset 55%.
Kun jollain keskustelufoorumilla tai uutisen kommentointipalstalla toistuvasti ja monen eri kirjoittajan suulla kerrotaan jonkin suuntaista ”totuutta”, syntyy helposti vaikutelma siitä, että täytyyhän sen totta olla, kun noin moni on tuota mieltä. Harva tulee ajatelleeksi, että useimpien kommenttien takana onkin vain yksi trollitehdas.

Ei Venäjä toki yksin trolliarmeijansa kanssa ole. Jokaisella isolla maalla on varmasti omanlaisensa trollitehdas, sillä kybervaikuttaminen on tämän päivän sodankäyntiä. Esimerkiksi Donald Trump on hyvä esimerkki kybervaikuttamisesta. Toistuvasti hän mitätöi tiettyjen uutiskanavien uutiset valeuutisina ja toistelee omissa twiiteissään omaa erinomaisuuttaan ja omaa totuuttaan. Tarkoituksena on aiheuttaa hämmennystä ja eripuraa, sillä roomalaisten vanha ”hajoita ja hallitse”-taktiikka toimii yhä tänä päivänä. Hallittavat on jaettava eri ryhmiin, joita sitten kiihotetaan toisiaan vastaan. Näin ei pääse syntymään yhtenäistä vaikutusvaltaista ryhmittymää, joka voisi haastaa valtaapitävät.

Valitettavasti Suomessakin löytyy paljon niitä henkilöitä, jotka mielellään jakavat netissä kaikkea mahdollista disinformaatiota. Osa tahallaan, osa tietämättään. Siksi olisikin erittäin tärkeää, että ennen kuin jaat uutisen somessa, tarkistaisit faktat edes jollain tasolla. Muuten pelaat trollien pussiin, joiden perimmäistä tarkoitusperää et voi edes arvata. Aika nopeasti huomaa, että tietyt ns. uutissivustot ajavat vain jotain tiettyä asiaa, eikä niiden uutisiin ole luottamista. Samalla nämä valeuutissivut levittävät tietoa siitä, että valtamedia onkin se valeuutislähde. Kyseessä on siis aivan sama vaikuttamiskeino kuin valtameren tuolla puolen Trumpilla. Kun saa aikaiseksi epätietoisuutta siitä, mikä on uskottava uutinen, on helpompaa levittää omia valeuutisiaan.

Eikä tämä yhtään helpommaksi ole menossa, sillä trollien työnjälki on päivä päivältä parempaa, niin sisällölliseti kuin teknisestikin, ja valeuutisia on yhä vaikeampi erottaa oikeista uutisista. Siinä missä alunperin ajateltiin netin yhdistävän ihmisiä, näyttääkin pikkuhiljaa siltä, että se pikemminkin erottaa ihmisiä toisistaan ja lisää vastakkainasettelua.

Ei hyvä, ei ollenkaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sunnuntaina vietetään isänpäivää. Isänpäivä on ollut Suomessa vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1987. Äidit saivat liputuspäivänsä jo 40 vuotta aikaisemmin, joten jonkin aikaa kesti, ennen kuin isät oman päivänsä saivat, mutta ei auta valittaa. Parempi myöhään kun ei ollenkaan. Alunperin isänpäivän idea kehittyi, missäpä muualla kuin Yhdysvalloissa. Ne, joiden mielestä isänpäivä on vain yksi kauppiaiden keino saada meidät kuluttajat ostoksille, ovat varmasti osin oikeassa, sillä ainakin kaikki tietävän Wikipedian mukaan 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina. Tällöin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. Jollain keinolla sitä myyntiä piti saada, miksipä ei siis alettaisi viettää isänpäivää?

No, kyllähän isät ovat kaiketi päivänsä ansainneet? Ennen muinoin riitti, että isä toi leivän pöytään ja äiti hoiti kotiasiat. Hyvin simppeli työnjako siis. Tänä päivänä ei isänä tai miehenä oleminen olekaan enää niin yksinkertaista. Vaatimustaso on noussut toiseen potenssiin. Tämän päivän isän pitää osata hoitaa myös kaikki mahdolliset kotityöt. Siis mm. imurointi, tiskaus, siivous, silitys, leipominen, ruoanlaitto ja tietenkin se tärkein eli lastenhoito. Näiden lisäksi mukana kulkevat vielä ne ns. vanhat ”miesten työt” eli remontointi, lumenluonti, autoihin liittyvät toimet, ruohonleikkuu sekä muut sekalaiset fyysiset työt, joita jokaisessa huushollissa varmasti löytyy pilvin pimein.

Tämän lisäksi miehen tulee pitää tietenkin hyvää huolta ulkonäöstään ja parisuhteesta keskellä elämän ruuhkavuosia. Vähän pitäisi siis ehtiä urheilemaan ja käymään kuntosalilla. Ei auta miehen rupsahtaa, sillä vaimo saattaa vaihtaa nopeasti nuorempaan ja ei-niin-kaljamahaiseen ”naapurin mieheen”. Isän pitää muistaa myös järjestää äidille romanttisia illallisia ja osata puhua tuntitolkulla tunteista. Eli onhan isän osa tänä päivänä todella haastava. On siinä sovittelemista, varsinkin kun tiedämme, että naisten ihannemies on Kauniiden ja rohkeiden komealeukainen Ridge ja miesten miesihanne on mallia Uuno Turhapuro. Siitä vaan sitä isän mallia sorvaamaan näistä palikoista.

Jos mietit lahjaa omalle isällesi tai isoisällesi, niin ne suosituimmat lahjat isälle ovat vuodesta toiseen samat: kirjat, sukat, kalsarit, pipot, sormikkaat ja huivit. Eli takana lienee kaunis ajatus pitää isä lämpimänä talven tuiskuissa? Luulen, että moni isä arvostaisi myös hyvää ateriaa, jonka omat rakkaat pienokaiset ovat tehneet omin pikku kätösin, tosin mieluusti äidin avustamana. Jostain syystä monessa perheessä sohva television ääressä mielletään isän lempipaikaksi kotona. Niinpä jonkin muotoinen perinne näyttää muodostuneen myös siitä, että isänpäivä-ilta vietetään jääkiekon ja formuloiden parissa. Niin muuten tänäkin vuonna.

Oman kokemukseni mukaan paras lahja isälle on kuitenkin itse se isyys. Mikään maailman ihme ei voita sitä tunnetta kun tulee isäksi. Onneksi omalle kohdalleni tuo onni on osunut peräti neljä kertaa. Olen onnenpekka, olen isä.

Hyvää isänpäivää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Tällä viikolla pääsemme jälleen kieriskelemään veropornossa eli tirkistelemään oikein kunnolla ihmisten verotietoja. Paljonkohan se naapurin Erkki oikein tienaa, kun on niin helvatan leuhka? No eipäs tuokaan julkkis paljoa ansaitse tai millähän ihmeellä se tuokin ns. laulaja on tuollaiset tulot kerännyt? Ihmeteltävää riittää ja media paukuttaa vähintään viikon raflaavia otsikoita.

Itse en oikein ymmärrä mitä iloa moisesta mahdollisuudesta on. Jokainen on ansainnut omat tulonsa työnteollaan ja turha niistä toisen tuloista on kateellinen olla. Toisaalta mahdollisuus tirkistellä toisten elämää ja tulotasoa taitaa olla oiva katalysaattori meidän suomalaisten niin usein harrastamalle kateuskeskustelulle. Ja Suomessahan tunnetusti kateus voittaa jopa kiiman. Mediassa verotiedoista revitään kaikki mahdollinen irti. Otsikot kirkuvat joka vuosi sitä, kuka on minkäkin alan palkkakunkku ja kuka on viime vuonna tienannut yllättävän vähän.

Itse en kaipaa tietoa siitä mitä muut tienaavat. Minun puolestani verotiedot voitaisiin julistaa salaisiksi niinkuin esimerkiksi Saksassa on tehty. Mielestäni tietojen julkistaminen loukkaa ihmisten yksityisyyttä. Verotietojen julkaisua puolustetaan vetoamalla avoimen yhteiskunnan periaatteeseen. Verotietoja julkaisemalla saadaan kuulemma tärkeää tietoa muun muassa tuloeroista ja niiden muutoksesta. Voihan se niinkin olla, mutta mielestäni verotietojen julkisuus lisää aivan turhaan tirkistelyä yksityisasioihin ja samalla kasvattaa kateutta toisten menestyksestä. Suomessa ei mielestäni tarvita yhtään enempää lisää kateutta, sitä meiltä löytyy jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan positiivisuutta yhteiskuntamme tarvitsisi edelleen roppakaupalla lisää.

No, jotain positiivistakin näistä verotiedoista sentään irtoaa. Pelifirmoilla menee edelleen komeasti, josta hyvänä esimerkkinä videopelejä kehittävä Supercell, jonka johtohenkilöt edelleen miehittävät Suomen suurituloisten top kymppiä. Jatkossa ei lapsia kannatakaan enää patistaa jalkapallon tai jääkiekon pariin isojen ammattilaissopimusten toivossa, vaan annetaan niiden lasten rauhassa touhuta tietokoneellaan. Fiksumpaa ja taloudellisesti ajatellen järkevämpää on siis tehdä NHL-videopeli kuin pelata siellä oikeasti. Eikä tule niin hikikään. Osta siis pikku piltillesi joululahjaksi sen jokavuotisen jääkiekkomailan sijaan kirja, joka opastaa lapsesi ohjelmoinnin ja koodauksen ihmeelliseen maailmaan. Lapsesi kiittää sinua sitten 20 vuoden päästä tienattuaan ensimmäisen miljoonansa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vesijärvenkadun kaventaminen kaksikaistaiseksi Kirkkokadun ja Lahdenkadun väliltä on ollut kovasti tapetilla tänä syksynä ja mielipiteet, niin puolesta kuin vastaankin, ovat sinkoilleet mediassa ja mielipidepalstoilla. Kaupungin taholta on annettu ymmärtää, että kaventamista vaatisivat ennen kaikkea Vesijärvenkadun yrittäjät, jotka haluaisivat paremmat parkkitilat autoille kadun varteen. Lisäksi vaaraa aiheutuu, kun pyöräilijät ja kävelijät surffailevat milloin missäkin kohtaa jalkakäytävää suloisessa sekamelskassa.

Vesijärvenkadun yrittäjät tekivät asiasta kuitenkin adressin, jossa vastustetaan kaventamista. Tämä hämmästyttääkin pientä lahtelaista kulkijaa. Kuka sitä kaventamista sitten oikein haluaa? Uskonkin, että idean takana eivät ole kadun yrittäjät, vaan Lahden virkamiesarmeijan halu toteuttaa strategiaa, johon on sitouduttu. Lahden kaupungin strategisena tavoitteena on jo melko pitkään ollut kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön voimakas kasvu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyöräilyn olosuhteita pyritään parantamaan merkittävästi lähivuosina, kun keskustaa kehitetään kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen ehdoilla. Nähtävästi tämä tarkoittaa samanaikaisesti yksityisautoilun vähentämistä tai ainakin sen vaikeuttamista.

Itse kyllä kannatan pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen olosuhteiden parantamista, mutta tuo Vesijärvenkadun kaventaminen tuntuu oudolta. Kyseessä on kuitenkin monelle tärkeä läpiajoväylä ja liikennemäärätkin käsittääkseni ovat kohtaisen suuret. Ketä kaventaminen oikein palvelisi?
Vesijärven kaventamista on suunniteltu Lahdessa iät ja ajat ja pitkään ideana olikin siirtää etelä-pohjoissuunnassa kulkeva läpiliikenne Saimaankadulle siten, että Launeelta tullessa olisi tehty tunneli Anttilanmäen alta Saimaankadulle. Siitä ajatuksesta on sittemmin luovuttu, mutta Vesijärvenkadun kaventaminen taisi jäädä vahingossa suunnitelmiin? Kaksikaistaisena Vesijärvenkatu olisi melkoinen sumppu, varsinkin silloin kun joku haluaisi kääntyä vaikkapa Kulmakadulle. Vai meinataanko kääntyminen vasemmalle kieltää kokonaan kyseiseltä Vesijärvenkadun pätkältä?

Itse kuljen päivittäin Vesijärvenkatua pitkin töihin ja takaisin reitillä Satama – Laune. Useimmiten autolla, mutta pyörällä matkaa tehdessäni käytän aina Kauppakatua, sillä Vesijärvenkatua pitkin ajaminen pyörällä on vaarallista, kun kävelijät poukkoilevat kuka missäkin kohtaa jalkakäytävää ja vaaratilanteita syntyy helposti. Siksi olenkin sitä mieltä, että kävelijät ja pyöräilijät pitää saada omille kaistoilleen jalkakäytävällä. Siihen ei välttämättä tarvita Vesijärvenkadun kaventamista. Siihen riittäisi yksinkertaisesti valkoinen viiva keskelle jalkakäytävää ja selkeät merkit osoittamaan kummalla puolella kulkevat pyörät ja kummalla puolella kävellään. Ja jos se ei riitä, maalataan pyöräilijöiden puoli selkeästi vaikkapa punaiseksi.

Kun kävelyä ja pyöräilyä halutaan Lahdessa kuitenkin jollain tapaa edistää, niin Vesijärvenkadun kaventamisen sijaan fiksumpaa olisi tehdä vaikkapa Rautatienkadusta kokonaan kävelykatu aina Harjukadulla asti. Olisiko siinä ideaa?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli eli IPCC julkaisi jokin aika sitten uusimman ilmastoraporttinsa ja sen anti oli suhteellisen järkyttävää luettavaa. Raportin mukaan ihmisen aiheuttama lämpeneminen on vielä rajattavissa 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta, mutta se vaatii ennätyksellisen nopeita toimia. Puoli astetta enemmän tarkoittaisi, että maailma olisi dramaattisesti huonommassa jamassa. Nykyisillä päästövähennyksillä tavoitteeseen ei päästä, vaan lämpeneminen uhkaa nousta 3 asteeseen. Rajuja päästörajoitteita onkin tehtävä jo vuoteen 2030 mennessä. Lyhyesti ilmaistuna, aika alkaa käymään vähiin, jos haluamme planeettamme vielä pelastaa ja pitää sen sellaisena kuin meidän sukupolvemme on sen oppinut tuntemaan.

Raportti aiheuttaa ymmärrettävästi paljon erilaisia reaktioita. Jotkut eivät halua uskoa koko ilmastonmuutokseen, vaikka erittäin merkittävä enemmistö tiedemiehistä on sitä mieltä, että ilmastonmuutos on totta. Tällaiset ihmiset taitavat muutenkin elää totuuden jälkeisessä ajassa, jossa mediasta uskotaan vain ne uutiset, jotka pönkittävät omia uskomuksia. Ja nettihän on täynnä kaikenmaailman foliohattuisten ihmisten kasaamia salaliittoteorioita, joissa ideana on se, että tässä on käynnissä vain suuri kusetus. Rikkaat kusettavat taas köyhiä. Toisaalta, onhan maailmassa vieläkin ihmisiä, jotka uskovat maan edelleen olevan litteä…

Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei meidän suomalaisten tarvitse tehdä mitään, koska olemme niin pieni kansa, että vaikutus ilmastonmuutokseen olisi minimaalinen. Aina löytyy naapurista se pahempi ekoterroristi kuin minä olen. Miksi minä vähentäisin päästöjäni, kun Intia, Kiina, USA, Venäjä ja kaikki muut maat saastuttavat sen minkä kerkiävät? Jos jokaisessa maassa sanotaan näin, niin mitään ei tapahdu ja matka kohti tuhoa jatkuu.
Itse asiassa IPCC on määritellyt Suomelle varsin reilun tavoitteen, jossa on otettu huomioon se, että Suomi kuuluu pienempiin saastuttajiin. Oikeastaan kuulumme pieniin saastuttajiin vain ja ainoastaan sen vuoksi, että kansamme on pieni. Henkilökohtaisella tasolla suomalaisen päästöt ovat noin viisi kertaa suuremmat kuin esimerkiksi intialaisella.

Yksinkertaisia ja helppoja keinoja yksilötasolla löytyy päästöjen vähentämiseen. Esimerkiksi sähkösopimuksensa vaihtaminen uusiutuviin energialähteisiin, omasta autosta luopuminen, kävelyn ja pyöräilyn lisääminen sekä osin kasvisruokaan siirtyminen eivät pitäisi olla kynnyskysymyksiä kenellekään.

Nyt jos koskaan tarvitaan oikeasti järeitä toimia, jotta ilmastotavoitteet voitaisiin saavuttaa tarpeeksi nopeassa aikataulussa. Koska vaikuttaa siltä, etteivät ihmiset oikeasti ole valmiita luopumaan mistään, tullaan lähitulevaisuudessa tarvitsemaan mm. haittaveroja, jotka ohjaavat ihmiset kohti oikeita kulutuskäytäntöjä. Minä haluan sähköauton olevan se halvempi autovaihtoehto, haluan kasvisruoan olevan halvempaa kuin lihan ja haluan selkeitä tukia joukkoliikenteen kehittämiseen. Tämän vuoksi minä haluan, että ilmastonmuutokseen perehtyneet asiantuntijat ja vaaleilla valitut päättäjämme rajoittavat, verottavat ja säätelevät toimintaani, joka aiheuttaa liikaa päästöjä. Itsenäisesti siihen en välttämättä pysty enkä osaa. Eikä pysty muuten kovin moni muukaan.

Pelkästään yksilön valinnoilla ilmastonmuutosta ei kuitenkaan pysäytetä. Tarvitaan myös paljon kansainvälisiä sopimuksia, taloudellisia keinoja, lainsäädäntöä, verotusta ja rajat ylittävää yhteistyötä. Turha on nillittää, että naapurimaissa päästöt ovat suurempia. Ilmasto kun ei tunne rajoja, joten olemme kaikki tässä samassa veneessä äyskäröimässä vettä pois ettei laivamme uppoa.

Pelkään, että vaadittaviin toimiin ryhdytään vasta sitten, kun jotain todella vakavaa ja peruuttamatonta maapallolla tapahtuu. Silloinkin varmasti löytyy vielä niitä, jotka kieltävät ilmastonmuutoksen ja oman osuutensa tapahtumiin. Heille tärkeintä on matkustaa 1.luokassa, vaikka määränpäänä olisikin uhkaava tuho. Aika itsekeskeistä touhua.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Viime viikolla kävimme Lahden torilla kahvittamassa ihmisiä 40-vuotisjuhliimme liittyen. Kansaa oli paikalla ilahduttavan paljon ja mukana näkyikin monia tuttuja kasvoja vuosien varrelta. Keskusteltavaa riitti kahvinjuonnin ohessa niin menneistä kuin tulevistakin vuosista ja monta hyvää juttuvinkkiäkin taisi hihaan tarttua. Siinä samalla tuli muisteltua lehden pitkää matkaa vuodesta 1978 tähän päivään. Kuinka pienestä kaikki aikoinaan alkoikaan ja missä ollaan nyt.

Edelleenkin Omalähiön kylkeen sopii lempinimi Etelä-Lahden Pikkujättiläinen, vaikka lehti onkin tänä päivänä samankokoinen kuin muutkin sanomalehdet. Sana pikkujättiläinen sisältää mielestäni idean siitä, että vaikka olemmekin pienillä resursseilla varustettu pieni lehti, haluamme olla suuria sisällöltämme. Pyrimme tarjoamaan lukijoillemme mahdollisimman paljon paikallista, etelälahtelaista asiaa sekä mielenkiintoisia tarinoita ja uutisia, joita et voi lukea mistään muualta. Haluamme olla etelälahtelaisten äänitorvi kaupungin päättäjien suuntaan. Se, joka pitää pienemmän puolta.

Vanhempani Seppo ja Marja Salomaa perustivat Omalähiön vuonna 1978 ja ensimmäinen numero näki päivänvalon lokakuun 23. päivä. Toimituksemme sijaitsee edelleen Patomäentiellä, jossa toiminta 40 vuotta sitten aloitettiin. Kyseessä on perheemme kotitalo, jossa nuoruuteni vietin. Harva päätoimittaja taitaa kirjoittaa pääkirjoituksiaan vanhassa huoneessaan, kuten minä teen. Seinätapetitkin ovat vielä samat kuin 35 vuotta sitten.

Omalähiötä on aina tehty pienellä porukalla. Meitä ei omista iso lehtitalo tai joku muu paksusikarinen omistajataho. Emme kumarra minkään puolueen suuntaan ja sivumme ovat aina avoinna vastaanottamaan hyviä mielipiteitä tai juttuja mistä poliittisesta suunnasta tahansa, kunhan niissä pysytään kohtuuden rajoissa. Kaikki julkaisupäätökset tehdään täysin itsenäisesti toimituksessamme. Tämä on tänä päivänä aika harvinaista, sillä mediakentän omistavat isot mediajätit, joilla on aina omat sidosryhmänsä, joita kumartaa. Meidän ainoa todellinen sidosryhmämme olette te, hyvät lukijamme.

Paljon on viime vuosina puhuttu paperisen lehden kuolemasta. Näin ehkä joku päivä käykin, mutta uskon, että nimenomaan ilmaisjakelulehti, kuten Omalähiö, on se elinvoimaisin lehtityyppi, joka säilyy pisimpään paperisena. Tottahan toki mekin olemme satsanneet nettisivuihin ja näköislehteen, mutta päätuotteemme on edelleen se paperinen Omalähiö, joka jaetaan kerran viikossa luukkuihin. Ilmaisjakelulehdet eivät perustu päivän shokkiuutisiin, vaan mielenkiintoisiin juttuihin, hyviin kolumnisteihin ja ennen kaikkea paikallisuuteen. Lisäksi saat sen luukustasi täysin maksutta.

Kädessäsi on Omalähiön 32-sivuinen juhlanumero, jossa sivuilla 9-20 käymme hieman läpi lehtemme historiaa sekä esittelemme lehtemme tekijöitä ja kirjoittajia. Toivottavasti nautitte lehtemme lukemisesta yhtä paljon kuin me nautimme sen tekemisestä!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Varmaan meille kaikille on tuttua se, että kesken työpäivän puhelin soi ja puhelimen toisessa päässä on puhelinoperaattorimyyjä. Tänä päivänä puhelinoperaattorit eivät myy pelkkiä puhelinliittymiä, vaan myynnissä on toinen toistaan ihmeellisempiä viihdepaketteja ja tarjolla on vähintään miljoona erilaista TV-kanavaa, joista voi sitten valita itselleen mieluisimman. Koska toimijoita on useita, tarkoittaa se sitä, että jokaisella operaattorilla on tarjolla myös oma digiboksi, jonka kautta nämä viihdepaketit toimivat parhaiten.

Törmäsin tähän asiaan pahemman kerran, kun suurena jääkiekon ystävä halusin kotiini näkyville kotoisen SM-liigan, olinhan katsonut sitä Ruutu-palvelun kautta onnistuneesti ja helposti jo muutamia vuosia. Liigan TV-oikeudet osti viime keväänä itselleen useaksi vuodeksi Telia, joten aloin selvittelemään miten saan haluamani palvelun näkyviin omaan televisiooni jatkossa. Kyseinen yritys mainosti, että liiga näkyy kaikkialla kaikilla mahdollisilla laitteilla. No näinhän se pitäisi ollakin, eletäänhän nyt vuotta 2018, jolloin teknisesti tämän pitäisi olla jo ihan lastenleikkiä.

No, eihän se nyt sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. Taloudessani televisiota katsotaan kaapelin kautta ja tämän kaapelin omistaa Telian kilpailija DNA. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Telian palvelut onnistukaan vain television on-nappia painamalla. Tai onnistuisi, jos ostaisin kylkeen Telian oman TV-boksin. Tai eihän sitä ostaa voi, se on vuokrattava. Mikä tarkoittaa sitä, että maksat boksista kuukausivuokraa, muttet saa sitä koskaan omaksesi. Koska minulla on valmiiksi jo DNA Hubi ja Apple-TV, ajattelin, etten lähde ostamaan enää kolmatta samanlaista boksia vain SM-liigaa varten.
Niinpä ainoaksi tavaksi nähdä liigaa, on se että puhelimeen tai tablettiin pitää hommata Telia TV-sovellus. Älytelevisioon tätä sovellusta ei tietenkään saa, muutenhan kukaan ei enää ostaisi Telian omaa boksia.

Tästä sovelluksesta sitten pelin voi ns. peilata isolle TV-ruudulle. Muutaman kerran kokeilleena voin todeta, ettei se aina onnistu. Pääasiallisesti iPhonen kautta peilaamalla, käyttäen Apple-TV:tä, pelin saa näkyviin ilman isoja ongelmia, mutta vastaavasti Huawein tabletin kautta peilaamalla peli pätkii kummasti. Joissain eri televisioissa on tullut vastaan vain virheilmoituksia ja peli on jäänyt näkemättä. Nykyään alankin virittelemään laitteita jo puoli tuntia ennen peliä varmuuden vuoksi, koska ei voi tietää toimiiko palvelu tänään ja minkä laitteen kautta.

Joku voi tietysti nyt sanoa, että avaa nyt hyvä mies kukkaron nyörejä ja osta se kolmas boksi, niin ongelmat häviävät. Näin varmasti on, mutta jotenkin vierastan sitä ajatusta, että kohta minulla pitää jokaista TV-kanavaa ja operaattoria varten ostaa itselleni juuri heidän laitteensa, jotta näen haluamani kanavat. Siinä käy televisiotaso aika nopeasti pieneksi ja kukkaro tyhjäksi.

Joskus kyllä mielensäpahoittajan tapaan kaipaan niitä aikoja, kun televisiossa oli vain kaksi kanavaa, MTV:n ohjelmia vain ilta kuudesta ilta yhdeksään ja YLE näytti kaikki merkittävät urheilutapahtumat. Se oli yksinkertaista se. Sitä paitsi jääkiekko on parasta paikan päällä hallissa katsottuna…

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Venäläisten epämääräisiin tonttikauppoihin Suomen strategisilla alueilla on viime päivinä kiinnitetty kovasti huomiota mediassa. Eikä muuten yhtään liian aikaisin. Jo vuonna 2014 Iltalehti kertoi varsin laajassa artikkelissaan, että venäläiset ovat ostaneet maa-alueita ja kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilla Suomea.

Kauppoja on tehty ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdeainevarikon, ammusvälinevaraston ja salaisen ilmasotaharjoitusalueen naapurustossa. Venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy kaikkien sotilaslentokenttien kyljestä. Maata ja kiinteistöjä on hankittu venäläisomistukseen myös huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilta sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdista.

Kiinteistökauppoja on tehty myös keskeisillä satama-alueilla ja merenkulun pääväylällä Turun saaristossa, jossa nyt esiin nostettu Airiston Helmi on napsinut saaren toisensa perään Turun saaristosta. Saaristosta avomerelle johtavan syväväylän varrelle on haalittu venäläisomistukseen kaikkiaan yksitoista saarta sekä mantereen puolella sijaitsevia merenrantatontteja. Syväväylällä on suuri merkitys huoltovarmuuden näkökulmasta. Väylää pitkin kuljetetaan muun muassa raakaöljyä Naantaliin Neste Oilin jalostamoon. Väylä palvelee sekä siviili- että sotilaslaivaliikennettä. Tämän lisäksi Airiston Helmi- yhtiö on ostanut puolustusvoimien poistohuutokaupoista aluksia, rakentanut helikopterien laskeutumiskenttiä ja rakentanut asuintiloja, ilman mitään merkkejä kaupallisesta matkailutoiminnasta.

Ulkomaiset asiantuntijat varoittivat Suomea jo vuosia sitten, että Venäjän maakaupoissa voi piillä uhka, sinisilmäisesti olemme kuitenkin jatkaneet tonttien myymistä itänaapurille. Puhuttiin pitkään, että venäläiset ostavat viattomasti vain ja ainoastaan loma-asuntoja Suomesta. Uskon, että viimeistään Ukrainan tapahtumat avasivat päättäjiemme silmät lopullisesti Venäjän strategialle ja tänä päivänä venäläisomistukset ymmärretään uhkaksi kansalliselle turvallisuudellemme.

Poliisi puhuu Airiston Helmen tapauksessa vain rahanpesusta, mutta takana kummittelee varmasti myös tuo sotilaallinen aspekti. Mistään pelkästä rahanpesututkinnasta ei voi olla kyse, jos tutkinnasta ja operaatiosta on tiedotettu etukäteen maamme presidenttiä ja pääministeriä. Miksi presidentin pitäisi tietää operaatiosta, jos epäillyt summat liikkuvat parissa miljoonassa? Esimerkiksi Danske Bankin suuressa rahanpesujupakassa summat olivat aivan eri tasolla eli puhuttiin 200 miljardista eurosta.

Tekeillä on lakiesitys, joka parantaa Suomen edellytyksiä puuttua kansallista turvallisuutta vaarantaviin maakauppoihin. Hyvä niin, sillä maamme olisi aivan liian helppo halvaannuttaa kriisin syntyessä, jos vihollinen olisi jo valmiina tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilla sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdissa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vuonna 1981 siirryttiin Suomessa ensimmäistä kertaa kesäaikaan. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että kelloja siirretään keväällä tunti eteenpäin ja vastaavasti syksyllä tunti taaksepäin, kun kesäaika loppuu ja siirrytään takaisin talviaikaan.

Varsinaisen alkusysäyksen kesäaika sai 1970-luvun öljykriisistä. Kellojen siirtelyllä laskettiin säästettävän energiaa. Kesäajan tarkoitus oli antaa ihmisille enemmän valoisia tunteja kesällä. Idea on, että päivänvalo saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin valveillaoloaikana. Tämä kaikki toteutuu, jos herääminen ajoittuu auringonnousuun. Tänä päivänä elämämme on kuitenkin painottunut ilta-aikaan, jolloin olisi perusteltua, että valoisaa olisi mahdollisimman myöhään.

Viime vuosina ovat monet alkaneet ihmettelemään tätä alituista kellojen siirtelyä ja on vahvasti kyseenalaistettu sen hyödyt. Suomessa kolme neljäsosaa suomalaisista eli 78 prosenttia haluaa luopua vaihtelusta kesä- ja talviajan välillä. Ongelmaksi on nyt muodostunut uuden normaaliajan valinta eli siirrytäänkö kesä- vai talviaikaan? Talviaikahan on se ns. oikea aika, mutta onko se sitä enää vuonna 2019, jolloin valinta normiajasta tehdään.

Kellon siirtelyn aiheuttamia haittoja on tutkittu ja ongelmia on löydetty. Tunnin muutos häiritsee unta terveilläkin ihmisillä. Yöuni kevenee ja katkeilee muutaman vuorokauden ajan. Vielä suurempi vaikutus on unettomuudesta ja masennuksesta kärsivillä, joilla siirtymä voi kestää jopa pari viikkoa. Tutkijat ovat todenneet aivoinfarktin esiintyvyyden olevan kahdeksan prosenttia korkeampi kahden ensimmäisen kellojen siirtämistä seuraavan päivän aikana. Kahden päivän jälkeen eroa ei enää ole ollut. Kaiken kaikkiaan elimistöltä kestää viisi päivää sopeutua siihen, että pitää nousta aiemmin ylös. Toisaalta joku voisi puhua myrskystä vesilasissa, sillä kesäajan haitat ovat verrattain pienet verrattuna esimerkiksi vuorotyöhön ja aikavyöhykkeet ylittävään matkusteluun eli näillä perusteluilla pitäisi kieltää myös vuorotyö ja lopettaa matkustaminen aikavyöhykkeiden yli.

Joka tapauksessa EU-komissio on nyt ilmoittanut, että kellojen viisareiden kääntämisestä luovutaan EU-maissa vuonna 2019. Jäsenmaat saavat itse päättää vuotuisesta kesä- ja talviaikaan siirtymisestä eli siitä kumpaan aikaan siirrytään lopullisesti. Itse liputtaisin kyllä kesäajan puolesta ihan mutu-pohjalta, sillä itselleni kellojen siirtely ei ole ollut ongelma. Jos asiaa mitataan ihmisten terveydellä, tutkimustulokset puhuvat talviajan puolesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kertoi Uusi Suomi-lehden haastattelussa, että asiasta on julkaistu yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ja niiden keskeinen viesti on se, että läpi vuoden valoisammat aamut on terveyden kannalta parempi vaihtoehto.

Saas nähdä mihin aikaan me Suomessa loppujen lopuksi päädymme. No, kunhan ei mennä keskiajalle, niin kaikki on hyvin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi